Oon viillellyt itteeni ja varmaankin oon masentunut ja en enää kestänyt sitä tuskaa sisälläni ja kirjoitin kirjeen jossa kerroin asiasta ja laitoin sen koulussa koulumme terkkarin postilaatikkoon. Nyt siitä on kulunut jo viikko ja mä en oo vieläkään päässyt käymään siellä koska ootan että tulis semmonen kutsu koska en viitti vaan rynnätä sinne ja kertoo miks tulin käymää koska siellä kuitenkin joka päivä käy porukkaa ja jos menisin sinne vaan ja siellä kestäisi vähän pidempikin tovi niin se ois vähän inhottavaa jos jollakin ois oikein varattu aika sinne ja sit se joutus vaan venaa siel odotustilassa tai jotain. tässä inhottavinta on ehkä se että musta tulee ns. vainoharhainen ku mietin että laitoinko sen oikeen ihmisen laatikkoon tai entä jos tiputin sen johonkin matkan varrelle ja joku oppilas löysi sen tai jotain vastaavaa tai entä jos se ei oo nähny ees koko kirjettä ku sen se postilaatikko on niin alhaalla ja se ei oo nähny sinne perälle asti mutta yritän rauhoitella itseäni sillä että ajattelen että sillä on niin kiire siellä että se ei oo vaan ehtinyt pyytää mua sinne. Mutta mitä mieltä ootte että jos ei vaikka nyt viikkoon ala tapahtuu mitään niin pitäskö mun tehä jotain?ja koska oon lopettanut viiltelyn (aika varmasti vaikka tänäänkin meinasin sortua mutta en kuitenkaan sortunut) niin onko sen pakko kertoo mun vanhemmille? Ja mitä sen jälkeen voi tapahtua siis tarkotan sitä että voiks se laittaa mut jollekki kuraattorille tai jotain vastaavaa? Mun pää räjähtää kohta jos en lähiaikoina pääse sinne 🤔 toivottavasti en kuulosta ihan tyhmältä 😳 kiitos jo etukäteen vastauksistanne 🙂
Janu, et kuullosta lainkaan tyhmältä, unohda se. Minun mielestäni sinun kannattaisi mennä suoraan itse sinne terkkarille, ja olla täysin välittämättä kuinka paljon siellä aikaa kuluu ja joutuuko joku odottamaan. Ei kai terkkari ensimmäisenä vanhemmillsesi ole kertomassa tilanteestasi, ainakaan ennen kuin jututtaa sinua. Olet jo ensiaskeleen (tai puolikkaan...) ottanut kun kirjeen laitoit, joten nyt rohkeasti terkkarin aikaa varaamaan ja saat asiasi rullaamaan.
Terkkarilla on vaitiolovelvollisuus, joten jos sinä et halua että asioista kerrotaan vanhemmillesi, niistä ei kerrota. Eikä sinun mielestäni tarvitse kertoa vanhemmillesi viiltelystä, tottakai heidän olisi hyvä tietää mutta minusta se on sinun oma asiasi.
Ja kyllä he voivat raahata sinut kuraattorille,riippuen siitä millaisia vanhempia he muuten ovat.
Mutta kannattaa hakea apua niin asiat varmasti järjestyy. 🙂
kiitoksia viestistäsi Jones53 🙂 nyt mun ei tarvii enää miettiä millon meen sinne koska tänään yks opettaja anto mulle semmosen kutsun! Olen tavallaan helpottunut mutta toisaalta kauhusta kankea. Pääsen kyllä menemään sinne vasta seuraavan viikon alkupuolella mutta parempi kai sekin kuin että vasta loppuviikosta. jännitän sitä päivää tosi paljo mutta sen oon päättänyt että mä meen sinne vaikka mikä olis! ja en oikeastaan kertonut ekassa viestissäni sitä että siinä kirjeessä en esiintynyt omalla nimelläni vaan esiinnyin nimettömänä ja perjaatteessa esiinnyin niin että olisin niinku itseni kaveri, tämä siksi koska se kirjeen lähettäminen olisi muuten ollut liian vaikeeta ja enkä olisi muuten tehnyt sitä. Pitäisikö minun kertoa siitä hänelle? Minua myös pelottaa että menen aivan sanattomaksi enkä saa sanaa suustani, entä jos näin käy? 🤔 asiasta kirjottaminen on jo tosi vaikeaa mutta mitenköhän vaikeaa siitä puhuminen on 🙄 ....
