Apua?!

Apua?!

Käyttäjä säälittävä…….. aloittanut aikaan 12.09.2012 klo 20:39 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä säälittävä........ kirjoittanut 12.09.2012 klo 20:39

Alotan siitä,misk kirjotan tänne…… Mun äiti kuoli autokolarissa matkalla Suomi-Viro
Itse olin autossa kyydissä ja nukuin automatkan koska oli yö……Seuraava mitä muistan oli se kun heräsin,tunsin jotain pölyn tapaista,en saanu aluks silmii auki,mut sitte hankasin ne puhtaiks ja sain ne auki……. Katsoin hetkeksi vierele ja näin äitini……. Kuolleena………. Kuulin hänen viimeisen huokauksen,ja sen jälkeen juoksin autosta ulos…… Pyytämään apua….. Autot ajoivat ohi,mutta vasta sitten yksi pysähtyi kun suunilleen hyppäsin sen auton eteen….
Sitten en muista mitä tapahtui,mutta näin että äiti vietiin siinä ”sängyssä” ambulanssiin ja hänen kätensä putosi rinnuksiltaan….. Ja se vain heitettiin takaisin…… Seuraavaks muistan sen kun istuin siellä tien reunalla jollain siltareunuksilla tai niillä reunilla jotka on kai turvan vuoksi ja minun kanssa oli monta ihmistä….. Kaksi ambulanssi ihmistä tulivat luokseni ja näin jo heti että………. Äitini oli poissa….. Rupesin huutamaan,ja ambulanssi ihmiset tai ne hoitajat alkoivat huutamaan minulle vihaisesti että miksi minä huudan tai itken,että he joutuvat joka päivä näkemään tällaista…….. Myöhemmin tuli vielä mieleen että koiranikin oli mukana,ja oli istunut kolarin aikana sylissäni……. Pelkäsin että mitä sille oli tapahtunut,koska isku oli ollu ilmeisesti kova,ja oli juuri satanut kaatamalla…. Kerroin pelastajille että koirakin on vielä…. pieni koira,hyvin pelokas…. Sain vastaukseksi ” Ei helvetti vielä koirakin! Kuka vitun tyhmä ottaa jollain viikonloppuna lapsen ja koiran mukaan ja ajaa kolarin” siinä kohtaan rupesin vain huutamaan………. Odotin itse 2,5 tuntia ambulanssia….. minulla oli kovat kivut…… Eräs nainen tuli mukaani,koska minun kanssani ei ollut ketään muta,ja anelin häneltä että hän ei jättäisi minua yksin näitten ilkeitten ihmisten kanssa…….. Isäni asuu virossa ja muut sukulaiset…..
Muutin siis isäni luo,mikä ei ollut omasta tahdostani…. Ainoat hyvä muistot isästä on kun hän vei minua pienenä päikkäriin…. Kaikki muu on tyhjyyttä…… Olin äitini kanssa hyvin läheiset…. Jotkut jopa sanovat että harva teiniikäinen on ollut yhtä läheinen äitinsä kanssa kuin minä….. Äidin menetys oli minulle melkein koko maailma,tunsin välillä että miksi en ollut itse hereillä…. Myöhemmin kuulin että kolari tapahtui rekan kanssa…..
En jaksaisi opiskella täällä Virossa,koska täällä kaikki on oppimisesta edellä,ja minun täytyy opiskella kaikki nopeasti perään,että en jää enemmän jälkeen… Isäni ei arvosta minua,haluaa että opin 100 asiaa hetkessä,ja jos en opi,hän hermostuu……
Eilen sitten tajusin että äitini ei tulekkaan hakemaan minua niinkuin ennen……. Hankalaksi asian tekee,äitipuoleni ja sisarpuoleni,siskopuoleni komentaa minua ihan kuin ilkeä äiti,joka haluaa että lapsi tekee kaiken…..
Käyn psykologilla,mutta se ei tunnu auttavan,ja sielläkin oon käyny vain kerran ja halusin mennä nyt hankalina aikoina sinne mutta aikoja ei ole…..
Miten jaksan eteenpäin? En halua ajatella sitä että ainoa ihminen joka arvosti ja totisesti rakasti minua,on poissa,ikuisesti………
Auttakaa minua……… ennen kuin kaikelle tulee loppu…..
Anteeksi en jaksa esikatsella tekstiä ja korjata virheitä,koska en varmaan pysty edes lukemaan sitä tekstiä…….. Itken erittäin paljon vaikka kaikesta tapahtuneesta on ihan just menny 4 kk….