Itselläni hyvin samanlaiset tuntemukset tällä hetkellä. Apua olen hakenut, mutta mikään taho ei koe olevansa vastuussa hoidostani. Omat kirjoitukseni menivät myöskin jokseenkin pieleen. Jatkokoulutukseen haku on myös hyvin vaikeaa, pääsykokeet tuntuvat mahdottomalta urakalta.
Välillä tuntuu, että olisi vain helpompi kuolla, mutta sitten sitä kuitenkin pelkää. Muistaa rakkaat ihmiset, ei heitä halua hylätä. On todella surullista, että koet, ettei sinulla ole yhtään ystävää. Minä voin rueta ystäväksesi, jos haluat. Ainakin kanssani voi keskustella, jos on paha olla.
Ja kaunis haave sinulla rakkaudesta. Itse haaveilen samasta, se saa jatkamaan seuraavaan päivään, vaikka välillä tuntuu, ettei kukaan voisi minua rakastaa.

hei suomaalainen!
Toivon että olet selvinnyt vielä tähänkin päivään. En ole nuori että vertaistukea en voi antaa, mutta olen kahden nuoren miehen äiti, nuorempi on sinua vuoden vanhempi ja on nyt armeijassa, vanhempi vain kävi pyörähtämässä armeijassa, hän sairastaa masennusta. Uskoisin ymmärtäväni sinua aika hyvin.
Sinulla on nyt todella liikaa miettimistä nuoressa elämässäsi, ja mietin miten voisin taakkaasi keventää. Isäsi on tyypillinen aikuinen, meillä aikuisilla on tapana vähätellä, se johtunee siitä että meilläkin oli nuorena hyvin vaikeita aikoja, ne kuuluu nuoruuteen ja niistä on selvitty, mutta mutta... Teillä tämän hetken nuorilla on toisaalta helpompaa ja toisaalta vaikeampaa, siksi meidän vanhempien on joskus vaikea ymmärtää kun tahdomme vain muistaa ne omat asiamme, jotka nyt teillä on helpommin.
Onko sinulla ketään aikuista jonka kanssa voisit turvallisesti puhua ja joka kuuntelisi, isovanhemmat, kummit tms. Kerrot että ystäväsi on tehnyt itsemurhan, sehän on aivan kauheaa, en ollenkaan ihmettele että mietit samaa, mutta se ei kuitenkaan ole ratkaisu, etkä pysty koskaan täysin tietämään mitkä syyt veivät ystäväsi henkisesti niin tiukalle ettei hän kestänyt. On hyvä että pystyt kirjoittamaan tänne, sekin vähän auttaa. Sinun on kuitenkin helpotettava elämääsi, olet hyvin älykäs ja opiskelu tulee olemaan sinulle suht helppoa mutta siinä mielentilassa kuin nyt olet et pysty keskittymään opiskeluun. Ota se todistus vastaan mikä sieltä koulusta tulee, myöhemmin voit korottaa arvosanoja jos tarvis. Miksi sinun nyt pitäisi käydä se valmennuskurssi, onko se opiskeluja varten? En kyllä usko että siitä on nyt hyötyä, jos isäsi pakottaa sano hänelle että et nyt vain pysty siihen. Täytyyhän hänen jotain ymmärtää. Ja onko sinulla jo tiedossa mitä sinä itse haluat opiskella, siis vain se ratkaisee mitä itse tunnet. Kokemuksesta voin sanoa että hyvin harva sinun iässäsi vielä tietää mitä haluaa tehdä isona.
Mene armeijaan, vaikka pelottaa, sillä et ole ainoa, lähes kaikki sinne menoa pelkää. Onhan se uusi alue elämässä, uudet kaverit, tiukat määräykset jne. Muutamassa päivässä näet miten se menee, ja pääset pois jos ahdistut ja saat lykkäystä kaksi vuotta. Mutta siellä saa myös uusia kavereita, kaikki ovat samassa tilanteessa ja se tuo yhteenkuuluvuutta. Sinua tietysti huolettaa mitä isäsi ja muut tutut aikuiset siitä sanovat, mutta ei se kuulu heille. Nykyään suuri osa lopettaa armeijan kesken. Sinä olet kasvamassa aikuiseksi ja vähitellen ottamassa vastuuta omasta elämästäsi, siksi sinun ei tarvitse aina välittää muiden mielipiteistä kun on kysymys sinun elämästäsi.
Kun luin kirjoituksesi minulle tuli mieleen että olet sellainen ihminen joka haluaa autta toisia, joten tuleva ammatti voisi löytyä siltä alueelta, mietipä. Mutta nyt on tärkeintä että pystyisit vähentämään paineita jotenkin, sillä minuakin huolestuttaa miten paljon vaikeita asioita sinulla on nyt mielessäsi. Et kerro oletko käynyt keskustelemassa esim. koulun teveydenhoitajan tai psykologin kanssa mutta jos et niin mene ihmeessä, siellä kyllä ymmärretään sinua.

