Alkava syömishäiriö
Eli oon alkanu oirehtii syömishäiriöstä. Ei ruoka halua, jätän aterioita väliin, oon yrittäny pari kertaa oksentaa. Pysykologin mukaan mulla voi olla alkamassa syömishäiriö.
Ja liikun entistä enemmän. Taas haluaisin oksentaa, koska söin.
En tiiä onko mullakin joku syömishäiriö, kun mun on pakko syyä nii paljon aina, et tulee oikein paha olo..
Tunnen tosi paljon syyllisyyttä syömisestä. Pakko liikkua sen jälkeen. Haluaisin edelleen oksentaa ruuan jälkeen.
Katon peiliin ja nään itseni niin lihavana.
Mullekin on alkanu tulee semmonen olo, et oon liian läski ja haluaisin olla syömättä, mut toisen sairauden takia en voi olla.
Hei teille kaikille!
Sama juttu täälläkin, haluan laihtua. Kun syön jotan näen vain kaloreita lautasella. Harrastan liikuntaa paljon koska haluan laihtua! Myös minä jätän aterioita väliin...
Hei te kaikki, jotka tunnette että syömishäiriö on alkamassa puhjeta.
Kerron nyt teille jotakin, ja toivon, että luette sen ajatuksella ja mietitte asiaa.
Syömishäiriö on huonon itsetunnon manala, joka on _elinikäinen_sairaus. Voit päästä kuntoon ja syödä taas hyvin, mutta se kalvaava tunne syömisestä seuraa tahtomattakin. Tiedän tämän koska itse sairastan sitä, ja sairastuminen syömishäiriöön on pahin virhe elämässäni, vaikka sairastumista onkin vaikea ohjailla - sitä kuitenkin voi ehkäistä ja hyvässä tapauksessa estääkkin.
Niin kuin yleensä kaikilla syömishäiriöisillä ihmisillä, ongelmani ruokaan alkoi kun pidin itseäni lihavana. En ollut tyytyväinen itseeni, ja sitten eräänä päivänä aloin käymään lenkeillä. Ja sitten kaikki riistäytyi käsistä. Vähensin koko ajan syömistä, lisäsin liikuntaa, ja lopulta näännytin itseni siihen kuntoon, kunnes olin alipainoinen enkä kykenyt vähäisten voimavarojen takia tekemään muuta kuin maata.
Jouduin sairaalaan. Olin siellä hyvällä tuurilla vain 1 ja 1/2 kk suunnilleen. Sairaalassa en saanut tehdä muuta kuin maata, ja syödä. Se oli oikeasti hirveä kokemus. Mutta ainut hyvä asia oli siinä, että sen avulla pysyin hengissä.
Antaisin melkein mitä vain jos pystyisin viettämään päivänkin ilman ajatusta siitä, että mitä syön ja milloin, vai syönkö ollenkaan, ja olenko polttanut tarpeeksi kaloreita tänään. Toivon oikeasti, ettet anna syömishäiriön ottaa vallan susta, koska sä et siihen kierteeseen halua joutua.
Olen maannut vessan lattialla oksentamassa onnellisuuttani ulos. Rääkännyt itseni siihen pisteeseen, kunnes ei vaan enää jaksa. Vältellyt itseäni sekä muita vain sen takia, koska häpesin.
Sen sijaan että eläisit sairaanloista ja lopulta kivuliasta, kuolemaan johtavaa tautia, niin syö säännöllisesti ja hyvin, nuku, ja liiku - muttei tietenkään liikaa. Ihmisellä, sulla, on vain yksi kroppa ja sitä ei kannata pilata näännyttämisellä, josta vaan lähtee sun omaa lihasta ja nesteitä. Hoikkuus lähtee hyvästä ja säännöllisestä ateriarytmistä! Mutta tärkeintä on, että rakastat ja arvostat itseäsi sellaisenaan kun olet.
