Kiva taas lukea uusia vastauksia täällä 🙂

valentinas, tietenkin pyrin pitämään elämäni kasassa ja asiat järjestyksessä. Mitä muutakaan voisin tehdä? Minulla on tarpeeksi heikko ja kyseenalainen maine täällä muutenkin, enkä kaipaa siihen lisäksi mielenvikaisen leimaa, olipa se kuinka normaalia tahansa. On niin paljon asioita tehtäväksi, mutta niin rajallinen aika. Pakkohan sitä on pyrkiä nauttimaan elämästä niin paljon kuin suinkin mahdollista, tämä on ainoa mahdollisuus. Suojakuori vain syö sisältäpäin niin paljon, etten jaksa enää kauaa. En vain kykene apuakaan hankkimaan, se olisi aivan liikaa, vaikka sitä kyllä haluaisinkin ☹️

Tiedän olevani masentunut, ahdistunut ja muutenkin sairas monin tavoin. En vain voi antaa muiden nähdä sitä, en vain voi. Miten ihmeessä minä oikein eläisin jos yrittäisin jollekin lääkärille puhua? Päätyisin kuitenkin varsin nopeasti osastolle, jos asioiden koko kirjo selviäisi. Koko sekin vaivainen kulissi, jonka eteen olen jo vuosia taistellut, hajoaisi käsiin. En jaksa työskennellä sen ylläpitämiseksi enää kauempaa, mutta en voi antaa sen sortuakaan. En oikeasti tiedä mitä voin tehdä 😯🗯️

Ei sieltä terkkariltakaan ole mitään kuulunut. En oikeasti ymmärrä, miten tällainen voi edes tapahtua. Kukaan ei ole edes sanonut mitään, vaikka moni on varmasti ainakin liikuntatunnilla nähnyt, kuinka silvotut käsivarteni olivat. Ihmekös se on jos näitä Kauhajoen ja Jokelan kaltaisia tapahtumia pääsee sattumaan: ketään ei vain kiinnosta. Yhteiskunta on mätä, sen takia nämä teot pääsivät tapahtumaan. Kukaan ei vain tunnu käsittävän, vaikka Auvinenkin tästä kirjoitti usein ja paljon. Mutta eihän murhaaja voi olla oikeassa, eihän?

Hei Duskfall!

Olen seurannut ketjuasi jo jonkin aikaa ja ajattelin vastata vihdoin jotakin. Mikäli saan edes osan sekavista ajatuksistani tähän. Olen tällainen tyttönen, joka omistaa itsekin liudan erilaisia ongelmia, muttei ainoatakaan keinoa purkaa niitä. Voin todeta myös, että löydän itsestäni useita sekä sadistisia, että masokistisia piirteitä, vaikka joidenkin onkin vaikeampi uskoa tytön kykenevän sellaisiin ajatuksiin, loputon empatia, pyh. Sanon tämän vain sen takia, että koitan kai jollain tavalla perustella, että et uskokaan, kuinka hyvin pystyn uskomaan tunteesi monessa suhteessa.

Olet kirjoittanut, että erilaiset sosiaaliset tilanteet ovat sinulle vaikeita, ahdistavia. Uskon tämän ja olen siksi hyvin iloinen siitä, että kuitenkin pystyt purkamaan ajatuksiasi tänne. Vaikkei tämä ehkä se kaikkein paras tapa olekaan avun saamisen kannalta. Sillä täältä saa nimenomaan sitä tukea, apua pitäisi pystyä hakemaan lähempää. Paino sanalla pitäisi, sillä se tosiaan voi olla todellinen mörkö, tiedän sen omasta kokemuksestani.

Kirjoitit myös, että pelkäät vaivalla rakennettujen kulissien romahtavan käsiin. Se on asia, mistä voi olla montaa mieltä. Joskus löytää itsensä uudelleen vasta, kun pääsee eroon kulisseistaan. Sitten kun sekä kulissit, että loputon esittämisen noidankehä palavat täysin pois. Joskus täytyy käydä pohjalla, että pääsisi takaisin ylös. Mutta pakko ei ole asioita päästää sinne asti. Ehkäpä juuri tämä kirjoittaminen on paras tapa sinulle ilmaista tunteitasi ja kertoa asioistasi. Minulle kirjoittaminen on korvaamaton ja ainoa helppo tapa kommuikoida. Sillä olet varmasti jo huomannut, että täällä on monia ihmisiä, jotka haluavat tukea sinua ja välittävät sinusta. Kyllä se jo tavallaan kertoo, että tässä maailmassa on vielä myös niitä ihmisiä, jotka välittävät! Muista uskoa siihen. 🙂