Hei suomaalainen,
jos aloittaisin vaikka tuosta perhetilanteestasi tällä hetkellä. Olen pahoillani, todella pahoillani puolestasi. Omat vanhempani ovat juuri keskellä eroprosessia, enkä toivoisi tätä kenellekään. Pahinta on se, jos asioista ei voi edes puhua, kenelläkään muulla ei ole oikeutta vähätellä ongelmiasi, sillä sinä olet ainoa joka voi todella tietää mitä tunnet!

Tuosta armeija-asiasta minulla ei näin naispuoleisena ole niin paljoa käytännön kokemusta, mutta jo näiden tunteidesi takia neuvoisin sinua ehdottomasti ottamaan yhteyttä varuskuntasi lääkäriin tai psykologiin ja selittämään tilanteen. Uskoisin, että sinun on mahdollista saada uusi arviointi ja vapautus armeijasta, sillä olen nähnyt ihmisten saavan C:n papereita paljon vähemmälläkin. Käsittääkseni asian voi hoitaa myös tavallisen terveyskeskuksen avustusella. Joten, ole kiltti, ota yhteyttä ihmisiin jotka voivat auttaa sinua, älä jää yksin pelkosi kanssa.

Tuo on tietysti harmi, että kirjoituksesi menivät noin huonosti, mutta siihen ei välttämättä ura eikä opiskelut kaadu. Ja jos todella tunnet itsesi liian väsyneeksi ja alakuloiseksi lukemaan pääsykokeisiin yms. nyt, niin ota se siltä kannalta, että tänä vuonna käyt vain kokeilemassa ja keräämässä kokemusta sieltä. Voit pitää välivuoden, toivottavasti löytää itsesi ja tehdä vaikka töitä hetken aikaa. Opiskella ehtii lisää myöhemmin. Ja noista maksuista, muista, että loppujen lopuksi oma henki ja hyvinvointi on paljon arvokkaampaa, kuin mikään rahasumma! Olet arvokas. 🙂

Ja tuosta miten kirjoitat olevasi väsynyt vain auttamaan muita. Ymmärrän hyvin, joskus on vain niin raskasta olla se olkapää ja tukipilari muille, kuin oma elämäkin pysyy juuri ja juuri pystyssä. Olen itsekkin joutunut tukemaan pahasti itsetuhoista ystävääni, vaikka taistelin samaan aikaan omien ongelmieni kanssa. Joten voi hyvällä omalla tunnolla sanoa; ei se niin toimi. Jokaisen ihmissuhteen täytyy toimia molempiin suuntiin. Olen surullinen lukiessani ystävästäsi, joka ei valitettavasti enää nähnyt valoa tunnelin päässä, ja jokainen itsemurha levittää uusia ympärilleen. Aina kun kohottaa kätensä itseään vastaan on nähtävä seuraukset muiden silmin, sillä itse on ainoa joka ei joudu teon seurauksena kärsimään.
Ja darling, elämä on sen arvoista. Vaikka se potkii päähän, kaataa kumoon ja lyttää kerta toisensa jälkeen. Hitto, ne hyvät hetket vain korvaavat kaiken sen pahan jota näkee matkalla. We are both still young, don't give up. Olen varma että löydät vielä sen rakkauden elämääsi, eiköhän se odota meitä kaikkia jossain. 😉

Älä anna periksi, ei se ole sen arvoista. Kirjoita tänne, tai puhu ystävillesi, mitä vain, mutta älä oleta että sinun täytyisi aina olla se vahva, joka kantaa kaikki murheensa hiljaisuudessa.
Odotan vastaustasi.
~Mila

Anteeksi tämä viive, en tiedä.. asiat samoin. Kiitän teitä, jotka vaivautuvat lukemaan näitä, sekä Lorenzia, noniinpä ja Milaa

> Minä voin rueta ystäväksesi, jos haluat. Ainakin kanssani voi keskustella, jos on paha olla.
- Kiitoksia tästä, kaikkia hankalassa tilanteessa olevia yleensä auttaa jos ongelman voi suhteuttaa. Toisaalta, en tiedä mitä ajattelisin, paha olo.. muuta ei enää ole mielessä, ei yhtään mitään.. 😭

> Jatkokoulutukseen haku on myös hyvin vaikeaa, pääsykokeet tuntuvat mahdottomalta urakalta.
- Minä hain varmaan 5 eri paikkaan, hankala kyllä uskoa että pääsen mihinkään. Kaikkiin on paljon hakijoita, ja ne, joihin ei ole, ovat matemaattisia aloja.. Kuulostaa varmaan tyhmältä, mutta en halua miesvaltaiselle alalle, jos saan valita. Tämä siksi, että meiniki on luultavasti samaa kuin lukiossa, porukkaa pitää vetää turpaan että hiljenee.. 😟

> Ja kaunis haave sinulla rakkaudesta. Itse haaveilen samasta, se saa jatkamaan seuraavaan päivään, vaikka välillä tuntuu, ettei kukaan voisi minua rakastaa.
- Kiitoksia, arvomaailmani on muutenkin hieman outo jos sitä muilta kysyisi. Vihaan esimerkiksi rahaa,yms, "vapaita" markkinoita ja globaalisaatiota - lopuksi jää vain yksi asia, jolla on merkitystä. Tai jolla pitäisi kaiken järjen mukaan olla merkitystä.. tulee aivan järkyttävän paha mieli kun edes ajattelee mitä on jäljellä - ei mitään 😭

> En kyllä usko että siitä on nyt hyötyä, jos isäsi pakottaa sano hänelle että et nyt vain pysty siihen.
Ilmaisin itseäni varmaankin väärin, ei isäni pakota minua mihinkään. Ei häntä kiinnosta mikään mitä teen..

