Täälläkö taas..
Yhä olen aikalailla hukassa tämän sivuston kanssa ja en löydä ihmisiä, joiden kirjoituksia luin. Kaunis ilma ulkona, tuulee kuitenkin. Kukkiin vaihdoin vähän multia ja sain kateille tilattua eläinlääkärin. En sitä, jonka lomalta paluuta odottelin kk kaupalla. Maanantaina soitin, niin vastaajassa oli viesti, että sairaslomalla, toistaiseksi..Otti pannuun kunnolla, koska olisin voinut viedä katit jo aikoja sitten toiselle eläinlääkärille. No, Torstaina mennään rokotuksille ja Masterin peukkukyntä tarkistamaan, joka kasvanut ihon alle ja en uskalla epävarmoilla kourillani leikata, kun ukko kiskoo käpälää pois..Äänestämässäkin pitäisi käydä, ennakkona. Ei ole epäilyä puolueesta.
Laittaako kukaan rairuohoja pääsiäseksi? Antakaa hyviä vinkkejä kuinka saisin nousemaan paria kortta enenmän?
Aamulla oli niin musta taivas, kun lähdin kauppaan, eikä lämmin alkuunkaan. Kärvistelin ilman takkia kuitenkin. Nythän vielä kesä. Ja eikös helle palaa ensi viikolla. Ei käristyshelle, mutta lämpimämpää. Aikaisin on viinimarjat kypsyneet tänä vuonna. Ja tulee paljon. Pitäisi kerätä ja pakastaa. Mukavaa talvella tehdä vispipuuroa niistä. Metsään en kyllä uskalla vaikka kuinka mustikat kypsyneetkin.
Ei näy Peetä. Eihän se mitään, jos tietäisin, että voi hyvin ja on kotonaan. Mutta nyt huoli koputtelee olkapäällä koko ajan, että jos jotakin tapahtunut? En saa koskaan tietää, kun en tiedä missä kotinsa. Toffeli käy sitäkin useammin ja ottaa minusta kaiken irti.
Tilasin kampaajankin ensi viikolle. Se on aina iso homma, kun en yhtään osaa smalltalkia. Onneksi kampaajat aina puhelee, niin jotakin siihen voin kommentoida.
Huomenna sitten nähdään, kuinka Putin nauraa olemaattomaan partaansa Trumpin uhkailuille, jos ei tule tulitaukoa. Ei takula tule. Saattaa jonkin pienen pienen myönnytyksen antaa ja Trump haltioituu, kun saa edes sen ja siihen jää uhkailut. En tajua, eikö aikuinen mies näe, kummoinen Putin oikeasti on? Ja en kauheasti tykkää, että meidän pressa kovasti mukana kaikessa, koska siten sana SUOMI piirtyy Putinin mieleen ja kas päättääkin hyökätä tänne. Ja samaan aikaan muistellaan Hiroshiman uhreja/eilen. Kyllä jotenkin kosketti eilen uutisointi. Ja entäs tämä ministerin kännisekoilu? Oli vaan vapaalla, mutta tuollaisessa virassa kannattaisi se känni hankkia niin ettei päädy lehtiin.
Lämmintä taas pukka. Ei hellettä, mutta hiki tuli vakiokierroksella. Ja kun auto pienen hetken odotti parkissa niin johan oli sauna.
Tuhat ja miljoona puutarhahommaa odottelee tekijäänsä, mutta kun aina löytyy tekosyitä jättää ne ensi viikolle tms. No, eestäni löydän.
Sydän on niin raskas huolesta ja surusta, kun ei vaan Peetä näy. Ja tänään ei näy Toffeliakaan.
Västäräkeillä varmaan toinen pesintä vai onkohan jo kolmas..kun näkee nuoria Keikuttelemassa liiankin pelottomasti tiellä. Itse annan heidän olla ja mennä vaikka 10 autoa seisoisin takana. Minä en rupea luontokappaleiden päälle ajamaan.
Tänään heinäsirkka taas soitteli viuluaan. Ja monta isoa perhosta lenteli puutarhassa. Leppäkerttuja yhä vaan kaipailen. Mahtaakos niitä enää olla? Ja siilejä kaipaan.