Mielestäni, juuri murhaaja saattoi tuoda ilmi sen, jonka kaikki voivat nähdä, mutta suurin osa haluaa sulkea pois. Ei tämä maailma ole hyvä, eikä kiltti, mutta silti se voi antaa uskomattoman paljon. En siis millään tavoin hyväksy näitä viimeaikaisia tekoja, mutta silti vaikka se pelottaisi itseänikin, voin ymmärtää ne täysin. Ja vaikka tällaisia asioita on vaikea olla ajattelematta, sillä ne koskettavat enemmän, kun koskaan voisi kuvitella muille kertovansa, ei niitä ole hyvä hautoa liikaa. Pitää muistaa katsoa eteen päin. Ja vaikka tuntuu siltä, ettei kukaan todellakaan välitä, ihmisillä voi olla syynsä siihen. Ja aina on edes joku, joka välittää, vaikka sitten kaukanakin.

Sille ei voi mitään, että ihminen on lopulta hyvin heikko ja ihmismieli niin kovin särkyvä, siksi jokainen on joskus eksyksissä, sitä ei kannata hävetä. Sillä kukaan täälläkään ei varmasti torju sinua ja ongelmiasi, jos vain haluat jollekin tuki-ihmiselle, tai aivan tavalliselle nuorelle tai aikuiselle täällä avautua. Älä siis pelkää tunteitasi, joskus sinun täytyy kuitenkin kohdata ne.

Toivon todella Duskfall, että löydät jonkun ihmisen tai tahon, jolle voit luottaa edes osan ongelmistasi, kenenkään ei pitäisi joutua olemaan yksin vaikeiden asioiden kanssa. Kirjoita vain tänne tai johonkin muuhun paikkaan, minne tahansa mikä vain tuntuu auttavan. Ainakin itse vaihtaisin ajatuksia kanssasi mielelläni.

Hyvää syksyn jatkoa ja voimia sinulle!🙂🌻

Tervehdys Duskfall,

Kiitos, että "annat tulla", tänne voit ainakin pistää täyslaidallisen kaikkea mitä et mielestäsi voi muualla näyttää. Toivottavasti pystyt vielä ottamaan palautetta 🙂 Kerrothan jos käyn liian kärkeväksi?

Luulen, että yllättyisit, jos tietäisit kuinka yleistä loppujen lopuksi nuo tuntemasi sisäiset taistelut ovat. Silti en tippaakaan vähättele juuri SINUN tunteitasi. Ja tavallaan koen myös positiivisenä sen, että tilanteestasi huolimatta pyrit toimimaan kuten ihan normaali ihminen, pitämään elämääsi kasassa ja asiat järjestyksessä. Koetko miettiväsi paljon sitä mitä muut sinusta ajattelevat? Voisit ehkä tätä asiaa pohtia ja sen merkitystä omaan elämääsi. Kuinka paljon annat sille tilaa ja valtaa?

"On niin paljon asioita tehtäväksi, mutta niin rajallinen aika. Pakkohan sitä on pyrkiä nauttimaan elämästä niin paljon kuin suinkin mahdollista, tämä on ainoa mahdollisuus." - totta tuo mitä kirjoitat, ja tiedätkö juuri noin olen minäkin ajatellut yli puolet elämästäni, eikä se ole elämää todemmaksi tehnyt. Opettelin hyväksymään elämän rajallisuuden ja opetin itseäni keskittymään siihen hetkeen jota elin, tulevaisuutta kun ei ole kenelläkään konkreettisesti olemassa.

"Koko sekin vaivainen kulissi, jonka eteen olen jo vuosia taistellut, hajoaisi käsiin. En jaksa työskennellä sen ylläpitämiseksi enää kauempaa, mutta en voi antaa sen sortuakaan. En oikeasti tiedä mitä voin tehdä 😯🗯️" - vai tiedätkö kuitenkin? Joko jatkat näin tai haet muutosta. Jälkimmäisen valitessasi, on sitten kyse tavoista hakea sitä.