Terve Janu, mainio homma kun sulla on aika terkkarille. On aivan luonnollista että jännittää omista asioistaan/vaikeuksistaan puhuminen, tiedän sen kokemuksesta. Tiedän myös kokemuksesta, että se helpottaa, ja olen melko varma että terkkarisi on kuullut ja nähnyt monenlaisia `tapauksia`uransa varrella, joten anna palaa ja kerro mieltäsi painavat asiat ihan suoraan ja ujostelematta. Avun kohdentaminen ja antaminen on aina helpompaa, kun ammattilaisella on tiedossa koko stoori. Tänne kirjoittaminen voi myös olla hyvä apu asioiden jäsentelemisessä ja helpottaa varmaan terkkarille puhumista. Voithan panna asiat myös paperille ja ottaa sen mukaan käynnillesi.Kirjoittele kuulumisia. 🙂👍
kiitos kaikista vastauksistanne ja tuestanne 🙂 eniten mua tässä varmaa jännittää että kertooko se mun vanhemmille koska vaikka sillä on se vaitiolovelvollisuus niin mä luulen että se ei ehkä päde alaikäisen vanhempiin 🤔 ja mun vanhemmat tuskin osaisi suhtautua tähän kaikkeen kunnolla vaan ne saattaisi ihan hyvin alkaa suurinpiirtein raivoo mulle asiasta 😞 ja uskokaa ne oikeesti vois tehä niin ja jos ne alkaisi raivoon mulle siitä niin siinä tulis aika pahaa jälkeä.... Siis mun käsiin koska varmaan alkasin viiltelee taas 🤔 mutta toivottatasti se terkkari ei ees kerro mun vanhemmille.... Ja pakko vielä sanoo että ihan hyvä ajatus toi muistiin kirjottaminen niistä asioista koska mä varmaan en muute muista puoliakaan.
tänään mä sit kävin siellä terkkarilla. Jotenkin ehkä parempi olo että nyt ainakin joku toinen tietää asiasta mutta välillä ajattelen että miten tyhmä olin kun kerroin (joo tiiän kyllä että noin ei ehkä pitäs ajatella mut en voi sille mitään) vielä se ei mun vanhemmille kertonut ja nyt sit seuraavalla viikolla käyn siellä niin se kertoo että mite tää homma etenee ja kaikkee.
Mun pää on ihan sekasin, entä jos tää ei ookkaa mitää masennusta vaan mun mieli vaan vaihtelee ja on tosi monesti vaan tosi surkeena?! Koska osaan olla myös normaalisti (usein kylläkin suurinpiirtein vaan koulussa ja jos porukat puhuu mulle) ja oon välillä jopa ihan yli pirtee ja joskus lokakuussa tuntu että tää hellittää mut se tuli kyl takas aika äkkiä ☹️ en kestä tätä tiedottomuutta 😠 ja tätä mun ajatusten vaihtelua, tänäänkin sain jotain tosi typerää päähäni kun olin tulossa koulusta, ei kyllä ennen olis tullu päähänkää ajattella mitää semmosta koska mä oisin halunnu hypätä auton eteen.... 🤔 tämmöstä tällä kertaa.... Välillä mun tekis mieli mennä äitin viereen ku se nukkuu päiväunia tai lukee kirjaa ja alkaa itkee ja halata sitä niin kovaa ku pystyn ja kertoo sille koko juttu, ehkä jopa tekisinkin näin jos meillä kotona ei olis aina kaikkia paikalla kun olis mahollisuus siihen! 😟 toivottavasti ymmärsitte kaiken eikä ollu liian sekavaa ku jotenkin tota ehkä vähän turhan päivästäkin juttuu tuli tohon. nyt tahdon vain nukkumaan jos huomenna olis hyvä päivä tai edes parempi ja en saisi tyhmiä ideoitani 😴