Mieti. Toimi fiksusti, ja kuuntele AINA kroppaasi, koska se tietää miten pitää sut elossa ja hyvin voivana.
liskonainen kirjoitti 18.4.2016 4:54
Hei te kaikki, jotka tunnette että syömishäiriö on alkamassa puhjeta.
Kerron nyt teille jotakin, ja toivon, että luette sen ajatuksella ja mietitte asiaa.
Syömishäiriö on huonon itsetunnon manala, joka on _elinikäinen_sairaus. Voit päästä kuntoon ja syödä taas hyvin, mutta se kalvaava tunne syömisestä seuraa tahtomattakin. Tiedän tämän koska itse sairastan sitä, ja sairastuminen syömishäiriöön on pahin virhe elämässäni, vaikka sairastumista onkin vaikea ohjailla - sitä kuitenkin voi ehkäistä ja hyvässä tapauksessa estääkkin.
Niin kuin yleensä kaikilla syömishäiriöisillä ihmisillä, ongelmani ruokaan alkoi kun pidin itseäni lihavana. En ollut tyytyväinen itseeni, ja sitten eräänä päivänä aloin käymään lenkeillä. Ja sitten kaikki riistäytyi käsistä. Vähensin koko ajan syömistä, lisäsin liikuntaa, ja lopulta näännytin itseni siihen kuntoon, kunnes olin alipainoinen enkä kykenyt vähäisten voimavarojen takia tekemään muuta kuin maata.
Jouduin sairaalaan. Olin siellä hyvällä tuurilla vain 1 ja 1/2 kk suunnilleen. Sairaalassa en saanut tehdä muuta kuin maata, ja syödä. Se oli oikeasti hirveä kokemus. Mutta ainut hyvä asia oli siinä, että sen avulla pysyin hengissä.
Antaisin melkein mitä vain jos pystyisin viettämään päivänkin ilman ajatusta siitä, että mitä syön ja milloin, vai syönkö ollenkaan, ja olenko polttanut tarpeeksi kaloreita tänään. Toivon oikeasti, ettet anna syömishäiriön ottaa vallan susta, koska sä et siihen kierteeseen halua joutua.
Olen maannut vessan lattialla oksentamassa onnellisuuttani ulos. Rääkännyt itseni siihen pisteeseen, kunnes ei vaan enää jaksa. Vältellyt itseäni sekä muita vain sen takia, koska häpesin.
Sen sijaan että eläisit sairaanloista ja lopulta kivuliasta, kuolemaan johtavaa tautia, niin syö säännöllisesti ja hyvin, nuku, ja liiku - muttei tietenkään liikaa. Ihmisellä, sulla, on vain yksi kroppa ja sitä ei kannata pilata näännyttämisellä, josta vaan lähtee sun omaa lihasta ja nesteitä. Hoikkuus lähtee hyvästä ja säännöllisestä ateriarytmistä! Mutta tärkeintä on, että rakastat ja arvostat itseäsi sellaisenaan kun olet.
Mieti. Toimi fiksusti, ja kuuntele AINA kroppaasi, koska se tietää miten pitää sut elossa ja hyvin voivana.
Hei liskonainen!
Mulla on syömishäiriö mä oon melkein joutunut jossain vaiheessa sairaalaan. Mä en syö kunnolla mä en pysty syömään mä en vaan pysty. Se ahdistaa ja liikun todella paljon nykyään...En haluu olla hetkeäkään paikalla. Mä oon rääkännyt itseäni aika pahasti mä en oo kunnolla jaksanut liikkua tai tehdä mitään muuta.
😭😭😭😭😭😭
Rikottu tyttö😖 kirjoitti 21.4.2016 18:40
liskonainen kirjoitti 18.4.2016 4:54
Hei te kaikki, jotka tunnette että syömishäiriö on alkamassa puhjeta.
Kerron nyt teille jotakin, ja toivon, että luette sen ajatuksella ja mietitte asiaa.
