Täälläkö taas..

Täälläkö taas..

Käyttäjä dahliakukka aloittanut aikaan 02.04.2019 klo 13:00 kohteessa Moniääniset
Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 02.04.2019 klo 13:00

Yhä olen aikalailla hukassa tämän sivuston kanssa ja en löydä ihmisiä, joiden kirjoituksia luin. Kaunis ilma ulkona, tuulee kuitenkin. Kukkiin vaihdoin vähän multia ja sain kateille tilattua eläinlääkärin. En sitä, jonka lomalta paluuta odottelin kk kaupalla. Maanantaina soitin, niin vastaajassa oli viesti, että sairaslomalla, toistaiseksi..Otti pannuun kunnolla, koska olisin voinut viedä katit jo aikoja sitten toiselle eläinlääkärille. No, Torstaina mennään rokotuksille ja Masterin peukkukyntä tarkistamaan, joka kasvanut ihon alle ja en uskalla epävarmoilla kourillani leikata, kun ukko kiskoo käpälää pois..Äänestämässäkin pitäisi käydä, ennakkona. Ei ole epäilyä puolueesta.

Laittaako kukaan rairuohoja pääsiäseksi? Antakaa hyviä vinkkejä kuinka saisin nousemaan paria kortta enenmän?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 21.08.2025 klo 13:00

Kyllä on huono tuuri..Ehdin meinaa käydä marketissa ja ajaa auton talliin ja tulla sisälle niin eikös tullut vettä hetken kaatamalla. Katsokaas, kun lapamato oikein laiskaa kaivelee niin ajattelin, että se sade olisi pessyt auton ja olisi oma homma säästynyt. Vaan ei aina käy kuten Strömsössä. Kun tuo ishias on jo pidempään hidastanut tiettyjä liikkeitä..

Eipäs näkynyt Peetä eilen. Tänään tulee varmasti. Ostin filesuikaletta herkuksi. Toisen rasian laitoin pakkaseen suoraan. Toffeli oli odottamassa, kun palasin ja oli selkeästi hellittelyä vailla. Ei taida liikoja hellittelyjä kotonaan saada.

Kuun loppukin lähenee ja ne perhanan paukutukset. Pitää toivoa, että Pee olisi silloin luonani, ettei tarvitse pelätä puolestaan. Hyi, hammaslääkärikin ensi viikolla. En mahda mitään, että on vaan niin iso kammo.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 22.08.2025 klo 13:09

+3 aamulla. Nyt jo enenpi, mutta ihan pikimustat pilvet koko taivaan peittona. Ihme, ettei jo tule vettä kaatamalla.

Kyllä olen rampannut tämän aamun. Ihan voimat poissa, mutta tulipas kaikki tehtyä.

Pee kävi illalla syömässä ja sitten halusi ulos. Ei näkynyt enää kymppiuutisten jälkeen niin vedin oven lukkoon. Eikä ole näkynyt tänä aamuna. Ei ole Toffeliakaan näkynyt. HYvä, jos Toffe saisi jäädä sisälle, kun lähtevät töihin. KUitenkin pitkä päivä olla ulkona.

Selkä kauhean kipeänä. Ollut jo pidenmän aikaa. Ei halua parantua. Jos se on vanhuus, kun tuo noita kolotuksia?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 23.08.2025 klo 12:47

Sataa aivan kaatamalla. Ja nyt aurinko paistaa kuitenkin. Ei taida säiden ruhtinas tiedä mitäpäs haluaisi? Ikävää sinänsä, kun kaupungilla isot messut taivasalla ja ainakin eilen oli jo kauheasti autoja parkissa. Aamulla kuudelta oli vain +1. En tiedä kävikö hallan puolella?

Pee kävi illalla syömässä ja halusi taas ulos. Nyt ilmestyi aamukympiltä ja on nukkunut. Heräsi äsken päiväkahville. Toivotaan, ettei halua tuonne sateeseen. Päästän toki, jos haluaa.

Ja niin taas Putin sai lisää aikaa pelattua Trumphilta. Onko se niin ääliö ikeasti, ettei näe kuinka toinen pelaa? Ja nyt olivat hyökänneet Usan kohteeseen Ukrainassa ja Trump vain toteaa, ettei tykkää asiasta? Ja olikos se, että Korea oli lähettänyt 15000 sotilasta Ukrainaan kuolemaan ja nyt sitten Kimi esittää surevaa ja jakelee mitaleita..Kun en ymmärrä tätä eloa.