Tosi huonosti taas saan nukuttua. Heräsin 23.40 ja luulin, että jo aamu, kun niin pirteä olo. Raivostuttavaa. On niin ikävä Heavenia ja Masteriakin. Ainahan on. Jokaikinen päivä ja hetki. Me olimme niin kauan yhdessä. Melkein 20v.
Jaa-a, ei tainnut tulla UKrainaan rauhaa? Se niistä Trumpin uhkailuista. Naurettava tyyppi.
Järkyttävän alakuloinen olo. Mikään ei jaksa innostaa yhtään. Päähän tulvii muistoja varmaan 30v vanhoista asioista, joita en muistanut ollenkaan. Kooma pyyhki muistin niin tehokkaasti. Ei olisi tarvinnut noidenkaan muistojen palata. Ei olleet mukavia ollenkaan. Vaan minkäs teet. Varmaan kohta lävähtää koomapaska päähän, kun näin pitkään jo tehnyt tuloaan.
Ei vaan näy Peetä. Toffelikin taitaa olla kotona, kun omistajat vapaalla. Hyvä niin.
Jestas, että osaa taas raivostuttaa tuo Trumpin ja Putinin vehkeily. Siis, että Ukrainan pitäisi luopua maistaan, koska nuo kaksi päättää kuulematta Ukrainaa? Tuo on niin uskomatonta hommaa, ettei mitään rajaa. Toivottavasti on vaan lehtien höpinää? Mutta jokuhan telkussa eilen sanoi, että Ukraina voidaan painostaa siihen? Kaksi suurta ja pieni Ukraina. Kaikki putoaa Putinin syliin, kuin kypsät omenat. Ja Trump myhäilee muka tekevänsä rauhan noin? Sehän nuoleskelee Putinia. Miten voi olla tuollainen noin suuren maan pressana? Eikö kukaan puutu Natomaistakaan moiseen? Täytyyhän UKrainallakin oikeuksia olla. Nyt en muista mikä se luku oli minkä Putin tapattaa sodassa sotilaitaan päivässä. Sanoivat sen luvun, mutta ei pysynyt päässä. Ja kaiken maailman palkkasotilaita ja mistä kaikista maista se hankkii tykinruokaa. Eikö kaatuneiden sotilaiden omaiset kyseenalaista?
Vähän pilvessä taivas ulkona. Olisi hyvä tehdä pihahommia vaan kun ei saa itseään tehokkaaksi. Olen kadottanut itseni. Elämänhaluni. HYmyni.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: jatkan vähän.. sitä luulee, ettei mikään enää järkytä, kunnes lukee iltapäivälehdet. Kuvasto, josta voit valita sodassa Ukrainalta viedyn lapsen hiesten värin, silmien tms mukaan. Aivan sairasta. Eikö kukaan oikeasti saa oikeutta maailmaan? Eihän lapsi ole mikään katalogista valittava?
Synkkä taivas. Illalla pitäisi sataa ja ukkostaa. Enpäs oikein usko. Nostin meinaan muutaman paremman kesäkukan seinän viereen suojaan. Se on takuuvarma keino estää sade. Sitä tuntee itsensä idiootiksi kun niitä raahaa. Mutta kivempi niin kuin sitten vasta kun oikeasti sataa.
Ei vaan näy Peetä. Että voi olla ikävä. Toffe kävi pyörähtämässä ja lähti takaisin kotiaan kohti. MUkava, kun kävi, ettei kaikki minua unohda.
Illalla taas tuli selkeä muisto päähän ja täytyy olla jostakin 80 luvulta saakka. En tiennyt moista muistavani, mutta tunnistin kun tuli. Nostaa kauheasti pelkoa, että kuinka pahana koomapaska iskee tällä kertaa,
Kirjoitin pitkään ja unohdin lähettää tekstin. No, eipä suurta menetystä ihmiskunnalle siitä tullut. Ilmoja kiroilin, kun aamulla oli niin kauhean märkää, että laitoin lakanapyykin sisälle kuivumaan. Nyt sitten aurinko paistaa ja pikkuisen tuulee. Näin se aina käy.