pari päivää sitten äitini sai tietää asiasta. En itse pystynyt kertomaan tätä kaikkea äitille vaan terkkari soitti äitilleni. Viiltelystä ei kertonut ja jos vaan musta on kiinni niin se ei ikinä saa tietää siitä. Nyt äitini ihmettelee miks minä en itse kertonut asiasta ja kyselee että mikä tää juttu oikein on. En tiedä mitä se terkkari on kertonut äidilleni niin en tiedä oikein mitä mun pitäs sanoo. Asiasta on muutenkin niin vaikea puhua mutta ajatelkaa miten vaikeaa se sillon on kun toinen ei käsita koko juttua
ollenkaan! Äitini jankkasi vain yhtä lausetta: mikä tää juttu oikein on.... Vähän vaikee tohon mitään vastata.... Lopulta tämä pari päivää sitten käyty keskustelu päättyi siihen että äiti ei edes kunnolla suostunu puhuu mistään ja vähän ajan päästä siitä menin nukkumaan.... Tai en oikeestaa nimittäin esitin niin että yritin nukkua mutta oikeasti minä itkin 😭 (tästä asiasta keskustelu myös loppui sen takia että veljeni tuli kotiin....onneks) mutta tämä juttu sai ns. onnellisen lopun vielä samana iltana nimittäin ilmeisesti äitiänikin jäi asia vaivaamaan ja hän tuli viereeni makaamaan ja halimaan ja samalla pyysi vähän niinkuin anteeksi vaikka ei sitä ääneen sanonutkaan. Ärsyttää kun äitini ei ikinä osaa puhua asioista 😠 tästä koko jutusta ei oo puhuttu ton illan jälkeen ollenkaan vaikka kyllä tilaisuuksia olisi ollut! Vihaan sitä että menin kertomaan tästä koko asiasta sille terkkarille ku ei tää kuitenkaan tästä mihinkään etene. Koulupsykologille sen aika pitäs varata mutta tällä hetkellä olen niin toivoton että ajattelen että tuskin se sitä varaa koska oon kotona jopa aika normaali.... Kylläkin vain päältä päin, sisälläni on hirveä tuska joka ei pääse ulos. Oon aina yrittänyt näyttää pirteämmältä mitä oon. Oon pienestä pitäen esittänyt vahvaa mutta en sitä varmaan ikinä oo ollu enkä varmaan tulekaan olemaan ja tää kaikki varmaankin päättyy siihen että teen itsarin,(koska olen yks pelkuri ja turha ihminen) milloin ja missä sen teen, en tiedä, mutta kuka tietää ehkä se päivä on huomenna tai viikon päästä tai kuukauden tai vuoden, kukaan ei tiedä sitä, en edes minä itse. Oisko kellään vinkkejä mitä pitäs tehä tai jotain? 😯🗯️ en kuitenkaan ihan heti kuitenkaan ehkä haluais kuolla vaikka silta tuntuu vähän liiankin usein. 😞
Janu, ota yhteys terkkariin ja kysy onko aika koulupsykalle varattu. Tilanteesi/olosi vaikuttaa kirjoittamasi perusteella siltä että ammatti-ihmisen luona käynti on tarpeen. Kun pääset psykalle, älä `jarruttele`, vaan kerro rehellisesti voinnistasi ja tuntemuksistasi (myös itsemurha-ajatukset), vain sillä tavalla on mahdollista nähdä kokonaisuus ja pohtia tilannettata ja apua siihen. Vanhempana (kaksi tyttöä) ymmärrän myös äitiäsi, ei ole helppoa kuulla lapsensa vaikeasta olosta ja ottaa sitä puheeksi. On kuitenkin aivan varmaa että äitisi on huolissaan asiasta, ja uskoisin että häntäkin helpottaisi jos asiasta saisitte enemmän puhuisitte. Pystyisitkö sinä ottamaan asian puheeksi jossain sopivassa tilanteessa? Muista että NYT elämä näyttää synkältä, mutta sitä se ei välttämättä jatkossa ole, kokemuksesta voin tämän sanoa.
