Rikkinäisestä ehjäksi! Kevät 2014

Rikkinäisestä ehjäksi! Kevät 2014

Käyttäjä Pauliina_R aloittanut aikaan 19.02.2014 klo 09:33 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Pauliina_R (Työntekijä) (A-klinikkasäätiö) kirjoittanut 19.02.2014 klo 09:33

Tulkaa mukaan käymään keskustelua siitä, miten vaikeista perhetilanteista voi selviytyä. Jos tunnet itsesi rikkinäiseksi, miten voit tulla ehjäksi?

Täällä voimme jatkaa nuorten liveiltojen jälkeen keskustelua. Tässä ketjussa voit myös kysyä neuvoa. Toivottavasti saadaan aikaiseksi paljon keskustelua!

Ohjaajamme vastaavat kysymyksiinne viikoilla tarpeen mukaan. He ovat siis sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia järjestöistä: A-klinikkasäätiö, Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliitto, Ensi- ja turvakotienliitto sekä Kriminaalihuollon tukisäätiön Lapsi- ja perhetoiminta. Esittäydymme myöhemmin hieman tarkemmin 🙂

Itse olen A-klinikkasäätiöltä ja edelleen nettisosiaalityöntekijänä koordinoimassa Rikkinäisiä tämän kevään. Minulta voi kysyä mm. lastensuojelusta, mielenterveydestä ja päihteistä.

Tavataan pian! Pauliina_R 🌻🙂🌻
—————————————–

Tukinet.netissä liveryhmiä
nuorille vaikeissa perhetilanteissa.

Kevään 2014 ajan maanantaisin kello 18-20
Tervetuloa!

3.3. Teema: Millaisia tunteita vanhempien ero on herättänyt? Mikä erossa on vaikeinta?
10.3. Teema: Mitä voin tehdä, kun vanhempien juominen haittaa elämääni?
17.3. Teema: Miten läheisen rikos vaikuttaa elämääni?
24.3. Teema: Mietityttääkö seurustelun pelisäännöt? Onko seurustelukumppanisi väkivaltainen tai oletko itse käyttänyt väkivaltaa seurustelusuhteessasi?
31.3. Teema: Mikä auttaa, kun vanhemmat ovat eronneet? Mistä tukea?
7.4. Teema: Miten selviydyn paremmin itse, kun kodin päihteidenkäyttö ahdistaa?
14.4. Teema: Läheiseni on vankilassa. Mistä minä saan tukea ja voimia?
28.4. Teema: Onko siskosi tai veljesi väkivaltainen sinua kohtaan tai oletko itse väkivaltainen siskoasi tai veljeäsi kohtaan? Pelottaako kotona oleminen?

Käyttäjä Pauliina_R (Työntekijä) (A-klinikkasäätiö) kirjoittanut 24.03.2014 klo 13:16

Hei kaikki!
🌻🙂🌻

Tervetuloa Rikkinäisestä ehjäksi chattiin tänään klo 18-20 !

Ohjaajina toimivat Tuulia_A ja Maisa_P, sekä myös minä Pauliina_R

Mukaan voit tulla pienellä kynnyksellä, jos seurustelu ja seurusteluväkivalta aiheena kiinnostaa, on omia kokemuksia taiystäväsi tarvitsee apua.

Aurinkoisin terveisin ja törmäilemisiin,

Pauliina_R
🙂

Käyttäjä Pauliina_R (Työntekijä) (A-klinikkasäätiö) kirjoittanut 27.03.2014 klo 15:18

Tervetuloa kaikki Rikkinäisten liveiltoihin!

Kevään Rikkinäiset ovat puolessa välissä. Taas maanantaina keskusellaan klo 18-20. Silloin on teemana vanhempien ero.

Kevään loput illat kertauksena:

31.3. Teema: Mikä auttaa, kun vanhemmat ovat eronneet? Mistä tukea?

7.4. Teema: Miten selviydyn paremmin itse, kun kodin päihteidenkäyttö ahdistaa?

14.4. Teema: Läheiseni on vankilassa. Mistä minä saan tukea ja voimia?

21.4. Pääsiäistauko

28.4. Teema: Onko siskosi tai veljesi väkivaltainen sinua kohtaan tai oletko itse väkivaltainen siskoasi tai veljeäsi kohtaan? Pelottaako kotona oleminen?