Ultra Bra teki/tekee 2 keikkaa olympiastdionilla. En tajua ollenkaan tuollaista, kun bändi lopettanut jo aikaa sitten. No näytti heillä faneja riittävän. En ole koskaan pitänyt heidän musiikistaan. No, mistäpäs minäkin pitäisin..

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 24.08.2025 klo 12:59

Ompas ollut kostea aamu. Nyt hetken satamatta ja aurinkokin kurkistaa pilvien lomasta. Kyllä se tuntuu niin syksy ettei mitään rajaa.

Pee tuli puoli kymmenen maissa ja ihan äsken lähti päiväkahvin/<KItekat jälkeen. Eilen oli aivan koko päivän. Oli illalla n 19,30 kun halusi lähteä. On hänellä pitkät pissinvälit.

Toffeli kävi namittamassa, kun Pee vielä söi. Kuuluu aina, kun harakat rähjää Toffelille. OLi aivan litimärkä poika, mutta pelkää kuivaamista vaikka kuinka varoen koitan tehdä. Kuunneltiin, että pikkulinnut alkaa palailla metsästä käräjiään odottelemaan ennen syysmuuttoa. JOtenkin haikeaa aina.

OLi taas vähän huonot yöunet ja jatkoin aamupalan jälkeen. Mutta tulee aina niin värikkäitä unia, joissa tuttuja ihmisiä. Ei aina painajaisia, mutta vahvoja unia.

Jahas, meinaakos Ukraina kohta meitä pommittaa? Ei se 100km linnuntietä ole suinkaan pitkä matka. No, ei ne sitä ajatelleet. Minä en usko mihinkään rauhaan niin kauan, kuin Putin elossa. Ja sekin jotenkin tuntuu hurjalta, että niin suuri maa kuin Kiina laittaisi joukkoja UKrainaan..taisi olla rauhan turvaamista varten.

Ei mene kunnialla Suomi-Ruotsikaan. Taidetaan saada rökäletappio. En varsinaisesti katso sitä, vaikka tv auki äänen vuoksi. KUn selostajat kiihtyy saatan katsoa että mitäs nyt?

HUomenna taas Maanantai. Ne on aina jotenkin tylsiä päiviä. Ja muutenkin, kun hammaslääkäri ensi viikolla..

Kauheasti eilen oli Heaven ajatuksissa. Itkettikin. JOskus vaan tulee musertavan surun päiviä.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 25.08.2025 klo 12:49

Ei ole yhtään lämmin ulkona. Se on tuo kosteus, joka menee iholle. Nurmikko ei kuivu enää ollenkaan. Ja illalla taas sataa vettä.

Ei ole paljoa pihlajanmarjoja tänä vuonna? Meilläpäin sanotaan, ettei kanna puu kahta taakkaa. Mutta toinen sanonta sanoo, että luonto pitää huolen omistaan. Mitähän uskoisi? Voi olla oudon kesän jälkeen vallan outo talvi. Johan taas lunta kolasin unessa. Oli korkeat kinokset ajoluiskan molemmin puolin. Vaihtelua käärmeuniin.

Pee kävi eilen nukkumassa muutaman tunnin aamupäivällä. Sitten halusi ulos ja ei ole tänään vielä näkynyt. Toffeli kävi namittamassa. Ja hellyyttä ottamassa.

Siilejä ei vaan näy tänä vuonna. Kaipaan heitä.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 26.08.2025 klo 13:11

Kyllä se vaan on oikeasti syksy tullut. Ei olisi tarvinnut vielä aikoihin tulla. Onneksi täällä ei rakeita ole tullut eikä räntää. OLikohan ne tämän vuoden kuvia kun oli viikonloppuna jossakin?

Olin jo aamusta liikkeellä yhden kadonneen paketin merkeissä. On käännetty Italiaan menemään ja siihen loppuu jäljitys tiedot. Posti sanoo syy aina lähettäjän. Saa nähdä. Olen jo kaksi mailia laittanut lähettäjäfirmalle. Pahoittelevat vain ja käskevät ottaa postiin yhteyttä. Se on niin, että minä olen lähetyksen maksanut, tietoni on oikein niin minulla oikeus saada lähetys. Ei ole rahallisesti iso, mutta se harmitus. Se on kuulkaa megaluokkaa. Pientä ihmistä saa kyykyttää miten haluaa.