Illalla satoi kaatamalla varmaan reilun tunnin. Luulin kuulleeni kerran ukkosen jostakin kaukaa, mutta taisi olla näitä ikiomia pään sisäisiä ääniä. Onneksi ne koskaan ei ole vaarallisia. Muistan aina, kun koomareissun jälkeen jouduin kuntoutusosastolle ja koitin puhua oudosta päästäni niin psykka rupesi tenttaamaan kuvittelenko jonkun tuijottavan minua, puhuvan minusta tai uhkaavan minua. Tai käskeekö äänet minun vahingoittaa jotakuta. Olin aivan ihmessäni ja tunnnusti sitten, että testasi onko minulla psykoosi. Ei todellakaan ole. Pitkään kuvittelin ihmisten katsovan kun liikuin erilailla vammojeni takia. Se on mennyt ohitse. Jos joku haluaa katsoa niin siitäpäs vain. Voin selittääkin, jos joku kysyy.
Ei näy Pee. Täytyy vaan ajatella, että pojalla olisi mökkireissu tms.
Eilen oli tooooosi kurja olo. Lähdin roskia viemään ja jopas tuli ihanaa lämpöä ja iloa, kun pojat tuli lenkillä. Ennen oli 2 mäyräkoiraa, nyt oli tullut vielä kolmaskin. Voi, kuinka ihania ja suloisia ovat. Ja kuinka pitävät minusta. Kulkevat niin kiltisti yhdessä.
Ajattelin heitä helliessäni, kuinka Master olisi varmasti mennyt tönimään päällään, että ollaan kamuja, juu. Master rakasti koiria, mitä isompi sitä ihananpi. Nuorena viereiseltä kujalta karkasi Bernin paimenkoira aina Masterin luo. OLivat ystäviä. Kyllä Heavenkin olisi uskaltanut poikia käydä katsomassa, kun ovat niin rauhallisia. Samasta perheestä, kuin se Bernin paimenkoira kävi meillä Eero kattikin, joka oli Heavenin ihailija. Siellä kaikki sateenkaaripolulla. Ei enää kipuja kenelläkään, eikä sairautta.
Nyt näkyy emäntä kaivolta kotiin. Jotenkin lempeän hemmoteltu olo, vaikka jännitin ihan hulluna, että varmana koomapaska iskee. Kun sitä ei kehtaa sanoa, että saattaa tulla, että ei tarvitse ambulanssia soittaa. Kun en itse tiedä näkyykö se ulkopuolisille vai tapahtuuko se ihan kokonaan pääni sisällä. Ja tuntuu, että se tapahtuu pian, mutta kauanko se pian todellisuudessa on? No, hyvin selvisin.
Aurinko paistaa kauniisti ja oli mukavan lämmin. Iltapäivällä pitäisi sadetta ripsauttaa. Täytyy silti kastella ikkunalaatikot, niihin ei sade yllä.
Ei vaan näy Peetä. Toffeli jo kahdesti käynyt. Kun on kuitenkin huoli, että jos on jotakin pahaa tapahtunut Pee. Mutta viime kesänä teki samanlaisen katoamisen ja Lokakuulla palasi, kuin ei olisi pois ollutkaan.
Ja niin paistaa aurinko lämpöisesti ulkona ja sydämessä. Pee palasi eilen illalla!!!!!!!!!!!!! Voi sitä hellyyttä, jota antoi. Söi hyvin ja halusi sitten lähteä. Tänä aamuna 6.30 odotti kuistilla ja on nyt sitten päivähoidossa luonani. Pitkänä halkona nukkuu sängyssä. Aamusella oli sohvalla ja minä tuolissa siinä vieressä. Kuorsasi niin autuaasti, että tipuin itsekkin unten maille. Siirtyi sitten sänkyyn, kun laittelin ruokaa itselleni.
Kyllä se oli helpotus jestas sentään. Ehdin jo keksiä vaikka mitkä uhkakuvaa miksi ei viikkoon näkynyt. Mutta taisi poika olla mökillä. Kaikki hyvin taas.
Toffeli on käynyt kolme kertaa jo. Vähän säikky, joku taas kohdellut rumasti.
Vähän pitäisi viinimarjoja poimia niin saisi piirakan tehtyä kahvipullaksi.
