äidin uusi miesystävä, apua! kuinka suhtautua?
Vanhempani erosivat joulu-tammikuussa. Sovussa erosivat ja olihan se odotettua kun heillä riitoja ollut useita vuosia ja ei se yhteiselo sujunut. Tilanteestani olen puhunut toisessa keskustelussa ’milloin ammattiapua?’
Asiaan:
Toissapäivänä juttelin äidin kanssa ja hän halusi illalla puhua yhdestä asiasta. Niimpä myöhemmin mesessä juttelimme ensin normaaleja asioita ja sitten kysyin että oliko hänellä asiaa, keskustelu meni suurinpiirtein näin:
’En nyt tiedä miten tämän sanoisin’
”suoraan”
’Mulla on elämässäni yks mies..’
”hyvä 🙂”
’onko?’
”tottakai on, jos se vaan on hyvä sulle”
’ajattelin että sun olisi hyvä tietää kun kaikki muutkin tietää..’
”no onhan tuo iha hauska kuulla”
Sitten vielä hetki tuosta ja kehuin että kuinka upeaa, kun hän on löytänyt itselleen miehen..ja että katsoo miten asiat lähtee sujumaan..
Todellisuudessa sisälläni kupli ja kiehui. En yhtään tiedä miten suhtautua! Olen kuitenkin melkein aikuinen (täytän syksyllä 18) ja pitäisi osata käyttäytyä sen mukaan.
Miestä en ole nähnyt, mutta facebookissa kävin kyyläämässä minkä näköinen se on.
Äitiä melkein kymmenen vuotta nuorempi mut ihan ok:lta vaikutti.
Tämä kaikki tulee kuitenkin aika äkkiä. Vasta tottunut ajatukseen, että porukat tosiaan eros.. Enkä ole äidin uudessa vuokrakämpässä ollut yötä kuin kerran. Eikä tee mielikään, nyt ainakaan.
Myös se että siskoni tiesi tästä jo monta viikkoa, loukkaa mua. Äiti tietää et käyn psykalla ja ehkä näin halusi suojella mua ku tietää et tää on iso juttu. En tiedä oliko se sitten hyvä vai huono asia. Tuntuu että hänestä oli vaikeaa kertoa asiasta..Noh miten kerrot lapsille että löysit uuden miehen vain kuukaus kaks eron jälkeen? Hankalaahan se on..
Vielä pahemmaksi tilanteen tekee se, että mun pitäisi ehkä tavata tuo täysin tuntematon herra pääsiäisenä. Sen lisäksi että aina kun olen yrittänyt mennä äidin luo kylään viikonlopuksi hänellä on ollut menoa. Ja nytkin kun ehdotin että olisin pääsiäisenä kaksi päivää hänen luonaa hän korjaa tilanteen sanomalla: josko kävisitte meillä syömässä? En ole siis tervetullut hänen luokseen. Hän aikoinaan kun olin pieni, tyrmäsi minut aina kun minulla oli hänelle puhuttavaa, tuntuu että hän tekee sen taas. Kohta en enää edes yritä mennä hänen luokseen, koska se ei ikinä kuitenkaa onnistu.
En haluaisi menettää häntä uudelleen, vaikken ikinä läheisiä olla oltukkaan.
Kai se meitä lapsia rakastaa, mutta se että ensinnäkin jauhaa onnellisena monta kuukautta että kuinka hänellä on oma uusi elämä ja talo ja kaikki on niin hyvin. Sitten vielä ilmoittaa että hänellä on uusi miesystävä.
Jotenkin tuntuu että sen kerran kun hän käveli ulos meidän kodista, kävelin hän ulos elämästäni.
Näistä ajatuksistani en voi hälle puhua, en voi puhua hänelle mistään. En oikein tiedä osaako psykakaan mitään tähän sanoa.
Siksi pyydän teidän apuanne. Kun teidän vanhemmat on eronnut ja uusi puoliso tai mikä lie astunut elämäänne niin miten siitä selvisitte ? Tiedän että on muitakin joita painaa sama asia tai jotka ovat jo sen kokeneet. Helpottaisi siis jos voisitte edes jotenkin auttaa! Miten tähän voisi suhtautua aikuismaisesti, nii etten kuitenkaa patoa kaikkea tästä aiheutunutta tunnemylläkkää sisääni.. Kukaan kavereistani ei oikein tajua kuinka iso juttu tää mulle on. Perinteinen kyllä se siitä tai omien asioiden päälle selittäminen ei oikein auta..
Hei!
Minun vanhempani erosivat kun olin 10-11-vuotias. Se ero oli hyvin riitaisa ja näin vanhempana olen huomannut, että äitini ja isäni käyttivät lapsiaan pelinappuloina erossa. Kumpikin vuoron perään haukkui toista lasten kuullen ja näin ollen tuotti pakonomaisen tarpeen valita puolet. Minä valitsin äitini sitten ja jätin isäni ja hänen sukunsa täysin huomiotta. Ei se minua sen suuremmin ole myöhemmin mieltä painanut, mutta hyvin kylmää toimintaa ollut vanhemmilta eron tiimellyksessä.
