Voi rakas ystävä! Elämä voi tuntua sinusta nyt rankalta, on kevät ja kaikki. Mutta muista että myös sinä olet tärkeä. Älä vähättele itseäsi. Etsi joku ihminen jolle voit purkaa liikoja huoliasi. Jos olet koulussa, mene rohkeasti kouluterveydenhoitajalle. Voitko puhua äidillesi? Älä jää yksin. Voimia ja onnistumisia sinulle, ystäväni ☺️❤️

mä niin tunnistan ton tunteen... ihan sama juttu. ja mulla ainakaan asiaa ei auta se, että mutsi näki tänään arvet. se raivostu. se löi. se ei ymmärrä. pinnallisin puolin mulla on kaikki ok, mulla on kaikkea mitä mä voisin pyytää (en kuitenkaan lellitty) ja silti masentaa. se ei ymmärrä sitä. ei usko. mä pelkään sitä.

et oo ainoo jota pelottaa. mua pelottaa kans. pelätään yhdessä.

En halua puhua kouluterveydenhoitajalle pelkään että se kertoo mun vanhemmille enkä mä halua että mun kaverit alkaa ihmetellä ja on vähän yli viikko kun koulussa oli terveystarkastus ja valehtelin terkkarille aika paljon. En uskalla puhua, koulussa on kamalaa ja itsemurha pyörii päässä.

Taas vaihteeks jotenkii ihan samanlainen tunne. En ymmärrä mun äitiä. Taas kerran jouduin todistamaan ettei se ymmärrä mun tunteita yhtään. Mäkään en ymmärrä sen reaktioita välillä vaik ne ei oo mitenkää harvinaisia. Tänää taas se alko kyselemää mun koulumenestyksestä ja kerroin vahingossa sille ihan totuudenmukasen version jostakin vähäisestä kämmistä yhessä kokeessa. Jos oisin tarkemmin ajatellu ni ei ois missään tapauksessa pitäny. Se alko nöyryyttämää ja ärsyttämään mua niin piikittelevästi ku vaa osaa (tai se on aina sen tyyli ku sil menee tietty "vaihde" päälle). Huusin sille kurkku suorana et lopettaa (ja sanavalintojeni ois pitäny viimeistään osottaa sille et tarkotan mitä sanon) mut ei ku se aina selittää "et mä sanon viimesen sanan täällä". Kyllähän se kelpais jos se viimenen sana ei ois loukkaava, mut ku se käyttää sitäkii aseena mua kohtaan. Siinä sitten taas vaihteeks menetin malttini ja yritin heittää sitä puhelimella mut onneks se jotenki vaa lipes mun kädestä ja osu lattiaan.
Niinku jo sanoin ni ei munkaa äiti ymmärrä mua, enkä mäkään sitä. En jaksa enää sen loukkauksia ja piikittelyä. Sitä on jo jatkunu nii kauan. Mä oikeesti pelkään et jos se jatkaa ni joskus viel heitän sitä jollain ja sattuu jotaki pahempaaki. Jotenki tuntuu ettei se vaa tajuu et mullakii on tunteet ja niitä pitää kunnioittaa ja et muhun sattuu ne sen loukkaukset ku se osaa tehä ne just sillai pahimmalla mahollisella tavalla ku se tuntee mut. En oikeesti haluais sen enää jatkavan sitä enkä itekää halua tosiaankaa vahingoittaa sitä mut sen ku muistais sillon kun on tilanne päällä. Mut se ei vaa ymmärrä eikä usko vaik on nähny mun reagoinnin.
Muakin pelottaa. Mäkin pelkään teidän kanssanne yhdessä rakkaat ystävät. On sentäs joitakii jotka tietää tunteen.

Pitäisikö mun kertoa mun parhaalle kaverille mun ongelmista? En kyllä haluais huolestuttaa ketään mutta kun tää kaikki vaan pyörii mun pään sisällä. 😐

Kannattaa ihan ehottomasti kertoa kaverille, jos vaan luulet et se ymmärtää ja ettei se ala levittelemään sun juttujas. Ei kannata pelätä kaverin huolestuttamista. Ei siin oo mitään hävettävää, jos elämä menee huonosti. Ei todellakaan ole! Jos se sun kaveri on tosi ystävä ni kyl se ymmärtää (toivottavasti) ja haluu auttaa. Varmasti helpottaa sun oloas jos saa vähän tyhjennettyä niitä asioita jotka pyörii päässä.

Kaverille puhumisessa on aina riskinsä. Itsellä kävi silleen että paras ystävä joka tiesi kaikki asiani pisti välit poikki minuun ja tämän jälkeen olen saanut pistävää kommenttia puhumistani asioista. Ennen kaverini tuntui ymmärtävän minua, nyt pitää mua ihan kahelina. En kuitenkaan jaksa välittää enää..

