Täälläkö taas..

Täälläkö taas..

Käyttäjä dahliakukka aloittanut aikaan 02.04.2019 klo 13:00 kohteessa Moniääniset
Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 02.04.2019 klo 13:00

Yhä olen aikalailla hukassa tämän sivuston kanssa ja en löydä ihmisiä, joiden kirjoituksia luin. Kaunis ilma ulkona, tuulee kuitenkin. Kukkiin vaihdoin vähän multia ja sain kateille tilattua eläinlääkärin. En sitä, jonka lomalta paluuta odottelin kk kaupalla. Maanantaina soitin, niin vastaajassa oli viesti, että sairaslomalla, toistaiseksi..Otti pannuun kunnolla, koska olisin voinut viedä katit jo aikoja sitten toiselle eläinlääkärille. No, Torstaina mennään rokotuksille ja Masterin peukkukyntä tarkistamaan, joka kasvanut ihon alle ja en uskalla epävarmoilla kourillani leikata, kun ukko kiskoo käpälää pois..Äänestämässäkin pitäisi käydä, ennakkona. Ei ole epäilyä puolueesta.

Laittaako kukaan rairuohoja pääsiäseksi? Antakaa hyviä vinkkejä kuinka saisin nousemaan paria kortta enenmän?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 12.10.2020 klo 13:29

Hrrr..nyt palelee. +5 enää mittarissa, tuntui tosi kolealta. Ja lupasikohan Pekka Pouta jo kylmiä öitä ja räntääkin saattaa nakata Etelä-Suomea myöten. Ei olla kattien kanssa ollenkaan valmiita talven tuloon. Vaikka nyt ollaan jo kirkkaasti alkutalven kuukaudella.

Pitää Heavenin neule kaivella esille ja itsellekin lämpimämpää päälle. Master ei halua ulos. Joskus vaan kurkistaa oviaukosta ilmatilan. Se piisaa.

Surettaa, että Eerosta ei näy. On kuulemma aivan elossa, mutta joku tällä kadulla tainnut pelotella kunnolla, ettei uskalla käymään enää. Sääli, Eeros ei koskaan tehnyt mitään pahaa. Ei kaivellut kukkapenkkejä, ei pissinyt hiekkalaatikoihin. Nautti vaan meidän seurastamme. Ikävä on minullakin. Heaven odottaa joka päivä ja pettyy, kun ei näy.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 13.10.2020 klo 13:26

Ei oikein maskin käyttäminen sovi astmaatikolle, jos yhtään painavampi kauppakassi kannettavana. Niin otti hengitykseen moneksi tunniksi, että meinasin,  että pitääkö jo lanssi soittaa. Onneksi meni ohitse. Aion maskia käyttää vaikka oireilen, on nuo koronaluvut niin kauheaa luokkaa tänäänkin. Ja kaupassa huomasi, että nyt alkaa ihmiset herätä tälläkin paikkakunnalla. Myyjillä oli visiirit ja melkein kaikilla asiakkailla maskit.

On niin vietävän kylmä, +5 edelleen.Kyllä se nyt talven tekee ei mahda mitään. Lunta luvassa koko Suomeen. Menen loppuviikosta renkaat vaihdattamaan. Ei tarvitse sitten pelätä, jos aamulla maa valkoinen ja pitäisi asioille. Linnuilekin olen varannut muonaa, ettei nälkä tule.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 14.10.2020 klo 14:12

Nyt oli pakkasen puolella vielä aamullakin. Ja +3 päivällä. Heaven aloitti neulekauden.

Ei taas mennyt hienot suunnitelmat, kuten strömsössä. Aikalailla tylysti kohdeltiin yhdessä kaupassa, miesten maailmaa, mutta voisi sitä naistakin palvella nätisti. No, pitää keksiä jokin muu tapa niihin ongelmiin.

Aina vaan tekemättömien hommien lista kasvaa, mutta en minä ihmenainen ole.

Eilen olisiko ollut Akuutti, joka kertoi erityisherkkyydestä. En kyllä heidän jutuistaan tunnistanut itsestäni muuta, kuin sen äänien yliherkkyyden. Hyvin yksipuolisen tien olivat valinneet koskettavasta aiheesta kerrottavaksi, mutta kai heidänkin piti jokin valita?! varmaan moni erikoisherkkä pettyi todella pahasti. Sääli, tämä on rikkaus ja samalla helvetti, kun kuiluun putoaa herkkyydestä. Toisen on aika vaikea ymmärtää miksi tuo nyt noin oireilee.

