On kai aika yleistä, että teini-iän lähestyessä vanhempien kanssa juttelu jää vähemmälle. Kuvaan tulee kaikkea henkilökohtaista, ihastumisia, uusia tunteita jne.

Itse en ainakaan teininä paljoa kertoillut vanhemmilleni elämästäni, osaksi ehkä myös siksi etten kokenut elämässäni tapahtuvan mitään ihmeellistä. Joistakin asioista on myös todella vaikea kertoa aikuiselle, kaikkea ei edes kehtaa.
Minusta tämä seuraava kuvaa hyvin lapsen suhdetta äitiinsä:

4 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti osaa mitä vain!
8 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti tietää paljon! Todella paljon!
12 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti ei todellakaan tiedä kaikkea.
14 vuoden ikäisenä ~ Tietenkään äiti ei tiedä sitä!
16 vuoden ikäisenä ~ Äiti? Se on todella vanhanaikainen.
18 vuoden ikäisenä ~ Se vanha nainen? Se on nyt semmoinen vanhanaikainen.
25 vuoden ikäisenä ~ No, kyllä se varmaan saattaa tietää siitä hieman.
35 vuoden ikäisenä ~ Ennenkuin päätetään, kysytään äidin mielipide.
45 vuoden ikäisenä ~ Mietin vain, että mitä äiti siitä ajattelisi?
65 vuoden ikäisenä ~ Voisinpa kysyä äidiltä neuvoa.

Heips,

lienee ihan normaalia, että murrosiän kynnyksellä lapsi alkaa ottaa välimatkaa vanhempiinsa. Mistään ihmeellisestä ei siis ole kyse, mutta vastaan tähän silti. Itse menetin täysin yhteyden vanhempiini 11-vuotiaana ja elämäni muuttui radikaalisti. En voi tietää mitä teillä perheessä tapahtuu, mutta lapsen tarpeet ovat pohjimmiltaan samat: turvallinen koti ja rakastavat vanhemmat. Lapsen kuuluukin hiljalleen kasvaa irti vanhemmistaan ja ottaa itse vastuuta elämästään, mutta sen on tapahduttava rauhassa ja lapsen ehdoilla.

Kysy pojaltasi päivittäin mitä hänelle oikeasti kuuluu. On aivan sama mitä hän vastaa tai vastaako ollenkaan, kunhan hän tietää, että äiti on paikalla kun tarve tulee. Älä tukahduta tai painosta häntä, vaan kerro, että rakastat häntä. Se on lopulta se mikä eniten merkitsee.

Minusta on mahtavaa, että olet selvästi kiinnostunut lapsesi elämästä. En osaa mitään ihmeellisiä neuvoja antaa, mutta mielestäni tärkeintä on, että näytät välittäväsi.

Kaunista ruskan odotusta sinulle 🙂

en enää kovin paljoo. Oon 16 ja minulla ion yksi aikuinen kenelle voin puhua.

En. Olen 14-vuotias. Tosin mä olen varmaan aika huono esimerkki. Meidän perheessä ei olla koskaan puhuttu mistään sen syvällisemmästä kuin "mitä tänään on ruokana?" Mutta eiköhän se jossain vaiheessa yleensä vähän laimene, tuo vanhemman ja lapsen suhde. Ihan normaalia.

Musta se on kans ihan normaalia, ettei tossa iässä enään kauheesti kaikista asioista kerrota vanhemmille 🙂 En itsekkään tuossa iässä, enkä nytkään.

Tiedoksi kaikille nuorille!

SPR:n Liveryhmässä keskustellaan tänään perhesuhteista, joten tervetuloa mukaan! Liveryhmä on klo 18-20 täällä Tukinetissä. Ryhmän ohjaajina toimivat Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen työntekijät ja vapaaehtoiset tukihenkilöt.

Tervetuloa juttelemaan perhesuhteista toisten nuorten kanssa!

Terv. Kata

Oon 13 ja en enään oo vähään aikaan kertonu äitille mun asioista koska tulee aina sanomista, vaikka se kuinka utelee niin en oo sanonu sille mitään mistään