> Onko sinulla ketään aikuista jonka kanssa voisit turvallisesti puhua ja joka kuuntelisi, isovanhemmat, kummit tms.
- Ei, minulla on vain ongelmia, joihin en löydä ratkaisuja.. 🤔

> Ota se todistus vastaan mikä sieltä koulusta tulee, myöhemmin voit korottaa arvosanoja jos tarvis.
- Jos niitä aikoo korottaa niin joutuu käymään kurssit uudelleen läpi tai etälukiossa, liekö mahdollista. Mutta lukioon en toivo palaavani. Matematiikkaa kartan viimeiseen asti, fysiikka ehkä menettelee, mutta sen ohessa matematiikka sulkee senkin pois.

> Muutamassa päivässä näet miten se menee, ja pääset pois jos ahdistut ja saat lykkäystä kaksi vuotta.
- Lykkäys olisi vain lykkäystä, sitten se olisi edessä parin vuoden päästä.. haluaisin vaan eroon tästä 😭

> Et kerro oletko käynyt keskustelemassa esim. koulun teveydenhoitajan tai psykologin kanssa mutta jos et niin mene ihmeessä, siellä kyllä ymmärretään sinua.
- Mitä nyt lääkärille niin että sain sen todistuksen, mutta se oli vain pieni osa kaikesta. En mitenkään usko, että heille puhuminen auttaisi minua.. 😞

> Uskoisin, että sinun on mahdollista saada uusi arviointi ja vapautus armeijasta, sillä olen nähnyt ihmisten saavan C:n papereita paljon vähemmälläkin.
- Ongelmahan siinä, että en toivoisi C-n papereitä, voiko niistä olla haittaa myöhemmin? Vihaan tätä järjestelmää kun sairastaa ei saa, jolloin lähes leimataan hulluksi tai jtn.. on siis pakko tehdä jotain tai jättää tekemättä ja tehdä jotain epämieluista. Ja sitten syytetään tietokonepelejä ja väkivaltaiihdettä kun porukka alkaa mellakoimaan, en ymmärrä, en..

> , niin ota se siltä kannalta, että tänä vuonna käyt vain kokeilemassa ja keräämässä kokemusta sieltä.
Taidan kuitenkin perua tuon valmennuskurssin, jos se nyt edes on mahdollista.. kuluja tulee kuitenkin vähintään 400e, vaikken mitään tekisikään .. silläki ois maksanut kuukauden vuokran.. teen vääriä päätöksiä jatkuvasti, yhä uudelleen ja uudelleen 😭

> Voit pitää välivuoden, toivottavasti löytää itsesi ja tehdä vaikka töitä hetken aikaa. Opiskella ehtii lisää myöhemmin. Ja noista maksuista, muista, että loppujen lopuksi oma henki ja hyvinvointi on paljon arvokkaampaa, kuin mikään rahasumma!
- Poismuutosta olen haaveillut, mutta vasta sain tietää, että armeija ei maksa vuokra-asuntoa, jos se on ollu nimissä alle kolme kuukautta. En voi siis tehdä näin, vaikka haluaisin.. rahaa ei ole maksaa puolen vuoden vuokria, mitäköhän seuraavaksi? Heinäkuussa siis olisi "palveluksen" aloitus edessä. Harmittaa aivan suunnattomasti että tollasia rajoituksia pitäny armeijankin väsätä tuonne.. 😝

Ja nii, sain Beckin masennustestistä 32p, suuntaa antavana.. ja tuota pistemäärää laskee vielä normaalit ruokailutottumukset. "yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon."

Että tälleen, ei tässä oikein ole vaihtoehtoja enää.. 😞

Ja lukenut en ole, pääsykokeet voi jo pian unohtaa.. päivä päivältä tuntuu pahemmalta, kirjottakaa jotai.. 😯🗯️

Hei taas,
tekstistäsi on niin helppoa tuntea kaikki se paha olo, jota tunnet. Toivoisin että voisin kantaa siitä osan niin pääsisit edes vähän helpommalla. Mutta puhu, pidä kiinni asioista ja hetkistä, ihan pienistäkin hyvistä asioista. Tiedän sen tunteen kun kaikki kaatuu päälle ja tuntuu kuin tukehtuisi siihen että on niin paha olla.