Melkein unohtui, arvatkaapas kuka ilmestyi tänään pihapiiriin? No, meidän Tauno, mustarastas. Ei hetkenkään epäilyä. Kyllä oli jo iso kaipaus ukkoa kohtaan. Niin vikkeläkinttuinen oma itsensä. Suuri hellyys täytti sydämen.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 15.10.2020 klo 14:01

Olen onnistunut kehittämään itselleni henkisen aikataulun. Kaiken pitäisi tapahtua joka päivä minuutilleen samalla tavalla ja jos ei, niin olen aivan hukassa.

Ja olen satavarma, että katit tuntee aikatauluni ja osaa syyllistää, jos ei tapahdu oikein. Se on kuormittavaa. Itseppä olen antanut itseni moisen kehittää, mutta en osaa siitä luopuakaan. Tänään taas aikataulu heitti kunnolla kuperkeikkaa. Huomisesta puhumattakaan. Heti aamulla monta suoritusta ja pitäisi silti olla oikeaan aikaan lääkkeen annossa ja ulkoiluttamassa. Ja juoksujalkaa seuraavaan. Autokin pitäisi pestä, mutta ei vaan jaksa.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 16.10.2020 klo 15:02

Tämän talven ensinmäinen spagaatisalkovi suorille jaloille kädessä irronnut hernepuun isohko oksa suoritettu. Siis meinasin kaatua tooooosi pahasti. Näytti vaan märältä ja ei ollut pakkastakaan, mutta olikin mustaa jäätä. Joku suojelusenkeli oli taas matkassa ja selvisin kaatumatta. Toki selkään ja lonkkaan nytkähti ikävästi ja saas nähdä taivunko sänkyyn yöksi. Olkaa ihmiset varovaisia, musta jää on saapunut arvaamattomuudessaan.

Nyt on talvirenkaatkin alla. Apteekissa ja kaupassa käyty. Ja iso romulasti viety hyötyjäteasemalle. Nyt voisi tältä viikolta hellittää jo levon puolelle. Jos huomenna laitan lintujen syöttöpaikat talvikuntoon ja siinäpä isonmat.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 17.10.2020 klo 13:27

Säikähdyksellä selvisin eilisestä. Pientä lihasjäykkyyttä vain. Onneksi. Kyllä minulla on joku suojelusenkeli olemassa.

Nyt on kokeellisesti laitettu lintujen paikat. Tiedä sitten toimiiko käytännössä. Aika näyttäneen.

Oli vähän lämpimämpi keli. Heavenkin viihtyi ilman neuletta ulkona. Kun olin lintujen paikkaa laittamassa tihkusi vähän vettä ja muutama räntähiutale oli mukana. Huomennakohan se sitten alkaa? Toivottavasti ei. Master ei halua ulos, heti pääsee, jos ilmaisee aikeensa.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 18.10.2020 klo 13:03

Hrr..esimakua talvesta. Aamulla -2 mittarissa ja yhä -0. Nurmikko paksussa kuurassa, ei edes näytä sulavan. Tästä se taitaa alkaa talvi.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 19.10.2020 klo 13:08

Aamulla oli maa valkoinen ja hiljakseen tuli räntää. Hyi hemmetti, kuinka vihaankaan talvea ja ajatus siitä, että tätä se on sitten seuraava puoli vuotta ahdistaa kunnolla. Tosin tämä lumi sulaa pois, kun on plusasteita. Onneksi on jo talvirenkaat alla. Voin vaan kuvitella mikä vilske renkaanvaihdossa tänään. Tuo uusi talvirengas laki kyllä ihmetyttää varmaan monia, kun puhutaan 1.11. Mutta siinä on se vapauttava tekijä, että kelin vaatiessa saa vaihtaa ennenmin. Niille ihmisille on hankalaa, jotka menevät aikaisin töihin ja on vielä kuuraakin tiellä. Kesärengas ei aina stoppaakaan.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 21.10.2020 klo 12:55

Masentava, harmaa päivä. Lätkii vesiräntää. Meinaa kyllä talventulo väkisinkin masentaa. Tai tulisi valkoista sitten kerrasta, mutta taitaa viedä aikaa.

Meidän piti Heavenin kanssa lähteä katsomaan näkyisikö Eerosta, mutta ei tuohon keliin viitsi lähteä. Käsittääkseni loppuviikosta pitäisi lämmetä?

Korona ahdistaa myös. Ei taida loppua löytyä sille ja selvinneekö tässä hengissä, vaikka kuinka koittaa seurata ohjeita.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 22.10.2020 klo 13:19

Järkyttävä, peittävä lumikerros on sulanut pois. Jos se olikin painajaista? Harmaata ja synkkää, mutta se kuuluu tähän vuoden aikaan.