Hahhah.. sormeni ovat oppineet sensuroimaan itsestään tylsiä jaarituksiani. Uusi yritys kehiin.
Oli jo niin kaunis ja aurinkoinen ilma, mutta kerrasta veti koko taivaan pilviseksi. Eikös tänään pitänyt olla viikon paras ilma ja huomenna vasta sateet saapusivat? Sitä odotellessa.
Kävin marketissa ja apteekissa. Kerrasta meni 50e apteekkiin. Minkäs teet. On vielä lääke, jota Kela ei korvaa.
Pee taisi siirtyä iltavuoroon, kun ei ole vielä näkynyt. Tulee illenmalla. Ostin kinkun filesuikaletta ja kanan jauhistakin jäi vielä. Toffeli kävi kerran.
Perhanan ishias taas rassaa. Mutta maha oikutellut ja en uskalla Buranaa ottaa, että kipu menisi pois, muut ei minulla tehoa.
Jahas, huomennakos me nähdään ihme ja Ukrainaan aselepo? En usko pätkääkään asiaan. Saatikka, että Trump mitään lisätulleja määräisi. Kyllä Putin osaa tämän pelin. MInulla olisi mielessä vallan mainio ratkaisu ja en tajua, ettei sitä ole yritetty. HYi minua. Jotenkin rassaa tuo UKrainan sortaminen. Ja oletteko huomannut, että Venäjä iskee kohteisiin missä kuolee varmasti ihmisiä, mutta Ukraina koittaa tuhota laitoksia ym. Ei ihmiskohteita. Minusta kauhean huolestuttavaa, kuinka Venäjä edennyt viime aikoina.
Tikka on ruvennnut ääntelemään. On varmaan palannut metsiltä lähemmäs ihmisasutusta. Siilejä ei vaan näy vaikka kuinka koitan illallakin katsella. En vie turhaan sinne ruokaa, ettei harakoita kiinnosta.
Täällä ootellaan kohta lankeavaa sadetta. Pikkuisia tuulenpuuskia jo ilmassa. Illalla pitäisi ukkostaa kymppiuutisten maissa. En tykkää ukkosesta, kun pitäisi mennä nukkumaan. Jotenkin pelottavaa silloin. No, eipä se muulloinkaan ole mukavaa. Meinaavat säätyypit, että nyt alkaisi syksy. Ei kyllä olla yhtään valmiita siihen. MItä tapahtui puheille pitkästä, lämpimästä syksystä? Tuuliko vei?
Tosi huono yö taas. Ollut jo viikon. Särki kauheasti joka paikkaa. Ja tietty vaikka kuinka pieneksi murensin Buranan niin vedin sen henkeeni ja kauan sai vedet silmissä rykien kakistella, että elämä palasi. Ishias heti aamulla. Varmaan tämä suht kostea ilman laatu laukaisee sen?
Päivähoitolapsi nukkuu sohvalla/Pee. Venyttelee ja hymyilee unissaan. Saapui vasta aamuysiltä. Aina, kun hänelle puhuu kouristelee tassujaan hyvästä mielestä. Ihana Pee.
Jahas, tänä iltanakos sitten tulee se tulitauko? Ja kattia kanssa. Ei takula tule, mutta jotakin Putin saa Trumpille kieroiltua, kun ensin tapaavat vain tulkkien läsnäollessa. KOvasti on asiasta uutisoitu. Eilen jotenkin ahdisti se, kun luin, että suojaavatko hävittäjät Putinin matkaa Alaskaan? Alaskahan kuuluu Usalle? Ja hävittäjät tulisi Usan alueelle?
Kävin pienellä Perjantaitourilla. Vain kirjasto ja roskat. Oli tullut uusia kierrätyssäiliöitä. Pikkuisen hygieenisempiä kuin entiset. Se peltiastia oli aina kauhean törkyinen ennen.
Eipä ole koskaan tullut noin kauheasti karviaisia kun tänä vuonna. Sellainen pieni tuppura mutta oksat aivan notkuu marjoista. Mustia viinimarjoja tuli huonosti, kun syksyllä leikkasin kuivia oksia. Punaisista osa saa jäädä pensaaseen,jospa tilhille ja rastaille maistuisi.