Mutta kerro mikä tuntuu kaikkein pahimmalta tällä hetkellä? Vain jokin yksittäinen asia, sillä ei kaikkia ongelmia voi kerralla ratkaista, siihen ei vain riitä voimia. Se on hienoa, että olet miettinyt muuttoa ja suunnitellut asioita, haaveita. Toisaalta yksin asuminen on aivan erilailla rankkaa kuin uskoisi, joskus hiljaisuus on vain ihan liikaa. Itse olen asunut nyt pari vuotta opiskelijakämpässä.

Oikeastaan voisin kertoa vähän itsestäni tähän, se on kuitenkin mukavampi kirjoittaa kun on edes pieni käsitys kuka toisessa päässä on. Eli olen aikalailla ikäisesi ja myöskin lukiossa. Tällainen aika tavallinen tyttö ja kuitenkin vähän liian omalaatuinen sopiakseni massaan, kasvissyöjä, haaveilija ja harrastan tanssia. Ja vaikka tällä hetkellä elämä meneekin eteenpäin ainakin jotenkin omistan kuitenkin omiakin ongelmia, jos haluat kuulla lisää niin sen kuin kysyt.

Ja aina on vaihtoehtoja! Never, just never go down a path thinking there is no other way. Olen kyllä samaa mieltä että nykyjärjestelmä vaatii opiskelijoilta ja nuorilta yleensäkin ihan liikaa, ei se ole oikein ajaa nuoria siihen pisteeseen että on pakko jäädä sairaslomalle jo ennen kuin pääsee työelämään. Tiedätkö, tai haluaisitko kertoa, mikä on aiheuttanut sulle näin pahan olon? Mainitsit jonkun verran jo ensimmäisessä viestissäsi, mutta haluaisitko puhua niistä vielä vähän enemmän?

~Mila

Hei,

Kaikista kauhein tunne mitä tunnen on yksinäisyys 😟. En vain kestä tätä. Haluan jonkun, en niinkään kuuntelemaan huoliani, vaan vain olemaan - se riittäisi. Muu voi mennä, mutta tähän haluan korjauksen.. tällä menolla tosin taidan hakea c:n paperit lääkäristä ja armeija jää käymättä, elämän ohella.

Toiseksi pahimmalta tuntuvat kaverit, jotka muistuttavat minua jostain mitä en ole. Aina kun he soittelevat ties mistä ja kertovat mitä tapahtui eilen, toissapäivänä, edellisellä viikolla tjn tuollaista. Tekisi mieli vain jättää vastaamatta.

Ja päivän kohokohta on lukea tätä viestiketjua ja todeta, että edes joku vielä välittää.

> Toisaalta yksin asuminen on aivan erilailla rankkaa kuin uskoisi, joskus hiljaisuus on vain ihan liikaa. Itse olen asunut nyt pari vuotta opiskelijakämpässä.
Onko taannoin ollut hiljaista? Omalta osaltani tiedän mihin se johtaa..

Tässä vain mietin, että miksi erotut massasta jos olet kasissyöjä, haaveilija ja harrastat tanssia? Kaikki haaveilevat joskus, kasvissyöntikin on kasvamaisillaan oleva elämäntapa. Ja harrastat tanssia?

Vanhempani ovat kilpatanssijoita, kummatkin, minä en osaa mitään vaikka haluaisin. Perin hankala harrastus yksin. Lukiossa minun(-kin) piti tanssia; Olin ensimmäinen, jota pyydettiin pariksi, ajankohtana muutama päivä koulun alkamisen jälkeen. Surrealistista kyllä, kävin niillä tunneilla, mutta olin lopulta se ainut, joka ei päässyt tanssimaan. Syyksi mainittakoon hankalat ihmissuhteet, joiden takia olin useamman viikon pois koulusta. Lopulta se päättyi niin, että kukaan luokkani tytöistä ei edes viitsinyt puhua minulle. Syy tähän ei kuitenkaan ollut minussa, valitettavasti. Sain vain kantaa siitä kaiken vastuun, mutta sehän ei ole uutta minulle. Mutta tanssi sinä, pidä hauskaa. Se on todella hyvä harrastus.

> Tiedätkö, tai haluaisitko kertoa, mikä on aiheuttanut sulle näin pahan olon?
> Mainitsit jonkun verran jo ensimmäisessä viestissäsi, mutta haluaisitko puhua niistä vielä vähän enemmän?
Yksinäisyys. Se, että kaikki mahdollinen tuntuu menevän pieleen. Ehkä suurin turni on, että en ole epäsosiaalinen. Olen vain syntynyt jonnekin minne en selvästikään kuulu, niin olen aina tuntenut. Lopulta millään muulla ei ole mitään väliä.

Mikä on pahin tilanne mihin olet joutunut? Mitä kaikkea olet kokenut?

Tiivistäen persoonasta (kuten kerroit); Minua on monet kerrat verrattu Mentalistiin, jos satut tietämään sarjan. Ajattelen kovin samoin, .. olen kopio hänen elämänfilosofiastaan. Ajattelen aina yhtä monimutkaisesti, kukaan ei tiedä kuka olen, toisinaan minua harmittaa ihmiset, joiden ajatuksenjuoksu on hidasta - ja samalla voin pahoin kun tunnen näin. Eli olen huono hymyilevä persoona, joka 😭 sisällään.