Syömishäiriö on huonon itsetunnon manala, joka on _elinikäinen_sairaus. Voit päästä kuntoon ja syödä taas hyvin, mutta se kalvaava tunne syömisestä seuraa tahtomattakin. Tiedän tämän koska itse sairastan sitä, ja sairastuminen syömishäiriöön on pahin virhe elämässäni, vaikka sairastumista onkin vaikea ohjailla - sitä kuitenkin voi ehkäistä ja hyvässä tapauksessa estääkkin.
Niin kuin yleensä kaikilla syömishäiriöisillä ihmisillä, ongelmani ruokaan alkoi kun pidin itseäni lihavana. En ollut tyytyväinen itseeni, ja sitten eräänä päivänä aloin käymään lenkeillä. Ja sitten kaikki riistäytyi käsistä. Vähensin koko ajan syömistä, lisäsin liikuntaa, ja lopulta näännytin itseni siihen kuntoon, kunnes olin alipainoinen enkä kykenyt vähäisten voimavarojen takia tekemään muuta kuin maata.
Jouduin sairaalaan. Olin siellä hyvällä tuurilla vain 1 ja 1/2 kk suunnilleen. Sairaalassa en saanut tehdä muuta kuin maata, ja syödä. Se oli oikeasti hirveä kokemus. Mutta ainut hyvä asia oli siinä, että sen avulla pysyin hengissä.
Antaisin melkein mitä vain jos pystyisin viettämään päivänkin ilman ajatusta siitä, että mitä syön ja milloin, vai syönkö ollenkaan, ja olenko polttanut tarpeeksi kaloreita tänään. Toivon oikeasti, ettet anna syömishäiriön ottaa vallan susta, koska sä et siihen kierteeseen halua joutua.
Olen maannut vessan lattialla oksentamassa onnellisuuttani ulos. Rääkännyt itseni siihen pisteeseen, kunnes ei vaan enää jaksa. Vältellyt itseäni sekä muita vain sen takia, koska häpesin.
Sen sijaan että eläisit sairaanloista ja lopulta kivuliasta, kuolemaan johtavaa tautia, niin syö säännöllisesti ja hyvin, nuku, ja liiku - muttei tietenkään liikaa. Ihmisellä, sulla, on vain yksi kroppa ja sitä ei kannata pilata näännyttämisellä, josta vaan lähtee sun omaa lihasta ja nesteitä. Hoikkuus lähtee hyvästä ja säännöllisestä ateriarytmistä! Mutta tärkeintä on, että rakastat ja arvostat itseäsi sellaisenaan kun olet.
Mieti. Toimi fiksusti, ja kuuntele AINA kroppaasi, koska se tietää miten pitää sut elossa ja hyvin voivana.
Hei liskonainen!
Mulla on syömishäiriö mä oon melkein joutunut jossain vaiheessa sairaalaan. Mä en syö kunnolla mä en pysty syömään mä en vaan pysty. Se ahdistaa ja liikun todella paljon nykyään...En haluu olla hetkeäkään paikalla. Mä oon rääkännyt itseäni aika pahasti mä en oo kunnolla jaksanut liikkua tai tehdä mitään muuta.
😭😭😭😭😭😭
Ymmärrän hyvinkin. Se on yleinen tapaus silloin, kun ei yhtään arvosta itseään ja pitää itseänsä muita alempana. Uskon kuitenkin, että olet kaunis. Kliseistä, mutta sellaisenaan kuin nimen omaan olet. Ongelmasi on, ettet rakasta itseäsi ollenkaan, ja syynä voi olla se ettet tunne oloasi rakastetuksi.
Älä ainakaan vertaa itseäsi muihin. Se ei tee hyvää sinulle. Se mitä näet sosiaalisessa mediassa, on todistetusti silmänkääntöä ihmisille, eli siis olet aivan sokea ja median armoilla kun katsot niitä laihoja, sirokasvoisia malleja.
