Heräsin äsken enkä saanut enää unta ja aloin vain miettiä erästä miesopettajaani, johon jostain kumman syystä olen tuntenut jonkinlaista ihastusta muutaman kuukauden ajan. Eilen kävin hänen puheillaan opiskeluihin liittyen ja tajusin, ettei kyse varmaan ole mistään ihastuksesta vaan ihan vain siitä, että haluaisin käpertyä hänen syliinsä ja kutsua häntä isäksi. En muista, että juuri olisin ollut isän sylissä lapsena. Olisin kaivannut isän syliä.

Kunpa voisin vain kutistua pienen pieneksi ja kivuta jonkun miehen syliin ja kutsua häntä isäksi. Ei tarvitsisi kasvaa aikuiseksi ollenkaan.

Täällä kans huonon itsetunnon omaava perfektionisti..

Elämä on joka päivä yhtä suorittamista ja koulussakin "opetellaan" asioita, mutta minä masennun kun en osaa jo opetettavia asioita ja ole luokan parhain..

Peruskoulussa piti saada aina parhaat numerot, mutta nykyään en jaksa enää välittää periaatteessa. Tai välitän ja sitten piiskaan itseäni kun en jaksa tehdä koulujuttuja ja murehdin sitten huonoja arvosanojani.

Ulkonäkökeskeistä alaa kun opiskelen, on tietenkin omakin ulkonäkö tärkeä ja sillä tavoin saada ihailua ja kehuja sekä hyväksyntää.

Tässä nyt aluksi pientä pohjatietoa, kun nyt kerran tuppauduin tähän viestiketjuun..

Täydellisyys on suurin unelmani, mutta voikohan sitä koskaan saada. Onnellisuus syntyy mielestäni asioiden ja itsensä sekä oman elämänsä täydestä kontrollista. Toisaalta täydellisyyden tavoittelu on todellakin henkisesti kuluttavaa... 😯🗯️

missfortune kirjoitti 28.10.2012 17:17

Täällä kans huonon itsetunnon omaava perfektionisti..

Elämä on joka päivä yhtä suorittamista ja koulussakin "opetellaan" asioita, mutta minä masennun kun en osaa jo opetettavia asioita ja ole luokan parhain..

Peruskoulussa piti saada aina parhaat numerot, mutta nykyään en jaksa enää välittää periaatteessa. Tai välitän ja sitten piiskaan itseäni kun en jaksa tehdä koulujuttuja ja murehdin sitten huonoja arvosanojani.

Ulkonäkökeskeistä alaa kun opiskelen, on tietenkin omakin ulkonäkö tärkeä ja sillä tavoin saada ihailua ja kehuja sekä hyväksyntää.

Tässä nyt aluksi pientä pohjatietoa, kun nyt kerran tuppauduin tähän viestiketjuun..

Täydellisyys on suurin unelmani, mutta voikohan sitä koskaan saada. Onnellisuus syntyy mielestäni asioiden ja itsensä sekä oman elämänsä täydestä kontrollista. Toisaalta täydellisyyden tavoittelu on todellakin henkisesti kuluttavaa... 😯🗯️

Millanen perhe sulla on? Oletsä minkä ikänen suunnilleen?

Mietin tässä että kun siellä kriisikeskuksessa olen nyt pari kertaa käyny, niin entä jos ne huolestuu mun laihtumisesta tai jotain, voiko ne pakottaa mut hoitoon? En oo enää alaikäinen. Pitäisköhän lopettaa se hoito varmuuden varalta ennen kuin ne ehtii huolestua.

Jotenkin tuntuu aivan sairaalta, että voikohan kukaan muu ymmärtää sitä mitä meidän päässä liikkuu? Ja kuinka vaikeaa siitä on päästä eroon varsinkin, kun kukaan ei varmasti oikeasti ymmärrä ongelmaa.