🙂👍 Paukku

Käyttäjä Untuva (Työntekijä) (Kasvatus- ja perheneuvontaliitto) kirjoittanut 27.03.2014 klo 22:51

Hei kaikille! 🙂

Ensi maanantaina 31.3. klo 18-20.00 live-chatissa keskustelemme vanhempien erosta, siitä mikä auttaa ja mistä tällaisessa tilanteessa voisi saada apua ja tukea.

Vanhempien ero voi tuntua joskus todella ikävältä, eikä aina oikein tiedä kenelle siitä voisi puhua ja mistä saisi apua. Omien ajatuksien ja tuntemuksien kanssa ei ole aina hyvä jäädä yksin. Jo pelkkä keskustelu tai asioiden ääneen sanominen toiselle voi auttaa. Tule keskustelemaan ja jakamaan omia ajatuksiasi siitä, mikä auttaisi ja tukisi sinua vanhempien erotilanteessa sekä auttaisi ottamaan askeleen eteenpäin.

Keskustelua vetävät kaksi sosiaalityön ammattilaista Suomen Kasvatus- ja Perheneuvontaliitosta. Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitossa on kehitetty ja järjestetty vanhempiensa eron kokeneiden lasten ja nuorten vertaisryhmätoimintaa vuodesta 2005. Toiminta on vakiintunut vuoden 2013 alusta ja sitä toteutetaan RAY:n kohdennetun rahoituksen tuella.

Tervetuloa mukaan!

Untuva ja Matleena*

Käyttäjä Pauliina_R (Työntekijä) (A-klinikkasäätiö) kirjoittanut 03.04.2014 klo 12:38

Hei kaikki !

Ensi maanantaina 7.4. klo 18-20 keskustellaan TEEMANA :

Miten selviydyn paremmin itse, kun kodin päihteidenkäyttö ahdistaa?

Usein ajatellaan, että liika alkoholin tai muiden päihteiden käyttö on ihmisen oma asia ja ongelma. Juominen kuitenkin tapahtuu yleensä muiden seurassa ja siksi se vaikuttaa ympärillä oleviin ihmisiin. Esimerkiksi ystävät, puoliso ja lapset joutuvat yleensä seuraamaan läheltä, miten alkoholi vaikuttaa sen käyttäjään – ja kärsivät humalaisen arvaamattomasta käytöksestä.

Sellaisilla lapsilla ja nuorilla, joiden lähellä olevat aikuiset juovat liikaa, on kiistaton oikeus saada itselleen apua, tukea, luotettavia aikuisia ja terveitä ihmissuhteita. Apua voi olla kuitenkin vaikea saada, koska hankalista asioista on todella vaikea puhua kellekään. Lisäksi meillä on tapana puhua vaikeista asioista aikuisten ehdoilla.

Tarjolla on kuitenkin monenlaista apua, niin perheelle kuin lapselle tai nuorelle itselleen. Tule mukaan keskustelemaan miten apua voi saada ja miten itse voit jaksaa paremmin!

Terveisin Varjomaailman väki

Varjomaailma on A-klinikkasäätiön verkkoapua nuorille, joita aikuisen päihteidenkäyttö huolettaa. Ohjaajinamme toimivat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset. Lisätietoa löytyy sivultamme ww.varjomaailma.fi

Käyttäjä trinks kirjoittanut 07.04.2014 klo 14:37

Mulla kait on nyt sellainen ongelma ettei kukaan juo perheessä, ku äiti kävi onnistuneen katkaisuhoidon. Mä odotan et alkaako se juomaan vai ei ja oli helpompi olla ku ootti sitä kännissä kotiin. Se kuitenkin sanoo et on alkoholisti ja mä ajattelen, et sä oot vaan vanha juoppo joka pilasi mun elämäni. Mä en osaa riemuita alkoholistiäidistäni ja sen kaa on raskasta elää.

