trinks kirjoitti 13.1.2014 10:32

Mä ehkä muutan tuollaiseen ensi kuussa ku alan voimaa paremmin.

Ennen jouluu äiskä yritti itsaria ja mä siitä väsyin aivan täysin. Mä sitä pidin kaikin keinoin elossa ja kun se pääsee hoitoon, niin kukaan ei sitä vahtinut. Nyt mä siitä jo alan toipuu ja ensi viikolla meen jo kouluun.

Moi Trinks.

On niin ihana lukea sun sanoja, kun kirjoitat että alat toipua. Kouluun palaaminen on todella iso ja hieno juttu. Sulla on ollut niin vaikea aika elämässä, erityisen vaikea tänä syksynä, mutta varmaan muutenkin aika pitään jo. Sä olet tullut todella pitkän matkan. Olen kiitollinen, että olen saanut olla sun mukana, jollain tavalla. Kiitos, kun olet luottanut ja kysellyt. Sulla oli oikeus kaikkeen.

Mikä satuttaisi enemmän kuin vanhemman itsemurha tai itsemurhayritys? On varmasti asioita paljonkin, mutta ei tule mieleen. Toivon koko sydämestäni, että muut aikuiset sun elämässä tuki sua joulukuun tapahtumissa. Onhan isä käynyt sun luona? Itse olisin ottanut sut kainaloon ja kyllä ehkä olisit jotain hyvää heviä joutunut kuuntelemaan... 😉

Muistathan, ettei äiti ole enää kovin tietoisia valintoja tehnyt tänä syksynä, siis kun joskus pohdit ettei hän halua sinua tavata. Hyvin harvoin oikeasti on niin, ettei vanhempi rakasta lastaan tai välitä syvällä sisimmässään. Mutta joskus aikuisten elämässä syöksykierre vie kovaa alas, eikä silloin voi kuin pitää reunoista kiinni. Valittettavasti silloin ei aina pysty näkemään omia lapsiaan. Silti olette rakkaita aina. Lapset on tärkeintä mitä aikuisten elämässä tapahtuu. Tiedän, että tätä on joskus vaikea uskoa, mutta tämä on aika universaali kokemus.

Trinks, haluaisin suositella yhtä artistia, joka on auttanut paljon mua itseä tarpomaan vaikeissa paikoissa. Devin Townsend (Project) on nimi ja soittaa progeheviä. Välillä aika raivoisaa, mutta joskus sitäkin tarvitaan. Parhaimmillaan Devinin tuotanto nostattaa ilmaan, saa hymyilemään ja tuntemaan että on toivoa. Devin sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja levyjen sanotaan olevan musiikkipäiväkirja hänen elämästä sairauden kanssa. Ehkä nämä kokemukset ovatkin saaneet musiikista niin neroksta ja koskettavaa. Biisinä sopisi varmaan se "Hold On". Paras löytämäni linkki lauluun on

http://youtu.be/AAFw3cjoyl8

Pidä kiinni ja pysy lämpimänä.

☺️❤️ Paukku

Äidin itsemurhayrityksestä pitää puhua ihan yhtä paljon kuin äidin onnistuneesta itsarista.
Ehkä kuitenkin on parasta puhua jollekin muulle kuin perheenjäsenelle. Sellaiselle jolle uskaltaa sanoa kaikki tunteensa eikä tarvitse hävetä mitä sanoo.

Hienoa, kun jaksat jatkaa opiskelua, trinks.

Mun loma meni täysin poskilleen. Jo lentokoneessa ottivat kännin. Meillä oli vaan yksi huone??? Mulle oli luvattu oma huone.
Mä kuvasin menoa pari päivää ja iskä läimäytti mua kerran poskelle. Näytin jutut matkanohjaalle ja se järjesti mut heti pois huoneesta ja sitten sain lentää sijaisperheen luo.

Iskältä tuli viesti et nyt tää loppu, et oo enää poikani. Aluksi itkin mutta enää en välitä. Haluankin olla rauhassa.

Paavop, harmi et sun vanhemmat joi jo koneessa eikä olleet muutenkaan sulle reiluja. Hyvä et pääsit pois sieltä, vaikka sun isä siitä suuttukin, mut kun ajatellaan positiivisesti niin sun toiveita "kotiin" menon suhteen kuunnellaan jatkossa toivottavasti enemmän!
Voimia<3

paavop kirjoitti 21.1.2014 10:31

Mun loma meni täysin poskilleen. Jo lentokoneessa ottivat kännin. Meillä oli vaan yksi huone??? Mulle oli luvattu oma huone.
Mä kuvasin menoa pari päivää ja iskä läimäytti mua kerran poskelle. Näytin jutut matkanohjaalle ja se järjesti mut heti pois huoneesta ja sitten sain lentää sijaisperheen luo.