Itellä on vähän olo helpottanut, johtuen siitä, että olen päässyt koulun osalta siihen täydelliseen lopputulokseen jota olen ollut vailla. Toki, täydellisyyden tavoittelu jatkuu varmasti, kun pääsen työelämään tai mikäli alan uudelleen opiskella.

Oikeasti voimia teille kaikille. Jotenkin tuntuu inhottavalta kun ei osaa auttaa.

IisaMari, muutin takaisin koulujen alettua äidin ja veljeni kanssa asumaan, ukkoni kanssa eletään vielä muutama kuukausi kaukosuhteessa (hän lähti töiden perässä 500km päähän...) Tympiihän se että vielä 19-vuotiaana joutuu muuttamaan takaisin omiltaansa, mutta pakko mikä pakko..

Minä oon ite ollu aina hoikka (kuten muutkin sisarukset), mutta terveystarkastuksessa terveydenhoitaja huolestui syömättömyydestäni, mikä johtuu siitä, ettei mulle maistu oikein mitään (oon kauheen valikoiva ruuan suhteen). En usko, että kukaan voi pakottaa täysikäistä hoitoon, vaan se on ihmisen oma päätös. En kyllä muutenkaan usko pakottamisen voimaan, tulee muutoksen aina lähteä omasta itsestäni. Ja olen suht sinut oman painoni kanssa. Sääntönäni on että, jos paino ja keho eivät haittaa omaa terveyttäni fyysisesti, niin kaikki on ok...

Mulle on psykiatrit sanoneet olevan luonteeltani vaativa persoona. Oon ollut sitä aina niin kauan kuin muistan, mutta vasta teini-iän jälkeen se on alkanut rasittaa henkisesti.

Sitten se, että olen todella todella todella kiltti ja miellyttämishaluinen (haluan, että muut tykkäisivät minusta), en aina osaa sanoa vastaan tai tehdä omia päätöksiäni.

Tein netissä persoonallisuustestin ja se kyllä osui kuin nappi silmään..
Lainatakseni: "Ykkönen pyrkii aina oikeaksi katsomaansa ratkaisuun, mutta on harvoin täysin tyytyväinen itseensä tai ympäristöönsä. Ykkönen on yleensä itsensä ankarin kriitikko, mutta huomaa helposti myös toisten ihmisten "virheet ja erheet". Ykkönen asettaa itselleen erittäin korkeat tavoitteet, joiden saavuttaminen on ymmärrettävästi vaikeaa. Ykkösellä on yleensä vahvat mielipiteet asioista ja hän neuvoo tai opettaa mielellään myös muita. Ykkönen saattaa tehdä omista säännöistään varsin tiukat ja hermostuu, jos ei itse yllä niihin tai jos kokee, että muut eivät kunnioita sääntöjä tai noudata ohjeita.

Huonoimillaan: joustamaton, tiukka ja kriittinen

"Tavoittelen mielelläni täydellisyyttä. Pidän siitä, että saan tehtyä asiat hyvin ja oikein. Pyrin välttämään virheitä ja olemaan mahdollisimman tarkka, huolellinen ja objektiivinen."

Toisaalta uskon keskimmäisenä lapsena olemisen vaikuttavan osaksi tähän täydellisyyden tavoitteluun. Olen kokenut aina ettei minua kuunnella tai huomioida tarpeeksi. Perheemme esikoinen on aina ollut koko suvun voimin ihailtu ja pidetty. Hän on päässyt elämässään pitkälle ja on kouluttautunut pitkälle ja lahjakas. Samoin perheemme kuopus: Hän loistaa urheilullisesti ja menestyy, on joukkueen parhain ja tuo palkintoja jatkuvasti kotiin. Mutta entä minä? Ollut vuoden sairaslomalla, keskeyttänyt 2. asteen opinnot kerran, käynyt psykiatrilla jnejne..