En haluaisi sinun rääkkäävän kehoasi, joka on sinun kehosi, eikä kenenkään muu. Kehosi, joka tietää miten voit hyvin, ja on aina pitänyt sinusta huolta. Kuvittele kehoasi aarteena, jota haluat suojella. Se tarvitsee sitä energiaa. Se tarvitsee proteiinia, vitamiineja, kalsiumia, hiilareita.. Koska oma kehosi on kuin koti, jota yrität väkisin rikkoa tällä hetkellä.
Kysyn nyt sinulta, miksi toivot kuolevasi?
Kai tiedät, että se tulee tapahtumaan jos jatkat samaan rataan. Kehosi ja mielesi ei jaksa taistella ikuisesti. Myös voin sanoa, että sairaalaan sinä et halua.
liskonainen kirjoitti 21.4.2016 19:56
Rikottu tyttö😖 kirjoitti 21.4.2016 18:40
liskonainen kirjoitti 18.4.2016 4:54
Hei te kaikki, jotka tunnette että syömishäiriö on alkamassa puhjeta.
Kerron nyt teille jotakin, ja toivon, että luette sen ajatuksella ja mietitte asiaa.
Syömishäiriö on huonon itsetunnon manala, joka on _elinikäinen_sairaus. Voit päästä kuntoon ja syödä taas hyvin, mutta se kalvaava tunne syömisestä seuraa tahtomattakin. Tiedän tämän koska itse sairastan sitä, ja sairastuminen syömishäiriöön on pahin virhe elämässäni, vaikka sairastumista onkin vaikea ohjailla - sitä kuitenkin voi ehkäistä ja hyvässä tapauksessa estääkkin.
Niin kuin yleensä kaikilla syömishäiriöisillä ihmisillä, ongelmani ruokaan alkoi kun pidin itseäni lihavana. En ollut tyytyväinen itseeni, ja sitten eräänä päivänä aloin käymään lenkeillä. Ja sitten kaikki riistäytyi käsistä. Vähensin koko ajan syömistä, lisäsin liikuntaa, ja lopulta näännytin itseni siihen kuntoon, kunnes olin alipainoinen enkä kykenyt vähäisten voimavarojen takia tekemään muuta kuin maata.
Jouduin sairaalaan. Olin siellä hyvällä tuurilla vain 1 ja 1/2 kk suunnilleen. Sairaalassa en saanut tehdä muuta kuin maata, ja syödä. Se oli oikeasti hirveä kokemus. Mutta ainut hyvä asia oli siinä, että sen avulla pysyin hengissä.
Antaisin melkein mitä vain jos pystyisin viettämään päivänkin ilman ajatusta siitä, että mitä syön ja milloin, vai syönkö ollenkaan, ja olenko polttanut tarpeeksi kaloreita tänään. Toivon oikeasti, ettet anna syömishäiriön ottaa vallan susta, koska sä et siihen kierteeseen halua joutua.
Olen maannut vessan lattialla oksentamassa onnellisuuttani ulos. Rääkännyt itseni siihen pisteeseen, kunnes ei vaan enää jaksa. Vältellyt itseäni sekä muita vain sen takia, koska häpesin.
Sen sijaan että eläisit sairaanloista ja lopulta kivuliasta, kuolemaan johtavaa tautia, niin syö säännöllisesti ja hyvin, nuku, ja liiku - muttei tietenkään liikaa. Ihmisellä, sulla, on vain yksi kroppa ja sitä ei kannata pilata näännyttämisellä, josta vaan lähtee sun omaa lihasta ja nesteitä. Hoikkuus lähtee hyvästä ja säännöllisestä ateriarytmistä! Mutta tärkeintä on, että rakastat ja arvostat itseäsi sellaisenaan kun olet.
Mieti. Toimi fiksusti, ja kuuntele AINA kroppaasi, koska se tietää miten pitää sut elossa ja hyvin voivana.
