Psykoterapia

Psykoterapia

Käyttäjä zena_91 aloittanut aikaan 04.09.2010 klo 09:41 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä zena_91 kirjoittanut 04.09.2010 klo 09:41

Kertokaa kokemuksianne psykoterapiasta. Mikä terapiamuoto teillä on auttanut, ja mitä musiikki, kuvataide, kongnitiivinen tms. psykoterapia pitää sisällään. Olen niistä KELA:n sivuilla lukenut jonkun verran, mutta haluaisin tietää kokemuksia ja tarkemmin mistä tietää mikä muoto itselle voisi sopia?
Psykiatrini sanoi, että täytän kriteerit psykoterapiaan pääsyyn, ja suositteli sitä. Alkaisi joskus tässä vuoden sisällä, millaisia käynnit ovat ja onko niistä ollut teille apua? Mitä asioita käsittelette siellä?

Käyttäjä iiti kirjoittanut 21.09.2010 klo 19:51

Minullakin olisi alkamassa terapia toivottavasti lähikuukausina. Aloin vain itse miettiä, onko minulla sittenkään varaa. Kela korvaa 52,14e kerta eli 45 min, mutta terapeutin taksa on 60-80e. Eli itselle jää maksettavaa 7,86-27,86e per kerta. Sen kun kertoo neljällä niin kuukaudessa siitä tulee aika iso raha oppintotuesta maksettavaksi. Miten olette muut nuoret aikuiset selvinneet rahallisesti? Onko olemassa säätiöitä tms. joilta voisi hakea vielä lisää tukea?

Itse olen menossa kongnitiivisen koulusuuntauksen terapeutille joka on erikoistunut kriisiterapiaan. Esitin itse ajatuksen kuvataideterapiasta, koska minulle kasvotusten puhuminen ja itseni ilmaiseminen keskustelussa on vaikeaa. Paikkakunnalla se on kuitenkin vaikeaa ja psykiatri oli sitä mieltä, että keskustelua voi oppia ja jo se voi itsessään auttaa.

Enemmän kuin koulutussuuntaus vaikuttaa varmasti terapeutin persoona, ammattitaito ja kokemus. Kai sitä sitten siinä vain puhelinkeskustelussa pitäisi päätellä kenen kanssa tulisi hyvin juttuun... Hankalaksi koin itse, kun liikkeelle piti lähteä siitä, että käteen tyrkättiin parin liuskan lista terapeuttien nimiä ja puhelinnumeroita. Siitä vaan soittelemaan... Suurimmalla osalla ei ole tilaa uusille, joten se karsii listaa jo aika hyvin.

Olen käynyt terapeutilla myös yläasteikäisenä. Silloin kaikki oli helpompaa ja ilmaista. Kunpa niin olisi meille vähän vanhemmillekin...

Käyttäjä zena_91 kirjoittanut 22.09.2010 klo 16:41

Voisikohan sosiaalitoimisto myöntää tällaiseen sen puuttuvan rahan? Jos ei niin ainahan on tietenkin se opintolaina...
Minä olen lääkäreille sanonut, että olen niin aloitekyvytön etten pysty mihinkään tällaisiin itse soittamaan. He ovat onneksi sitten tehneet sen puolestani, ja tämäkin psykiatri lupaili, että he kyllä auttavat terapiaa järjestettäessä. Kertoisitko tarkemmin, että minkälainen terapiamuoto tämä kongnitiivinen terapia on, ja mitä siellä tehdään? Minulla kun ei tästä osa-alueesta ole mitään tietoa?

🙂🌻

Käyttäjä homelo kirjoittanut 26.09.2010 klo 19:23

Miten on mahdollista, että Kela ei korvaa kokonaan psykoterapiaa? Mulle ainakin se korvasi kokonaan terapian. Kävin terapiassa 2 vuotta ja jos oikein muistan niin se oli kognitiivista psykoterapiaa. Istuimme ja käsittelimme yhdessä kipeitä asioita. Kerroin kipeistä asioista tai elämästäni sillä hetkllä yleensä, ja välillä terapeutti esitti minulle erilaisia kysymyksiä asioihin liittyen. Esim. miltä minusta tuntui jokin tapahtunut asia ja miten se on vaikuttanut jne.