Tänään sataa valtavasti lunta ja on iltapäivällä tunti koulua. Nytkin mietin etukäteen missä järjestyksessä meikkaan, pukeudun, jotta näyttäisin kauniilta kouluun saapuessani. Hyväksilukujen takia minulla on vain muutamia tunteja viikossa. Haluan näyttää siltä, että kun minulla on paljon vapaa-aikaa, käytän sen terveellisesti liikkuen. Että näyttäisin raikkaalta ja hyvinvoivalta, kauniilta. Todellisuudessa istun vain koneella, nukun ja makoilen..

Emmä tiiä voiks sitä ymmärtää, mitä tällasen tyypin päässä liikkuu. Tajusin jotenkin tässä, että en oikein jaksaisi minnekään mennä ja jos nyt töihin menen, mun pitäisi osata laskea kassa päivän lopuksi. Tähän mennessä aina joku ollut auttamassa. Miten mä nyt itse sen osaan, hävettää jos aivot meneekin taas lukkoon kun teen niitä laskutoimituksia... Nykyään aivot vaan menee lukkoon jotenkin. Ei jaksaisi mitenkään.

Muakin tympii, että kaksikymppinen olen ja silti jumitan vain täällä paikoillani, samassa kaupungissa, oman äidin nurkissa. Samalla haluaisin vain jäädä tänne kotiin ja samalla lähteä helvettiin täältä. Jos haluaa mennä sekä eteen- että taaksepäin, kumpaan suuntaan menee? Ei minnekään, sitä jää paikoilleen. Kompromissia ei ole.

Yhtäkkiä alkanu vaan tuntuu siltä, että haluais kokeilla, miten alas painon saa laskemaan. Aiemmin halusin olla kaunis, nyt vain haluaisin kokeilla. Missä muussakaan mä olen hyvä kuin laihduttamisessa?

Missä se persoonallisuustesti oli, millä sivulla? Kuulostaa kiintoisalta. Mäkin varmaan oisin tuo ykkönen. Ehkä toistuva masennuksen tunne johtuu osittain siitä, etten saanut täytettyä omia tavoitteitani. Olisi pitänyt olla kai paras.

Mäkin lähden tänään ulos, mutta en kyllä nyt ehdi enkä jaksa laittautua. Ketä varten niin tekisin? Ketä varten aiemmin niin tein? Öö...

Ainiin, sinä olit se missfortune joka oli eilen chatissa? Niin tietenkin, olisi pitänyt tunnistaa. 😀 Mitä se sun aineiden hyväksilukeminen meinasikaan? Ei nyt leikkaa.

IisaMari, joo mie se olin 😋 Olen nyt ammattikoulussa, aijemmin kävin lukiota parisen vuotta (jonka siis jätin kesken) ja siitä siis hyväksilukuja tullut kursseista.

Persoonallisuustesti oli namaste.fi sivuston ennegrammitesti (löytyy varmasti heti googlettamalla).

Ootko sie IM ikinä miettiny poismuuttoa kotoa? Voi olla että sitä kannattaisi kokeilla, joutuisit pakostakin oppimaan itsenäisyyttä ja ehkä se jopa saisi kasvattamaan itsetuntoa, kun huomaakin pärjäävänsä yksin. Sitähän voisi varmaan kokeilla ja sopia että voisit muuttaa takaisin kotiin jos siltä alkaa tuntua.

Mie oon alkanu niin kaipaamaan oman asunnon yksityisyyttä ja sitä, että saan itse kontrolloida omia tekemisiäni, suorittaa asioita itseäni varten (siivous, kodin hoitaminen, kauppareissut). Täällä kotona kun on ollut niin esim. kodin pitäminen järjestyksessä tuntuu jotenkin, äh vastenmieliseltä. Ja äiti on kuitenkin tämän perheen pää ja hänen sääntöjä on noudatettava, kun hänen kattonsa alla asun.

