Hukassa

Hukassa

Käyttäjä Keijukainen23 aloittanut aikaan 23.04.2016 klo 15:25 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Keijukainen23 kirjoittanut 23.04.2016 klo 15:25

Hei olen 18v. Nuori. Olen masennusta,ahdistuneisuushäiriötä ja paniikkihäiriötä sairastava. Myöskin identiteetti on hukassa ja ahmimishäiriö. Ongelmia siis paljon ja olenkin sairaslomalla kokoajan sen vuoksi. En ole tyytyväinen itseni, rahatilanteeseeni, kotiini, elämäntilanteeseen…olen pettynyt elämääni. Välillä kuten nyt masentaa niin paljon että henkensä tekisi mieli heittää ja toiset päivät ovat taas hyviä. Ei meinaa jaksaa tätä mielialan aaltoilua. Terapeuttilla käyn mutta en koe saavani sieltä tarpeeksi apua. Mistä sitä edes lisäapua hakisi ja saisi elämän kuntoon. Olen aivan hukassa. Kaikki vinkit ynm tulisi todella tarpeeseen jos saisin itseni vaikka ylös täältä sohvan pohjalta.

Käyttäjä liskonainen kirjoittanut 23.04.2016 klo 18:08

No, esimerkiksi juuri täältä saat jotakin keskusteluapua jos sitä haluat. Suosittelen ahmimishäiriösi takia, että harkitsisit vertaistuki ryhmää syömishäiriöisille ihmisille. Itse olen sellaisessa, ja siellä yleensä ihmiset myös omien kokemuksien lisäksi kertovat, mikä auttaa heitä jaksamaan jne. Myös jonkin sortin rauhoittavat saattavat sinua auttaa, se kun aina riippuu ihmisestä ja lääkkeestä tietenkin - yleensä en niitä suosittele kellekkään, mutta joskus ne auttavat jos kyseessä on kemialliset ongelmat aivoissa, esimerkiksi dopamiinin puute.

Olisi hyvä, jos saisit itsetuntoasi kehitettyä paremmaksi, koska se varmasti on yksi isoimmista ongelmistasi mikä sitten tuottaa stressiä, paniikkikohtauksia.. Kannattaa kokeilla, että kävisit aina joka päivä pienellä kävelyllä jossakin mahdollisemman lähellä olevassa metsässä. Ja syömiseesi suhteen auttaa se, että syöt säännöllisesti ja tarpeeksi, jotta kylläisyyden tunne riittää. Nukkuminen on äärimmäisen tärkeää tietenkin myös. (:

Käyttäjä BirdBell kirjoittanut 23.04.2016 klo 18:42

Hei

Ota vaikka yhteys tukihenkilöln täällä tukinetissä. Tai osallistu life keskusteluihin tukinetissä.