En jaksa

En jaksa

Käyttäjä EnMinä aloittanut aikaan 03.04.2011 klo 04:04 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä EnMinä kirjoittanut 03.04.2011 klo 04:04

Hei!
Olen jo pitkään tuntenut että en ole tai käyttäydy kuin itse olen. Tiedän syvällä sisimmässäni että olen iloinen, puhelias ja hyväntuulinen mutta en vain ole ☹️.
Olen yleensä todella ahdistunut ja hiljainen tästä syystä, minua vain painostaa.
Lähdin yliopistoni vaihto-oppilas tuuttoriksi ja heidän kanssaan joskus tunnen itseni olevan oma itseni.
En tiedä miksi, jos näin käy. olen puheliaampi kuin yksikään espanjalainen 😀
En ole varsinaisesti ujo koska uskallan pyytää tyttöä ulos, tehdä teatterissa improvasitaatiota jne.
Yleensä tämä vain ahdistaa, en pysty keskittymään yhtään mihinkään, olen levoton erittäin pessimistinen kaiken suhteen
(ellen ole todella hyvälllä tuulella, jolloin piristän jokaisen tapaamani ihmisen päivää😀 )
Vanhempani erosivat juuri ennen kuin minua alettiin koulukiusaan(vain henkistä) ala-asteella, tosin jatkui yli kuusi vuotta. En vieläkään tiedä miksi.

Tuhoan itse omat ihmissuhteeni; olin juuri vähän aikaa sitten erään kauniin tytön kanssa mutta loppujen lopuksi en vain välittänyt. Hän kysyi mitä ajattelen meistä ja hänestä ja minä vain hämmennyin, hyvä että vastasin, vaikka oikeasti välitin hänestä todella paljon. No hän lähti, enkä syytä.

Ihmiset puhuvat kuinka he eivät välitä, eivätkö he tiedä kuinka pahalta se oikeasti tuntuu kun ei välitä mistään. Kaikkein vähitän itsestään, asuin hetken iso-britanniassa ja haluaisin kähteä heidän armeijansa ensiapuun. Tiedän voivani lähteä koska en vain välitä mitä itselleni käy kunhan voin auttaa jotain muuta.
Minä oikeasti haluan välittää ja välillä välitän(kuulun unicefiin ja niin edelleen) niinä hetkinä kuin tuntuu että pystyn ajattelemaan selvästi.

No joo tämä on minu pieni avun pyyntö, koska haluan olla oma itseni enkä tiedä miten ☹️

Kiitos jos luit
T ilkka

Käyttäjä HHenis kirjoittanut 06.04.2011 klo 18:25

Mull on ihan sama juttu /: en pysty vaa tehä niinku haluisin, muaki on kiusattu 2-luokasta etee päi ku me muutettii ja vaihoin kouluu. Haluisin olla rohkeempi ja enemmän 'esillä' jouduin lopettaa ysin tavallaa kesken koska en enää jaksanu tota kiusaamista... Mut oon kyll hullun ujo mut kavereitten seuras oon tyylii parasta seuraa... /: en tiiä miten toho pystyis vaikuttaa.. /: ehkä pitäis vaa yrittää pikku hiljaa tehä kaikkii asioit niit ku haluis /: emt /:

Käyttäjä shooting star kirjoittanut 07.04.2011 klo 00:13

Hei Ilkka,

jos tulkitsin viestiäsi oikein olet ainakin ollut, jos et vieläkin ole vaihto-oppilaana, jossakin päin maailmaa.

Kerroit myös koulukiusaamisesta ja vanhempiesi avioerosta. Oletko pystynyt käsittelemään näitä asioita kenenkään kanssa? Voisiko ulkopuolisuuden tunne ja tunteista kertomisen vaikeus liittyä hylätyksi tulemisen pelkoon?

Löytyykö sinulta lähipiiristäsi ketään kenen kanssa voisit jutella ahdistuksestasi?