Pee tuli eilen iltasella ja lähti juuri ennen kymppiuutisia hiukan houkutellen. Ajattelin, että pääsisi yöksi omaan kotiinsa. Istuttin kuistilla vielä puhelemassa, kun huomasin Pee tuijottaa jotakin? No, sehän oli meidän bumbetti..eli pupu joka loikki metsään päin. Mukavaa oli nähdä. Saisivat tulla napsimaan omppuja alhaalla roikkuvista oksista.

Tänään Pee ilmestyi kympiltä ja nukkuu tyytyväisenä komistusuniaan lattialla. Tuli kuuma sohvalla.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 27.08.2025 klo 12:52

Harvinaisen lämmin yö, kun aamulla oli vielä +10 aamukuudelta. Nyt näyttää taas pilveen vetävän. Yhtään en hämmästyisi jos kohta sataisi.

Eilen, kun Pee oli lähdössä 14.30 niin juuri alkoi kauhea vesikuuro. Poika meni tuolilleen, kun ensin sai minut nousemaan HÄNEN tuolistaan, odottelemaan. Oli sitten lähtenyt, kun sade taukosi. Tänään en vielä ole nähnyt. Vielä kerkiää.

Kävin marketissa jo tänään, kun olin satavarma huomenna hammaslääkäri aamulla. Joo-o onneksi jotenkin tajusin kalenterista, että se on Perjantaina ei Torstaina. Siinähän olisin istunut odotushuoneessa, kunnes joku olisi kysynyt kenelle minulla aika..Onneksi tajusin, jälkijunassa, mutta kuitenkin. Toffeli oli odottamassa, kun tulin kylältä. Namitettiin ja helliteltiin. Eilen en häntä nähnytkään. Söin vähän ja menin hiukan pihahommiin, joka loputon urakka. Mutta ei ihan vielä raskisi leikata kaikkea maantasalle. Toffe sitten tuli sinne hakemaan seuraa. Silittelin ja puhelin hänelle ja hups haukkasi säärestä. Ei mitään ilkeää haukkausta vaan sellainen hyvänmielen haukkaus. Heaven harrasti sellaista aikoinaan paljon.

Selkä vaan oikuttelee joka hemmetin päivä. Ihan kuin ei olisi tarpeeksi kantaa tätä pikimustaa sydäntä ja mieltä surua täynnä.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 28.08.2025 klo 12:55

Järkyttävä sumu aamulla. Olen varmaan nähnyt yhden kauhuleffan ja lukenut yhden dekkarin, liikaa, koska ajattelen, että sumussa vaanii paha. Sama olen huomannut, nyt kun illat jo pimenee, että pelottaa pimeä. Onneksi kujalla palaa katuvalot edes klo 23 mutta sitten entistäkin pimeää. Tuskin siellä mikään vaanii, mutta näin se vaan menee..

Nyt, kun taas luki uutisia siitä eilisestä joukkoampumisesta katoliseen kouluun ja kuinka sen ampujan aseessa luki mm Auvinen. Taisi olla Suomen eka kouluampuja.. Niin jotenkin tuntuu,että Suomi vedettiin maailmankartalle noin kauheassa asiassa. Ja, että joku maailmassa on iahannoinut hänen kauhistuttavaa tekoaan. Tuli ikävä olo sisälle johonkin sielun ja sydämen seutuville.

En mennyt hammaslääkäriin, kun se vasta huomenna. Mutta kyllä näin aivan kauheaa painajaista johon liittyi hammaslääkäri vesi jossa piti kahlata jnejne. Se on sarjassamme jatkuvat painajaiset.

Ei näkynyt Pee eilen eikä vielä toistaiseksi.. Aina käy mielessä, jos jotakin tapahtunut? Enhän minä sitä koskaan kuulisi. Ei ole Toffeliakaan näkynyt. HYvä, jos on jäänyt päiväksi sisälle.

