Kiva näitä juttuja on lukea, samanlaisia kokemuksia on paljon. Itselläni ollut aika mukava olo melko pitkään, ja joulunpyhinä olin nomaali ja iloinen, kun sain olla ihmisten kanssa. Nyt olen taas yksin ja alan vajota. Mikä siinä on, että ei pysty säilyttämään hyvää mieltä, vaikka tietää, että masennus ei ole ainoa vaihtoehto, ja on juuri äskettäin kokenut muuta? Ottaa päähän!
😠 😠😠
Kai se on se Ylermi taas, joka höpöttää: "Noni, mitä mä sanoin! Et sä mihinkään pysty, edes hyvään mieleen, eikä se sivumennen sanoen sulle kuulukaan! Muille vaan, susta ei oo mihinkään!" Ja Masa säestää: "Paree vaan roikuttaa siipiä ja mököttää, se on turvallisempaa ja senhän sä osaat."
Ja oikeesti: ihmisten läheisyydessä erittyy mielihyvähormoneita (ainakin jossakin seurassa). Ja väsyneenä ja masentuneena on vaikea hakeutua lämmittävään seuraan.
Pärjäillään!

P.S. Ylermin useimmin toistuvia vakiofraaseja: "Mitä ihmisetkin ajattelee! Taatusti pitävät naurettavana, hulluna, luuserina! Kaikki näkee jo kaukaa sun typeryyden! Kyllä muut osaa pitää mielialan korkealla eikä niitten tartte olla yksin. Oot yksin ihan vaan sen takia kun oot mitätön paska!" Oliskohan järkevämpää uskoa Ylermiä vai miettiä ite? Kumman mielipide mahtais olla itselle tärkeämpi? Tiedä häntä.

Kippis kaikille! 🌻🙂🌻

Tänään on juhlapäivä ja moni on jossain ystävien kanssa pitämässä hauskaa tai istumassa iltaa. Minä istun yksin kotona, mutta jostain syystä se ei harmita ollenkaan. Tänään on kai ollut hyvä päivä. Jaksoin laittaa tavallisesta poiketen vähän parempaa ruokaakin. Jos yöllä ei sada, saatan jopa lähteä ulos katsomaan ilotulituksia. Ihan omassa seurassani.

Missasin päivällä live-ryhmän kun piti mennä lääkäriin. Harmittaa vähän, kun live-ryhmät aina helpottaa yksinäisyyttä. Toisten kanssa on mukava jutella, kun ei ole “oikeita” ihmisiä elämässä mukana. Ensi viikolla sitten.

Niin se vuosi tosiaan vaihtui, mutta olotila pysyy samana. Nyt tuntuu kuin olisin tehnyt täyden työpäivän hikihatussa, kun kävin asioilla ja sitten vielä tein paperihommia kotona. Piti tarkistaa maksettuja tukia kun niissä on ollut sotkuja, ja sitten vielä laskin verohommeleita kun nekin oli vähän pielessä. Mulla ei meinaa hermo riittää tommosiin asioihin. Voimat loppuu, vaikka vaan istuu pöydän ääressä ja selailee papereita. Ja kaikki on tehty niin kamalan monimutkaiseksi. Tuntuu kuin mulla olis vaan puolet aivoista toiminnassa ja sillä pitäisi osata tehdä kaikki mikä ennenkin. Asioiden hallinta ja ymmärtäminen on paljon vaikeampaa kuin ennen.

Kiva kun joku kirjottaa ja kommentoi välillä. Mäkin käyn lukemassa monia ketjuja, mutta en yleensä jaksa kirjoittaa mitään.

Ainiin, en sitten mennyt katsomaan ulos ilotulituksia. Ikkunasta ihailin ja hienojahan nuo olivat.

Mikään ei kiinnosta. Voisin taas vaan nukkua. Välillä on niin kamalan tyhjä olo eikä mikään tunnu miltään. Elämä menee ohi ja mä en pysy sen mukana. Mä en saa mistään kiinni, mikään ei huvita.

Tuo viimeisin päivityksesi olisi voinut olla sanasta sanaan minun kirjoittamani. Tosin tänään tuntuu minulla olevan hieman parempi päivä. Jos jaksaisi vakka käsitöitä tehdä tänään. Saan pian yhdet palmikkosukat valmiiksi ja seuraavaksi aion kokeilla tunisialaista virkkausta. Saa nähdä, kuin käy, tuleeko siitä mitään. Toivottavasti löytäisit tänään edes yhden hyvän asian tai tekemisen, joka auttaisi sinua jaksamaan tämän päivän.