Se, mitä myös kaipaan, on hellyys. Oma ukko. Illat käpertyen hänen syliin ja olla hellittävänä. Kuunnella kun hän tuhisee yöllä ja nukkuu. Makoilla ja katsoa turhia elokuvia sunnuntaipäivinä... 😭

"annika22:
Itse uskon kans mielummin pahoja sanoja kuin hyviä sanoja itsestäni. Mielestäni ne on luotettavampia. Ehkä siihen voisi miettiä syyksi sitä, että itse sanon yleensä pahat asiat sen takia, että tarkoittan niitä. Hyvät asiat sanon vain toisia mielyttääkseeni. Ei nyt aivan noin, mutta aika pitkälle. Kuvittelee, että ehkä muutkin käyttäytyy samoin kuin mie."

Mie kans loukkaannun helposti kaikenlaisesta kritiikistä. Pienikin rakentava kommentti muuntuu mielessäni negatiiviseksi ja saattaa suurentua ja kaikua päässäni kauan. Yritän heti keksiä keinoa ja korvata asian siten, ettei kukaan pääsee enää samasta asiasta huomauttamaan!!!

Olen myös kauhean miellyttämishaluinen. Haluan olla muiden silmissä se ihana ihminen kenen seura on aina sitä A-luokkaa ja kenen seurassa tulee aina hyvä mieli ja kehen voi aina luottaa. Olen tän takia opetellut erilaisten lauseiden muotoilua töksäyttävistä kommenteista kauniimmin korviin sointuviksi. Mietin paljon, että millä sanoilla, äänenpainolla asiani ilmaisen. Ristiriitatilanteessa voin jopa kuulostaa puolueettomalta ja sovittelevalta.

Minua pelottaa, että jos päästän oman tempperamenttisuuteni liiaksi valloilleen, karkoitan kaikki, eikä kukaan pidä "todellisesta minästäni". Toisaalta tämän roolin kanssa on jo niin vaikeata erottaa millainen oikeasti olen, koska sen kanssa on oppinut elämään jo niin kauan...

Olin itsekin se 1 kuten arvelinkin.

Sit siel sanottiin et katso myös 4. Se nelonen oli luova individualisti. Se oli kai se mikä mä oisin sit toiseksi eniten:

"Nelonen asennoituu elämään vahvasti tuntien ja saattaa välillä jopa voimistaa tunteitaan ja kokemuksiaan oman mielikuvituksensa avulla. Nelonen sisäistää kokemuksensa ja ottaa asiat hyvin henkilökohtaisesti. Tämä saattaa näyttää ulospäin joskus yliherkkyydeltä, liioittelulta ja dramaattisuudelta. Neloset myös loukkaantuvat herkästi, jos kokevat tulleensa ohitetuiksi tai väärin ymmärretyiksi. Neloselle on tärkeää tuntea, että hänen ainutlaatuisuutensa ei jää muilta huomaamatta."

Pitäis tosiaan miettii kotoa pois lähtöä. Olen nyt ilmoittautunut työkkäriin työnhakijaksi, saa nähdä mitä saan aikaan. Olisi kiva kun olisi jokin ihan oma luukku, jonne sais laittaa just sen verran tavaraa ku itse haluis jne. Niin... No, mä nyt katon mitä teen.

En tiedä, odotatteko jonkinlaisia erityisiä vastauksia tai neuvoja viesteihinne, mutta jos kyllä niin sori kun en osaa oikein neuvoa. Kun musta on kyllä helpottavaa täällä puhua näistä asioista, mutta koska itse käyn läpi ihan samaa kuin te, en osaa sanoa oikein mitään vinkkejä tai neuvoja teille muille. Kun en oikein itsekään tiedä, miten tästä suosta nyt taas ylös nousen.

Mie en odota mitään varsinaisia elämänohjeita ja neuvoja.. On vaan mukava kuunnella (lukea) tarinoita samankaltaisilta ihmisiltä.. Ootko sie IisaMari sitten käynyt koulut jo loppuun vai miksi etsit työpaikkaa?