Tein vähän puutarhahommia. Pikkuhiljaa. Kyllä se vaan on niin, että kun saa vähän oltua hommissa se nostaa mielialaa. Varmasti aamulla tuntuu, että on köykkinyt.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 29.08.2025 klo 11:53

Kummallinen yö oli. Ensin en meinannut nukahtaa ja sitten varttia yli puolenyön heräsin omaisen ääneen joka kajautti mukamas sängyn vieressä, että on aamu. Ei ollut todellista, mutta unet kaikkosi kerrasta ja istuin taas pelaamassa mahjongia pari tuntia. Kai se hammaslääkäri pelko oli taustalla... Ja ei olisi tarvinnut pelätä, kun katsottiin ja sanoi Joulukuun alussa katsotaan uudelleen.

Jännää oli taas, kun istuin odotushuone ja huomasin jalkojen hiukan tärisevän niin puserollani oli valkoinen kissankarva. En epäillyt hetkeäkään, etteikö ollut viesti Heavenilta. Vaikka kyseinen paita on ostettu paljon hänen poismenonsa jälkeen. Pelko katosi.

Kävin sitten kirjastossa ja siellä oli kiljuvia päivähoitopentuja hoitajiensa kanssa. Rasittavaa. Tykkään kirjaston hiljaisuudesta ja tuo oli painajaista. Sain kassillisen luettavaa kuitenkin.

Viime yönä satoi hetken kaatamalla. Katto romisi ja kaikki on yhä niin märkää, etten kyllä mene pihahommiin.

Pee ilmestyi eilen. Kultamussu. Lähti sitten puoli yhdeksältä jo ja tänään ei ole näkynyt. Epäilin, että on punkki selässä, mutta en kyllä saanut pois, kun sormista puuttuu näppäryys pidellä pinsettejä. Toivotaan kotijoukkujensa huomaavan.

Toffeli odotteli kun palasin kotiin. Ihan märkä pois, kun kuljeskellut märässä luonnossa.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 30.08.2025 klo 12:56

Pilvinen päivä. Olen tilannut kauheaa kaatosadetta 18-24 väliselle ajalle, ettei tarvitsisi elää pelossa milloin raketti pamahtaa ikkunasta sisään. Muutama psyko tässä lähellä pamauttaa varmaan tuhansia euroja aina ilmaan, vaikka muu kylä olisi hiljaa. Minusta Venetsialaiset ei kuulu taajamaalueelle. Pitää ruohoroopekin ajoissa vetää pois sähköstä. Yksi huoli vähemmän.

Toffeli taisi eilen käydä 6x luonani. Huomasin, että oli pienen tumman kolmion kasvattanut rintakarvoihin, jotka muuten valkeat. Toffelista kasvaa mies.

Pee ei käynyt eilen, mutta hetki sitten kävi päiväkahvilla. Elikkä Latzia ja kananjauhista. OLi todella hellällä tuulella. Halusi sitten matkaa jatkamaan. Ihanaa, kun poikkesi. Se olettamani punkki oli poistettu. Eli kotiväki huolehtii. Hienoa.

Talitinttejä käy jo kurkkaamassa, josko olisin aloittanut ruokinnan. En vielä. Ihan jo harakoitten takiakin, etteivät alkaisi heti pihalle tulla. Ja luonnossa on paljon ruokaa vielä saatavilla. Vasta kun maa jäätyy alan ruokkia. Pitäisi tänä vuonna tehdä laskentaa montako pussia siemeniä menee.

Järkyttävät kivut aina vaan jatkuu. Istuminen/nouseminen/sukkien laittaminen haastetta.

Kyllä meni tämäkin kesä nopeasti. Huomenna Elokuun vika päivä. Syyskuu tulossa, hyi.. Toivotaan, ettei aivan kauhea syksy tule. Eikös ensi viikolla tule muutama lämpöinen päiväkin?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 31.08.2025 klo 12:51

Kaunis, aurinkoinen aamupäivä. Lisää tälläisiä. Huomenna sitten Syyskuu. Kamottavaa.

