En mennyt tänään kouluun. Heräsin joskus kahdeksalta enkä oikeasti tiennyt, että olenko minä tässä ja nyt, olenko omassa kehossani vai missä minä olen. Piti soittaa opettajalle, mutta en pystynyt. Ajattelin, että puhelinikin on joku toinen puhelin eikä toimi niinkuin haluaisin. Nyt kun kirjoitin sen tähän, niin se näyttää ja kuulostaa hyvin.. sairaalta.

Hei Fucage!

Joskus hyvääkin tarkoittavat sanat satuttavat. Onko sinulla kuitenkaan syytä inhota ketään, joka haluaa parastasi? Ehkä tunnet avun tarpeettomaksi, mutta miksi koulun henkilökunta on toista mieltä?

Et ole paha, sen sijaan masentuneena et aina jaksa välittää itsestäsikään. Teetkö toisinaan asioita, joita kadut myöhemmin? Kannustaako kaverijoukkosi sinua hyviin ratkaisuihin? Kenen tahansa on toisinaan hyvä miettiä näitä asioita omalla kohdallaan...

Eläväinen, oikeasti minulla ei ole syytä vihata avunantajia. Enhän haistattaisi paskoja palomiehille, jos he ovat minua pelastamaan tulleet jostakin. Huono esimerkki, mutta silti. Välillä tuntuu, että hoitohenkilökunta tyrkyttää liikaa apuaan minulle, kyllä minä osaan itsekin pitää huolta itsestäni. Kyllä olen tehnyt asioita, joita myöhemmin kadun. Ne ovat vain sillä hetkellä vaikuttaneet hyviltä teoilta, vaikkakin impulsiivisesti ne olenkin tehnyt. En vain aina mieti kaikkea tarpeeksi pitkälle. Elämä on tässä ja nyt, ei eilisessä eikä huomisessa. Tietenkin välillä pitää miettiä hiukan pitemmälläkin tähtäimellä asioita. Mutta..

Sinulla on tahdonvapaus, eikä kukaan voi sitä sinulta riistää... Miten voit nykyään? Onko apua tosiaan aivan liikaa tarjolla?

Avoimuus on hyvä juttu. Aina voit kertoa kokevasi pärjääväsi näinkin. Muista kuitenkin, että avun tarjoajat tarkoittavat hyvää ja ettei heille siksi tarvitse olla töykeä. He puolestaan voivat kertoa sinulle, miksi toimivat niin kuin toimivat. Ehkä ymmärrät heitä silloin paremmin.

Eläväinen, mielestäni minulle riittää hyvin nykyinen hoitosuhde, en tarvitse siihen lisää mitään, en ainakaan terveydenhoitajaa. Muuten minulla menee olosuhteisiin nähden hyvin. Mitä nyt välillä todellisuudentaju hieman hämärtyy.. Psyka sanoi minulle, että jos niitä oloja tulee viikottain, niin sitten olisi hyvä harkita jotain lääkitystä siihen. Edes jotain täsmälääkitystä, jotta saisin sen hetkisen olon hieman paremmaksi.

En ole mennyt kouluun kahteen päivään. Hieman omatunto kolkuttaa ovelle, mutta en sitten tiedä että miksi en vain ole noussut aamulla ja mennyt kouluun. Kyllä herään aina tarpeeksi aikaisin, mutta en vain nouse sängystä. Motivaatiota löytyy, mutta.. en tiedä. En tosiaan tiedä. Ei tässä ole mitään järkeä.

Fugace,tuo on todella tuttu juttu minulle. Heräät aikaisin kouluun,mutta sitten et saa itsestäsi edes sen verran irti että viitsisit raahautua sinne. Rupeat vaan miettimään kaikenlaista,että olenko minä ollenkaan olemassa,onko maailmaa ollenkaan,jospa tämä onkin vain unta. Ja sitten kun ei menekkään kouluun niin omatunto kolkuttaa,miksen voinut mennä,koulu on minun työtäni,se täytyy hoitaa. Niin tuttua. Vaikka apua tarjoavat haluavat vain sinun parastasi,niin ei se apukaan aina tunnu oikealta. Mutta ole kiitollinen auttajillesi,ole kiitollinen että sinulla on apua.
Vaikka kaikki tuntuu pahalta,kaikkien naamat ärsyttää,jopa niiden välillä liika hössöttävien ihmisten,niin kaikesta voi selvitä kun vain itse haluaa. Kaikesta ei voi,eikä tarvitse selvitä yksin.
aina on joku joka auttaa ja kuuntelee,vaikka joskus tekisi virheitä ja vääryksiä,ne saa kyllä anteeksi. Aika klisee juttu mutta kukaan ei ole täydellinen.
Voimia fugace ja kaikki muutkin! 🙂🌻

