Täälläkö taas..

Täälläkö taas..

Käyttäjä dahliakukka aloittanut aikaan 02.04.2019 klo 13:00 kohteessa Moniääniset
Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 02.04.2019 klo 13:00

Yhä olen aikalailla hukassa tämän sivuston kanssa ja en löydä ihmisiä, joiden kirjoituksia luin. Kaunis ilma ulkona, tuulee kuitenkin. Kukkiin vaihdoin vähän multia ja sain kateille tilattua eläinlääkärin. En sitä, jonka lomalta paluuta odottelin kk kaupalla. Maanantaina soitin, niin vastaajassa oli viesti, että sairaslomalla, toistaiseksi..Otti pannuun kunnolla, koska olisin voinut viedä katit jo aikoja sitten toiselle eläinlääkärille. No, Torstaina mennään rokotuksille ja Masterin peukkukyntä tarkistamaan, joka kasvanut ihon alle ja en uskalla epävarmoilla kourillani leikata, kun ukko kiskoo käpälää pois..Äänestämässäkin pitäisi käydä, ennakkona. Ei ole epäilyä puolueesta.

Laittaako kukaan rairuohoja pääsiäseksi? Antakaa hyviä vinkkejä kuinka saisin nousemaan paria kortta enenmän?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 22.04.2022 klo 13:23

Tänään olen laiskotellut kolotuksieni kanssa. En viitsi tehdä mitään, kun ilma taas viilenee ja ei sulata. Olkoot.

Eilen aamulla sattui jännä juttu. 8.30 aamulla pupu istui omalla ruokapaikallaan ja vaan tuijotti suoraan minua ikkunaan. En sitten millään tajunnut miksi? Iltapäivällä menin siivoamaan ruokintapaikkaa ja huomasin hänellä olevan tarjolla kaikkea; leipää, jyrsijän ruohoa, jyrsijän herkkua, porkkanoita, salaatinlehteä. Ja samalla tajusin olennaisen herkun puuttuvan. Ompun. Muuttomatkalta tulleet mustarastaat söivät omput ja en ollut mennyt lisää laittamaan. Aijai minua. Olisiko siitä tuijottanut?

Tänä aamuna palasi aamu 7, mutta säikähti kun kujalla oli auto liikkeessä. Saas nähdä palaako illalla? On ollut häiriöitä hänelle jo pitenmän aikaa.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 23.04.2022 klo 13:24

Nuori pupu oli aamupalalla. Aika täsmällisesti saapuu 8.30 aikoihin. Kyllä maistui leivänmurut. Hyppäsi taas astiaan syömään. Taitaa vielä olla vanhaa leipää, jotta saan aamuksi. Porkkanaa ja omppua söi välillä.

Pakko myöntää, että lumikasat on painuneet. Sen verran pilvinen päivä, ettei inspiroi mennä hommiin. Ja ensi viikollahan saattaa räntääkin nakella. Pitikin vitsailla renkaitten vaihdosta, että takatalvi iskee. Niin saattaapi ihan oikeasti tapahtua.

Kaikki asiat stressaa ja päässä pyörii ziljoona asiaa joista ei kannattaisi rankentaa stressiä itselleen, mutta minkäs tekee.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 24.04.2022 klo 14:05

Mikähän siinä on, että jotakuta aina vaivaa mitä teen omalla tontillani? Ymmärtäisin, jos aiheuttaisin melua tai haittaa muille. Mutta ihan rautaharavalla kevyesti vetelin lumen alta paljastunutta nurmikkoa, joka täynnä vaikka mitä roskaa. Se on niin näkösällä oleva paikka, että mukavampihan se on ohikulkijoillekin katsoa. Ja entäs sitten vaikka ei vielä ole kevätkään. Minun pihani, minun nurmikkoni. Kovasti on lumi alkanut sulamaan varjoissakin. Mutta pitäisi käsittääkseni ilmojen kylmetä alkavalla viikolla. Aurinko hiukan pilkahtelee ja pilvetkin alkavat poistua.

Västäräkki on saapunut varmaan tänään, kun ei ole näkynyt ennen. Vakiovästis, kun menee katselemaan tuttuja pesintäpaikkoja. Taunoa ei ole näkynyt. Mahtoiko lentää Ansaa vastaan? Toivotaan, että Ansa palaa terveenä.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 25.04.2022 klo 14:08

Ihana kaunis ilma tänäänkin vielä. Huomenna alkaa kylmentyä. Meitä ylenmäksi lupaa huomenna 10cm lunta. Kunhan pysyisi siellä, eikä valuisi alenmaksi. Ihana +10 varjossakin. Auringossa +20. Lumet on painuneet urakalla. Pari lapiollista nakkasin tuossa. Ja taas hiukan ruokintapaikkaa siivoilin. Ei ole pupua näkynyt. Alkavat varmaan saada luonnosta jo ruokaa.