Mie mietin tuota kaipuuta takaisin omilleni muuttamiseen, mutta tarkemmin ajatellen parempi vain odottaa että ukko muuttaa takaisin (4kk vielä.. 😞). Jos olisin omassa kämpässäni niin en varmaan lähtisi mihinkään ja olisin koko ajan yksin ja eristyisin vaan enemmän.

Parin päivän päästä ukko tulee viikon lomalle tänne! ☺️❤️ Saa vähän tekemistä viikolle ja ihanaa seuraa kun ei tuota kouluakaan taaskaan näytä oikein olevan..

Ps. Mummo toi meille eilen 4kg kahvakuulan! Tosi loistava keino tehdä kotona erilaisia liikkeitä (mie kun en kuntosaleista kovin välitä). Sain motivaatiota lisää oman kropan hallintaan ja lihasten kehittämiseen. Nyt tuntuu pitkästä aikaa hyvältä ja jaksavalta !!! 🌻🙂🌻

Vielä pitäis yo-kirjoitustulokset odottaa. Niistä riippuu uusinko vai en. Mutta en ole koulun kirjoilla enää syksyn jälkeen. Meiän perheellä ei oo rahaa tuhlattavaksi, joko menen töihin tai elän äidin nurkissa.

Mullekin liikkuminen on tärkeetä. Oikeastaan ainut asia, mitä mä haluan tehdä. En tiedä sitten, voiko tätä joksikin syömishäiriöksi sanoa, kun tekee aina mieli oksentaa jos on liian kylläinen tunne ja joitakin kertoja on ollut pakko niin tehdäkin.

Moi taas, pitkästä aikaa! 🙂

Hehe, pakko oli itsekin käydä tekemässä tuo testi. Minäkin sain tulokseksi että olen ykkönen (yllättäen, varmaan juuri siksi ollaan kaikki hakeuduttu kirjoittamaan tähän viestiketjuun). Siellä käskettiin katsoa 6:

"Kuutoset ovat luotettavia ja sitoutuneita ihmisiä, jotka suhtautuvat elämään suurella tunnollisuudella ja pienoisella varauksella. Läheiset ihmiset, työtoverit ja ihmissuhteet ovat Kuutoselle tärkeitä ja hän pyrkii olemaan lojaali ja luotettava ystävä ja kumppani. Kuutoselle on tärkeää olla tietoinen siitä, mihin ja kehen hän voi luottaa. Päätösten ja valintojen tekeminen on Kuutosille joskus hankalaa, sillä Kuutonen haluaa mielessään käydä läpi mahdollisimman monta vaihtoehtoa joihin päätökset vaikuttavat.
Ristiriitaisuus on yksi Kuutosten omin ominaisuus. He saattavat olla rohkeita ja pelottoman näköisiä tai pelokkaita ja hyvin epävarmoja. Kuutoset yleensä valitsevat toisen näistä strategioista omaksi suojamekanismikseen.

Kuutoset ovat erittäin hyviä ongelmien ennakoijia ja he tarkkailevat ympäristöään aktiivisesti. Esimerkiksi työpaikoilla Kuutosen kyvystä pohtia mahdollisia sudenkuoppia on todellista hyötyä. Kuutosen strategia on kyseenalaistaa ja epäillä, jotta mikään mahdollisia ongelmia aiheuttava asia ei jäisi huomiotta.

Kuutonen on parhaimmillaan todellinen tiimipelaaja, joka työskentelee sinnikkäästi yhteisten tavoitteiden eteen. Luottamus on Kuutoselle erittäin tärkeä arvo ja hän omistautuu syvästi asioille ja ihmisille, joihin uskoo. Kuutoset ovat yleensä hauskoja ja miellyttäviä ystäviä ja seuralaisia. Kuutosilla on kyky saada ihmiset viihtymään ja tuntemaan olonsa mukavaksi ja rennoksi."