Käyttäjä <3Quartier<3 kirjoittanut 27.09.2010 klo 10:16

Ei mullekaan kela korvaa kokonaan psykoterapiaa. Maksettavaksi jää noin 20e/kerta. Mulla tosin äiti maksaa tän jäljelle jäävän summan vaikka täysikänen olenkin. Mulle ei myöskään kasvotusten puhuminen oo helpoimmasta päästä mutta kun nyt oon joulukuusta asti käyny niin alkaa jo vähän helpottaa sen suhteen ku terapeutti ei oo enää ihan vieräs ihminen. On kyllä vielä välillä semmosiakin päiviä etten saa sanottua siellä paljoa mitään...

Käyttäjä homelo kirjoittanut 28.09.2010 klo 14:57

zena_91: kysy sosiaalitoimistolta voisivatko maksaa terapiasta puuttuvan summan. Jos rahaa ei oo niin sillon sitä ei oo ja sossu on velvollinen auttaan niin, että pärjää.

Oli mullakin terapiassa joskus kertoja etten saanut mitään sanotuksi. Niinä kertoina terapeutti hoiti puhumisen. Kun en itse välillä saanu paljon mitään sanotuksi, terapeutti puhui viime istunnolla puhutuista asioista.

Käyttäjä zena_91 kirjoittanut 01.10.2010 klo 20:43

Tänään sain sitten kuulla, että itse pitää pystyä löytämään terapeutti, lääkäri sanoi, että sähköpostin lähettäminen voisi olla helpompaa. Vääristää kuulemma vapaata kilpailua, jos lääkäri valitsee terapeutin asiakkaan puolesta😟

Miten te olette kokeneet, onko samaa sukupuolta olevalle terapeutille helpompi puhua? Pelkään vain, että naisterapeutti voisi tuomita osan tekemisistäni, vaikkei sitä ääneen sanoisikaan. Toisaalta en tiedä olisiko miesterapeutille vaikeampi kertoa joistakin ajatuksista, kokemuksia??

En yhtään tiedä millä perusteella valitsen henkilöt, joilta kysyn terapiasta, kun ei heistä ole muuta tietoa kuin osoite ja ammattinimike😐 Pitää varmaan summassa valita ja odotella, josko he ottaisivat yhteyttä.. Kuinka nopeasti olette saaneet heiltä vastauksia ja päässeet käymään siellä?

Kognitiivinen psykoterapia lääkärin mielestä ajankohtainen. Onko teillä hypnoosista tuon tukena kokemusta, luin netistä, että sellaistakin voi olla, kokemuksia?

Käyttäjä homelo kirjoittanut 04.10.2010 klo 21:50

zena_91: aikaa outoo, et lääkäri sanoo et terapeutti pitää itse valita. Mulle nimittäin lääkäri valitsi terapeutin. Mulla oli ns. koeaika terapeutin kanssa. Eli jos en olisi pitänyt hänestä, lääkäri ooli etsinyt uuden. Uutta ei tarvinnu ettiä, kun pidin hänestä.

Musta oli helpompi puhua naiselle traumojena takia. Ja sitten musta nainen ymmärtää paremmin kun puhuu joistakin "naisten asioista", joita miehet ei välttämättä tajuu.

Käyttäjä zena_91 kirjoittanut 12.10.2010 klo 13:36

Nyt on sitten terapeutti löydetty 🙂 Jo ensimmäisellä käynnillä hän huomasi puheestani ja luki rivien välistä, että terapia on tarpeellista. Ihanaa kun joku ymmärtää vaikkei itse ole edes huomannut asioita tai sanonut suoraan mitään, kuinkahan paljon oivalluksia tulenkaan vielä saamaan🙂

Sitten tärkeä kysymys, joka on pyörinyt mielessäni, oletteko huomanneet onko teidän käytöksenne muuttunut psykoterapian aikana? Ja oletteko olleet tunteikkaammalla päällä kuin ennen, tunteneet pienetkin asiat voimakkaammin, tai oletteko huomanneet olevanne jotenkin herkemmässä tilassa kuin ennen psykoterapiaa?
Huomaako muut sellaista käytöstä, vaikka töissä tms.? Osaisin varautua ettei tule sitten puun takaa, voisin yrittää hillitä itseni🙂