Tilasin Heavenille ruokaa ja pisuhiekkaa. Kokeeksi vielä meille uudenlaista hiekkaa, jonka ei pitäisi kulkeutua tassuissa ulkopuolelle. Saas nähdä saanko itse siihen pissiä.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 26.04.2022 klo 13:53

Hyytävä tuuli ulkosalla vaikka aurinko paistaakin. Niin sai kaivella takaisin lämpökalsongit. Onneksi ei vielä tule räntää. Taisi olla torstaina koko Suomessa luvassa.

Kävin vaihdatuttamassa kesärenkaat alle. Vaikeaa taas tottua niihin. Kiihtyvät nopeammin kuin talvikiekot.

Hyi eilen iso sammakko pompahteli tunkioalueella. Ei käynyt mielessä, että nekin jo heränneet täällä. Varmasti myös kyyt heränneet.

On joka ainoa päivä aivan kauhistuttava ikävä Masteria. En vaan pääse ylitse mitenkään. Varmasti Heavenkin kaipaa isukkaa.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 27.04.2022 klo 13:17

Kolea ja harmaa päivä. Juuri ja juuri plussan puolella. Ostin silti orvokkiamppelin ilahduttamaan. Se on helppoa nostaa sisälle yöksi ja jos oikein sakeasti räntää nakkelee.

Se on vielä arvoitus pystyykö haudoille viemään orvokkeja äitienpäivänä. Viimeksi oli hanki niin korkea, ettei hautakiveä näkynyt. No, onhan tässä vielä aikaa.

Vein Heaveninkin ulkoilemaan viltin sisällä, ettei saa kylmää. Arvosti asiaa kovasti. Linnut ovat kadonneet metsiin ja kohta saa varmaan lopettaa kaiken  ruokinnan, jos ei huominen aja taas paikalle. Pupua ei ole näkynyt.

Vetää mielen alas, kun näin ilmat muuttui. Oli jo niin ihania päiviä ja nyt kuin talvi palaisi.

Venäjä uhittelee ydinaseilla ja 3:lla maailmansodalla. Kertooko se kasvavasta epätoivosta, kun pienoinen Ukraina ei antautunutkaan niin helposti kuin luulivat.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 28.04.2022 klo 13:38

Kyllä osaa olla synkkä päivä. Puoli kourallista nakkasi räntää. Toivotaan, että jää siihen. Ystävä on pitenmällä reissulla sairaanhoidon takia ja heillä kesärenkaat alla. Suurin osa matkaa isoja teitä, jotka pysynee sulana, jos vaikka nakkelisi räntää. Aina sitä myötäelää toisen puolesta, että matka sujuu hyvin.

Pikkuisen lumen pintaa koitin rikkoa, toivossa, että tulisi vettä tai märkää räntää joka sulattaisi. Päivän hyötyliikunta suoritettu.

Pupu oli illalla käymässä. Harmitteli, kuten myös minä, että ValeTauno oli nokkinut kaikki omput ja en ollut vienyt porkkanoita. Nyt vein, toivotaan, että tulee taas. ValeTauno heti bongasi omput ja nokki niitä. Laulaa lurauttelee kauniisti. Hyvä laulella, kun oikea Tauno varmaan Ansaa vastassa. Saa kyytiä, kun palaa.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 29.04.2022 klo 13:16

Hrrrr.... kuinka koleaa ja pilvistä. Ei eilen tullut onneksi räntää. Toivotaan, ettei tänäänkään on niin synkeitä pilviä. Toivorikkaana lumikola viety kesäparkkiin.

Olisi hiukan parempi keli, että voisi Heavenin kylvettää. Mutta taitaa jäädä kesäkuulle. Ei anna föönillä kuivata ja nukkuu sitten kippurassa märkänä niin kestää kauan kuivaa.

Ruuat ja hiekat tuli eilen. Hiekkapaketista oli pohjan sauma pettänyt ja sain siivota urakalla lattiaa. Nyt on uutta tarjolla prinsessalle. Saas nähdä pissiikö. Ei minusta ole liian karkeaa, luulisi kelpaavan.