Käyttäjä Pauliina_R (Työntekijä) (A-klinikkasäätiö) kirjoittanut 08.04.2014 klo 16:23

trinks kirjoitti 7.4.2014 14:37

Mulla kait on nyt sellainen ongelma ettei kukaan juo perheessä, ku äiti kävi onnistuneen katkaisuhoidon. Mä odotan et alkaako se juomaan vai ei ja oli helpompi olla ku ootti sitä kännissä kotiin. Se kuitenkin sanoo et on alkoholisti ja mä ajattelen, et sä oot vaan vanha juoppo joka pilasi mun elämäni. Mä en osaa riemuita alkoholistiäidistäni ja sen kaa on raskasta elää.

Moi trinks!

Oletko palannut kotiin asumaan? Odottavan elämä kuulotsaa rankalta kyllä. Mutta ei tarvitsisi elää elämääsi peläten että äiti ratkeaa juomaan. Mikä auttaisi sua rentoutumaan tämän asian suhteen?

Oletko ollut äidin hoitopalaverissa mukana? Käykö äiti jossain avohoidossa? Sulla on mahdollisuus joku kerta mennä mukaan ja voitte puhua tästä sun tunteesta, juuri minkä mainitsit: Ootit pitkään, että milloin äiti tulee kännissä kotiin. Että nyt odotat milloin se ei enää pysy raittiina.

Sun äidin ongelmat ovat vaikuttaneet sun hvyinvointiin todella paljon. Tulen aina surulliseksi, kun ajattelenkin sitä. Koska sulla on oikeus onnelliseen ja tavalliseen elämään. Muistathan, että ei ole sun eikä äitisikään syy, että ongelmat ovat olleen niis isoja. Alkoholismi on sairaus, jossa ihminen menettää hallinnana moneen asiaan elämässä. Toivottavasti äiti pysyy tällä valitsemallaan tiellä. Muista kertoa myös äidille, miltä susta tuntuu. Nämä on vaikeita asioita, mutta voitte kyllä jutella niistä yhdessä.

Olisitko valmis juttelemaan tästäkin asiasta jonkun kanssa? Miten olet pystynyt muuten kertomaan ajatuksistasi ja tunteista omassa hoidossasi? Sulla on tuntunut täällä kirjoituksissa olevan pitkään suurta epäluottamusta sun auttajiin. Onko joku hyvä tyyppi osunut vastaan, kenelle olet pystynyt juttelemaan? Sitä toivoisin sulle, kovasti.

Toivon myös kaikkea hyvää.
Voimahalauksin

Paukku

🌻🙂🌻

Käyttäjä Pauliina_R (Työntekijä) (A-klinikkasäätiö) kirjoittanut 10.04.2014 klo 13:58

Tervetuloa ensi maanantaina keskustelemaan Rikkinäisestä ehjäksi iltaan

14.4. klo 18-20 teemana on : Läheiseni on vankilassa. Mistä minä saan tukea ja voimia?

Terveisin

Pauliina_R

🌻🙂🌻

Käyttäjä Erja_M (Työntekijä) (Kriminaalihuollon tukisäätiö) kirjoittanut 11.04.2014 klo 11:21

Hei ja tervehdys kaikille! 🙂

Ensi viikolla, maanantaina 14.4 kl 18-20.00, on live-chatin keskustelun teemana:

Läheiseni on vankilassa. Mistä minä saan tukea ja voimia?

Ohjaajina on Erja_M ja Untuva.

Tulemme Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitosta (http://www.suomenkasper.fi/), sekä Kriminaalihuollon tukisäätiöstä (http://www.krits.fi/).

Ajatuksena on keskustella siitä mistä vangin läheinen voi saada itselleen tukea vaikeassa elämäntilanteessa. Tukimuotoja on usein saatavilla, mutta ne voivat olla vaikeasti löydettävissä. Tarkoitus olisikin jakaa kokemuksia ja tietoa siitä mistä vangin läheinen voi saada tukea ja voimia.

