Hämmentynyt, pelokas ja epätoivoinen
Heipä hei. Olen 17-vuotias opiskelija, tyttö… Viimeaikoina olen kohdannut monta pelkotiloa, ahdistusta epätoivon hetkeä. Vaikka elämäni tuntuu menevän nykyään paremmin kuin esimerkiksi puoli vuotta sitten, olo on silti kamalampi ja pääni tekee minut joskus hulluksi.
Olen hyvin hämmentynyt olotiloistani, jotka ovat nykyään melkolailla samaa puuroutunutta massaa. Ystävien kanssa voi hymyillä, mutta ahdistaa silti. Yksin ollessa on kaikkein pahin aika, saan ajatella. Mutta silti hakeudun nykyään yhä useammin omiin oloihini, vaikka silloin ahdistus valtaa.
Välillä kysyn itseltäni pakkomielteisesti, että mikä minua vaivaa, miksi minä ajattelen näin, mikä minua vaivaa, mikä. hitto. minua. vaivaa.
Vaikka olenkin kärsinyt masennuksesta jo monta vuotta, en ole juuri koskaan ajatellut itseni vahingoittamista. Mutta nyt, kun ainoa tunne mitä tunnen, on ahdistus ja epätoivo.. ja kipu. Kipu on noista kolmesta siedettävin, joten olen alkanut loogisoimaan, että sillä voisi saada itsensä tuntemaan jotain. Ja samalla häpeän itseäni kun edes ajattelen sitä. Tähän asti olen onnistunut pitämään itseni kaukana teräaseista… mutta kolme viikkoa sitten tein itselleni kynsillä haavan.. Pieni asia, mutta siitä alkoi tulla pakkomielle. Joka ilta katsoin sitä haavaa. Tunnustelin sitä. Ja yritin pitää itseäni aisoissa… en minä nyt toista haavaa halua kehooni.
Silti, eilen minä taas tein sen. Tällä kertaa käytin kynsisaksia. Ei verta, mutta silti näkyvä jälki.
En halua, että päädyn siihen tilanteeseen että haavoista tulee syvempiä. Olen jo nyt tilanteessa, missä voisin itkeä joka päivä ahdistuneisuuteeni, mutta en pysty. Ja nyt olen lakannut puhumasta omasta olostani.. Ennen olin hyvin avoin.
Perhetilanteeni on toki parantunut, mutta minua ahdistaa yhä se, että äiti ja isäpuoleni juovat vähän väliä. Jouduin pienenä kärsimään isän juopottelua. Minua vain pelottaa, aivan niinkuin silloin pienenä kun törmäsi johonkin uuteen ja suureen. Semmoista nurkkaan ajetun eläimen pelkoa.
Tiedän että minun pitäisi puhua jollekulle asiasta.. Mutta minua pelottaa, olen hämmentynyt ja epätoivoinen. Tuntuu kuin olisin kadottanut jonnekkin sen osan itsestäni, joka sanoi asiat niinkuin ne olivat ja pystyi itkemään vapautuneesti.
Mitä ihmettä tehdä? Anteeksi sekava teksti..
Heippa
Joo tulin niin surulliseksi sinun kirjoitustasi luettua sillä minä ymmärrän sinun
vaikeudet ja itseasiassa olen itse kasvanut lapsuuteni alkoholiperheessä
ja sitä kesti sen noin 17.vuotta ja oli joka päiväistä.
Onkos sinulla ystäviä / kavereita jolle voisit kertoa iloja ja suruja?? se helpottas elämääsi
Mutta jos olet koulussa niin mene heti kouluterveyden hoitajan luokse ja kerro
kaikki asiat mitkä sinun mieltä painaa niin saat varmasti avun.
Sillä pelkotilat / ahdistus täytys saada hallintaan sillä muuten ne oireet
yleensä vaan pahenee.
Äläkä viiltele tai vahingoita itseäsi ja kerro tuostakin asiasta kouluterveyden hoitajalle.
Oletkos peruskoulun jälkeen miettinyt minne kouluun menet???
Miten sinä nyt olet jaksanut???
Kaunista kevättä sinulle
Hei,
minulla on ystäviä joille puhua, mutta vielä pitäisi kerätä se rohkeus.
Lukiossa oleilen, ja olen nyt menossa koulupsykologille juttelemaan.. Toivottavasti sieltä saisi jotain hyvää. Olen kyllä jo kolmisen vuotta käynyt psykologilla, mutta nyt haluan eri työntekijän.
Peruskoulun jälkeen olen tosiaan siirtynyt lukioon, lukiosta amikseen ja takaisin entiseen lukiooni.. Opiskelen nyt toista vuotta.
Nyt menee hieman sekavasti, väsyttää henkisesti ja koeviikko painaisi päälle kaiken lisäksi.. Isäkin yritti itsemurhaa tuossa viikonloppuna.
Kaunista kevättä sinnekkin! Ehkä tää tästä pikkuhiljaa..
Heippa
Hyvä kun sinulla on ystäviä ja olet käynnyt ammattiauttajan luona.
Käy niin kauan kuin tunnet että tarvitset apua niin kyllä elämä viellä helpottaa.
Mutta puhu ehdottomasti ystävillesi ja ennenkaikkea koulupsykolokille
kaikki asiat mitkä mieltä painaa.
Pelottaako sinua aikuistuminen???
Onkos sinulla mitään kivaa harrastusta???
Voi kun olen isäsi puolesta pahoillaan mutta sano isällesikin että kävisi lääkärissä???
niin saisi varmasti avun.
Yritä ajatella kaikki asiat positiivisesti sekin auttaa tee kaikkea asioita vaikka pikku juttuja
mistä tulet onnelliseksi ja mistä sinulle tulee hyvä mieli.
Nyt vaikealla hetkellä muista että et jää ongelmien kanssa yksin käytä kaikkia
noita asioita / henkilöitä mitä kirjoitin sinulle ja minä kanssa ajattelen sinua.
Kuin myös minä toivon sinulle elämään menestystä ja kaikkea hyvää sinulle.
Kaunista kevättä sinulle
Hei,
Oletko keskustellut tuosta isäsi itsemurhayrityksestä kenenkään kanssa? Tai oletko saanut siihen mitään ammattiapua tai tukea keneltäkään läheiseltä?
Millaisiin tilanteisiin tuo sinun viiltelysi liittyy, osaatko sanoa mitä tunteita siihen liittyy tai millainen tilanne sen laukaisee?
Muistathan, että kenenkään ei tarvitse jäädä yksin. Vaikka sinun onkin vaikea puhua kavereillesi - muistathan, että on olemassa AINA aikuisia, jotka ovat halukkaita tukemaan sinua.
Älä jää yksin, vaan hae rohkeasti apua. Ja muista nukkua paljon. Hyvin nukutun yön jälkeen maailmakin näyttää paljon valoisemmalta paikalta. 🙂