luulen että mulle ei ole varattu sitä aikaa sinne psykologille koska äitin pitäs varata se ja kyl se ois kertonut mulle jos se olis sen varannut tai niin ainakin luulen. En itse pysty ottamaan asiaa puheeksi koska joskus jotkut aivan helpostikin sanottavat asiatkin on niin vaikeita, vaikkapa jos pitäisi kysyä että pääsenkö kaverin kaa kaupoille tai jotain muuta samanlaista joten tämän asian puheeksi ottaminen on lähes mahdotonta. Olen aina ollut ujo ja pelkuri ja en siitä varmaan mihinkään muutu 🤔 vaikka äiti varaisi sinne psykologille ajan lähiaikoina niin se menisi silti seuraavaan vuoteen että pääsisin sinne koska se ei ole edes joka päivä paikalla ja siellä on ruuhkasta 😟 ja siis toi tieto on varma koska se terkkari sano sillon niin. Ja sen takia käyn siellä terkkarilla vielä ennen joulua juttelemassa koska muuta "juttelu seuraa" mulle ei voi järjestää vielä ja ihan sen takia ettei tilanne huononisi mutta en kyllä näe mitään parempaan viittaavaa tällä hetkellä tuntuu vaan että vajoan vain alemmas syvässä kuopassani 😞 minun onnekseni joululomaan ei ole kauaa ja koulua on vähän aikaa joten lähiaikoina joudun menee sinne terkkarille jos siitä olis vaikka jotain hyötyä vaikka hädin tuskin saan edes suutani auki että voisin puhua ja ainiin kun joudun sinne terkkarille niin pitäskö mun kertoa äitin ja mun välisistä puhumisongelmista? kiitos että sain vastausta viestiini jopa noin nopeasti. 🌻🙂🌻
`...joten lähiaikoina joudun menee sinne terkkarille jos siitä olis vaikka jotain hyötyä vaikka hädin tuskin saan edes suutani auki että voisin puhua ja ainiin kun joudun sinne terkkarille niin pitäskö mun kertoa äitin ja mun välisistä puhumisongelmista?`
Janu, hommaa terkkarikäynti vaikka mahdollisimman pian. Varmista jäikö psyka-aika äitisi hommattavaksi, voihan olla että jutussa on sattunut joku tietokatkos? Minusta terkkarisi voisi muistuttaa äitiäsi ajan varaamisesta, jos se niin oli sovittu hoidettavaksi. Puhuminen ei ole välttämättä helppoa, tiedän sen, mutta kun pään saa auki (tai suun 😋)
niin kyllä se siitä yleensä helpottaa. Minusta kannattaa ottaa esille myös tuo äitisi ja sinun välinen puhumisongelma, ylipäätään kaikki asiat jota mieltä vaivaavat ovat kertomisen arvoisia. Kerro kuulumisia...
mun pää on tällä hetkellä niin sekasin kaikesta että en jaksa tai edes halua ottaa asiaa puheeksi kenenkään kanssa. Jos äitiä ei kiinnosta eikä ketään muutakaan täällä päin missä asun, niin ihan sama. Ehkä olis kiva jutella mut ei sit kertaku äitikaan ei varmaa edes usko että mulla on paha olla. Pahaa tekee mut ihan sama 😭 tuntuu silta että ainoat ihmiset jotka välittää edes vähän niin on täällä tukinetis.
