Teknisenä neuvojana Tansaniassa.
Kokemukseni eivät ole aiheen mukaizia,mutta en ole lyötänyt muuta puhua eräistä mieltäni painavista asioista,joita kojn ollssani kaakkois Tansaniassa ainoana valkoisena viikot puskissa, joissa ei juurimuita autoja kulkenut,Jouduin joskus caikeuksiin,kun olisin ottanut kyytii i äidit sairaine lapsineen,mutta nuoret miehet työnsivät heidät pois. Päätin,etten pysäytä autoa, elleivät kaikki sovi. Näin tein terran Nevalan lähellä. Äiti piti sylissään sairasta lasta. En pysähtynyt.,koska kakki eivät sopineet. Illalla palasin samaan tietä ja lapsen pää riipui jo. Ei äiti minuun katsonut, mutta näin monena yönä unta äidin ojentavan sitä lastaan minulle. Kuuntelin kerran radio Dein lähetystä ja siinä lähetystyössä olleet ja traumaattisia kokeneet ihmiset kertoivat vaikeinta kotiutumisessaan olleen sen ,ettei kukaan kuuntele ja ainakaan ymmärrä tällaisten kokemusten tekemään vaikutusta ,ellei ole kokenut samaa. Olen nyt talvet Thaimaassa ja kummalta tuntui,kun alussa ihmiset puhuivat vain osakkeiden ostamisessa,kun olin Keniassa katsellut työntekijöikseni,ihmiset, joilla oli kengät ja osunut oikeaan.Pakolaiskeskustelu vaivasi kovasti. Lienen 10 v sitten jo lukenut afrikankin pakolaisleistä,mutta ne olivat silloin niin kaukana Afrikassa. Olen seurallinen ja esitän pienissä juhlissa runoja mm. Minusta yksinäisin ihminen on sellainen, kuka ei uskalla kenellekään kertoa olevansa yksinäinen. Minulla tämä tunne on vain joskus,koska pyöräily petanque ja lukeminen täyttää aikani.jJoskus vain mieli pylrii lapsissa,jotka pelasivat paljain ja rätti palloa kovalla tantereella.
Hei
...vaikeinta kotiutumisessaan olleen sen ,ettei kukaan kuuntele ja ainakaan ymmärrä tällaisten kokemusten tekemään vaikutusta ,ellei ole kokenut samaa...
Olin itse komennuksella. Kollegani kuoli käsiin. Hänen kuoleman aiheuttanut ihminen kuoli käsiin. Kontrastit suomeen ovat suuria. Täällä puhutaan edelleen jostain konginkankaan onnettomuudedta ja itse olet ollut paikalla suuremmassa...
Ja ei. En hallunnut nokittaa kovemmilla tai rajummilla kokemuksilla. Haluan halata. Ottaa syliin. Ymmärtää. Lohduttaa. Rakastaa.
Sillä meitä ei ymmärretä.
Tiedän itse, mitä on jättää ihminen kuolemaan. Tiedän, mitä tapahtuu, kun ihminen tapetaan. Tiedän, mitä on kun huomaa itsessään ristiriitoja.
Itse koin erittäin lohduttavana sen, että kun noin 8 vuotta kotiinpaluun jälkeen tapasin ihmisen joka oli käsitellyt samaa asiaa. En saanut hyväksyntää tai oikeutusta. Edelleen olen itse vastuussa. Mutta sain ymmärrystä siihen, että ihmisiä ei kiinnosta. Ne kuuntelevat 10 minuuttia ja se oli siinä. Ei kiinnosta. Eikä tarvitsekaan.
Minun elämäni avaaminen muille ei ole itsetarkoitus. Se, että toinen ymmärtää ei ole välttämätöntä. Täällä ei ihmiset voi ymmärtää. Sen ymmärsin vasta, kun tapasin ihmisen joka sen on hyväksynyt.
Et ole yksin.