Kolme laulua, jotka kuvaavat parhaiten päivääni, tärkein ensin, muita vähättelemättä:
Paramore - We are broken
Michael Penn - Walter Reed
Damien Rice - 9 Crimes
---
"Never, just never go down a path thinking there is no other way. "
---
"My mouth is dry with words I cannot verbalize." 😞
"Cause every good thing I've had abandoned me." ☹️
---

Hei taas,

ihana kuulla, että piristän päivääsi edes pikkuisen. 🙂
haluan että ymmärrät, ettei c:n papereiden hakeminen ole mikään häpeä vaan turvallisuus asia, varsinkin sinulle itsellesi. Nykyään niiden osuus prosentuaalisesti on aika iso kuitenkin, joten en usko että ne vaikuttaa tulevaisuudessa liikaa. Sulle tulee vielä monia tilaisuuksia saada itsellesi parempia todistuksia. Se että sulla on nyt vaikea kohta elämässä ei tarkoita että sun tarvitsisi kantaa sitä mukanasi loputtomasti.

Yksinäisyys, se on kirous ja siunaus. Oikeastaan yksinhän voi olla monella lailla, itse olen enemmän kokenut siinä että yksin voi olla ihmisten ympäröimänäkin. Ymmärrän hyvin tuon ajatuksesi siitä, että kun olisi joku vain olemassa. Ei sen pitäisi olla niin iso pyyntö, mutta joskus yksinkertaiset asiat on tosi vaikeita. Puhuit kuitenkin kavereistasi, eikö kukaan heistä huomaa oloasi? Uskon että kun tuntuu että oma elämä vain kaatuu päälle, tuntuu pahalta kuunnella kuinka muilla on ne asiat joita itse kaipaa. Kuitenkin toiset ihmset on niin tosi tärkeitä siinä että jaksaa, tavallaan ankkuroimassa maailmaan.

Kysyit hiljaisuudesta. Välillä, varsinkin öisin kun ei ole muuta kuin ajatuksia. Ja tosiaan, aina se ei johda mihinkään kauniiseen. Ja en tiedä, miksen oikein ole aikoihin sopinut mihinkään, ehkä se johtuu siitä etten edes välitä sopia. Ja toisaalta haluaisin. Kiitos, rakastan tanssimista. En niinkään harrastuksena, mutta tapana purkaa asioita. Sellaista tiettyä euforiaa, joka tulee kun ei ole muuta kuin musiikki ja liikkeet. Ei voi keskittyä mihinkään muuhun. Harmi ettet sinä päässyt tanssimaan, harva olisi oikeasti kiinnostunut siitä lukiossa, joten se on niin väärin ettet saanut mahdollisuutta.

Ei saa sanoa ettei millään muulla ole väliä, asioilla on väliä, vaikka välillä se onkin vaikea saada kiinni elämästä, tuntuu siltä että muut liikkuu ympärillä, elää. Ja itse on juuttunut katsomaan muita eikä pääse mihinkään. Olen etäisesti tuttu Mentalistin kanssa, luulen että siskoni katsoo sitä usein. Itse en kuitenkaan ole vuosiin omistanut televisiota, joten en oikein pysy perässä sellaisissa asioissa. Mutta ymmärrän periaatteen. En sanoisi sinua huonoksi ihmiseksi, vaikka turhautuisitkin siitä, jos muut ajattelevat joskus hitaasti. Olisit huono ihminen, jos pilkkaisit muita siitä, pitäisit itseäsi paljon parempana, eikä se ole niin, jos kerran tunnet huonoa omatuntoa siitä. Pidän tuota vertaustasi Mentalistiin aika mielenkiintoisena, it might be I need to do some research on the program.

Kuuntelin laulusi, se on totta että joskus sanoitukset kertovat omia tunteita paljon paremmin kuin olisi itse osannut ne muotoilla. Itse olen löytänyt monta hienosti sopivaa kappaletta bändiltä Superchick. Courage oli tarinani joskus, tai on edelleen miten sen nyt ottaa. Mutta kirjoita kuulumisiasi kun taas ehdit ja ehkä se auttaa edes vähän selvittämään itseäsikin. Runojen tai päiväkirjan kirjoittaminen on joskus aika hyvä keino myös. Tuntuu avuttomalta kun en osaa antaa sinulle sen parempia neuvoja, mutta odotan vastaustasi.

~Mila

Hei!

Toivottavasti sinulla olisi voimaa hakea apua, sillä kuulosta todella hienolta ihmiseltä, joka ansaitsi parempaa. Sinä voit myös päästä paremmin eteenpäin, jos jaksaisit hakea itsellesi apua. Minä uskon, että sinulla on vielä onnellinen elämä edessä.