Terkkarille en aio mennä ellei tule kutsua,olen ehkä jääräpäinen mut semmoseks synnyin ja varmaa ois parempi jos en ois syntyny ollenkaan. Ja jos sanoisin siellä siitä että äiti ja ma ei olla puhuttu tästä just ollenkaan ja se haluais soittaa äitille ja muistuttaa niin en antaisi sen tehä sitä koska se vaan pahentais asiaa koska äiti ei tajuu miks ma en puhu asioista, ku veliki pystyy niin miks ma en pystyisi, niin se varmaa ajattelee.
Tuntuu silta että yks tyhmimmistä jutuista mitä oon ikinä kertonut kenellekään niin on tää kaikki viiltely yms. Ja tuntuu myös silta että ei ois ikinä pitäny avata suutani.... Olikohan tässä kaikki mitä mun piti kirjotvaa....
``Jos äitiä ei kiinnosta eikä ketään muutakaan täällä päin missä asun, niin ihan sama. Ehkä olis kiva jutella mut ei sit kertaku äitikaan ei varmaa edes usko että mulla on paha olla. Pahaa tekee mut ihan sama 😭 tuntuu silta että ainoat ihmiset jotka välittää edes vähä niin on täällä tukinetis. ``
Janu hyvä, uskon kyllä että äitiäsikin kiinnostaa, mutta saattaa olla että hän kuvittelee asioiden olevan OK, jos siltä näyttää. Ja ylipäätään, jos et kellekkään kerro, kukapa sen saisi tietää, l. edelleen suosittelisin että menisit terkkarille ja pohtisitte keskenänne mitä mahdollisuuksia jatkossa on.
kutsu terkkarille tuli ja kävin siellä eilen mutta en saanut sanotuksi mitään äitini ja mun puhumisongelmista. Ehkä en ikinä pääse sinne psykologille ku äiti ei varmaa usko ja terkkari luulee että kotona on puhuttu asiasta.... Masentaa tää juttu vaa lisää 😠 jos en olisi ujo niin en varmaa olisi tässä tilanteessa olisin nimittäin saanut silloin varmaa sanottua sen puhumisongelman tai en edes olisi tässä tilanteessa koska uskaltaisin puhua asioista jotka mieltä painaa mutku näin ei vaan oo niin ei voi mitää 😟 välillä tuntuu jopa silta että pitäskö alkaa viiltelemään oikein kunnolla syviä ja paljon sillon äiti vois tajuta vihdoin että kaikki ei oo ok mut en kyl taida ruveta siihen touhuun ei nimittäin oo mitää kovin hienoja ne semmoset jäljet....
oon tässä pohtinut mistä tää kaikki vois johtua ja oon jopa ehkä löytänyt syitä mitkä vois liittyy tähän, jotkut näistä syistä saattaa kuulostaa ehkä vähän tyhmiltä mutta kerronpaha nyt että jonnekki sen saisin purettua enkä yksikseni miettisi niitä. Yks syy jonka tajusin oli semmonen että tajusin että mulla on "ikävä" äitiä, me kyllä nähään yleensä joka päivä mut en oo puhunut sen kaa oikee kunnolla pitkää aikaa eikä muutenkaan olla esim halittu paljoakaan. sit no yksinäisyys, on mul kavereita ja on mulla jopa yks hyvä kamu mut ei ne oikeestaa olla ees hirveesti vapaa-aikana ja ku se ei oo koulussa niin oon yksikseni yleensä 🤔 . En myöskään ole kovin suosittu ja saan kuulla haukkumisia/pään aukonista lähes joka viikko ja välillä jopa melkein joka päivä ja siis yleensä se nyt jotenkin viittaa mun painoon nimittäin oon ylipainoinen ja aika pahasti 😞 ja jotenkin kaikilla idiooteilla on semmonen käsitys että läskit syö aina hirveesti kaikkee hyvää mut ma en ainakaa kuulu niihin, yritän laihtua tai edes pitää painoni samana mut ei se vaan oo kovin helppoa, ja joskus kun joku niistä