Käyttäjä CrazyDiamond kirjoittanut 12.10.2010 klo 16:06

zena_91 kirjoitti 12.10.2010 13:36

Nyt on sitten terapeutti löydetty 🙂 Jo ensimmäisellä käynnillä hän huomasi puheestani ja luki rivien välistä, että terapia on tarpeellista. Ihanaa kun joku ymmärtää vaikkei itse ole edes huomannut asioita tai sanonut suoraan mitään, kuinkahan paljon oivalluksia tulenkaan vielä saamaan🙂

Minustakin tuntui hienolta päästä terapiaan. Olin todella iloinen, että pääsin terapiaan. Mutta onko kukaan kertonut sinulle kuinka raskasta terapia pitemmän päälle on. En halua tietenkään pelotella, mutta totean asian, koska itse olen nyt reilu puolivuotta kognitiivista - kuten terapeuttini kuvaili, ''pappa freudin jalanjälissä'' - terapiaa käynyt, ja nyt eilettäin sen ensimmäistä kertaa huomasin: Tämä on täysin turhaa ajanhukkaa, mielummin istuisin tietokoneen ääressä tyhjänpäiväisesti mitään itseasiassa tehden. Tiedän kuulemani perusteella, että terapiasta on pitemmän päälle hyötyä, mutta kivaa se ei ole. Yksilöllisiähän me ollaan, mutta nyt mulle on ainakin tullut sellainen stoppi vastaan, et tarvin paljon halua ja motivaatiota, että jaksaisin sinne taas lähteä.

zena_91 kirjoitti 12.10.2010 13:36
Sitten tärkeä kysymys, joka on pyörinyt mielessäni, oletteko huomanneet onko teidän käytöksenne muuttunut psykoterapian aikana? Ja oletteko olleet tunteikkaammalla päällä kuin ennen, tunteneet pienetkin asiat voimakkaammin, tai oletteko huomanneet olevanne jotenkin herkemmässä tilassa kuin ennen psykoterapiaa?
Huomaako muut sellaista käytöstä, vaikka töissä tms.? Osaisin varautua ettei tule sitten puun takaa, voisin yrittää hillitä itseni🙂

Herkkä ihminen olen ollut aina, mutta olen jokseenkin huomannut, että minusta on tullut kärkkäämpi ihminen. Hermostun herkästi. Hyvin yksilöllistähän tämäkin on.

Käyttäjä zena_91 kirjoittanut 20.10.2010 klo 20:49

CrazyDiamond kirjoitti 12.10.2010 16:6
Minustakin tuntui hienolta päästä terapiaan. Olin todella iloinen, että pääsin terapiaan. Mutta onko kukaan kertonut sinulle kuinka raskasta terapia pitemmän päälle on. En halua tietenkään pelotella, mutta totean asian, koska itse olen nyt reilu puolivuotta kognitiivista - kuten terapeuttini kuvaili, ''pappa freudin jalanjälissä'' - terapiaa käynyt, ja nyt eilettäin sen ensimmäistä kertaa huomasin: Tämä on täysin turhaa ajanhukkaa, mielummin istuisin tietokoneen ääressä tyhjänpäiväisesti mitään itseasiassa tehden. Tiedän kuulemani perusteella, että terapiasta on pitemmän päälle hyötyä, mutta kivaa se ei ole. Yksilöllisiähän me ollaan, mutta nyt mulle on ainakin tullut sellainen stoppi vastaan, et tarvin paljon halua ja motivaatiota, että jaksaisin sinne taas lähteä.

Mikä auttaa löytämään motivaation, jos ei kiinnosta sitten mennä sinne?
Kävin tässä hiljattain tutustumiskäynnillä vielä toisen terapeutin luona. Kun hän pyysi monisteelta näyttämään mikä "tunne-elämän rajoituslaatikoista(tms.?)" vastasi omaani, aloin ahdistua.

Jotenkin kauheen vaikee jollekki alkaa siinä heti kertomaan sellaisia asioita, joita itsessään yrittää kieltää(esimerkiksi erakoituva, alistuva, herkkä, hyväksikäyttö, loukattu, vihainen yms.). Kun yritän uskotella itselleni koko ajan etten ole sellainen, koska häpeän sitä, voi vaan kuvitella miten jostain vähän vakavammasta pystyy sitten puhumaan.. Miten terapiassa opetellaan hyväksymään asiat?