Minä aloitan aivan ensimmäisenä kertomalla, että itsekin masennuin pahasti vuosi sitten kirjoitusten jälkeen. Minulla oli kuitenkin vierelläni uskomattoman ihana poikaystävä, joka auttoi minut eteenpäin - siitä huolimatta, että pahanoloni keskellä yritin lähes joka viikko jättää hänet. Poikaystäväni ei kuitenkaan jaksanut aivan kaikkea, sillä hän on jo vuosia kärsinyt mielenterveydellisistä ongelmista.

Muutimme + 6 kk sitten opintojen perässä toiselle paikkakuna, ja poikaystäväni ei jatkanut psykologilla käyntejä. Kolme kuukautta sitten hän romahti ja muutti pois, apua hän haki vasta nyt. Niinpä olen itse nyt siinä tilanteessa, että poikaystäväni jätti minut, koska ei yksinkertaisesti jaksa enää mitään. En ole antanut periksi ja olen joka päivä hänen tukenaan, mutta silti. Yritin tällä kai kertoa, että vaikka ihana ihminen ja rakkaus auttavat elämässä paljon, niin masennuksesta ei pääse eroon vain niiden avulla. Siihen tarvitaan apua.

Ja mitä noihin C:n papereihin tulee, niin minun poikaystäväni sai sellaiset ja on ollut siitä valtavan onnellinen. Ne eivät ole este millekään eivätkä pilaa tulevaisuuttasi.

Yksi asia vielä: minun rakas (18 vuotta vanhempi) veljeni teki neljä vuotta sitten itsemurhan. Häntä jäi kaipaamaan moni, vaikka veljeni taisi päätyä tilanteeseensa osittain siksi, että koki olonsa ahdistuneeksi yksin. Minä mietin myös itse itsemurhaa viime kesänä, vakavastikin, mutta masennuksestani selvittyäni olen ollut onnellinen, että jatkoin. Elämällä on paljon annettavaa.

Muuta en osaa nyt sanoa. Jaksamisia sinulle! Toivottavasti saisit mukavan opiskelupaikan, se varmasti piristäisi.

Taas pientä tilannepäivitystä. Lopetin lukemisen kaikkiin pääsykokeisiin ja menin vaihteeksi töihin, olo hieman helpotti, mutta en tiedä vieläkään.. Kuukausi on vielä aikaa palvelukseen astumiseen.

Armeijan osalta mietin vielä mitä teen, en haluaisi kuitenkaan lääkitykselle – on tullut nähtyä mitä siitä saattaa seurata. Mietin jotain vaihtoehtoa, en vain ole vielä varma siitä.. Välttelen asiaa.

Ja kavereistani.. Osaan näköjään peitellä oloani todella hyvin. Paha olo näkyi lähinnä arvosanoista kun keskiarvo tippui sinne 8 hujakoille lukiossa. Sitä muutama ihmetteli.
Pidin kuitenkin koulua toissijaisena asiana, vailla arvostusta.

”Runojen tai päiväkirjan kirjoittaminen on joskus aika hyvä keino myös. Tuntuu avuttomalta kun en osaa antaa sinulle sen parempia neuvoja, mutta odotan vastaustasi.”
Voi kunpa minulla olisi päiväkirja tai osaisin runoilla, musiikki – soitan pianoa, mutta kaikki kappaleet mitä kuuntelen ovat niin hankalia soittaa, että ei vain osaa. Kiitoksia kaikesta, aion jatkaa tätä kirjoittelua entistä enemmän, se vain jäi vähemmälle viime viikkoina.

Tylsistytän teitä vielä yhdellä kappaleella.. kaikki tuntuu tiivistyvän siihen. Rakastan tuota pianoa, se on vain niin kaunista 😭 (kuuntelen sen aina vähintään 10 kertaa)
http://www.youtube.com/watch?v=rR94NDIfGmA&feature=channel_video_title

Midrelle,
”Sinä voit myös päästä paremmin eteenpäin, jos jaksaisit hakea itsellesi apua.”
Haluaisin terapiaan, mutta lääkkeitä en ota vaihtoehtona. Lieneepi mahdoton yhdistelmä.

”Niinpä olen itse nyt siinä tilanteessa, että poikaystäväni jätti minut, koska ei yksinkertaisesti jaksa enää mitään.”
Olen pahoillani, jaksamisia sinulle, missä lienetkin. Ikävä myös kuulla veljestäsi. Usein mietin, että olisi kovin kiva puhua joskus samoja kokeneen kanssa.

”Toivottavasti saisit mukavan opiskelupaikan, se varmasti piristäisi. ”
Nyt kyllä näyttää siltä, että ei hyvältä näytä, hyvää opiskelupaikkaa en saa .. kiitoksia kuitenkin kaikista sanoistasi.

Haluaisin kovasti lukemaan psykologiaa yliopistoon, mutta siihen minulla ei taida olla arvosanojen puolesta ”rahkeita”. Varsinkin kun yo-tulokset tulivat ja todellakin sain hylätyn matematiikasta. Psykologiasta se M, mutta siitä ei ole paljon hyötyä.