idiooteista näkee että syön jotain jotain ei niin terveellistä niin tietty siitä heti saa kuulla 😠 viimeksi tänään.... Ainiin ja olin melkein unohtaa että noin 4 vuotta sitten luokallani oli tyttö joka ihan jatkuvasti kiusasi mua, ikinä en kertonut siitä silloin kellekkään en oikeestaa tajunnut kunnolla että se kiusas se mm. kaateli mua lumihankeen ja antoi "kivoja" pikku lumipesuja ja kerrankin oli happi aika vähissä ku se piti sitä kättä siinä mun suun edessä. se tyyppi lähti meidän koulusta kyllä melkein yhtä nopeasti kuin oli tullutkin ja se oli mun pelastus. Myöhemmin näin jopa painajaisia siitä ja että se jahtas mua puukon kanssa pitkin koulua ja yritti tappaa mua. Ei tää kaikki ainakaa paranna mun itseluottamusta tai paranna mun oloa. Tässä kai oli kaikki tällä kertaa, en tiedä oliko jotain vielä mut en kyl ees jaksas kirjotvaa yhtään enempää vielä ku kirjotan kännykällä 😝
Moro Janu, nuo sun pohdinnas tulokset on luonnollisia asioita mitkä saattaa aiheuttaa pahaa oloa/ahdistusta jne. Tyhmiä ne ei missään tapauksessa ole, pikemminkin päinvastoin. Kiusaaminen, yksinäisyyden tunne ja varsinkin tuo äidin `ikävä`, onhan noissa jo kantamista. Itsekin vielä nykyäänkin, vaikka olen jo melko lailla sinua vanhempi ja perheellinen, tunnen joskus jonkinlaista kaipuuta äidin (tai muun turvan) helmoihin. Teini-iässä tuo kaipuu oli joskus voimakastakin, jonkinlainen turvallisuuden haku varmaan oli kyseessä. Hyvä kun olet päättänyt olla aloittamatta viiltelyä, sehän on ymmärtääkseni ainakin joillekin keino osoittaa avun tarvetta ja sen hakemista? Edelleen olisin sitä mieltä että koita saada sitä psyka-juttua eteenpäin, nimittäin jos kyse on vain siitä ettei kumpikaan (terkkari-äitisi) ole ajantasalla niin sittenhän se jää hoitamatta. Ota ihmeellä vielä yhteyttä terkkariin ja kerro tämä epätietoisuus asian etenemisestä. Ja ylipäätään, mitään mitä mielessään kantaa, ei kannata olla kertomatta jos ja kun puhumaan pääsee. Kuten kerroin olen sinua paljon vanhempi, mutta olen minäkin aikoinani `tunnustanut` mm. äidin kaipuun yms. terapeutille, enkä varmaan ole ollut ainoa. Kerro kuulumisia.
Janu, tuosta kiusaamisesta vielä muutama ajatus. Kiusattuna oleminen on ikävä asia ja ongelma jo sinänsä. Tosiasiassa kiusaajalla voi sisimmissään olla suurempi ongelma (vaikkei sitä uskoisikaan) kuin kiusatulla. Nuori ihminen on monesti tässä mielessä `tyhmä` (ajattelematon), ettei ymmärrä oikeasti mitä teollaan saa aikaan. Ja kuten usein on, porukassa tyhmyys tiivistyy, ja yksi päällepäsmäri saa joukkoonsa muitakin, jotka eivät muuten hommaan ryhtyisi ja ehkä sisimmässään eivät haluaisi sitä tehdäkkään. Uskon että suurin osa vanhempana joutuu vielä tämänkin asian eteen, ja katuu syvästi ajattelemattomia tekojaan l. kiusaamistaan. Tiedän tapauksia joissa kiusaaja on matkojenkin takaa ottanut yhteyttä henkilöön, jota nuorena kollina kiusasi, ja pyytänyt syvästi anteeksi tekojaan. En tiedä lohduttaako tämä sinua, mutta pyrin vain sanomaan, että kyse voi olla ihan muusta kuin sinusta sinällään, olet vain joutunut tarpeettomasti ja aiheetta jonkun oman ongelman purkukohteeksi. Vietä rauhallinen Joulu.