Terkka on mielestäni kuitenkin paras vaihtoehto, ovat kuulleet kaikenlaista ja elämää nähneet ja heillä on vaitiolovelvollisuus. Ota rohkeasti yhteyttä ju näin elämäsi alkaa rullaamaan, älä epäröi enää. Voimia ja hyviä päätöksiä🙂

Ystävä hyvä!
Kouluterveydenhoitaja on vaitiolovelvollinen, voit hänelle huoletta puhua avoimesti, ei hän saa kenellekään kertoa asioistasi, edes äidillesi! Itse olen aikoinani saanut suuren hyödyn kun uskalsin suuni avata terveydenhoitajalle, joka ohjasi minut oikeaan paikkaan saamaan keskusteluapua. Tänä päivänä keskusteluavun saaminen on äärimmäisen helppoa koulun kautta, me aikuiset, työssäkäyvät olemme väliinputoajaryhmä, joka saa tapella saadakseen tarvitsemaansa apua. Käytä ystävä hyvä hyväksesi tätä suurta mahdollisuutta saada sinulle kuuluvaa apua! Paljon voimia!🌻🙂🌻

Mun jotku luokkalaiset on käyny sielläterkarilla ja se on kertonu niiden vanhemmille ei oikein huvittaisi saada mun vanhempia sekaantumaan tähän😞

Terve Scared24, minäkin suosittelen tuota terkkaria. Kyllä niillä vaitiolovelvollisuus (johonkin rajaan) saakka varmaan on, mutta jos on oikeasti kyse esim. itsemurha-aikeista, niin kyllä tuon vaitiolovelvollisuuden pitää väistyä. Mulla on pari tyttöä, tosin jo vähän sinua vanhempia, ja pitäisin hyvin tärkenä tietää jos jompi kumpi olisi kuvaamassasi olotilassa. Pärjäile.

Hei , olen teini-ikäisen tytön äiti, joka reilu vuosi sitten alkoi oireilemaan samalla tavalla kuin sinä. Silloin en hänen sisäisiä ajatuksiaan tiennyt vaan yritin sinnikkäästi saada häntä piristymään. Vuodessa on kuljettu pitkä matka ja tänä päivänä tiedän, että hänen sisäinen maailmansa oli hyvin paljon sinun kaltaisesi. Ahdistusta, pelkoa, ohjailulluksi tulemisen tunnetta. Edes äitinä en voinut aavistaa, mitä surun taakse verhoutui. Aiemmin niin vilkas tyttö eristäytyikin ystävistään ja jopa perheestään. Vasta, kun näin viiltelyjäljet, tajusin asian ja vein hänet päivystykseen, josta hän saikin sitten lähetteen nuorisopsykiatrian poliklinikalle. Heti ei sielläkään tajuttu tilanteen vakavuutta, itseensä sulkeutuneelta tytöltä kesti pitkään tuoda asioita julki ja ne tulivatkin esiin vasta psykoositestissä. Oireilu oli psykoosin ensioireilua, joka sitten valitetttavasti ehtikin johtaa psykoosiin.
Toivoisin, että uskaltautuisit menemään terveydenhoitajan juttusille, oma tyttärenikin pelkäsi miten reagoisin ja ryhtyikin heti hoivaamaan minua, kun näki järkytykseni viiltelystä. Äidin kanssa riitely ei poista sitä, etteikö hän lopulta haluaisi parastasi. Mekään emme osaa aina toimia oikein, vaikka niin haluaisimmekin.
Toivon kaikkea hyvää sinulle ja rohkeutta pystyä ilmaisemaan paha olosi jollekulle!

Mä tarviit apua ja mun pitäs kertoa jollekulle mutta se on aika vaikeeta jos ymmärätte. Enkä mä tiedä mitä tehdä kenelle kertoa terkkarin suojin pois aikoja sitten sille en puhu. Joo tiedän se ois paras vaihtoehto sillä on kokemusta mutta kuka ymmärtää oikeasti. 😑❓

Joo, puhuminen/kertominen on vaikeata, tiedän sen kokemuksesta. Mutta yleensä se on avun saamisen, ja sen pohtimisen minkälaista apua tarvitsee, ehto. Jos et kerro asioistasi ja tilanteestasi, on vaikea -tai oikeastaan mahdoton- kenekään ymmärtää sinua oikeasti kun ei tiedä missä mennään. Oikeasti ymmärtävä henkilö löytyy, ja (tavallaan onneksi) olet ymmärtänyt avun tarpeesi. Onko sulla terkkarista huonoja kokemuksia, kun olet sen sulkenut pois.

Hei!
En tiedä missä asustelet mutta jos lähipiirille ja koulussa toimiville ihmisille on kynnys korkea puhua niin onkohan siellä missä asut joitakin nuorten paikkoja jonne voi mennä puhumaan ja miksei isompienkin. Esimerkiksi Sihtiä tai Kriisikeskusta.
Minä olisin aikoinaan nuorempana apua tarvinut mutta silloin ei sellaista mahdollisuutta tai palvelua ollut. Nyt toki aikuisena sitä saan mutta mietin moneltako kokemaltani ja tekemältäni asialta olisin säästynyt jos olisin jo apua nuorempana saanut.
Vaikka sinua kammoksuttaa ajatus siitä että vanhempasi saisivat tietää pahasta olosta niin on se siltikin pienempi paha kuin se mihin pahan olosi kanssa saatat joutua.
Vaitiolo velvollisuuden sitomina auttavat tahot eivät kuitenkaan mitä tahansa voi vanhemmillekkaan kertoa. Vain jotain yleistä sinun voinnistasi ja siitä vanhempien kanssa yleensä pyritäänkin keskustelemaan koska olet niin nuori mutta se mitä sydämmelläsi on sinun ja auttavan tahon välinen asia.
Älä pidä pahaa oloa sisälläsi pitkään. Se voi pitää sinua vankinaan vaikka kuinka kauan.
Jo se että kirjoitit tänne osoittaa sitä että haluat siitä eroon.
Sinulla ei ole hävittävää ja jotain matkalla häviääkin niin se ei todennäköisesti ole sitten sen arvoista ollutkaan että siitä olisi pitänyt kiinni pitää oman vointinsa kustannuksella.
Voimia sinulle🙂🌻