Iskältä tuli viesti et nyt tää loppu, et oo enää poikani. Aluksi itkin mutta enää en välitä. Haluankin olla rauhassa.

Moikka Paavop.

Todella kurja kuulla, miten vanhempasi ovat toimineet. Tulee aivan suru sun puolesta. Sulla on oikeus elää elämääsi ilman että joudut seuraamaan vanhempien juomista. Tai ilman vanhempien ilmaantumista ilman sopimista harrastukseen. Onneksi tuo lomaltapaluu järjestyi matkanohjaajan avulla. Olethan kertonut sijaisperheelle, mitä kaikkea kävi että tapaamiset jatkossa ovat turvallisia.

Toivon todella, että vanhempasi oppivat pyytämään anteeksi toimintaansa, joskus. Jaksamista sulle ja voimahalaus täältä sinne.

Paavop. Jos sinua kiinnostaa keskustella asioistasi meidän ohjaajien kanssa enemmän, voit tulla varjomaailmassa alkavaan nuorten nettiryhmään. Ryhmässä nuoret saavat kirjoittaa kokemuksistaan foorumille, tukea ja tarpeen mukaan neuvoja. Toimimme osoitteessa varjomaailma.fi. Ryhmään voi hakea ilmoittautumalla varjomaailman sähköpostiin. Tarkemmat ohjeet sivultamme. Ryhmä aloittaa 4.2. ja se kestää 3 kuukautta. Nuoret toimivat nimimerkillä ja heitä yhdistää kokemus, että vanhempien päihteenkäyttö haittaa. Ryhmää ohjaavat sosiaalialan ammattilaiset A-klinikkasäätiöltä. Kaikki muutkin, lämpimästi tervetuloa, jos vanhemman päihteenkäyttö haittaa elämää.

Tsemppiä! Paukku

🙂🌻

Heippa,

terveiset täältä Rikkinäisten suunnittelupäivästä. Ollaan iloisia tähänastisesta toiminnastamme täällä Tukinetissä. Olemme sopineet tälle keväälle nuorille suunnattuja Rikkinäiset chat iltoja, alkaen maaliskuussa. Tähän ketjuun voi edelleen kirjoitella ja käyn viikoittain lukemassa ja vastaamassa.

Seuratkaa ilmoittelua ja voikaa hyvin!

Pauliina_R

Hei kaikki!

Tässä on vielä aiemmassa viestissä manitsemaani Varomaailmaan linkki. Varjomaailmassa alkaa nettiryhmä 4.2.2014 nuorille, joita kodin aikuisten päihteidenkäyttö haittaa.

http://www.varjomaailma.fi/

Ryhmässä toimitaan nimimerkillä, siellä kertoa tarinansa ja kysyä neuvoa ohjaajilta, jotka ovat sosiaalialan ammattilaisia. Ryhmässä ollaan nimimerkillä, tekstit näkyvät vain ryhmälle ja se kestää kolme kuukautta. Pidämme lisäksi suljettula liveiltoja täällä Tukinetissä nuorten kanssa ryhmän aikana. Ilmoittautumisohjeet löytyvät oheisesta linkistä. Lämpimästi tervetuloa ryhmään.

Et ole yksin!

Varjomaailman väen puolesta nettisossunne Pauliina_R

Moi kaikki!

Tässä on Rikkinäisten kevään ohjelmamme. Vanhalla tutulla ohjaajaporukalla jatketaan ja tässä ovat avointen nuorteniltojen teemat. Tulkaa mukaan keskustelemaan! Itse otan tällä kertaa osaa väkivalta-teemaan. Tervetuloa!

Tukinet.netissä liveryhmiä nuorille vaikeissa perhetilanteissa.

Kevään 2014 ajan maanantaisin kello 18-20

Lisäksi keskustelua voi väliaikoina jatkaa täällä nuorten foorumilla Rikkinäisestä ehjäksi! ketjussa, jossa myös ohjaajat vastaavat.