Huonoista nukkumisista taas kärvistelen. Ja tämä ilmanmuutos toi kovia kipuja. Tuntee itsensä vanhukseksi, kun kivuilla voi sään ennustaa.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 30.04.2022 klo 13:31

Huhuu, onko täällä näkynyt syitä unettomuuteeni? Pyydetään palauttamaan unet ystävällisesti. Vakavissaan alkaa jo syödä voimia, kun kääntää ja vääntää sängyssä ja ei tietoakaan unesta ennen aamuyötä. Sitten torkkuu sohvalla koko aamupäivän, kun ei vaan pysy hereillä. Ja mikä herätys!!!! Kaikki oli valkoisena lumesta!!!!! Tosi vappusää. Nyt on onneksi melkein sulanut pois ja ihan vettä ropsotti hetken kun Heavenin kanssa ulkoiltiin.

Tulisi vaan kiehuvaa vettä parikin päivää niin varjostakin alkaisi jäät sulamaan pois.

Tänään oli Heavenin huoltopäivä, heh. Korvat putsattiin ja kynnet leikattiin, mistä neito ei ilahtunut. Vaikka kuinka varoen vain terävintä kärkeä leikkaan. Jää aina kiinni tuoliin, jota ei saisi kynsiä, mutta mikä jo periaatteesta repaleinen ja menetetty tapaus.

Eilen ilmestyi kovasti odotettu siili! Onneksi huomasin. Oli kovin pelokas ja karkuun kipitti, mutta niin vaan Kitekatin tuoksu houkutti takaisin syömään. Ihanaa. Pelkäsin jo, ettei tänä vuonna tule yksikään siili... Master rakasti siilejä ja olisi vaan halunnut mennä läheltä tutkimaan. Heavenille ovat ilmaa..mokomat mamman huomionviejät.

Hyvää Vappua kaikille lukijoille, kanssakokijoille ja tietenkin ylläpidon ihmisille, jotka jaksaa näitäkin paarustuksia lukea.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 02.05.2022 klo 13:36

Heaven aukaisi kevään ja otti ensi askeleet kuistin ulkopuolella talven jälkeen. Tuoksutettiin viestit tuijasta ja muutenkin haisteltiin ilmaa. Hänen ehdoillaan mennään.

Kova tuuli, mutta +11 mittarissa. Tekee hyvää yhä olemassa oleville lumille. Ei oikein lapio noussut nakkelemaan. Varmaan tuntui aamu kaupassa käynti ja syönti siihen päälle. Olisi pitänyt hetki laskettaa ruokaa. Onnistuin sitten lapiolla kolhaisemaan sääreenikin ja kipuista päätellen tulee lapion kokoinen mustelma kinttuun.

En voinut vastustaa marketissa kukkivaa pelargoniaa. Vähän iloa päivään. Tapan varmasti ennenkuin saan ulos vietyä.

Hyi, labra vielä tällä viikolla. Toivotaan, että on sama ottaja kuin viime kerroilla.

Oli minulle yllätys, että äitienpäivä onkin nyt tulevana sunnuntaina?! Jotenkin ajattelin, että parin viikon päästä.

Nuoret Leijonat saivat pronssia. Mahtavaa!

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 03.05.2022 klo 13:12

Alkaa mustakin huumori jo loppua tämän Suomen ilmaston takia. Niin kauheita tuulenpuuskia toista päivää jo, että tuntuu, että oltaisiin pakkasen puolella. Vaikka juuri ja juuri plussalla. Ja aamulla kaikki oli jälleen kerran valkoista. Suurin osa onneksi sulanut pois sataneesta, mutta maanpinta taas kylmeni lisää. Eikö kevättä tule ollenkaan tänä vuonna?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 04.05.2022 klo 14:17

Minulta meni yöunet, kun riipaisi taas sydämestä kuinka huonosti monella täkäläisellä kissalla on asiat. Kuten vaikka Martalla. 22.30 se ahmi siilinruokaa lautaselta. Saa syödä, en minä sitä vaan ihan, että kun ei ole kuin halpaa Kitekattia tarjolla ja syö ja ahmii kuin suurtakin herkkua?! Ja siihen on kuivamuonaa/kissojen laitettu pehmenemään. Eikö kissan pitäisi tuohon aikaan jo olla kotonaan nukkumassa ja ettei aivan kauhean nälkäisenä olisi edes ulos lykätty. Ei siellä eilenkään mikään lämmin ollut kärvistellä.

Minä peilaan aina Heavenia ja hänen syömisiään ja huolenpitoaan kaikkiin kissoihin. Minusta se, että Heaven on hyvän sukutaulun omaava rotukissa ei vaikuta siihen kuinka kohtelen ja mitä ruokaa annan. Kissa on aina rakas ja ansaitsee parasta, koska on perheenjäsen. Okei, ehkä Heaven on piloille passattu, mutta olisi joka tapauksessa ilman rotupapereita. Martta ei ole minun kissani, en usko, että on rotua koska annetaan ulkona vapaana liikkua, mutta minä rakastan ja huolehdin hänestä kuitenkin.