Isäni jäi siis taka-alalle minun osaltani (minulla on myös pikkuveli joka oli tekemisissä isäni kanssa isän viimeisiin päiviin asti), mutta äitini puolelta sitten.. Sieltä tulikin niitä uusia miehiä roppakaupalla. En tiedä mistä äiti niitä bongasi, ehkä nettien keskustelupalstoilta. Suurin osa miehistä oli muuten mukavia, mutta viina virtasi aina kun niitä meille ramppasi. Muistan myös monet kerrat, kun jouduin öisin kuuntelemaan seksiähinöitä. Miesvirtaus loppui kertaheitolla, kun äiti tapasi sitten pikkusiskoni isän. Tuon suhteen alkupuoli oli onnellista aikaa ja tuloksena olikin sitte pikku tyttövauva. Mutta tietenkin alamäki jossain vaiheessa alkoi. Viina virtasi taas kerran erittäin paljon. Mielenterveysongelmat iskivät äitiini ja hän joutui vieroitusklinikalle. Muistan myös, kun pari kertaa on poliisit ja ambulanssimiehet kutsuttu meille. Muistan myös, kun kerran kuuntelin äitini ja isäpuolen riitelyä, niin minulla napsahti päässä, nyt saisi riittää! Otin lapsuudenaikaisen partiopuukkoni ja menin osoittelemaan sillä isäpuoltani, jos hän ei olisi nyt hiljaa saisi hän maistaa pientä puukkoa! Tällöin poliisit veivät isäpuoleni putkaan.
Mutta sitten tuli kohtalokas riita, minun kannaltani, siinä meni se lapsuus ja nuoruus sitten lopullisesti päin helvettiä. Äiti haettiin ambulanssilla pois, koska hän oli viillellyt itseään pahasti käteen. Isäpuoleni jäi viinanhuuruisena kotiin minun kanssani. Minä olin juuri kehittymässä, vartaloni sai naisellisia muotoja. Olin varmasti erittäin kaunis ja viettelevä isäpuoleni mielestä. Hän sitten iloisesti päätti, että minä otan vaatteeni pois ja saan katsella kun mies tyydyttää itseään edessäni. Saatanan insestipedofiili!
Nykyisin entisellä isäpuolellani on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, hän ei saa tavata tytärtään kuin pari tuntia parissa viikossa valvotuissa oloissa. Äitini on löytänyt jonkinmoisen tasapainon elämäänsä ja nyt hän on seurustellut jo monta vuotta erään mukavan ja rauhallisen miehen kanssa. Sentään pikkusisaruksillani on hyvät oltavat lapsuudessaan ja nuoruudessaan!
Mitenkäs tämä tähän oman tilanteeni vuodattamiseen menikään 😟
Tässä ei kyllä ollut pointtia, mutta avoimin mielin tapaat tämän uuden ihmisen ja pidät oman puolesi myös! Äitiäsi varmaan pelottaa sinun tilanteesi, ehkä hän ei myöskään halua itselleen myöntää että hänen lapsellaan ei kaikki ole hyvin. Niinpä hän voi ajatella, että pitäytyy kauempana sinun elämästäsi?
Mutta voimia paljon! 🙂🌻
Olenkin yrittänyt tässä asiaa pohdiskella ja miettinyt että pitää nyt täysin avoiminmielin hänet tavata. Yrittää käyttäytyä edes jotenkin, kun tykkään piikitellä ja suusta pääsee sammakoita harva se hetki..Mutta tällä viikolla menossa äidille yöks ja se on mies on siellä, että ei auta ku asennoitua oikein ja vaikka sitten tuijottaa tvtä ettei tarvii puhuu sille 😀
Tuntuu oudolta lukea asia kirjoitettuna. Voi tosiaan olla totta että äitiä pelottaa se ajatus ettei mulla oo kaikki hyvin ja sen takia vetäytyy syrjään. Ja onhan se vähän vaikea tilanne jos lapsi oireilee ja voi huonosti että mitä siinä sitten pitäisi tehdä. Kun ei meillä kovin läheisiä välejä ole ollut, niin ei hän väkisin ala nyt tuputtamaan apuaan.
Hänellä itsellää on myös ollu masennuksen tapaista ja oli useita viikkoja työuupumuksen ja eron aiheuttaneen fiiliksen takia pois töistä. Enkä haluaisi häntä enempää rasittaa.
En myöskää halua kuunnella hänen ongelmiaan ku omiakin on tarpeeksi. Yritän sen linjan pitää, että vaikka tuntuis pahalta nii sanon etten kuuntele hänen ongelmiaan, etten ole sitä varten käymässä.