3.3. Teema: Millaisia tunteita vanhempien ero on herättänyt? Mikä erossa on vaikeinta?
10.3. Teema: Mitä voin tehdä, kun vanhempien juominen haittaa elämääni?
17.3. Teema: Miten läheisen rikos vaikuttaa elämääni?
24.3. Teema: Mietityttääkö seurustelun pelisäännöt? Onko seurustelukumppanisi väkivaltainen tai oletko itse käyttänyt väkivaltaa seurustelusuhteessasi?
31.3. Teema: Mikä auttaa, kun vanhemmat ovat eronneet? Mistä tukea?
7.4. Teema: Miten selviydyn paremmin itse, kun kodin päihteidenkäyttö ahdistaa?
14.4. Teema: Läheiseni on vankilassa. Mistä minä saan tukea ja voimia?
28.4. Teema: Onko siskosi tai veljesi väkivaltainen sinua kohtaan tai oletko itse väkivaltainen siskoasi tai veljeäsi kohtaan? Pelottaako kotona oleminen?

Järjestää: A-klinikkasäätiö, Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliitto,
Ensi- ja turvakotienliitto sekä Kriminaalihuollon tukisäätiön Lapsi- ja perhetoiminta.

Tsemppiterkuin Pauliina_R 🙂

Heippa!

Olen seuraillut ketjua viikoittain, ja hiljaista on ollut. Toivottavasti voitte kaikki hyvin.

Olemme Rikkinäisten ohjaajaporukalla taas aktivoitumassa täällä Tukinetissä. Löydät meidät helposti jatkossa äsken laittaman aikataulun mukaisesti myös liveilloissa. Voit kysyä vaikeista perhetilanteista näissä Rikkinäiset ketjuissa.

Keskustelua liveiltoihin liittyen löydät siis Rikkinäisestä ehjäksi! -ketjussa täällä nuorten foorumilla. Samalla kyllä aion katsoa tätäkin ketjua viikoittain, jos jollain on kysyttävää.

Minä kiitän kovasti menneestä talvesta ja syksystä. Olette mahtavia, aivan jokainen! Muistakaa se itsekin. Ja vaikkei aina ole helppoa sitä uskoa, niin asioilla on tapana järjestyä. Voit myös itse vaikuttaa siihen. Tämän on elämä opettanut ja moni kohtaamani ihminen esimerkillään. Tule mukaan keskusteluihin, jos kaipaat apua! Et ole yksin!

Pärjäilkää murut!

Pauliina_R 🌻🙂🌻

Hei, en oo tänne Rikkinäiset-ryhmän loputtua oikein kirjotellu, totesin etten ehkä henkisesti jaksa sitä. En tiiä moniko muistaa mua, mutta kirjottelen kuitenkin, koska tää ryhmä on yksi parhaita asioita mitä mun elämässäni on koskaan tapahtunu ja halusin kertoo vähän mitä mulle kuuluu. 🙂 En jättänyt tänne kirjoittelua tahallani, vaan totesimme terapeuttini kanssa, että mun täytyy kuunnella omaa sydäntäni ja järkeäni. En henkisesti ollut vielä valmis kirjoittelemaan tänne enempää. Mun piti päästä ensin itse eteenpäin. Saada itseni vahvaksi.

Aikasemmin kärsin porukoiden viinan juonnin ja väkivaltaisuuden jättämistä arvista ja muistoista. Oon päässy paljon eteenpäin sen jälkeen kun syksyllä aloin käydä terapiassa ja kirjottelee täällä. Kun tää ryhmä syksyllä loppui, luulin etten tulisi enää pärjäämään, koska ei olisi tätä tukiverkkoa täällä privaatisti mihin voisi kirjoitella. Yllätyin, kun en tuntenutkaan putoavani tyhjän päälle. Mä pärjäsin, olin ihan sikaylpeä itsestäni! Jatkoin terapiassa käyntiä ja poikaystävä oli suuri tuki asioita käsitellessä. Tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni olevani vahva, ja että ehkä mä pärjäisin, ihan oikeasti.

Terapiani loppui pari viikkoa sitten, ja se tuntuu olleen oikea päätös. Terapeuttini oli siis samaa mieltä, että katsotaan miten nyt pärjäilen ilman, koska selkeästi olen saanut vanhat kaunani jätettyä taakse. Olen saanut asiat käsiteltyä, enkä tunne enää jatkuvaa ahdistusta ja pelkoa. En näe painajaisia, enkä pelkää olla yksin. Pimeää pelkään vielä vähän, mutta nukun yöni rauhallisesti.