Hei liskonainen!
Mulla on syömishäiriö mä oon melkein joutunut jossain vaiheessa sairaalaan. Mä en syö kunnolla mä en pysty syömään mä en vaan pysty. Se ahdistaa ja liikun todella paljon nykyään...En haluu olla hetkeäkään paikalla. Mä oon rääkännyt itseäni aika pahasti mä en oo kunnolla jaksanut liikkua tai tehdä mitään muuta.
😭😭😭😭😭😭Ymmärrän hyvinkin. Se on yleinen tapaus silloin, kun ei yhtään arvosta itseään ja pitää itseänsä muita alempana. Uskon kuitenkin, että olet kaunis. Kliseistä, mutta sellaisenaan kuin nimen omaan olet. Ongelmasi on, ettet rakasta itseäsi ollenkaan, ja syynä voi olla se ettet tunne oloasi rakastetuksi.
Älä ainakaan vertaa itseäsi muihin. Se ei tee hyvää sinulle. Se mitä näet sosiaalisessa mediassa, on todistetusti silmänkääntöä ihmisille, eli siis olet aivan sokea ja median armoilla kun katsot niitä laihoja, sirokasvoisia malleja.
En haluaisi sinun rääkkäävän kehoasi, joka on sinun kehosi, eikä kenenkään muu. Kehosi, joka tietää miten voit hyvin, ja on aina pitänyt sinusta huolta. Kuvittele kehoasi aarteena, jota haluat suojella. Se tarvitsee sitä energiaa. Se tarvitsee proteiinia, vitamiineja, kalsiumia, hiilareita.. Koska oma kehosi on kuin koti, jota yrität väkisin rikkoa tällä hetkellä.
Kysyn nyt sinulta, miksi toivot kuolevasi?
Kai tiedät, että se tulee tapahtumaan jos jatkat samaan rataan. Kehosi ja mielesi ei jaksa taistella ikuisesti. Myös voin sanoa, että sairaalaan sinä et halua.
Mä en vaan enään jaksa mun vointia ja tätä ja mä en vaan pysty syömään se ahdistaa ja sen jälkeen mä haluun oksentaa.
Rikottu tyttö😖 kirjoitti 22.4.2016 9:35
liskonainen kirjoitti 21.4.2016 19:56
Rikottu tyttö😖 kirjoitti 21.4.2016 18:40
liskonainen kirjoitti 18.4.2016 4:54
Hei te kaikki, jotka tunnette että syömishäiriö on alkamassa puhjeta.
Kerron nyt teille jotakin, ja toivon, että luette sen ajatuksella ja mietitte asiaa.
Syömishäiriö on huonon itsetunnon manala, joka on _elinikäinen_sairaus. Voit päästä kuntoon ja syödä taas hyvin, mutta se kalvaava tunne syömisestä seuraa tahtomattakin. Tiedän tämän koska itse sairastan sitä, ja sairastuminen syömishäiriöön on pahin virhe elämässäni, vaikka sairastumista onkin vaikea ohjailla - sitä kuitenkin voi ehkäistä ja hyvässä tapauksessa estääkkin.
Niin kuin yleensä kaikilla syömishäiriöisillä ihmisillä, ongelmani ruokaan alkoi kun pidin itseäni lihavana. En ollut tyytyväinen itseeni, ja sitten eräänä päivänä aloin käymään lenkeillä. Ja sitten kaikki riistäytyi käsistä. Vähensin koko ajan syömistä, lisäsin liikuntaa, ja lopulta näännytin itseni siihen kuntoon, kunnes olin alipainoinen enkä kykenyt vähäisten voimavarojen takia tekemään muuta kuin maata.
Jouduin sairaalaan. Olin siellä hyvällä tuurilla vain 1 ja 1/2 kk suunnilleen. Sairaalassa en saanut tehdä muuta kuin maata, ja syödä. Se oli oikeasti hirveä kokemus. Mutta ainut hyvä asia oli siinä, että sen avulla pysyin hengissä.