Oli todella pientä paukutusta eilen. Mahtavaa. Alkuillasta muutama yksittäinen. Sama klo 22. Kun ei ole oikein pimeää. Sitten kauempaa kuului, mutta ei tästä ihan läheltä. Luin Ylen uutisista, että Kalajoella oli ollut jo Perjantaina kaaosta. Siellähän paljon kesämökkejä ja dyynejä. Oli ammuttu raketteja minne sattuu, tosia kohden. Ollut joukkotappelu jne. Poliisilla vallan kiireinen aika. Taas herätän aiheellisen kysymyksen sille voisiko ilotulitteiden käytön sallia vain ammattilaisille? Ettei niitä myytäisi kelle vaan. Oli alaikäisetkin niitä raketteja ampuneet. Ja oli siellä tainnut olla rattijuoppojakin. Suomalainen ei osaa juhlia ilman viinaa?

Onkos Trump kateissa? Varmaan jossakin operaatiossa sairaalassa ja salataan kansalta. Viittaan outoihin mustelmiin käsissä jne. Jos perusteelliset tutkimukset. Tuskin Putin ja kumppanit ainakaan kaapanneet. Salaliittoteoriat rehottaa.

Ei ole Pee vielä käynyt. Saattaa vielä ilmestyä. Toffeli kerran käynyt.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 01.09.2025 klo 15:04

Ja niin sitä ollaan jo Syyskuussa. Mutta aivan ihana, aurinkoinen ja lämmin päivä. Ei uskoisi että syksyssä ollaan. Vaan ei se taida montaa päivää näin helliä? Loppuviikosta sataa taas.

OLi komea miesvieras pitkästä aikaa. Tuli klo 22 ja lähti aamulla puoli seiskalta syötyään aampupalansa. Oli aika yllätys, että tuli niin myöhään ja heti oli hänelle selvää, että jää yökylään. Pee murunen. Saa nähdä tuleeko illalla?

Toffeli käynyt monta kertaa. Tuntui todella hyvältä nähdä, että omistajat olivat siististi leikanneet turkkia otsalta. OLiko punkki ollut vai mitä? Hyvällä tarkoitan sitä, että näen omistajien välittävän hänestä.

Meinasi koomapaska iskeä puoliltapäivin. Onneksi sain sen pois. Ja aamulla näin taas painajaista jatkounilla. Yöllä valvoin monta tuntia, kun oli kipuja ja uni katkesi.

Näin vauvasammakon. No, oletan sen olleen vauvakun oli vähän sormenpäätä isompi mutta niin teki komeita loikkia eteenpäin. Oli sattuma, että edes huomasin karikkeella.

Kauheasti olisi hommia tälle viikolle, kun saisi energiaa toteuttaa. Ei mitään kauhean vaativaa mutta kuitenkin.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 02.09.2025 klo 13:02

Hassua miten tärkeäksi tämä sivusto on tullut minulle. Se, että saan olla minä. Ei tarvitse mitään smalltalkia kaikki hyvin vaan voin sanoa suoraan miltä tuntuu. Etenkin, kun lääkäreille ei meidän tkssa pääse niin sitä pitää itse sumplia olonsa ja kolotuksensa ja pelotkin, että jos onkin jotakin vakavampaa..Ei vaan omaa luulotautia. Minulla ei ole ihmiskontakteja. Elän oikeastaan vain Toffelille ja Peelle. Kumpikin välittää minusta koko kissansydämensä pohjasta. Pee on aina halunnut hellyyttä, mutta on ihanaa, kuinka myös Toffe sitä haluaa minulta.

Fbssä tulen aina jonkun mukamas viisaamman jyräämäksi mielipiteestäni ja en oikein viihdy siellä. Lähinnä kissapuolella olen. Instassa seuraan muutamaa rokkistaraa ja tietenkin Kamala Luonto. Ja oma taskaajani. En minä sinne kirjoita mitään. Jätän vaan peukkua tai sydäntä.

Aamulla, kun tulin marketista aurinko porotti suoraan kuistille ja oli +30 mittarissa. NYt meni taivas mustaan pilveen ja aika varmaan viileni ilmakin. Tykkään aina istua kuistilla, kun vielä hiljaista. Puut on muuten alkaneet kellastua. Syksy saapuilee.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 03.09.2025 klo 13:00

Ompas harmaa päivä. Vielä ei sada, mutta varmaan se vielä tulee. Niin taisi sääpoikakin lupailla eilen.

