Onko minulla oikeus suuttua/ pahoittaa mieleni?

Onko minulla oikeus suuttua/ pahoittaa mieleni?

Käyttäjä Abigail aloittanut aikaan 28.09.2012 klo 18:40 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Abigail kirjoittanut 28.09.2012 klo 18:40

Heippahei kaikki ihanat siellä ruutujen toisella puolella 🙂

Mua tässä ärsyttää ihan järkyttävästi eräs asia, mutten tiedä onko minulla oikeutta suuttua siitä taikka pahoittaa mieltäni. Tämä on myöskin todella hankala selittää, mutta yritän parhaani 🙂

Elikkä minulla on kaksi parasta kaveria. Toinen niistä on sellainen jolle voin kertoa ihan kaiken, hänen nimensä olkoon nyt vaikka Tiia. Toinen on sitten vähän ’huonompi’, okei tuo oli huono sana. Hän ei vain ole yhtä läheinen minulle, olkoon hän vaikka Emilia 🙂

No minulla on myös poikaystävä, joka on ehdottomasti maailman ihanin. Hän uskaltaa näyttää tunteensa kaikkien muiden edessä, eikä häpeile sitä ollenkaan. Poikaystäväni saattaa vain tulla luokseni ja kertoa rakastavansa minua, eikä välitä siitä mitä muut sanovat.

Tuo Emilia, eli se toinen paras kaveri on sellainen, että hän tekee mitä vain saadakseen pojilta huomioa. Hän halailee ja lääppii varattujakin poikia, ja saarnaa Tiialle siitä ettei hän saisi jutella varatun kanssa ;o

No Emilia lääppii myös minun poikaystävääni. Hän hyppii poikaystäväni syliin ynnämuuta sellaista. Se on hirveän ärsyttävää ja siitä tulee paha olo itselle. En kuitenkaan halua sanoa kaverilleni tästä mitään, sillä en tahdo rikkoa välejämme (hän kun suuttuu aika helposti)

No minun, Tiian, Emilian ja poikaystäväni piti mennä tänään kaupunkiin ja sen jälkeen Tiian luokse yöksi.
Minä en päässyt tänään menemään sinne, mutta silti poikaystäväni sanoi että hän menee sinne silti yöksi ja kaupunkiin.
Emiliaa se ei ainakaan tuntunut haittaavan, että en pääse. Hän myöskin kehuskeli minulle yksi päivä, miten poikaystäväni oli nostanut hänet syliin ja ilmaan ja jotain.. Kerran Emilia myös sanoi, että ”tää on vaa läppää, sul ei oo oikeutta suuttua”.

En tiedä mitä minun pitäisi ajatella tuosta poikaystävästäni ja Emiliasta. Onko minulla oikeus loukkaantua tuosta Emilian käytöksestä?
Voi vitsi kun en yhtään tiedä, että mitä siellä tänään oikein tapahtuu. Haluaisin luottaa poikaystävääni ja Emiliaan, mut en pysty!

Mielipiteitä? 🙂

Mutta ihanaa syksyä kaikille! <3☺️❤️

Käyttäjä emppa2 kirjoittanut 28.09.2012 klo 20:36

Kyl mä ainakin suuttusin tommosesta sillee ku sehä on su poikaystävä eikä ton Emilian. Ja mä sinuna sanoisin tolle emilialle jotai ettet pidä siitä yms

Käyttäjä troubles kirjoittanut 29.09.2012 klo 08:01

Ikävää ja myös sopimatonta käytöstä kaveriltasi. Hänellä saattaa olla takana katkeruutta poikaystävästäsi ja hän hakee huomiota tuollaisilla syliin hyppimisillä. Oletko puhunut poikaystäväsi kanssa asiasta ja kysynyt, miten hän kokee asian ? Jos et suoraan halua sanoa, ettet pidä siitä, että Emilia on poikaystäväsi kimpussa, niin voit kysyä häneltä, miksi hän niin tekee ja sanot sitten, että se ei tunnu sinusta oikein hyvälle. Jos hän vetää siitä herneen nenään, niin se on sitten hänen ongelmansa. Aina kaveruus ei ole sen väärti, että joutuu nielemään kiukkunsa.

Käyttäjä Abigail kirjoittanut 01.10.2012 klo 17:27

Kiitoksia molemmille vastanneille 🙂 Sain nyt tässä selville että tuo paras kaveri siis se läheisempi oli valehdellut minulle. Tuo poikaystäväni soitti minulle eräs yö ja kertoi aivan kaiken, sillä hän oli tehnyt tyhmyyksiä.
Poikaystäväni myös pyysi anteeksi sitä, että pahoitti mieleni ja sanoi rakastavansa minua 🙂