Jos mieleenne tulee jo nyt kysymyksiä ja ajatuksia vankeusteemaan liittyen, voitte hyvin laittaa niitä tänne viestiketjuun. Keskustelleen niistä maanantaina!

Tapaamisiin maanantaina, toivottavasti meitä on runsaasti linjoilla!

Hyvää viikonloppua!

Terkuin Erja_M ja Untuva 🌻🙂🌻

Käyttäjä Pauliina_R (Työntekijä) (A-klinikkasäätiö) kirjoittanut 16.04.2014 klo 14:52

Moi nuorten foorumilaiset!

Kiitos kevään hyvistä keskusteluista. On ollut ilo vaihtaa ajatuksia, vaikka vaikeista asioista ollaankin puhuttu. Mutta puhuminen on tärkeää. Sitä varten olemme halunneet järjestöjen kesken täällä nuorten foorumilla ollakkin. Apua voi saada, mutta asioista tulee puhua (tai kirjoittaa) ensin sitä saadakseen.

Rikkinäisten liveilloissa on vuorossa pääsiäistauko. Samoin olen pääsiäisen jälkeisellä viikolla lomilla, joten meiltä palaillaan ketjuun ja liveiltaan vielä 28.4. maanantaina kello 18-20!

Silloin keskustellaan taas ensi- ja turvakotienliiton Nettiturvakodin väen kanssa, joten aiheesta kiinnostuneet rohkeasti paikalle!

Tulen iltaan itsekin paikalle ja jos haluat tulla vaikkapa antamaan palatuetta Rikkinäisistä, niin mukaan vain! Ilta on toistaiseksi viimeinen näkyvissä oleva Rikkinäiset -ilta.

Nuorten foorumin Rikkinäiset -ketjuihin vastailen toukokuun toiselle viikolle asti. Olkaa aktiivisia, jos jotain kysyttävää tulee.

Kiitos kaikille, jotka tänne kirjoittavat. Olette kaikki tehneet vaikutuksen ja jäätte mieleen. Toivon hyvää vointia ja jaksamista kevääseen.

Terveisin Pauliina_R
🙂🌻

Käyttäjä Tuuli_A (Työntekijä) (Ensi- ja turvakotien liitto) kirjoittanut 24.04.2014 klo 20:04

Hei kaikille

Ensi maanantaina 28.4. klo 18-20.00 on live-chatin teemana sisarusten välinen väkivalta.

Onko siskosi tai veljesi väkivaltainen sinua kohtaan tai oletko itse ollut väkivaltainen siskoasi tai veljeäsi kohtaan? Voiko sisaruus satuttaa?

Ohjaajina toimivat Tuulia_A, Maisa_P ja Pauliina_R.

Illan aikana on mahdollisuus kysyä, ihmetellä ja pohtia sisaruuteen ja sisarusten väliseen väkivaltaan liittyviä asioita.
Voit myös tulla juttelemaan, jos olet huolissasi ystävästäsi.

Tule rohkeasti mukaan, kysymään ja keskustelemaan muiden samassa tilanteessa olevien nuorten kanssa. Voit myös laittaa tänne viestiketjuun kysymyksiä tai ajatuksia aiheeseen liittyen.

Toivottavasti moni pääsisi maanantaina mukaan!
Terkuin Tuuli_A 🙂

Käyttäjä Pauliina_R (Työntekijä) (A-klinikkasäätiö) kirjoittanut 12.05.2014 klo 10:57

Moi kaikki nuoret selviytyjät!

Tänä aamuna iloitsen siitä, että saimme upean euroviisuvoittajan. Elämässä on tärkeää nähdä monimuotoisuus, hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja olla ylpeä itsestään. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi myös muiden ihmisten edessä.

Nämä ajatukset ovat olleet myös osa Rikkinäisten filosofiaa täällä Tukinetissä. Olemme halunneet luoda toiminnassamme nuorille virtuaaliympäristön, jossa olisi helppo olla, lupa tuulettaa tunteita ja saada vertaistukea sekä ammattilaisen ohjausta kaikkeen elämässä.