Olipas äsken kuumottava tilanne, joka olisi voinut päättyä tappeluun. Pee tuli siinä aamuseiskalta ja on nukkunut tyytyväisenä. Rupesin päiväkahveja keittämään ja kysyin ottaako hänkin? Heti kipitti pöydän viereen. Oli kananjauhista ja Latzia. Sitten menikin ovelle, että voisimpas lähteä. Vaan kun avasin oven niin siellä Toffe. Kauhean karjaisun päästi pikku kita suurella ja sitten juoksi vähän kauenmaksi. Pee nousi seisomaan ja selitin, että se on Toffe. Ei Peetä kiinnosta tappelut, etenkään vatsa pullollaan..Menin jatkamaan kahvin ryystämistä ja olin valmiina syöksymään jos kuuluu tappelun ääniä. Kun menin takaisin Toffe juoksi kuistille ja Pee oli jatkanut matkaansa. Kaikki hyvin.

Taas oli huono yö, niitä on vähän joka yö. Herään ja ei vaan enää nukuta. Ja kun lopulta nukun tulee joo painajainen tai muuten kauhean värikäs uni. Kyllä pakko jo uskoa, että unihäiriöt johtuu yhdestä lääkkeestäni. Se lukee haittavaikutuksissakin. En arvaa sitä lopettaakaan. Pitääpäs kysyä apteekissa onko kukaan muu mahdollisesti maininnut asiasta.

Mysteeriasia oli tapahtunut viime yönä. Minulla on pihakoristeena sellainen pieni virtahepo. Se on betonia ja painaa kauheasti. Eli kissa ei sitä saisi liikkumaan. Ja ruohorobo ei liiku yöllä ja ei ylettyisi siihen...aamulla oli kaukana nurmikolla. Kuka, mikä? Miksi?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 04.09.2025 klo 13:01

Pikkuhiljaa alkaa ilma kaunistua. Oli jotenkin synkkää ja pilvistä, kun kävin apteekissa ja marketissa. Ei ole näkynyt Peetä eikä Toffelia tänään vielä.

Huomenna olisi monta asiaa hoidettavaksi. Kunhan löytyisi energiaa siihen. Autokin pitäisi pestä. Ei ole varsinaisesti likainen, mutta pölyinen. Tuo selkä vaan vaivaa aina ja toisessa jalkapöydässä jotakin outoa? Olen koittanut laittaa Voltaren fortea, mutta ei tehoa. Ei tykkää nilkkasukista eikä kengästä. Olisikoshan mustelma tulossa jokin verenpurkauma kuitenkin. Seuraamapas asiaa. Jos pahenee käyn tkn tiskillä huomanna kuulemassa, etten ole tarpeeksi sairas saadakseni ajan lääkärille. Jospa se parantaisi, heh.

Kyllä minua taas raivostuttaa, kun uutiset kertoi kuinka kauheita palkankorotuksia kansanedustajat saavat!!!!!!!!! Ja mitä he tekee? Istuvat ja räpläävät luuriaan. Eikös tuohon voisi tehdä niitä budjettileikkauksia?

Ja taas kokoustetaan Ukrainan turvatakuuasiasta ja mitään ei tapahdu, muuta kuin Venäjä etenee rintamalla ja viattomia kuolee joka päivä. Putin nauraa. Ei kuulostanut yhtään hyvältä hänen yhteistyö Kiinan ja sen Korean hepun kanssa. Saa sieltä aseita yms. Tuohon sotaan olisi yksi hyvä ja tehokas ratkaisu, mutta luulempa etten saa sitä sanoa julkisesti. Ihmettelen vain miksi ei edes yritetä? Trump sekoaa yhä enenmän päivä päivältä, kun seuraa miten hoitelee hommia omassa maassaan. Ja missä oli sen katoamisensa ajan, kun varapressa entoi vielä niin kylmäävän lausunnon.. Ja mitäs tämä, että Tanska..olikohan se tuo maa..on nyt mukana sodassa sanoo Venäjä, kun siellä tehdään jotakin aseita Ukrainalle tms... Hitsi miksi edes luen lehtiä, kun on täynnä vain kamaluuksia. Eilen oli jommassakummassa lehdessä otsikko JUURI NYT Suomi valmistautuu sotaan!

Nukun nykyään niin kauhean huonosti, että pelkkä sängyn katsominen ahdistaa. Tietää, että nukahtaa pariksi tunniksi ja sitten onkin hereillä ja ei vaan nukuta ja aamuun ikuisuus. Koko päivä menee sitten turrana.