Ei murhaaja ole oikeassa kuin omassa maailmassaan. Sellaiseen maailmaan elämän lahja on liian kallis tuhlattavaksi, eikö sinustakin? Turhauttava ajatus, että syntyisimme tuota varten emmekä omaa elämäämme, jota voimme itse määritellä.

- val

Hei Duskfall!

Tuo pahan olosi jatkuva peittely huolestuttaa! Kuinka kauan enää jaksat pitää yllä kulissia ? Miten kauan jaksat estää itseäsi saamasta apua? Sitä tiedät tarvitsevasi; muutoin et avautuisi täällä Tukinetissä.

Pelkäät muiden suhtautumista ongelmiisi. Ne jotka todella ymmärtävät, eivät tee pilaa pulmistasi. He tietävät, että avun hakemisesi on rohkeutta. Eikö heidän mielipiteillään olekin loppujen lopuksi väliä?

Tiedätkö, että koulutovereillasikin voi olla pulmia, joista he eivät puhu? Kukaan ei koe kuten sinä, mutta eivät pulmasi tee sinusta kummajaista.

Olet nuori, ja elämä on edessäsi. Älä luovuta, sillä vaikket tuntisi sitä nyt, niin elämälläsi on väliä! Niin kauan kuin on elämää, on vaihtoehtoja.

Huhhuijaa, tulipa tuossa torstaina käytyä kuraattorilla (lähinnä opon painostamana) ja
kuraattorilla sitten istuskeltiin kolmisen tuntia neuvotellen asioista. Hän soitti
vanhemmilleni ja ilmoitti asioista. Vanhemmat otti asian yllättävän hyvin. Kuraattori oli
lähinnä sitä mieltä, että parasta olisi aloittaa hoito laitoksessa, jotta se saataisiin
alkuun mahdollisimman tehokkaasti. Päivystävä lääkäri oli tutun poliittinen eikä
kertonut juurikaan mielipiteitään, saimme vain lähetteen psykiatriselle polille
maanantaiksi. Siellä saan sitten ilmeisesti kuulla enemmälti heidän ajatuksiaan tilastani
ja muusta, neuvotellaan jatkotoimenpiteistä ja muuta. Lääkitys ilmeisesti lätkäistään
päälle joka tapauksessa, mikäli lääkärin antamia vähiä tietoja yhtään oikein
ymmärsin. Saapa sitten nähdä mitä tästäkin kaikesta tulee.

Se on hienoa Duskfall, että hait apua ja toivottavasti myös saat sitä!
Eivät lääkärit koskaan kerro kaikkea, ei ainakaan niin, että siitä kaikkea ymmärtäisi. Mutta varmasti, nyt kun olet apua hakenut, he tekevät osansa ja tietävät kyllä mitä tehdä.
Olen todella iloinen puolestasi, että voitit epäluulosi ja kävit puhumassa. Vaikka tilanne ei varmasti helppo ollutkaan. Toivottavasti jaksat jatkossakin olla avoin ja pystyt auttamaan itseäsi ja antamaan muiden auttaa sinua.

Ja muistahan, että tänne voit aina kirjoitella olostasi ja toivottavasti laitatkin tietoja, miten tilanne etenee. Me ainakin tuemme sinua täysillä! 🙂👍
Tsemppiä jatkoon.

Olen ylpeä sinusta 🙂 ja iloinen, että vanhempasi eivät lentänet kuuhun kuultuaa tilastasi. Matkasi alkaa nyt, rohkeutta 🙂🌻

-val

Ei tästä terapiasta ole mihinkään... mitä edes kuvittelin. Lääkkeet eivät toimi muuten
kuin nukuttavasti (sinänsä hyvä, että edes siten) ja istunnot vain rasittavat ja
tuhlaavat aikaani. Itsemurha-ajatukset olivat jokin aika sitten jo poissa, mutta nyt ne
ovat tulleet takaisin. Vanha nihilisti-minänikin on tullut vahvemmaksi. Maailma tuntuu
ihan yhtä mahdottomalta kuin ennenkin. Ei minusta ole yhteiskuntakelpoiseksi. Ja
tässä kohtaa, mitä HE oikein kuvittelevat? Päästävät murhanhimoisen, kerta kerralta
ahdistuneemman ihmisen vapaaksi? Huhheijaa. En voi ymmärtää. Täytynee kysyä
huomenna taas istunnossa, että voidaanko asiaa hoitaa jotenkin toisin. Koska näin siitä
ei ainakaan tule yhtään mitään. Pitäisi koulunkäynnistäkin käydä huomenna
neuvottelemassa. Ei se tule onnistumaan ☹️