moony, oikeastaan en mieti mitään syvällistä aamuisin kun pitäisi lähteä kouluun. Mietin vain, että olisipa kiva jäädä vielä vähäksi aikaa nukkumaan ja sitten lopulta jään nukkumaan koko päiväksi.

Opettaja soitti tänään ja kysyi, että missä olen. Vastasin, että olen ollut flunssassa mutta huomenna pitäisi päästä kouluun. Opettaja kuulosti hieman siltä, että hän ei uskonut selitystäni. No en kyllä olisi minäkään uskonut opettajan roolissa. Jospa sitä sitten nousisi vain ylös sängystä huomenna ja menisi kouluun.

Fugace, tuottaako nouseminen siksi vaikeuksia, ettet usko alkavan päivän tuovan mitään hyvää?

Huolehtivaiset ihmiset voivat ärsyttää, mutta ajattelehan, jos kukaan ei koskaan huolehtisi sinusta! Etkö miettisikin, välittääkö kukaan sinusta? Sillä, mitä itsellesi teet, on merkitystä!

Mitä jos itsesi syyllistämisen sijaan palkitsisit itsesi niinä kertoina, joina jaksat nousta ylös? 🙂

Back to the school. Onnekseni opettaja eikä terveydenhoitaja ole sen pahemmin puuttunut tuohon viikon poissaoloon. Ovat vain tyytyväisiä, että olen nyt koulussa. Ainakin opettaja on tyytyväinen. Huomenna pitäisi tosin mennä terkkarille puhumaan koulunkäynnistäni ja minua ei kiinnostaisi nyt taas ajatella jotain minkä olen jo tehnyt. Ei sitä voi enää muuttaa. Eikö tärkeämpää olisi keskustella siitä, että pystyisin jatkossakin käymään koulua hyvin.

Kuulin tuossa loman alkaessa äidiltäni, että isääni on syytetty murhasta mutta kuitenkin todettu syyttömäksi oikeuden edessä. Isällä on silti ollut käsiase hallussaan, kun äitini erosi hänestä. Poliisi on sitten suojellut meitä sen aikaa kunnes isältäni on saatu käsiase pois. Äitini kertoi, että tuo murhasyyte oli koskenut ilmeisesti isossa pokeripöydässä tapahtunutta välikohtausta, jossa lopulta on joku kuollut. Hän kertoi myös, että kukaan muu sukulaisista ei tiedä tästä murhasyytteestä. Ei edes äitini tiennyt, kunnes rikospoliisin oli pakko kertoa äidilleni se eron tapahtuessa. Rikospoliisi varmaankin arveli isäni olevan vaarallinen aseensa kanssa.

Ei siinä syytteessä muuten mitään ole, mutta miksi isäni ei ole kertonut siitä kenellekkään - edes omalle vaimolleen. Jos on kerta syytön?

Muistelin tässä aikaani osastolla. Toisaalta haluaisin sinne takaisin, siellä sai olla turvassa niin itseltään kuin muiltakin. Toisaalta taas en sinne haluaisi mennä enää koskaan. Siellä joutui selkä seinää vasten omien ongelmiensa kanssa, oli pakko avata solmuja itku kurkussa ja kädet vereslihalla. Mutta sitten taas se teki hyvää, todellakin. Vaikeimpiin solmuihin sai jotain tolkkua ja pikkuhiljaa avaamaan ne kunnolla.

Nyt olen vain ajanut itseni jotenkin pattitilanteeseen, ainakin itseni mielestä. Minulla on laskuja, paljon laskuja. Yksi on menossa ulosottoon enkä millään saa sitä maksettua. Siinähän sitten menee luottotiedot kaiken muun lisäksi. Minulla on kirjastokirjoja palauttamatta, niistäkin on jo tullut lasku, muistaakseni vielä huomattavan suuri lasku. Haluaisin vain antaa tuon laskupinon jollekkin, joka sen pystyisi hoitamaan. Minua ei vain kiinnosta kirjautua verkkopankkiin ja maksaa laskuja pois - ja siinä sivussa katsomaan kuinka pankkitilini lähenee nollaa. Eikä minua kiinnosta mennä pankkiin laskujen kanssa ja maksaa niitä pois siellä. Haluaisin vain heittää tuleen kaikki laskut, katsella kuinka ne palavat ja menevät pois lopullisesti. Mutta eihän tämä ole mahdollista. Aina ne seuraavat perässä vaikka ne hetkeksi pois heittäisikin.