Vettä satanut koko päivän. Se sopii meille paremmin. Oli nuo kokeelliset linnunruokintapaikan suojat ainakin helppo pyyhkäistä siisteiksi. Tiedä, kuinka talven pakkasen kestävät, mutta sittenpä näkee.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 23.10.2020 klo 13:26

Olisipa mukavaa tietää, kuka on puhunut puhdasta paskaa Eeroksen omistajalle..taidan arvatakin kuka.. meinaa oltiin Heavenin kanssa retkellä Eeroksen kadulla, josko nähtäisiin poikaa, niin omistajansa oli kuistilla puistelemassa mattoja ja heti meni ovi kolahtaen sisälle, kun näki meidät. Selkeästi ei halunnut meitä kohhdata?! Ja kun minä tässä totuuden sanoja pudottelen, niin kukaan ei koskaan ole Eeroksesta niin huolehtinut ja rakastanut kuin me. Jollekulle se vaan oli liikaa ja on pitänyt poika kunnolla pelästyttää, ettei uskalla enää tänne. On ihan turhaa käydä valehtelemassa meistä yhtään mitään. Mutta varmaan tämän henkilön todella hyvä olla nyt.

Ja me ei enää erehdytä retkeilemään kadullensa, ettei luulla, että mennään pahaa tekemään. Tosi paha mieli tuli minulle ja varmasti Heavenillekin.

Ehkä olen ei toivottu, paha ihminen, joka tekee eläimille pahaa? Kukaan minut tunteva ei kyllä moista usko.

Oli raikas ulkoiluilma. Ja olen ylpeä, että sain liikuttua, ennenkuin taas tulee liukasta.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 23.10.2020 klo 13:37

oli miten oli..itse tiedän rakkauteni, hellyyteni ja huolenpitoni. Minä en pode huonoa omatuntoa, että olen rakastanut ja tulen ikuisesti rakastamaan toisten omaa luontokappaletta. En ole koskaan ominut, enkä ottanut sisälle. En houkutellut, rohkaissut tai tehnyt mitään väärää. Minä olen rakkaudesta rikas ja mikään raha tai mammona ei mene puhtaan ja pyytettömän rakkauden edelle. Olen antanut sydämestäni mitään odottamatta takaisin. Ehkä tämäkin voidaan lukea erikoisherkkyyteni piikkiin. Välillä se antaa niin paljon ja välillä se tekee vuotavan haavan, joka ei parane.

Meidän puunkiipijä lintu saisi alkaa jo muuttomatkan etelään, talvi ei ole kaukana.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 24.10.2020 klo 13:05

Nyt sitten taas vaihteeksi pakasti yöllä. Kadut saattaa olla mustassa jäässä. Hyvään aikaan Heavenin kanssa retkeiltiin. Ensi viikolla pitäisi olla hyvät säät, jos vaikka toiseen suuntaan tehtäisiin retki. Katsotaan.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 25.10.2020 klo 12:59

Eilen syttyi lähistölle ensinmäiset joulukuuset. Niitä, kun pakosti katselee maaliskuulle, niin johan kuvottaa joulu taas kunnolla. Vaikka ei värivaloja olekkaan, mutta kuusissa niin jouluvaloksi ne koen. Että ihmiset viitsii, ollaan vasta lokakuussa.

Tajuton ishias riipinyt kankun päältä jo toista päivää ja ei tunnu mikään särkylääke tehoavan. Pitää vielä kokeilla hieroa kipugeeliä. En tiedä mistä nyt keksi iskeä, kun ulkonakin istutaan lämpöalustoilla. Mutta joka syksy, alkutalvesta tuttu vaiva.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 26.10.2020 klo 13:46

Kyllä on outo talvenalku. Yöhalloista kaatosateisiin. Mutta onneksi tulee vetenä, jos olisi kaikki lumena tullut, niin johan olisi.+10 lämmintä. Pystyttiin ilman neuletta ulkoilemaan ja laskettiin sadepisaroita. Huvinsa meilläkin.

Mieliala laahaa aika pohjamudissa. Minua vaivaa, kun ihmiset nyt jo laittelee jouluvaloja ja kun edellisistä vuosista muistaa niin palavat sitten maaliskuulle. Nyt on vasta lokakuu!!!!!

Minusta on todella raukkamaista ja alhaista tuo tietovuoto/hakkerointi ihmisten terapiohin ja sitten vielä kehdataan kiristää. Nostaa varmaan entisestään ihmisten halua mennä terapiaan ja aukaista ne kipeinmät asiat siellä. Minä en ole terapiassa käynyt ja tuskin ketään minun tietoni kiinnostaiskaan kiristäjää, kun olen avoimesti kaikesta täällä kirjoitellut. Mitä sitä hulluuttaan piilottelemaan. Omaani siis.