Järkyttävän hyytävä tuuli taas alkoi. Kävin puutarhamyymälässä ostamassa orvokkeja ja sain itse valita millaisen äitienpäiväruusun Heaven minulle antaa. Kauniin vaaleanoranssin, suuri kukkainen. Kissasuvulle lähti paketti äitienpäiväksi, jossa on kielon taimia ja 3 jouluruusun taimea. Siellä lepää Heavenin äiti ja mummi. Kiltti ystävä/kasvattaja varmasti istuttaa ne meidän puolesta.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 05.05.2022 klo 13:53

Hyvin meni labrat. Aina jännitän, saavatko verta tulemaan. Oli vallan hyvä ottaja. Osa tuloksista tulisi jo tänään, loput viikossa? Koska sitten odotan tohtorin soittavan? Luulisi odottavan kaikki tulokset.

Eilen illalla tuli uusi, hiukan isompi siili syömään. Oli niin kauniita vaaleita hiuksia/karvoja kasvojen ympärillä, että ajattelin olisiko tyttösiili? Jos vaikka kahden muun mammanen.

Pikkuisen kävin lumia nakkomassa kasoista sulamaan ja rautaharavalla pintaa rikkomassa, kun lupailevat huomenna olevan viikon lämpimin päivä. Lauantaina sataisi urakalla vettä.

Heaven nautti ulkoilusta,  vaikka ei tuolilta lähdetty ja huoh, ei ketään näkynyt. Mutta suht mukavan lämmintä ja ei tuullut.

Venäjä jatkuvasti rikkoo kaikkia sodan sääntöjä ja pommittaa vaikka oli luvannut evakointirauhan. Ja kun koko ajan iskee siviilikohteisiin. Minusta se on raukkamaisuuden huippu. Mikä idea tehdä moista? Onko sairastuneen mielen tekosia antaa moisia komentoja? Ja kun kukaan ei tee mitään vastaan, paitsi urhea Ukraina koittaa panna vastaan. Minä vaan ihmettelen miksi ei Nato puutu asiaan? Ei siitä 3tta maailmansotaa tulisi, kun pantaisiin hallitsija aisoihin. En usko muiden jatkavan samalla tavoin. Vaan tiedä hänestä... Oli se taas aikamoista valeuutisointia jakaa se meidän harjoituksiin menevät panssarivaunut mukamas menossa Venäjän rajalle? Vaikka menivät muualle harjoituksiin. Ja tämä Astrid Lingrenin ja kukas se toinen olikaan..tunnettu ruotsalainen,,,ei vanha muista natseiksi nimeäminen oman maan bussipysäkkimainoksissa. En ymmärrä mikä logiikka tuossakin on?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 06.05.2022 klo 13:51

Puuhapäivä aamusta saakka. Kävin haudoilla kiskomassa Callunat pois ja vein orvokkiastiat tilalle. Joku oli vienyt lyhdyn sisältä kynttiläni? Täytyy olla tavattoman alhainen ihminen, että pitää nähdä vaivaa varastaakseen kynttilän hautalyhdystä. Tiedän, ettei ole ollut kukaan tuttu. Hautarauhaa pitäisi kunnioittaa minusta.

Sitten hiukkasen siivoilin ulkona ja istutin orvokit. Ihan vaan itseäni ilahduttamaan. Kummasti tuli paikat kipeiksi. Ei kroppa pidä mistään hommailusta. Sitten päiväkahvit ja Heavenin ulkoilu. Neiti halusi jo hiukan nurmikolle makoilemaan ja pikkukuusesta tuoksut kuittailemaan. Ei huomannut, kuinka sulhopoika juoksi kauheaa haipakkaa ohitse. Se komistus. Eilen taas mässäsi urakalla siilinruokaa, mutta tuli karkuun lähtö, kun huomasi siilin palaavan takaisin syömään.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 07.05.2022 klo 13:18

Tervetullut vesisade. Sulattaa lopunkin lumen ja säästyy urakoinnilta. Ei sitä paljoa ole jäljellä takapihalla. Ja mukavaa hyönteisyöjille ja kuka matoja kaipailee, niin alkaa nousta nurmikosta.

Siili illalla mussutti taas Kitekatia, kananmakuista. Oli hyvää näki syönnin tiheydestä.

Kävi Heavenin ihailijakin sapuskoimassa. Kaikille piisaa ruokaa.