Pitäisi aina kirjoittaa lunttilappu, mistä asiasta haluaisi sanoa jotakin. Alkaa muisti pätkiä. Eilen jo ihmettelin uutisointia, kuinka meidän edesmenneestä hiihtosankarista oli kirja julkaistu. Ja sen perusteella vaikka mitä otsikoita. Ei tuntunut yhtään hyvältä. Ajattelin vain, että eikö olisi aika antaa rikkinäisen sielun nukkua jo rauhan unta. Kuka tarvitsee moista kirjaa, jota ryyditetty omasta mielestä ikävillä asioilla. Missä on kunnioitus? Kuka haluaa yhä rahastaa hänellä? Annettaisiin jo olla. Levätä rauhassa, että sisäiset haavansa sielussaan paranee. Mutta ehkä se myy ja joku tienaa, näinhän se aina menee. Mutta eikö voisi muistella hyviä asioita? Miksi kaikki mielenmustuus ja se kuinka yksin sitä on haavojensa kanssa myy?
Nyt tuli jo eka iso kuuro. Taitaa ripsottaa vettä. Poika siirtyi sänkyyn jatkounille, kun sai vähän välipalaa. Pee siis.
On se pakko myöntää, että ulkona jo tuntuu syksy. Sellainen tietty tuoksu ilmassa ja kosteaa. Taisi olla +18 vaan mittarissa. Piti nostaa minimistä sisälämpöjäkin. En kyllä yhtään ole valmis syksyyn.
Pee lähti illalla lähempänä klo 18. Tänään kävi aamupalalla, mutta halusi sitten takaisin ulos. On niin hellä ja rakastava, ettei rassu tiedä miten sen näyttäisi. Syliinkin jo kipaisi tuosta vaan. Höppänä Pee. Ei varmaan enää tänään tule, tai kuka tietää? Katson aina välillä kuistille onko ilmestynyt. Toffeli ehti käydä ennen Peetä.
Olin yöllä hereillä kahden paikkeilla, kun kokous oli loppunut ja piti alkaa tiedotustilaisuus. Putin siinä jotakin hörisi, mutta kun teksti tulee niin viiveellä, etten jaksanut odotella. Tiesin, ettei ihmettä tapahtunut. Nyt ei minulle ihan selvää kuitenkaan ole, mitä siellä juonivat? Yksi otsikko osui silmään, että kaikki olisi Ukrainan syytä. Trumph totesi. Ja meneekös Ukrainan pressa Maanantaina tapaamaan Trumphia? Ihme vetkuttelua..lisää vaan kuolleita koko ajan. Viattomia, syyttömiä. Ei sanaakaan pakotteista? Ja syytettiin Eurooppaa hautomasta suunnitelmia jotka vaan mutkistaa asioita? Voiko se olla näin vaikeaa? Putin taas sai TRumpin puolelleen. Käy niin vihaksi, ettei mitään rajaa.
Ikävä ilma ulkona, mutta ei onneksi ihan kauhea myrsky. Ihan syksy minusta.
Pee tuli takaisin iltapäivällä. Ei varmaan päässyt kotiinsa ja palasi tänne. Lähti vasta iltakymmeneltä.
Ompas ollut kaksi päivää helvetistä. Meinasin jo soittaa taksin ja lähteä isolle kylälle päivystykseen. Mutta en kuitenkaan. Söin ruuaksi pikariisiä ja kastiketta. Siitä se alkoi. Koko illan ja yön oksensin sormet kurkussa, kun närästi kauheasti. Illalla jo iski pari koomapaskaa varoittamatta. Ja koko yön oli samaa. Koomapaskaa liukuhihnalla. Ja siinä välissä oksensin. Sitten alkoi kosteus tuoda kaikki mahdolliset kivut ja en voinut ärtyneeseen mahaan särkylääkettä ottaa. Ihan pikkuisen olen saanut pysymään sisällä. Kun on diabestekin, niin ei saisi sokerit laskea. Ihan kauheaa. En muista milloin näin kauheaa olisi ollut. Se riisi sen laukaisi. Ei ollut ihan kypsää vaikka ohjeen mukaan tein.