Antaisin melkein mitä vain jos pystyisin viettämään päivänkin ilman ajatusta siitä, että mitä syön ja milloin, vai syönkö ollenkaan, ja olenko polttanut tarpeeksi kaloreita tänään. Toivon oikeasti, ettet anna syömishäiriön ottaa vallan susta, koska sä et siihen kierteeseen halua joutua.
Olen maannut vessan lattialla oksentamassa onnellisuuttani ulos. Rääkännyt itseni siihen pisteeseen, kunnes ei vaan enää jaksa. Vältellyt itseäni sekä muita vain sen takia, koska häpesin.
Sen sijaan että eläisit sairaanloista ja lopulta kivuliasta, kuolemaan johtavaa tautia, niin syö säännöllisesti ja hyvin, nuku, ja liiku - muttei tietenkään liikaa. Ihmisellä, sulla, on vain yksi kroppa ja sitä ei kannata pilata näännyttämisellä, josta vaan lähtee sun omaa lihasta ja nesteitä. Hoikkuus lähtee hyvästä ja säännöllisestä ateriarytmistä! Mutta tärkeintä on, että rakastat ja arvostat itseäsi sellaisenaan kun olet.
Mieti. Toimi fiksusti, ja kuuntele AINA kroppaasi, koska se tietää miten pitää sut elossa ja hyvin voivana.
Hei liskonainen!
Mulla on syömishäiriö mä oon melkein joutunut jossain vaiheessa sairaalaan. Mä en syö kunnolla mä en pysty syömään mä en vaan pysty. Se ahdistaa ja liikun todella paljon nykyään...En haluu olla hetkeäkään paikalla. Mä oon rääkännyt itseäni aika pahasti mä en oo kunnolla jaksanut liikkua tai tehdä mitään muuta.
😭😭😭😭😭😭Ymmärrän hyvinkin. Se on yleinen tapaus silloin, kun ei yhtään arvosta itseään ja pitää itseänsä muita alempana. Uskon kuitenkin, että olet kaunis. Kliseistä, mutta sellaisenaan kuin nimen omaan olet. Ongelmasi on, ettet rakasta itseäsi ollenkaan, ja syynä voi olla se ettet tunne oloasi rakastetuksi.
Älä ainakaan vertaa itseäsi muihin. Se ei tee hyvää sinulle. Se mitä näet sosiaalisessa mediassa, on todistetusti silmänkääntöä ihmisille, eli siis olet aivan sokea ja median armoilla kun katsot niitä laihoja, sirokasvoisia malleja.
En haluaisi sinun rääkkäävän kehoasi, joka on sinun kehosi, eikä kenenkään muu. Kehosi, joka tietää miten voit hyvin, ja on aina pitänyt sinusta huolta. Kuvittele kehoasi aarteena, jota haluat suojella. Se tarvitsee sitä energiaa. Se tarvitsee proteiinia, vitamiineja, kalsiumia, hiilareita.. Koska oma kehosi on kuin koti, jota yrität väkisin rikkoa tällä hetkellä.
Kysyn nyt sinulta, miksi toivot kuolevasi?
Kai tiedät, että se tulee tapahtumaan jos jatkat samaan rataan. Kehosi ja mielesi ei jaksa taistella ikuisesti. Myös voin sanoa, että sairaalaan sinä et halua.
Mä en vaan enään jaksa mun vointia ja tätä ja mä en vaan pysty syömään se ahdistaa ja sen jälkeen mä haluun oksentaa.
Kai tiedät, että huono vointisuuteesi johtuu puhtaasti tällä hetkellä syömättömyyteesi ja itserankaisemiseesi? Se että ruoskit itseäsi ja olet niin armoton itseäsi kohtaan, tappaa sinua henkisesti kuin fyysisestikkin.