Ja miten olette onnistuneet puhumaan asioista? Jos joku aihe alkaa ahdistaa ja sitten alkaa kiemurrella siinä tuolissa ja rappaa kynsinauhoja yms. mutta hoidon kannalta olisi hyvä, että asiat saisi käsiteltyä, onko tuttu tunne? Pitääkö se vain kestää vai voiko ahdistukselle/vaivaantuneisuudelle tehdä jotain?

Käyttäjä homelo kirjoittanut 23.10.2010 klo 21:46

Terapiassa tulee kyllä vaiheita, jolloin tuntuu ettei sinne halua mennä. Ainakin silloin kun puhutaan kipeistä asioista. Mulla oli yhdessä vaiheessa se, että olisin antanut mitä vaan ettei olis tarvinnu mennä. Mut menin kuitenkin, koska Kela oli sopinut terapeutin kanssa et ellen tulisi paikalle, joutuisin maksamaan käynnin itse - ellei sitten ole terapeutin kanssa aika peruttu esim. sairastumisen takia.

Mua ahdisti välillä hirveesti puhua kipeistä asioista, mut ajattelin et ellen niistä puhu, en pääse niistä myöskään ikinä yli. Niinpä jatkoin, vaikka välillä oli hurjan vaikeeta, ahistavaa ja kamalaa. Joskus voi tuntua siltä, ettei sinne halua mennä, mutta pidemmän päälle se autta ja on parempi et sinne menee. 🙂👍

Käyttäjä zena_91 kirjoittanut 04.11.2010 klo 14:43

Hyvinpä mulla terapia alkaa, yhdesti vasta oon käyny tutustumiskäynnin lisäksi ja koko ajan ahdistaa kun en saa mielestäni pois keskusteluaiheita, toivottavasti olotila ei jää pysyväksi.. No, olenkin kuulemma traumatisoitunut niin en osaa edes käsitellä niitä asioita, joita mieleen tulee, en saa niitä ajatuksia sysättyä sivuun. Todella vaikea puhua terapeutille, lienee allkukankeutta kun ei tunne terapeuttia?
Oletteko te olleet traumatisoituneita, olisi mukava kuulla miten tämä hoito lähtee etenemään, tuntemuksia ja mitä vaiheita tämä sisältää? Terapeutti vain sanoi, että nopeaa ja helppoa se ei ole, pitää jaksaa ja olla kärsivällinen😟

Olen kuullut tarinoita, miten esimerkiksi psykoterapiassa saattaa muistaa jonkun muiston mistä ei ennen ole ollut tietoinen, onko teille käynyt näin? Mitä ajatuksia/tuntemuksia teissä herätti?

Ja olisin erittäin kiitollinen jos saisin vinkkejä, miten tämän ahdistuksen saisi pois, kaikenlaisesta musiikista alan vain itkemään, keskittymiskyky ei riitä elokuvien katseluun, liikuntaa en jaksa harrastaa, mutta paikoillanikaan en jaksa pysyä.. Kavereidenkaan seurassa en koko aikaa jaksa olla😑❓ Mikä teitä auttaa?

Käyttäjä homelo kirjoittanut 04.11.2010 klo 17:54

Mulla oli alku kans aika vaikeeta, kun en tuntenut terapeuttia. Pikkuhiljaa helpotti kun oppi tuntemaan toista.

Ahdistusasiaan en osaa vastata, sillä itsekin nyt kipuilen saman asian kanssa. Mulla jatkuu taas terapia kahden vuoden tauon jälkeen 🙂👍 Jspa sitten osais hallita ahdistusta paremmin!

Käyttäjä zena_91 kirjoittanut 16.11.2010 klo 16:18

homelo kirjoitti 28.9.2010 14:57
Oli mullakin terapiassa joskus kertoja etten saanut mitään sanotuksi. Niinä kertoina terapeutti hoiti puhumisen. Kun en itse välillä saanu paljon mitään sanotuksi, terapeutti puhui viime istunnolla puhutuista asioista.