Mutta kaiken päällä on ihmisen ikävä toisen luo. Sitä (eniten) ja näitä asioita suren joka päivä ja yö 😑❓

Voi kun en tiedä mistään mitään,
mutta jatkakaa kirjoittamista

😟🤔😮

Hei,

mukava kuulla että olet kuitenkin saanut jonkinlaista muutosta elämääsi. Töihin meneminen kuulostaa tehneen sinulle ainakin hieman hyvää. Ja se että tekee jonkinlaisia päätöksiä on helpottavaa, tavallaan pääsee vähän eteenpäin. Tai näin sen ainakin itse koen.

Hmm, tavallaanhan armeija aiheisten ajatusten vältteleminenkin on päätöksen tekoa. Ehkä se tarkoittaa että haluat ainakin kokeilla sitä, ja jos et viihdy tai olosi pahenee siellä niin mietit sitten tilannetta uudestaan. Koita vain kuunnella itseäsi, muistaa että oma terveytesi ja turvallisuutesi on se tärkein asia!

Kuuntelen tässä samalla tuota linkittämääsi kappaletta ja se on todella kaunis. Musiikki on kyllä aika uskomaton asia, miten paljon tunteita voi säveliin upottaa. Nojoo, nyt harhaudun taas asiasta. 😀 Mutta yksi kappale josta jollain totaalisen vinksahtaneella tavalla löydän lohtua on Johanna Kurkelan kappale Riko minut, aivan erilaista musiikkia kuin yleensä kuuntelen mutta jotain tiettyä siinä on kun on itsellä oikein paha mieli.
Midrelle,

Ja noihin mietteisiisi terapiasta. En usko että se on mitenkään mahdotonta saada apua ilman lääkehoitoa. Itse olen saanut pelkkää keskusteluapua kun on ollut tarve ja kieltäytynyt lääkehoidosta kun en tosiaankaan kannata sitä politiikkaa että annetaan nuorelle pillereitä, puudutetaan vähän aivoja ja käsketään olla sillä kunnossa. Olen kyyninen, tiedän. Ja en toki tiedä missä päin asut joten en osaa sanoa onko siellä samanlaisia mahdollisuuksia, itse pidän erilaisia nuorisoasemia ja tukikeskuksia parhaana jos ei etsi varsinaista lääke- tai laitoshoitoa. Mutta voithan tutkia vähän vaihtoehtoja vaikka netistä.

Ja noin rehellisesti sanoen psykologiaa on tosiaan huomattavan vaikea päästä lukemaan nykyään kun alalle on niin paljon kiinnostusta. Mutta ehkä parhaiten tilanteessasi voisit onnistua hakemalla ensin vuodeksi lukemaan jotain muuta lähellä olevaa tai itseäsi kiinnostavaa ainetta ja sitten vaihtaisit myöhemmin psykologian pääaineeksesi. Tai se minulle ensimmäisenä tulisi mieleen. 🙂

Ymmärrän hyvin tuon ikäväsi läheisyyteen, tavallaanhan se on niin perustarve ettei kaikki osaa edes ajatella. Ja sitten jos se läheisyys puuttuu niin sitä ei voi olla kaipaamatta. Samaa tunnetta meinaa nyt olla varsinkin kun on kesä eikä koulua joten tuttujakin näkee niin vähän. Ja jotenkinhan se että olisi se joku vain olemassa siinä lähellä tukemassa olisi niin tärkeää.

Ja huomisesta lähtien minunkin pitäisi mennä töihin, joten parempi kai olisi harkita hieman nukkumista nyt. Odottelen vastaustasi.

~ Mila

Itse en voi sanoa että 'tiedän miltä sinusta tuntuu' ja rehellisesti sanoen en toivokaan niin, mutta sen sijaan toivon tosiaan että elämäsi kääntyy ympäri ja kaikki menee hyvin. Uskon, että olet todella mukava ihminen ja otan osaa, että kohdallesi on osunut noin monta ikävää asiaa, mutta haluan vain sanoa, että minä ainakin välitän. Ja edellisistä viesteistä päätellen niin välittää moni muukin.
En osaa antaa hyviä neuvoja tai viisauksia, mutta toivon, että ihmiset ympärilläsi huomaavat ahdinkosi ja auttavat siinä, sillä varmasti ansaitset paljon enemmän kuin saat <3

Hienoa kuulla, että olet päässyt töihin ja sinulla on ollut hieman helpompaa! Se, että saa töitä, ei ole pieni asia, nimimerkillä "koko kesän työttömänä". Miltä työssä käynti on tuntunut? Entä armeija? Taidat olla siellä nyt? (En muistanut tarkistaa viimeisen viestisi päivämäärää...)

Kiitos muuten sinulle välittämisestä poikaystäväni ja veljeni suhteen. Kumppanini kanssa olemme yhdessä.