Kun oksennat, et oksenna pelkästään ruokaa pois, vaan viet hampailtasi kiillettä ja mädäännytät niitä. Sisäelimistösi myös kärsii siitä. Pitkäaikaisesta oksentamisesta tulee yleensä sydänsairauksia, refluksi-ja puutostauteja.. Lista on todella pitkä. En usko että haluat herätä aamulla ja huomata ensimmäisenä sen, että hiuksiasi lähtee vetämällä. Kaverilleni, joka oli samalla osastohuoneella kanssani, kävi näin. Hänellä on bulimia, ja hän vasta oli letkuissa pakkohoidossa sen takia. Hän kärsii heikosta sydämestä myös oksentelunsa takia.
Ja kun et syö, niin elimistölläsi ei ole enää mitään, millä saada ravintoa. Ja jossakin vaiheessa juuri sen takia, se lakkaa toimimasta - halusit tai et. Mutta vielä ei ole liian myöhäistä. Voit pelastaa itsesi, jos niin haluat ja vähitellen oppia arvostamaan ja rakastamaan itseäsi sellaisenaan kun olet.
Aliravitut aivot ajattelevat vääristyneesti ja mustavalkoisesti. Et saata uskoa sanojani tai välittää niistä mutta usko pois, tiedän tämän koska syötyäni paremmin sairaalassa aloin ymmärtämään asioita paremmin ja kirkkaammin. Se on vähän niin kuin syntyisi uudelleen.
Sarjetty kirjoitti 27.3.2016 19:4
Tunnen tosi paljon syyllisyyttä syömisestä. Pakko liikkua sen jälkeen. Haluaisin edelleen oksentaa ruuan jälkeen.
Katon peiliin ja nään itseni niin lihavana.
Niin tuttua! Ainakin että näen itseni läskinä...
Hei olen taas alkanut oireilla syömishäiriöstä heti kun koulu alkoi... Mä en syö ikinä koulussa ja en aina kotonakaan. Mua ahdistaa niin paljon syöminen ja oon mielestäni todella läski ja ruma mä en siedä itseäni. Mä yritän liikkua mahdollisimman paljon ja olla syömättä.
Mun kaverit on normaali kokoisia ja mua laihempia.😭
Moi! Sori mulla ei ole omakohtaista kokemusta. Paitsi mahdollisesti, kun muutan kotoa ja saan itse ostaa ruokani. Itsekin haluan laihtua. Ylipainoa ei ole, mutta koen silti itseni vialliseksi, siis myös ulkonäöltäni. Ei pelkästään siitä kuka olen. Äitini puhuu kotona niin ikävästi urheilevista ihmisistä. Haluaisin aloittaa juoksemisen, mutta se ei ole tässä ilmapiirissä mahdollista😭.
Mutta asiaan. Mulla on tosiaan luokalla yksi henkilö, joka ei syö ikinä koulussa. Epäilen, että hänellä on syömishäiriö, mutta en tunne häntä kunnolla, enkä ole täysin varma. Syön samassa pöydässä kuin hän ja, kun joku luokalta sanoo esimerkiksi hänelle, ettei taas syönyt mitään, tämä kyseinen tyttö hermostuu ja on väittänyt syövänsä kotona. En kuitenkaan usko. Hän opiskelee samalle alalle kuin minä eli leipuri-kondiittoriksi. Ei ihan paras ala syömishäiriöisille ihmisille.🙄
Hei kaikki te joita syömishäiriö koskettaa tavalla tai toisella,
Ensi tiistaina 15.11. klo 18-20 Tukinetissä on SPR:n Nuorten liveryhmä, jossa keskustellaan syömishäiriöistä. Liveryhmä eli chat on avoin kaikille ja siihen mahtuu kerrallaan osallistumaan 12 henkilöä. Chatin ohjaavat Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen vapaaehtoiset ja työntekijät.
Tervetuloa mukaan! 🙂👍