Mulla on ahmimishäiriö. Syön välillä pussillisen munkkeja tai monta suklaalevyä ja sit työnnän sormet kurkkuun ja oksennan. Käyn hoitajan luona puhumassa pari kertaa viikossa.

Moikka artho!
Onko sulla siis bulimia? Mulla ei ole syömishäiriöön koskaan oikeestaan liittynyt sitä oksentelua. Joskus oin yrittäny oksentaa, mutta en oo osannu.
Mua kiinnostais tietää että haluatko parantua? Minä ite haluaisin päästä kokonaan eroon tästä, mutta toisaalta en voi unohtaa unelmaani laihuudesta.

Mulla on bulimia ja haluan parantua. Mun ahminta liittyy äidin leipomoon ja ostan sen tuotteita mitä kostoksi sille ahmin. Vaikka eihän se sitä tiedä.

Mun mielestä halu parantua on jo hyvä askel eteenpäin. 🙂 Siitä se lähtee!!
Mitä kostat äidillesi?

Olen ollut huonossa kunnossa anoreksiaa sairastaen. Nyt olen lihava mut silti syömishäiriöinen, en pysty syömään paljoa ja tarkkailen aina kaikkea mitä syön.

Täällä yksi joka sairastaa anoreksiaa bulimisilla oireilla aka en syö paljon mitään, mutta jos syön niin sekin on lähes "pakko" saada ulos. En ole edes vielä terapeutille uskaltanut keertoa laihtumisestani, mutta pakko kait se on...

DepressiUnicorn kirjoitti 17.8.2014 0:44

Täällä yksi joka sairastaa anoreksiaa bulimisilla oireilla aka en syö paljon mitään, mutta jos syön niin sekin on lähes "pakko" saada ulos. En ole edes vielä terapeutille uskaltanut keertoa laihtumisestani, mutta pakko kait se on...

Ota askel eteenpäin, mene ja kerro ongelmastasi. Sen avulla saat oikeaa apua ja saat elämääsi tukea jota jokainen anorektikko/bulimikko tarvitsee. Tsempein SCIM 🙂🌻

Moikka! Saatko sinä SCIM apua? Se olis sullekin todella tärkeää! Ja DepressiUnicorn, kerrothan tilanteesta? En halua että teille sattuu mitään ja syömishäiriö laittaa sattumaan. Kenenkään keho ei iäisyyksiä kestä rääkkäämistä.
Mulle kouluruokailut on todella vaikeita ja me sovittiin sairaanhoitajan kanssa että menen sinne joka kerta ja jos mahdollista niin koitan syödä salaattia ja leipää. Pari eka päivää tein niin. Sitte otin tosi vähän ruokaa ja jätin leivän pois. Mua ahdisti koska tuntuu että tarvin enempi ruokaa mutta syömishäiriö ei anna syödä. Kerroin sairaanhoitajalle ja hän muistutti etten saa asettaa rimaa laittaa liian korkealle. On jo hyvä että voin syödä vähän ruokaa, mennään pienin askelin eteenpäin.🙂

Salaatti hienoa että pystyt pieniämääriä syömään, sekin on jo askel eteenpäin, oon jo nyt ylpeä susta vaikka tuo on pientä, ei kannata heti tehä radikaalista muutosta ja ämpätä sitä ruokaa, vaikka ei siinäkään mitään pahaa ole, mutta kehosi on tottunut pieniin määriin niin ehkä sun pitää vaan opettaa kehosi siihen että pikkuhiljaa kasvatat ruokamääriäsi.

En saa mitään apua, en puhu tästä kenellekään. Koska olen läski niin musta ei välitetä vaikka rääkkäänki itseäni, mulla on sitä mistä pitää lähtä pois.

Se on todella tyhmää jos ei välitetä. Koska syömishäiriö on mielessä. Se sairaus on mielessä, mutta se vaikuttaa kehoon. Ja aivan kenen tahansa, lihavan tai laihan keho pettää jos sitä rääkkää.

Olen käynyt nyt muutamana päivänä juoksemassa ja aion jatkossakin käydä joka päivä. En syö mitää rasvasta ja muutenkin tarkkailen nyt todella huolella mitä syön.

Eilen pidettiin kaverin kansi herkkuilta ja ostin pähkinöitä ja rusinoita enkä pystynyt niitäkään syömään paljoa. Aion laihuttaa tosi paljon..

Tänää kans meillä ruokailussa on lounaalla kinkkukiusaus ja päivällisellä ranskalaiset ja uunimakkaraa, skippaan päivällisen. Kinkkukiusaustakaan en aio syödä paljoa..