Puhuit siitä, ettet tahtoisi ottaa lääkkeitä. Mikset? Olen kyllä itsekin ihminen, jonka suhtautuminen on ehdoton ei, mutta olen anatnut vähitellen periksi ja esimerkiksi toivottavasti saamassa pian unilääkkeitä, joita minun olisi pitänyt jo hankkia ajat sitten, koska minä tuppaan valvomaan yöt vain koska en saa unta, ilman murheitakin. Kumppanini syö myös kahta lääkettä, ja vaikka niillä aluksi oli jonkin verran vaikutuksia (lähinnä fyysisiä), niin ne loppuivat aika pian. Toki tuossa on kyse masennuslääkkeestä + ahdistuslääkkeestä, en tiedä mitä sinä saisit, mutta hänelle ne ovat tehneet vain hyvää. Uskon, että saisit puhuttua ammattiauttajan kanssa myös siitä, millaisia lääkkeitä sinulle voi antaa. Ja mitä tule avun saamiseen ja lääkkeisiin, niin poikaystäväni sai lääkkeitä vasta puoli vuotta sitten, vaikak kävi sitä ennen psykologilla vuosia.

Mä halaan sua ja toivon et kaikki menee hyvin... 🙂

Rakastan sua ja toivon ettet luovuta. ☺️❤️
...vaikken tunne sua, haluun et kaikki on hyvin, musta saat ystävän. 😉

On aikakauan siitä kun aloitit tän keskustelun mutta luettuani sun juttus mun oli aivan pakko kirjottaaa sulle😉

oon itse kans koulustressin ja kaikkien päälle painavien asioiden alla joihin ei tunnulöytyvän mitään ratkaisua. On välillä niin paha olla että ei jaksais nousta ylös sohvalta tai sängyltä. Tuntuu kuin ois ikuisessa noidan kehässä. kun jos missään vaiheessa tapahtuukaan mitään hyvää minimoi sen automaattisesti päässään. Tai ainakin mulla käy niin...☹️

Ton rakkaus jutun ymmärrän todellahyvin....tuntuu että se vois olla ainoo pako reitti tästä kaikesta...mutta ei pysty ottaan niitä askelia että menis oikeesti ja puhuis jollekki...ja jos päätyy puhuunki kaikki menee mönkää lopulta ei mistään tuukkaa mitää tai homma menee liian hankalaks.... lopulta tuntuu että päätyy siihen pisteeseen että aina väheksyy ittensä täydellisesti samalla kadottaen kokonaan itseluottamuksen....joskus kaipaan jotakuta niin paljon että on ihan mahdotonta olla😭
Yleensä enne kun meen nukkumaan itken kaikkee tätä....mutta yritän aina miettiä että huomenna voi tapahtua mitä vaan....vaikka tiätäski ettei niin käy hetkellisesti se saattaa helpottaa....
Toivotan kaikkea hyvää sulle rakas sielunveljeni tai miten ikinä se sitten taipuiskaan sielunsisaresta😳 Ja todellakin oon sun ystävä jos vaan haluut!!🙂

Sinuna en ensinkään armeijaan menisi, armeija ei ole niin vakava asia, minua itseäni vituttaa nykyajan nuorissa se että "armeija on miehen mitta" paskan marjat näin on, miehen mitta on se että kykenee olemaan sellainen kuin on, ja uhrautumaan toisen puolesta.

Itselläni hyvin samanlainen tilanne, paitsi että ole ammattikoulussa, itseänikään ei kouluihin oo motivaatiota, otin tässä äskettäin sairaslomaa ensiviikon perjantaihin asti, ajattelin jo tiistaina kokeilla että menenkö kouluun. Jos tuntemukset ovat noin pahat, niin kannatan osasto hoitoa, ikävältä paikaltahan se tuntuu, mutta minun tyttöystäväni hiljattain meni osastohoitoon paiholaan, ja oli siellä kolme päivää, nyt kotiutui, menee uudestaan jos on tarvis, meinasi viiltää itseltään kaulan auki.

Se päivä kun hän meni osastolle, oli minulle yksi raskaimmista ikinä. Olin totaalisen hajonnut, ja pinna katkesi niin pahasti että olin vain kyennyt riehumaan ja pistin huoneeni mäsäksi, ja parvekkeen tuolit seiniin päin. Pointti on tässä, että ei pidä odottaa siihen pisteeseen että jotain todella ilkeää tapahtuu, suosittelen hoitoa osastolla. Tyttöystäväni palasi sieltä paljon parempi vointisena, siellä on apua heti saatavilla, vaikka se vähän vankilan oloiselta tuntuu, niin jos on ajatuksia että "aion tappaa itseni" kannattaa pistää lähete osastolle. Minut he meinasivat lähettää osastolle, mutta en mennyt, ajattelin vielä katsoa millainen olo itseälläni on, mutta olen vakavasti sitä harkinnut, ei tarvis olla yksin koko ajan omien ongelmiensa kanssa, vakavasti olen myös harkinnut että vetäsisin nuo kaikki maholliset lääkkeet naamaan kertaheitolla, ja nukkuisin pois, mutta en tee sitä. Mielummin osastolle.

Voimia ja jaksamisia sinulle, älä odota liian kauan, vaan hanki apua jos siltä tuntuu. Osastolla osaavat auttaa.