Poikaystäväni kanssa ollut suhde alkoi kuitenkin näiden oivallusten jälkeen tuntua ahdistavalta. En tiennyt enää miten suhtautua häneen. Olin tukeutunut häneen niin monessa asiassa, mikä minua henkisesti vaivasi, ettei meillä oikeastaan ollut ollut "suhdetta" enää kesän jälkeen, kun kävin pohjalla taas ja romahdin. Romantiikka ja sellainen oli unohtunut. Ei ollut parisuhdetta, oli vain minun pahaoloni. Mietin pitkään mitä tilanteelle tehdä, järki ja sydän käskivät liikkua eteenpäin. Se tuntui oikealta päätökseltä. Suhteemme ei enää edennyt, joten miksi roikkua jossain mikä toi pahaaoloa. Se tuntuu vieläkin oikealta päätökseltä. Musta tuntuu, että mun täytyy olla nyt yksin ja näyttää itselleni, että mä kyllä pärjään ilman miestä. Että mä oikeasti olen vahva. Ja uskon kykeneväni siihen.

Pääsin myös opiskelu-vaihtoon ja Eurooppa kutsuu tätä tyttöä syksyllä puoleksi vuodeksi! Olen niin onnellinen, mutta myös peloissani asiasta.

Mä toivon, että teille kaikille kuuluu parempaa kuin ennen. Mä toivon, että te kaikki ootte pienin askelein edennyt, tai tulette etenemään kohtia itsenäistä onnea. Että opitte joskus rakastamaan itseänne täysin, koska ootte kaikki sen arvosia. Vaikka tällä hetkellä ei siltä tuntuisikaan, niin joskus vielä ymmärrätte. Onni lähtee itsestä, ja vaikka tuntisi itsensä välillä, tai koko ajan, maailman kamalimmaksi tai huonoimmaksi ihmiseksi, se on vain hetkellistä. Mä oon elävä todiste siitä, vihasin itseäni 20vuotta. Tää vuosi kun mä täytän 21, tulee olemaan elämäni paras, koska mä aion tehdä siitä sellaisen. Mun uudenvuoden tavoitteeni on rakastaa itseäni. Tie on pitkä ja raskas, mutta joskus mä vielä saavutan sen.

Mä haluan kiittää tukinettiä ja teitä rikkinäisiä ja muita, te pelastitte mut. En ois selvinnyt ilman teitä. Kiitos. ☺️❤️

Moikka pandap, olet todellinen Selviytyjä!

Olipa hienoa kuulla susta ja että sulla menee paremmin. Ja että olet kuunnellut itseäsi, se on se kaikkein tärkein asia mikä auttaa sua jatkossakin selviytymään. Lämmittää kuulla, että olet eronkin jälkeen tolpillasi ja suunnittelet Eurooppa-vaihtoa. Kaivelepa joskus esiin se tulevaisuuden muistelutehtävä (muististsasi), mitä ajattelet että sulle kuuluu vuoden päästä. Olet selkeästi hyvällä tiellä kohti sen toteutumista!

Samoin kiitos kovasti noista sanoista. Mä uskon että suljettu nuorten ryhmämme oli ikimuistoinen kokemus kaikille, eikä niitä nimimerkkejä ja ihmisiä ketä siellä kohdattiin, oikein pysty unohtamaan. Harvoin itsekään auttamistyössä vietän niin paljon aikaa ihmisen parissa, jokaisen ihmisen asioita niin paljon miettien, kuin mitä täällä Tukinetin ryhmässä tein. Ryhmä oli tärkeä kokemus itsellekin, ja lämmittää kuulla, miten isosti se on sua auttanut.

Toivottavasti saadaan lisää ryhmiä, että tällainen upea ihmisten yhteisyys ja tuki vaikeissa tilanteissa olisi yhä useamman saatavilla.

Virtuaalihalaus, Paukku

😍

Hei pandap!

Aivan ihana kuulla susta☺️❤️ En tosiaankaan oo sua unohtanut, kuinka voisin unohtaa. Ja vielä ihanampaa kuulla kuinka hienosti oot mennyt eteenpäin! Aivan huippua! Ihan kyyneleet tulee silmiin ku lukee sun tekstiä. Kaikesta voi selvitä, se on totta. Ja hyvä että kuuntelet itseäsi. Sen on tärkeää! Ja hei, aivan ihana uudenvuoden tavoite. Ja kuinka tärkeää se onkaan, rakastaa itseään. Tsemppiä sille tielle! Oon itekkin samalla tiellä. Ja oon superilonen ku tulit kertoon sun kuulumisia. Ja vähänkö siistiä ku pääset vaihtoon!!