Hei Duskfall,

ÄLÄ ANNA PERIKSI !! Mietipä hetki miten VÄHÄN aikaa olet käyttänyt nyt terapiaan ja hoitoon suhteessa siihen miten KAUAN olet voinut huonosti. Lääkkeisiin tottuminen vie oman aikansa. Asiat eivät muutu hetkessä, älä edes kuvittele niin. Tiedät mikä on vaihtoehtona ilman hoitoa ja terapiaa ja sitä, että edes yrität ottaa hoitoa vastaan ja on ihmisiä, jotka haluavat auttaa sinua.

Terapiaan kuuluu se, että tunteet vahvistuvat alussa ja niitä oikein kaivetaan esille, puetaan sanoiksi ja tunnetaan täysillä, niin negatiiviset kuin positiiviset. Toivoa, turhautumista, hyvää 🙂 ja pahaa 😠. Duskfall, älä pelkää ajatuksiasi, yritä opetella käsittelemään niitä. Esimerkiksi kun sinulle tulee ajatus itsemurhasta, tiedosta, että se on ajatus"pallo" (ei teko, jossa on seuraamukset) ja että sinä voit ohjata sitä ajatusta.

Voit asettaa itsellesi vaikka välitavoitteen, johon asti ITSE sitoudut jatkamaan tällä tiellä (esim vuoden vaihde tms.). Kukaan ei voi mistään antaa takeita, mutta älä jätä käyttämättä mahdollisuutta, jonka olet saanut. Olet sen velkaa itsellesi !!!

Koulu...sinulle on tärkeämpää oppia elämään itsesi kanssa kuin suoriutua koulujärjestelmästä yleisessä putkessa. Opiskeluvaihtoehtoja on muitakin kuin lukio ja niihin pääsee kiinni vielä tuonnempana 🙂👍

Kirjoittelethan,
-val

Duskfall

Terapia ei ole ihmelääkettä, se ei ole tapa jolla *ping* kaikki ongelmat vain katoavat.
Se on pitkä ja kivikkoinen tie, jonka varrella tulee takapakkeja, tulee stoppeja, mutta jossa suunta on pikku hiljaa kuitenkin parempaan. Terapiaa on todellakin monenlaista ja hoitoa samoin, myös lääkkeissä on vaihtoehtoja. Ehkä juuri tämänhetkiset järjestelyt eivät ole sinulle niitä oikeita, mutta yritä vielä. Laita vielä enemmän tahtoa peliin, halua muutosta asioihin, olen varma että myös tuloksia tulee.

Kaikkein vaikeimmat asiat ovat varmasti vielä piilossa ja kun niitä kaivetaan esiin tulee vain pahempi olo. Mutta tunteet on pakko käydä lävitse ennen kuin ne ovat täysin aisoissa. Duskfall, minä tein sen erehdyksen, että luovutin kesken. Valehtelin niille ihmisille, jotka olisivat voineet auttaa ja kätkin kaikki ongelmani. Nyt kuitenkin tiedän, että minun tarinallani ei tule olemaan hyvää loppua, älä sinä tee samaa erehdystä, vaan taistele. Sinä itse olet se, joka voi päättää miten asiat menevät.

Eikä sinun kannata ajatella noin paljoa, että muiden ihmisten pitäisi pelätä sinua. Saat vain lietsottua enemmän muihin ja itseesi kohdistuvia pahoja ajatuksia silä. Olen lukenut kaiken mitä olet kirjoittanut, näen kyllä tekstissä kaiken pahan olosi, se sattuu, sillä tiedän miltä sellainen tuntuu. Mutta näen myös vahvuutta kaiken epätoivon keskellä ja näen sen, että haluat muutosta. Tämä on mahdollisuutesi parempaan, älä käännä avulle selkääsi. Tiedätkö, olen ehkä sinisilmäinen, mutta sen perusteella, mitä sinusta tiedän, voisin kyllä aivan hyvin viettää aikaa kanssasi, pelkäämättä. Voisin luottaa sinuun.