Mikä mun terapeuttia vaivaa?
Miks se ei voi puhua mitään jos en itse saa sanaa suustani?
Miks se vaan odottaa että mä teen alotteen???🤨
Ihan mielettömän ärsyttävää käytöstä mun mielestä, välillä melkeen vihaan sitä kun se on sellanen.. Vaikka toisaalta se on tosi mukava sillon ku löydetään joku puheenaihe. Mä en kestä hiljaisia hetkiä... Tosi ahdistavaa..

Sit yritän aina keksiä puheenaiheita ennen ku meen sinne mut osa unohtuu siellä ja osa jää vaan toteamisiksi kun se terapeutti ei tartu niihin ja kysy niistä mitään, on vaan hiljaa, myötäilee tai sanoo ehkä yhden lauseen:
" sinulla on oikeus tuntea niin", "mmm-m" tai "niin, aivan".

Mä en kestä tätä.. Toki joka kerralla on joku asia mistä se kysyy tarkemmin tms. mut ei niistä riitä juttua koko 45minuutiks.. En yhtään tiiä mistä puhuisin siellä, tuntuu ihan turhalta ees mennä sinne, aattelen että se haluaa vaan rahaa. Ehdotti vuoden vaihduttua mahdollisesti kaks käyntiä viikossa, ja taksa on 70e/kerta.. Onneks maksettavaksi jää omavastuu osuudes vaan reilu 17euroo/käynti, mut tekeehän seki kuukaudes käynneistä riippuen 68-136€/kk

Onko teillä vinkkejä puheenaiheitten alottamiseksi tms. ku en haluis olla siel hiljaa, ku sillon tuntuu että koko käynti olis ihan turha? 😑❓

Käyttäjä feelingblue kirjoittanut 22.11.2010 klo 01:01

Nuorena oli kaikenlaisia kasvukipuja, lähinnä masennusta ja ahdistusta, ja kävin tuolloin terapiassa monta vuotta, 2 kertaa viikossa suurimman osan ajasta. Auttoi. Asiat liittyivät lapsesta aikuiseksi kasvamiseen eli itsenäistymiseen aika paljon ja terapiamuoto oli psykodynaaminen, se sopii ainakin tuommoiseen hyvin. Käsittääkseni varsinkin jos on valmis pohdiskelemaan noita asioita.

Muutenkin luulen, että terapian onnistumiseen vaikuttaa kovasti se, että on valmis sanomaan ihan suoraan mitä mielessä liikkuu. Jos siis kelailee päässään että "hitsi kun toi terapeuttikin joskus jotain sanois, en halua vain istua hiljaa" niin siitä voi sanoa terapeutille. Ihan oikeasti. Ainakin omalla kohdallani se toimi, jos oli jotain fiiliksiä vaikka että kyllästyttää nyt tää ainainen terapiassa istuminen niin siitäkin saa ja pitää puhua sen terapeutin kanssa. Jos kaipaa terapeutilta tarkempia kysymyksiä, niin siitäkin voi sanoa. Nehän saa palkkaa siitä hommasta, joten jos asiakkaana toivoo tietynlaista lähestymistapaa, vaikka aktiivisempaa, niin sitä on oikeus toivoa ihan rohkeasti 🙂

Nyt olisi itelläkin aika mennä uudestaan terapiaan... ☹️ Onhan siitä edellisen loppumisesta jo hmm.. viitisen vuotta kai ja nyt on vähän eri ongelmat. Tällä kertaa kai kognitiivinen suuntaus, koska mielestäni keskittyy enemmän ratkaisuihin esim. eri kotitehtävien kautta ja on muutenkin enemmän kuin vain keskustelua... eli luodaan itselle kykyjä ja uskoa että niihin omiin ongelmiin voi vaikuttaa. Ja korjataan virheellisia ajatuksia ja vaikka niitä ajatuksen noidakehiä. Noin olen käsittänyt.

Pari linkkiä joissa tietoa eri terapiamuodoista, kun ite noita just joku päivä sitten lueskelin läpi:
terapiamuodoista
http://www.mtkl.fi/tietopankki/mista_apua/erilaisia_terapiamuotoja/
kognitiivisesta psykoterapiasta
http://www.kognitiivinenpsykoterapia.fi/?page_id=4

Tuntuu muuten vähän vaikealta lähteä uudestaan terapiaan, kun edellisen terapeutin kanssa oli tosi onnistunut suhde ja nyt kun tulee uusi ihminen niin... 😑❓ ei tiedä vielä, miten siinä käy.