Mulle kuuluu ihan huimasti parempaa ku niihin aikoihin. Se koko kevät, kesä ja syksy 2013 oli mun elämän synkintä aikaa. Varsinki syksy. Joulun jälkeen ei enää ollut ihan niin kamalaa. Tai oikeastaan sen jälkeen kun otin joulukuun alussa lääkkeiden yliannostuksen. Selvisin siitä, sain uuden mahdollisuuden. Ja ihmisten reaktiot auttoi mua tajuamaan että joku välittää musta. Sen jälkeen en oo oikeestaan ees ajatellut että tekisin itsemurhan. Mutta sekään ei vielä auttanut siihen että oon nykyään melkein onnellinen.
Joulun jälkeen rupesin käymään viikottain psykiatrisella sairaanhoitajalla, käyn vieläkin. Hänelle on tähän mennessä ollut helpompi puhua kuin kenellekään muulle ammattilaiselle. Ei vieläkään ole helppoa, mutta koko ajan menen eteenpäin tässäkin. Me ei oikeestaan olla puhuttu mun perheestä tai muista vaikeista asioista. En vieläkään osaa niistä puhua. Mutta uskon että vielä osaan. Mielessäni ja blogissani ja täällä oon kirjottamalla paljon käsitellyt kaikkea mun elämässä. Sitten viime kuussa kaikki alkoi mennä alamäkeä ja lujaa. Yksi viikonloppu oli aivan erityisen kamala. Valvoin monta yötä ja mietin asioita. Lopulta seuraavana tiistaiyönä kun olin kirjottanut pitkään kaikkea pahaa pois sisältäni, koin sellaisen "valaistuksen". Yhtäkkiä mun silmät avautui ja ymmärsin että mun elämä on tärkeä. Että musta voi vielä tulla onnellinen. Että minäkin olen arvokas. Itkin onnesta vaikka kuinka kauan. Mun elämäni aurinko nousi pitkän ajan jälkeen. Oon onnellisempi ku koskaan. Sen jälkeen on ollut helpompi olla. En vieläkään ole ihan terve, mutta musta vielä tulee. On vieläkin vaikea joskus hyväksyä itseni, mutta haluan oppia välittämään itsestäni. Syömishäiriö on ihan kokonaan pois. Ja viiltelen paljon vähemmän, nykyisin tosi harvoin, tuskin ollenkaan.
Isää pystyn taas rakastamaan. Olen antanut hänelle anteeksi. Ja onhan meillä kotona nykyään paljon parempi tilanne. Välillä on vaikea nähdä että onko joku tilanne normaalia vanhemman suuttumista, vai ei, koska normaalikin tilanne saattaa vieläkin pelottaa. Lastensuojeluilmoitus. En tiiä oliko siitä lopulta mitään hyötyä. Mutta ei siitä haittaakaan ollut, paitsi mulle. Se ahisti mua niin paljon että lopulta se oli viimenen niitti siihen että otin sen yliannostuksen. Ehkä sen verran hyötyä että äiti ja isä saa sossuilta sellaista apua että yksi mies käy puhumassa meidän pojille. Pojat on.....erittäin hankalia.

Me ollaan molemmat eläviä todisteita siitä. Mulla on sama tavoite oppia rakastamaan itseäni. Minäki toivon että kaikilla menee paremmin, tai ainakin tulee menemään. Täällä tukinetissä villikettu kirjoitti tuohon mun ketjuun niin ihanasti että kaikista kaunein auringonnousu on usein juuri kylmimmän yön jälkeen. Mulla kävi juuri niin. Ihan oikeasti kaikesta voi selvitä. Synkimmänkin yön jälkeen nousee aurinko, aina. Vaikka joskus on tosi raskasta ja tuntuu että ei mistään tule koskaan mitään, niin ihan varmasti tulee. Kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Paha olo meidän sisällä vain haluaa että me luovutettais elämässä. Jos taistelee sitä vastaan, niin hyvä olo tulee vielä. Ja hyvä olo tuntuu niin hyvältä että sitä on vaikea kuvailla.

Minäki haluan kiittää kaikkia rikkinäisiä ja muita. Minutkin te pelastitte. En olis selvinnyt ilman teitä. Olisin joko kuollut tai sitten vieläki toivottomuuden alhossa. Olin tosi rasittava siinä ryhmässä, mutta silti mua jaksettiin ja autettiin. Oon niin kiitollinen☺️❤️ Mulla on aivan ihanat muistot siitä ryhmästä, kuinka siinä tuettiin ja kuunneltiin. Kiitos, kiitos!!