Minulla olisi yksi uusi tuttavuus, mutta en tiedä mitä hänen kanssaan lopulta tekisin. Hän vaikuttaa niin.. tavoittamattomalta ihmiseltä, että ei minulla ole voimia kurkotella jotain mitä en koskaan saisi. Kysyin häneltä tänään, että milloin voitaisiin nähdä. Vastaukseksi tuli, että jos huomenna, mutta siihen en ole vastannut mitään. Ehkä en vastaakkaan.

On myös yksi ystävä, joka laittoi minulle viime yönä viestin että häntä ahdistaa ja hän haluaisi minut luokseen lohduttamaan. Olin kuitenkin jo nukkumassa tuolloin, joten en tietenkään voinut vastata viestiin vasta kuin aamulla. Kysyin hänen tämänhetkistä oloaan, mutta vastausta ei ole vieläkään kuulunut. Välillä vain tuntuu, että ei kannattaisi tutustua yhteenkään uuteen ihmiseen, koska asiat vain menevät sekaisin siitä. Kuitenkin pitäisi olla sosiaalinen ja jutella ihmisten kanssa, tutustua niihin ja vaikka mitä. Nyt kun mietin tätä, niin alkaa ottaa päähän hieman.

Erakoituminen hetkeksi voisi tehdä hyvää. Ilman laskuja, ilman ihmissuhteita, vain minä itse ja luonto. Hiljaisuus, rauhallisuus, kiirettömyys.. Unelma.

Joskus voi olla tunne siitä, että kaikkea pitäisi paeta, mutta olisiko se oikeanlaista elämää? Voiko vaikeita asioita paeta loputtomiin?

Uskon, että vaikeudet voivat aikaansaada hyvääkin; ne antavat mahdollisuuden kasvaa. Pelkästään täydellistä elämää viettävä ihminen olisi pinnallinen. Toisaalta kenenkään elämä ei ole ongelmatonta, ei edes sen, jota kadehditaan. Näemme vain osan asioista.

Arvosta läheisiäsi, sillä eristyksissä et voi hyvin. Se että joku kaipaa tukeasi, kertoo että joku kokee sinut empaattiseksi. Eikö se ole hyvä asia? Jaksaaksesi muita sinun täytyy pitää itsestäsikin huolta. Olet sen arvoinen. Lepäätkö tarpeeksi? Syötkö hyvin? Otatko avun vastaan? Jos olet uupunut, koet velvollisuutesi rasitteeksi. Lykkäämällä asioita lisäät stressiäsi.

En ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne mitään, koska elämässäni on kääntynyt uusi sivu. Sivu, jossa on uusi ihminen rinnallani. Sivu, jossa kaikki on toisin.
Eli minulla menee tällä hetkellä varsin hyvin. Tapasin seurustelukumppanini baarissa, hän tuli juttelemaan minulle ja kertoi että oli katsellut minua koko illan. Vaihdettiin numeroita ja sovittiin treffit. Voisi sanoa, että siitä se ajatus sitten lähti.
Koulussakin menee varsin mukavasti. Mitä nyt pari luvatonta poissaoloa on tullut, mutta opettaja ei ole puuttunut niihin sen ihmeemmin. Hieman harmittaa, kun yksi meidän opettajista lähtee pois viikon päästä eikä tilalle ole tiedossa vielä ketään. Saa sitten nähdä, että mitä me opiskellaan kun ei ole opettajaa opettamassa.
Mutta näin minulla tällä hetkellä menee, toivottavasti jatkuu hyvällä mallilla vielä eteenpäinkin 🙂 Voimia kaikille.

En pääse aamuisin sängystä ylös, en saa mitään kouluhommia tehtyä, kaiken ajan
surffaan vaan netissä. Vihaan itseäni, kun en saa mitään aikaiseksi. hemmetti, ei tästä
tuu yhtään mitään.