KUn lääkärille ei vaan saa aikaa, kun hoitajat päättää oletko tarpeeksi sairas, että saat ajan. Kauhea tenttaaminen ja minusta se ei hoitajille kuuluisi mikä minulla on.
Niin se lopetti sinivalkoinen äänikin uransa. Katri Helena siis. Ei ole koskaan kuulunut suosikeihin minulla.
Kolean aamun, +7 jälkeen aurinko rupesi paistamaan. Mutta kyllä se on pakko vaan uskoa syksyn saapuneen.
Oli komea miesvieras taas yötä. Pee kulta. Illansuussa ilmestyi ja meni hetimiten sänkyyn nukkumaan syötyään välipalaa. Sitten lähempänä 21 tuli syömään, mutta palasi sänkyyn. Halusi jäädä yöksi. Tietää, että herään kyllä, jos maukuu. Vedin toiletin näkösälle hänelle, mutta ei ollut pissattanut. Aamulla kuuden maissa kun nousin tuumasi, että pitänee lähteä, mutta peruutteli kun huomasi kuinka koleaa ulkona. Pikkuisen pepusta työnsin, että lähtisi pisulle. Vähän päästä katsoi, niin oli jatkanut matkaa. Ei ole vielä näkynyt. Aina on huono omatunto, kun hän yötä täällä, mutta jos omistaja kaipailisi voisi laittaa paikallislehteen textarin tai kylän omaan chattiin. Ja panta kaulaan, jossa olisi tiedot. MInun on mahdoton lähteä karsimaan mistä olisi? Tällä taajamassa tupia piisaa.
Onneksi olo parani jo illalla. Kyllä oli tosi kauhea olo. Nyt on vaan jotenkin heikotusta vaikka ruoka pysynyt sisällä. Mutta oksentaminen tyhjensi kyllä kaikki rippeetkin mitä mahassa oli. Noh, nyt kaikki ok. Mitä nyt kosteiden ilmojen tuomia kolotuksia ja ishiasta. Ei mitään uutta tässä painajaisessa nimeltä elämä.
Yhtään ei ole takki liikaa ulkona. Hyytävän kylmä tuuli. Ja nyt taivas täynnä mustia pilviä, kohta varmasti sataa kaatamalla. Syksyähän tämä. Taisi olla Lauantaille, kun yöksi jo luvataan 0 astetta, eli tosi iso hallan vaara. Menee kerrasta kesäkukat. En aio niitä suojaan kantaa, kun siinä säästää ehkä vain päiviä. Johan joku kauppa mainosti Callunoita? Voipi olla jo täälläkin myynnissä kohta. En ehtinyt kaupalla käydä tänään, kun käytin omaista kampaajalla ja hain pitsat meille. Kyllä maistui hyvältä. En ole aikaan syönyt. Nyt vähän kauhulla odottelen iskeekö taas oireet.. Ei ainakaan heti.
Tein vähän pihahommiakin. Yhden kottikärryllisen. Mutta kun perhanan ishias vihottelee. Jospa vähän kerrallaan. Eihän ne hommat sieltä karkaa.
Ei näkynyt Peetä eilen ja ei vielä tänään. Toffeli kävi.
Jaa-a en tullut hullua hurskaamaksi niiden eilisestä kokoustamisesta. Eipä ainakaan tulitaukoa eikä rauhaa pukannut. Päinvastoin Putin saa lisää aikaa tapattaa Ukrainalaisia,
Sadetta aamusta alkaen. Nyt taitaa pientä taukoa pitää, mutta kauheita pilviä taivaanranta täynnä. Niin syksyistä.
Pee sitten ilmestyi illansuussa. Halusi ulos 22.30. Pikkuisen mietin pääseekö kotiinsa ja kun piti sataakin. Oli päässyt, koska ilmestyi vasta aamukasilta ja ei ollut nälkä. Siitä saakka ottanut komistusunia. Äsken otti päiväkahvin Latzina.
Minua masentaa nämä pimentyvät illat. Alkaa jo pelottaa ilmestyykö ikkunoiden taakse joka syksyinen rapistelija. Ja kun on ruohoa tallattu, niin ei ole kissa.
Oli taas vallan kummallisia unia yöni täynnä. Ja oli taas käärmeitä. Kuinkas muuten.