Toivon että ajatuksesi terapian ja jatkon suhteen vielä saavat hyvän suunnan. Opiskella ehdit hyvin vielä myöhemminkin, jos et jaksa nyt, voit aivan hyvällä omallatunnolla ottaa taukoa.
Duskfall, hyvää jatkoa sinulle.🙂

Heippa Duskfall!

Onnittelut, että sinulla on ollut voimia ja kykyä hakea apua! Se on vaatinut rohkeutta, ja sitä sinulta on löytynyt. 🙂🌻

Kun on tarpeeksi paha olla, kaipaisi välitöntä helpotusta. Ongelmiensa kohtaaminen silmästä silmään ei ole helppoa. Olisiko "ulkoasusi riisuminenkin" ahdistanut sinua? Haluatko todella palata valheelliseen elämään, josta et itsekään pidä? Niin pitkään olet peitellyt pulmiasi mutta todennut sen raskaaksi. Miksi suhtautua terapiaan yhä toiveikkaasti? Muista, että se, mikä on arvokasta, vie aikaa.

Moni löytää ammattinsa vasta myöhemmin. Sinulla ei siis ole kiirettä mihinkään! Anna itsellesi lupa edetä niin koulun kuin terapiankin suhteen juuri SINULLE sopivaa vauhtia. Voimia ja rohkeutta! 🙂👍

Hei Duskfall 🙂

Mitä sinulle kuuluu?

Asiat ovat aika lailla samoin, kuin viimeisin viestini antaa ymmärtää. Kaikki vain
kertovat minulle, kuinka minun on PAKKO vain käytävä koulua eikä muuten pärjää.
Luulevatko he tosiaan, etten tiedä? Minä en vain halua elää elämääni näin. En tiedä,
haluaisinko elää mitenkään muutenkaan. Tiedän monia mukavia asioita elämässä
joista en kuitenkaan koskaan pääse nauttimaan näin kunnolla. Tiedän, etten
kuitenkaan voi muuta kuin tehdä töitä kaiken eteen ja siihen minusta ei ole. Ihmiset
kehoittavat jatkamaan taistelua, mutta miten siihen pystyy jos ei jaksa? Koen, että
ainoat vaihtoehtoni ovat joko kärsiä tai kuolla.

Morjens,

Jestas siuta, nyt kyllä unohdat nuo "kärsiä tai kuolla" -vaihtoehdot mielestäsi..ihan ko miun pappa sodas!!! Sinulla on just ne vaihtoehdot, jotka haluat olevan. Et halua elää elämääsi näin - itsekin kirjoitat.

Jos olet käynyt lukemassa tukinetin avoimien ryhmien aikuisten kirjoituksia löydät sieltä kymmeniä ihmisiä, joiden nuoruudessa on ollut jos sun vaikka mitä. Silti täällä pakerretaan eteenpäin, välillä kärsien välillä iloiten, mutta kuoltu ei olla vieläkään 😀 Ikävä muistuttaa, mutta sinustakin tulee 40-kymppinen joskus ja nyt jo voit ajatella millaisen kokemusvarannon nuoruusajastasi itsellesi keräät. Nämä nyt läpikäymäsi asiat eivät pelkästään ratkaise tai määritä sinun aikuisuutta. Voit tehdä siitä hyvin pitkälle sellaisen kuin haluat, jos niin uskot.

Kertoisitko siitä lääkäri käynnistä, minkä diagnoosin hän teki ja mihin tarkkaan ottaen lääkitystä ja terapiaa saat?

Kuulolla ollaan...ihan epis sää kyllä joulukuuksi ☹️
-val

Isopappa kuoli rintamalla ja pappa tuli sieltä polvi rikkinäisenä, ei oo kivaa se sota.

Diagnoosi oli muistaakseni pitkäaikainen määrittelemätön ahdistus ja lääkkeeksi
tuputtivat 25mg seroquelia, sittemmin sekin lopetettiin kun unetusvaikutus oli vähän
liian hyvä (koulussa oli kyllä lepposaa nukkua). Keskustellaan kuulemma lääkityksestä
uudemman kerran tässä lähitulevaisuudessa lisää, nyt mennään vain terapiakäynneilä.

Keli on tosiaan melko masentava... hetken se tuli jo lunta mut sit taas räntää.