Sanat tässä loppuvat, kun yritän kuvailla miten hienoa teidän kanssa on ollut täällä netissä. Olette rohkeita ja vahvoja, upeita ihmisiä kaikki. Jos voimat ovat lopussa, tai elämä muuten solmussa, voi tätä olla vaikea itse nähdä. Mutta kirjoituksissanne tänne nettiin kaikki tämä näkyy meille muille.

Uskokaa itseenne ja herätelkää elämänne ihmiset avuksi, jos ette itse pärjää. Törmätään taas täällä netissä!

Vaikka Rikkinäisten toiminta näyttää nyt loppuvan rahoituksellisista ym. järjestötyöhön liittyvistä syistä, toivon itse kyllä palaavani tänne jo pian. Nettisosiaalityöhön ryhdyttyäni, en aio sitä lopettaa!

Tässä ovat linkit Rikkinäisissä mukana olleiden toimijoiden sivustoille, mistä saa yhäkin apua!

A-klinikkasäätiön Varjomaailma
http://www.varjomaailma.fi

Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto
http://www.suomenkasper.fi/

KRITS -Kriminaalihuollon tukisäätiön Lapsi- ja perhetoiminta /Portti vapauteen
http://www.porttivapauteen.fi/

Nettiturvakoti
https://www.turvakoti.net/site/

Pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta! Chattailemisiin,

nettisossunne Pauliina_R

😍

Käyttäjä kirjoittanut 12.05.2014 klo 11:16

Minulla taas euroviisut olivat kauhistus. En kyllä vieläkään tiedä onko voittaja mies vai nainen. Koska minusta euroviisut pitäisi olla laulukilpailu eikä sitä pitäisi voittaa sillä, että uskaltaa olla erilainen. Enkä myöskään hyväksynyt sitä, että Venäjän laululle buuattiin.

Minä toivon ettei tämä maailma muutu sellaiseksi, että kaikki alkavat olla niin erilaista ettei enää munkaltaiset normaali ihmiset pärjää tässä maailmassa ollenkaan.😴

Käyttäjä kirjoittanut 12.05.2014 klo 15:07

Minä taisin aika tylsän viestin kirjoittaa, kun itsekin nukahdin.

Käyttäjä Pauliina_R (Työntekijä) (A-klinikkasäätiö) kirjoittanut 15.05.2014 klo 11:18

Moi Maanvaiva!

Ihana kun olet aktiivinen täällä. Sä olet jakamalla kokemuksiasi ja ajatuksiasi auttanut montaa nuorta ihmistä, kiitos niistä! Joskus foorumi on hiljainen, ja varsinkin meidän Rikkinäisten ketjut.

Itse asiassa koin ton sun viestin hyvänä haasteena kun luin! Joskus itseä ihan mietityttää, miten musiikissa ja taiteessa ylipäätään voi kilpailla. Euroviisuissa on kyse ihan jostain muusta, uskon.

Saan hyvin kiinni sun kokemuksesta parrakkaaseen naiseen liittyen. Voi olla haastavaa kohdata seksuaalisia vähemmistöjä, jos ei ennen ole kohdannut. Ja jos vielä omassa elämässä on ollut vaikeuksia, voi olla ihan kaipuuta sellaiseen tuttuun ja turvalliseen elämänmenoon. Se on ihan ok. JOkaisella on lupa etsiä oma tasapaino parhaaksi katsomallaan tavalla, kunhan ei loukkaa muita.

Tärkeintä meille kaikille on saada olla oma itsensä. Se koskee myös sua Maanvaiva 🙂

Silti, oli millainen hyvänsä, suosittelen pitämään avoimen mielen erilaisuuden edessä, miten kukin vain itse pystyy. Veikkaan, että tässä maailmassa taviksena on helpompi olla, kuin erottua joukosta. Kyllä me pärjätään!

Oma aikani tässä Rikkinäiset toiminnassa on lopuillaan, vielä perjantaihin 16.5. käyn täällä ja sen jälkeen yritän malttaa hiljennellä...

Pauliina_R

😎