Hei apua. Tässähän se perfektionismi tulikin jo selvitettyä, ja monet niistä syistä siihen... 😀 Kopioin tuolta sivulta Kuutosen kuvauksesta ne kohdat, mitkä koin kuvaavimmiksi. Sieltähän tulikin jo se, mistä aiemmin kerroin: kuinka aina mietin pitkään ennen kuin teen valinnan/päätöksen, jotta vältyn virheiltä. En myöskään osaa luottaa ihmisiin, totta. Eräs ystäväni juuri eilen sanoi, ettei ole vielä kertaakaan kuullut, että olisin ollut todella väärässä jossain asiassa. Tämäkin sopisi tuohon tarkkailuun ja päätösten harkintaan. Jos minua pitää kuvailla yhdellä adjektiivilla, yleensä ystäväni valitsevat juuri tuon luotettavan.

Tuli muuten mieleen, että onko teillä muilla ollut huono omatunto siitä, jos tunnette itsenne masentuneeksi? Mä olen aina sisimmässäni toivonut (ja tavallaan tietysti en toivonut) että saisin jonkun näkyvän ja konkreettisen syyn siihen, miksen voi hyvin. Joskus olen jopa toivonut, että sairastuisin vakavasti, että voisin selittää itselleni, miksen jaksa paremmin, miksen ole onnellinen ym. Tiedän itsekin, miten sairasta tällainen ajattelu on. Silti olisi ihana saada syyttää jotakuta muuta kuin itseä omasta pahasta olosta. Järkyttävää, etten salli itselleni yhtään epäonnistumisia, tai edes heikkoja hetkiä...

IisaMari, kyllä mä luokittelisin tuon jonkinlaiseksi syömishäiriöksi (sen perusteella, mitä kerroit). Mäkin olen oksentanut pari kertaa, kun olen syönyt tai juonut liikaa. En vieläkään pysty myöntämään kunnolla itselleni, että oksensin välttääkseni lihomista. Nämä kerrat tapahtuivat baari-iltojen jälkeen, joten on helppo teeskennellä, että halusin vain alkoholin pois elimistöstäni (ihan kuin se tekisi asiasta yhtään paremman). Tavallaan olisi kiva syyttää syömishäiriötä, ja saada masentuneisuudelleni "nimi", mutta toisaalta olisin epätäydellinen, jos minulla olisi syömishäiriö. Jos olen masentunut ilman syytä, olen epätäydellinen. Jos olen masentunut, koska minulla on syömishäiriö, olen epätäydellinen, koska minulla ylipäätään on syömishäiriö. Tässä ei ole mitään järkeä... 😀 Olisi kiva kuulla, jos jollakulla on samankaltaisia ajatuksia!

Heippa pitkästä aikaa.

Kauhean syyllinen olo, kun ei ole täällä pitkään aikaan ollut. Elämässä on sattunut kaikenlaista ja pitkästä aikaa on tosi hyvä olla ja melkeen ilman suorittamista. En tiedä onko omaltakohdaltani menossa luovuttamisvaihe, ettei millään oo väliä, mut kuitenkin onneksi sain yhden asian jonka takia tunnen elämäni merkittäväksi, jaksaa taas eteenpäin. Ja lisäksi aloitin lääkityksen ekan kerran elämässäni, se joko vaikuttaa tai sitten vain kuvittelen että se vaikuttaa, mut yhtä kaikki parempi fiilis.

Luin lehdestä joskus että tyypillisin syömishäiriön tyyppi on epätyypillinen syömishäiriö. Eli juurikin että välillä mennään normaalisti ja välillä sit ahmitaan ja oksennetaan ja väillä paastotaan. Itse en silti usko että minulla on syömishäiriö, koska tosiaan täydellisyys ei salli sitä, mut kuvittelen että se on minun tapani elää, eikä se ole sairaus. Kuitenkin sen verran kykenen, että aivan liiallisuuksiin tuon kanssa en mene, riittää kun painoni on hiemann normaalia alhaisempi.