Mulle ois erikseen pitänyt tehä Rikkäiset epäonnistujat jälkipuintiketju.
Hävettää niin etten voi tulla mihinkään chattiin tai mitään kertoa täällä. Äiti sentäs onnistui ja pääsi avohoitoon.
Onnea teille selviintyjille.

trinks, sää et tosiaankaan ole epäonnistunut! Ei siinä ryhmässä ollu epäonnistujia. Sun ei tarvi hävetä mitään. Jos sun pitäis hävetä, niin sitte pitäis munki hävetä. Voit ihan vapaasti tulla chatteihin ja ketjuihin kertomaan sun asioita sen verran ku haluat kertoa. En usko että kukaan ryhmäläisistä tai ohjaajista aattelee susta pahaa. Mua ainakin kiinnostaa kuulla, mitä sulle kuuluu. Oot ihana ihminen!☺️❤️ Kiitos kuuluu sullekin, kun olit meidän ryhmän jäsen.

Kirjoittelenpa itsekkin nyt tänne, kun koen itseni selviytyjäksi. Olen selvinnyt 8,5 vuotta kestäneestä koulukuisaamisesta (loppui jo yli vuosi sitten), monen läheisen ihmisen ja eläimen menettämisestä, vaikeasta perhetilanteesta(nykyään helpompi olla kotona, koska olen vain viikonloput kotona ja viikot asuntolassa) ja aika monesta muusta jutusta. Olen kyllä vielä nykyäänkin masentunut, ollut jo n 3,5 vuotta mutta pärjään ja nyt on menossa ihan siedettävä "jakso" koska pääasiassa masentaa/ahdistaa vain illalla tai yksin ollessa mutta ei joka päivä. Olen jo "parantunut" masennuksesta kaksi kertaa(n. 2 kuukautta olin "terve" ja taas masennuin), mutta menneisyys haittaa edelleen niin paljon, että en ole vielä pystynyt elää normaalisti ilman masennusta.

Tällä hetkellä hyväksyn masennuksen ja osaan elää sen kassa. En siis tarkoita sitä, että en yrittäisi parantua vaan sitä, että annan itseni olla juuri sellainen kuin olen ja näytän tunteeni vaikka vihaa en osaa järkevästi purkaakkaan vaan sen yleensä vaan tukahdutan vaikka tiedän, että niin ei saisi tehdä. Viimeksi pari viikkoa sitten itkin jutellessani asuntolanohjaajalle.

Itsetuhoinen olin viimeksi ehkä pari vuotta sitten ja olen ylpeä siitä. Tietenkin itsetuhoissia ajatuksia on paljon, mutte en niitä toteuta ja en ole vakavasti edes koskaan itsemurhaa harkinnut. Olen löytänyt niitä omia asioita jotka auttavat mua selviämään sen ahdistuksen yli mm. Eläimet, musiikki, ystävät, kirjoittaminen ja luonto. Toi eläinrakkauden huomaa musta aika voimakkaasti jo senkin takia, että opiskelen eläintenhoitajaksi ensimmäistä vuotta ja opinnot sujuu ihan hyvin masennuksestakin huolimatta.

Viimeksi syksyllä(syyskuun lopulla) mun masennus paheni lievästä vaikeaan masennukseen alle kahdessa viikossa, vaikka mitään syytä en ole vielä itsekkään keksinyt tälle yhtäkkiselle mielialan laskulle. Se vaan tapahtui. Kävin sitten kuraattorilla, terkkarilla ja lopulta sitten ihan lääkärissäkin ja mikään ei oikeen auttanut(lääkkeitä en suostunut ottamaan). No marraskuun alussa yksissä juhlissa sain paljon positiivistä palautetta kummitädiltä, sukulaisilta ja ihan tuntemattomiltakin. Lisäksi lähiviikkoina koulukaveriltakin. No marraskuun aikana vaan tajusin, että ei mun kannata hirveästi masistella ja parissa viikossa vointini koheni huimasti ja nyt olen tässä ja voin ihan siedettävän hyvin.

Näiden asioiden lisäksi on paljon muutakin mikä vaikuttaa negatiivisesti mun elämään ja vointiin mutta en niistä nyt kirjoittele sen enempää nyt tähän ku tästä tuli jo nyt ihan hirveen pitkä.