Tahdon oikeasti olla laiha, kaunis ja täydellinen, pian musta tulee, teen kaikkeni että musta tulee laiha. Sitten vasta lopetan kun painan 45, sehän ei oo paha. Aion olla hento ja laiha, oikeasti. Tahdon jotenkin tehdä elämälleni jonkin tarkoituksen ja nyt tarkoitus on olla laiha.

Moi🙂 must olis kiva kuulla mistä teillä on lähteny syömishäiriöt.. Itellä ei oo eikä oo ollukkaa syömishäiriöö mutta mietin vaan että voinko olla menossa kohti sitä:/ en kyllä usko, koska mun mielestä mul on realistinen kuva omasta kropasta ja syömisestä. En vaan nykyään aina ymmärrä mun syömistä.. Oon siis aina ollu tosi hoikka, johtuu osakseen varmaan siitä että oon harrastanu kilpaurheiluu melkeee lapsesta asti. Pystyin syömään tosi paljon ja mitä vaan lihomatta. Lopetin kuitenki kilpaurheilun ja liikunnan kokonaan 2 vuotta sitten. Nyt en oo liikkunu siis kahteen vuoteen juuri ollenkaa ja painan vähemmän ku sillon aikasemmin. Terveydenhoitajat on aina huomautellu mun painosta mut ne on uskonu mua et tykkään oikeesti syödä. Ja niin mä tykkääki. Rakastan roskaruokaa esim. hampurilaisii, ranskiksii yms eikä mulle oo ikinä tullu huono omatunto niiden syömisestä. En haluis olla laihempi, koska must tuntuu et olisin sillon jopa rumemman näkönen. Haluisin jopa vähän lisää painoa, mieluusti kuitenki lihaksena ja tisseinäXD ongelma vaan on se että nykyää saatan syödä tosi vähän päivässä.. Sillon ku oon jonkun seurassa niin on pakko syödä ettei ne ihmettele mut jos oon esim päivän yksin niin saatan jättää melkein kokonaan syömättä:/ ei vaan tee mieli ruokaa ja jos sitä ei ees oo valmiina niin en jaksa ainakaan laittaa sitä.. Ja nyt tää meni vaan pahemmaks ku mun poikaystävä jätti mut nii en oo saanu oikee ruokaa alas.. Mua on alkanu ahdistaa syödä jonkun seurassa koska pelottaa etten saa juuri mitää syötyy ja sit ne ihmettelis. Sanon monesti et söin just kotona ja ei oo nyt nälkä. Vaikka oikeesti oliski.. Ja olin just lääkärissä (en tän takia) nii se lääkäri kuulosti siltä että pitäis olla vähän huolissaan syömisestä. Mut luulen et ruokahalu ainaki palautuu siihen aikaisempaan malliin kunhan vaan pääsen jotenki yli tosta erosta..
Sori tuli tosi pitkä selitys mut osaisko joku jolla on kokemusta syömishäiriöstä sanoo et pitäiskö mun olla oikeesti huolissaan mun syömisestä ja tehä asialle jotain?? Kiitti jos joku jakso lukee ja vastaa🙂

Moi!

Täällä kirjoittelee syömishäiriöinen nuori homomies Pirkanmaalta...Epäilen sairastavani BEDiä. Olen ollut pitkään ylipainoinen ja välillä tuntuu, että ruokahaluni on rajaton. Kaikki makea ja moni suolainenkin menee...Olen löytänyt uuden heikkouteni, etikkasipsit 😠

Kulutan paljon aikaa siihen, että mietin mitä syön ja miten...Tulen melkein hysteeriseksi kun kaappi alkaa tyhjentyä ja pakko lähteä ruokakauppaan. Sieltä tuleekin ostettua sitten kaikkia herkkuja mitä sattuu. Rahankäyttäjä lihoo, mutta rahapussi laihtuu.

Mulla on mielenterveyskontakti, mutta ei olla vielä puhuttu syömishäiriöepäilystäni...Miten voisi päästä esimerkiksi ravitsemusterapeutin luokse?

SCIM, kyllä 45 on aika vähän. Toivottavasti jaksat, jos syöt niin vähän. Eikö sulla lopu voimat?