Kaikenlaista kummaa, kouluun pitäisi viimeisiä kertoja kiiruhtaa.

Haluan vielä sanoa, että mie lähdin kotoa kauas vanhempieni luota jo 15 vuotiaana. Olen kerennyt kokeilla omia siipiäni ja olen sinänsä hirveän tyytyväinen siihen, olen pärjännyt yli 7 vuotta ilman varsinaista tukea, mutta hyvät välit vanhempiin on. Kannustan kyllä kotoa pois muuttamista mutta pitäkää järki päässä, joskus on ihan jumalattoman yksinäistä ja rahan kanssa aina kusessa, varsinkin opiskelijana. Mutta tosiaan olen oppinut elämään paljon paremmin kuin ikinä kotona ollessani. tosi luotettavaa puhetta tällaiselta epävakaalta ihmisteltä mutta joka tapauksessa.

Sonrisa: Mulla on viime päivinä ollut kauhean masentunut olo. Koulua ei ole pahemmin ollut kuin pari tuntia viikossa.. No, en ole jaksanut niillekkään tunneille vaivautua. ☹️ Äiti valittaa laiskaksi ja saa minulle aikaan todella huonon omantunnon.. Välillä pyörii mielessä, että olisipa minulla jokin sairaus tai jokin syy siihen ettei vaan nyt jaksa.. Tämä neljän seinän sisällä olo aiheuttaa aikaansaamattomuutta. Tai sitten minä vaan olen laiska. No, nyt piiskailen vain itseäni ja kieriskelen itsesäälissä kun en saa koulujuttuja kotonakaan tehtyä. Olisi todellakin niin helppoa keksiä muita syitä siihen, ettei ole täydellinen ja jaksava... Tosiasia ja faktahan on kuitenkin se, että mie vaan voin syyttää itseäni asioista kun en saa niitä tehtyä.

Annika22, minusta tuntuu että mulla tosiaan on nyt tuo luovuttamisvaihe.. Tuntuu kuitenkin niin itsekkäältä, kuten tuossa aiemmin kerroin, että en saa aikaiseksi mitään. Häpeän tunne kasvaa, kun en ole jaksava ja vain makoilen kotona tekemättä mitään. Etäsuhteessa kun ollaan oltu entisen avokkini kanssa, niin hän sanoi puhelimessa kuunneltuani itsesäälissä kieriskelyä, että "Ei se olekku tehä, ei se olekku mennä. Turha valittaa asioista jos et itse tee asioille mitään". Niinhän se on. Vain itse voi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Mie oon vaan niin väsyny tähän yksinäisyyteen. Oon ollu niin riippuvainen tuosta minun ukosta ja hänen sosiaalisesta elämästään. Häneen ripustautuminen on ollut turva, mutta nyt, ilman häntä, huomaan ettei mulla ole oikeastaan omaa elämää. Kukaan ei edes ihmettele tai kysele mitä kuuluu. Ei kysele mitä teen kaiket päivät.

Miten saisin itseäni niskasta kiinni ja saisin itseni lähdettyä etsimään sosiaalisia kontakteja, ihmisiä, ystäviä. Mistä mie saisin edes elämääni lisää voimavaroja, että jaksaisin edes tätä arkea. Oon niin väsynyt tähän tyytymättömyyteen, mitä itselleni aiheutan.

Halusin vain tulla sanomaan, että olen nyt löytämässä sitä todellista minää, joka mun olisi pitänyt itseni antaa olla jo aikaa sitten. Parin viikon aikana sattunut kaikenlaista, olin muun muassa suljetulla osastolla. Minulla on paljon rennompi olo kuin aiemmin kun tänne kirjoitin. Asiat ovat menossa hyvään suuntaan 🙂