Iina, kaikilla on erilainen syömishäiriö. Sen verran kannattaa olla huolissaan, että tarkkailee sitä ruokahalua. Jos se ei tunnu palaavan niin kannattaa yrittää ruveta syömään vaikka pieniä annoksia. Ei oo hyvä eikä normaali olla syömättä jos oikeasti on nälkä. Kannattaisi puhua jollekin, vaikka lääkärille jos käyt vielä uudestaan. En oo mikään asiantuntija niin en osaa sanoa, onko sulla alkava syömishäiriö. Kannattaa yrittää syödä. Se on tärkeetä. Syömättömyydestä tulee paljon haittavaikutuksia. Ootte varmaan koulussa käsitellyt syömishäiriöitä, joten ehkä tiiätkin. Ja ensimmäisiä ja välittömiä vaikutuksia on pääkipu, ärtyneisyys, voimattomuus ja väsymys ja joillakin huimaus. Kaikilla huimaus tulee pidemmän päälle. Mulla itellä myös sydän reagoi nopeasti, parissa viikossa. Lihakset surkastuu. Hiusten kunto huononee ja niitä lähtee paljon. Kynsien kunto huononee. Luuston kunto heikentyy. Jne... Jos syömishäiriö pääsee rauhassa kehittymään, eikä siihen puutu heti, elämä voi olla kymmeniä vuosia, jopa loppuelämän vaikeaa. Taistelua. Ja siihen voi kuolla. Puhu sun ajatuksista jollekin🙂

En osaa tarkkaan sanoa millon mun syömishäiriö on alkanut. Se on kehittynyt vuosia. Mulla on ainakin seitsemän vuotta ollut mielikuva että oon läski. 2011 syksyllä, kun muutin vähäksi aikaa pois kotoa, rupesin ensimmäisen kerran laihduttamaan. Ja sen jälkeen kaikki onkin toistanut samaa kaavaa: oon laihduttanut, lopettanut sen vähäksi aikaa koska mun läheiset on halunnut niin ja yrittäny unohtaa, oon lihonut takaisin ja ahdistunut omasta kehosta ja ruvennut taas laihduttamaan. Oon laihtunut ja lihonut, laihtunut ja lihonut. Nykyään haluaisin vain että olisin vapaa. Mun elämä ei ole herkkua kun syömishäiriö määrittää sitä. Kouluruokailut on tuskaa. Mua ahdistaa ne ihan mielettömästi. En pysty syömään, koska pelkään ruokaa josta en tarkalleen tiedä mitä siinä on, pelkään kaloreita, pelkään lihomista. Mietin koko koulupäivän vain ruokailua. Koska se pelottaa ja ahdistaa. Ruokalassa otan lautaselle jotain. Ehkä salaattia ja ruisleivän ilman voita. Pöydässä vain tuijotan sitä ja yritän kerätä rohkeutta laittaa jotain suuhun. Koska en halua että syömishäiriö voittaa. En halua ahdistus omasta painosta, koska oon normaalipainoinen, mutta ajatuksissa pyörii tunnista toiseen, oon läski, oon läski. Ahdistaa oma keho. Tuntuu että on pakko laihduttaa, vaikka en halua. Söin sitten mitä tahansa, mua ahdistaa se syömäni ruoka. Tuntuu että syön liikaa. En usko että oikeasti syön liikaa. Mutta en ole varma. Haluaisin että syömishäiriö jättäisi mut jo rauhaan. En jaksa enää taistella sitä vastaan. Haluaisin ettei mun painolla ole mitään väliä, koska sillä ei oikeesti ole.

Henkka, kannattaa ottaa kyseisen kontaktin kanssa puheeksi tämä asia. Heillä on olemassa testejä joilla voi selvittää asiaa, ja heillä on keinoja joilla voit yrittää päästä vapaaksi. Se vie kuitenkin aikaa. Jos heidän keinot on liian vähäiset, he ohjaa eteenpäin. Omasta itsestä on kumminki löydyttävä tahto parantua. Voit ottaa myös ravitsemusterapeutti käynnin puheeksi. Itse en oo koskaan käynyt ravitsemusterapeutilla niin en tiiä miten saa ajan. Voit myös ottaa selvää, onko joku numero johon voi soittaa kysyäkseen ajan. Ehkä terveyskeskuksen sivuilta löytyy?

Mä en tiedä, onko mulla syömishäiriö, mut ainaki mun kaveri epäilee niin. Syön pieniä annoksia, tulen tyytyväiseksi nälkäisestä olosta, kuntoilen että kuluttaisin syömäni kalorit. Tunnen iloa, kun huomaan että olen laihtunut. Punnitsen itseni joka aamu. Olen kertonut laihduttamisestani vain lähimmälle ja luotettavimmalle kaverilleni. Hän käski puhumaan ammattiauttajalle ja lopettamaan. Hän on itse sairastanut bulimian, joten tietää miten vaikeaa tätä on lopettaa. Yritin puhua terveydenhoitajalle että oon huolissani painostani, mut ei se oikeen ymmärtäny. Mun kaveri ehdotti koulukuraattorille puhumista, mut mun mielestä mun ongelma (jos sitä edes on) on vielä niin pieni etten tarvii apua. Haluaisin jonkun mielipidettä tästä asiasta?🙂 Olen yrittänyt lopettaa, mutta se ei vain onnistu. :/