Hei, Leijonamieli ja Repukka. En tiedä, kumpi on tuskallisempaa, sekö, että tuntee olevansa tyhjä, vai se, että on niin täysi tuskaa. Kummassakaan tilassa ei oikein pysty mihinkään. En minä ainakaan. Tämän päivän "saavutus" on ollut lytistää huuhdeltuja ja kuivaneita maitopurkkeja toistensa sisään. Milloinkohan jatkan loppuun....?

Mietin tuota otsikkoa "Yksin ja masentunut". Kai meistä masentuneista jokainen kokee olevansa yksin. Ja jotenkin yrittää rikkoa tuota yksinäisyyden kuplaa. Mutta... Jos olen ihan arvoton, mitäpä muut minusta...

Saitko, Repukka, tehtyä käsitöitä? Minä vielä mietin yritänkö etsiä edes yhtä lankaa esille. Viisi tuntia hereillä enkä ole mitään tehnyt.

Ollaanpas sitä taas niin aikaansaavia!🤔

-Jardin Prive

Hei, leijomielen kirjoitus tuntui niin tutulta. Koen myös itsessäni samanlaisia tunteita. Asun yksin, mutta koira on silti seuranani. Ihan mukava kun on koira, mutta välillä se tuntuu raskaalta huolehtia siitä. Välillä tuntuu teinkö oikein kun otin koiran, mutta päätös on tehty ja sitä ei voi perua. Puhelimella soittaminen tuntuu minustakin ihan kamalan vaikealta, liittyneekö se sitten siihen masennukseen. Enkä uskalla ottaa kohta mihinkään yhteyttä kysyäkseni neuvoa ja apua mielenterveysasioissa. Tuntuu ettei minua oteta tosissaan. Olen muuttanut reilu puoli vuotta sitten uudelle paikkakunnalle ja nyt pitäs kaikki asiat hoitaa terveyskeskuksessa. Eihän ne siellä mitään osaa, joten asiat vaan mutkistuvat. Mutta onneksi meitä on muitakin, että voimme jakaa ilot ja surut, vaikka näin nettimaailmassa.🙂

Hei Repukka ja Jardin Prive, mukavaa kun kirjoititte! 🙂🌻

Tänään tein itselleni hyvää ruokaa. Ruoanlaitto ei ole aikoihin kiinnostanut ja ruokahalutkin on olleet kadoksissa. Nyt söin hyvällä ruokahalulla ison annoksen. Ja vieläpä ihan ex tempore kaupassa ollessani päätin, että tänään laitan hyvää ruokaa. Yleensä ostan vain sen mitä lapussa lukee enkä jaksa ajatella kaupassa mitään.

Mä olen ollut yksinäinen jo ennen masentumista. Mutta nyt yksinäisyys vielä korostuu kun ei ole ketään kenelle kertoa pahasta olosta. Iltaisin katselen elokuvia ja eläydyn niiden maailmaan niin täysillä, että leffan loputtua huomaan olevani entistä yksinäisempi. Elokuvat on mulle jonkinlainen pakopaikka tästä oikeasta maailmasta.

Tuo kupla on hyvä sana. Se kuvaa mun elämää hyvin, mutta mä en itse elä siellä kuplan sisällä vaan sen ulkopuolella. Muu maailma on sen kuplan sisällä ja mä katson sitä kaikkea ulkopuolelta. Sellanen olo mulla on. Mä vaan katselen, mutta en pääse kyytiin mukaan.

Onko Leijonamieli kotipaikkakunnallasi jotain mielenterveysjärjestöä, joka järjestäisi toimintaa? Tai jotain muuta yhdistystä, joka järjestäisi toimintaa? Ne olisivat ilmaisia tai tosi halpoja ja niissä tapaisi muita ihmisiä, saattaisi jopa ystävystyä. Täällä Helsingissä olis vaikka mitä, mutta en ole saanut vielä mentyä tutustumaan mielenterveysjärjestön toimintaan. Oman asuinalueeni asukasyhdistyksen toiminnassa olen mukana ja se on tosi mukavaa. Olen tutustunut uusiin mukaviin ihmisiin ja saanut olla monenlaisessa tapahtumassa mukana.

Mun päivät kuluu yleensä netissä ja kotitöitä tai käsitöitä tehden tai telkkaria katsellessa. Olen pitkästä aikaa innostunut käsitöihin. Sain ne palmikkosukat valmiiksi ja jo yhden lapasen sillä tunisialaisella virkkauksella. Kivaa. Pari kertaa viikossa käyn terapiassa, kerran viikossa vesijumpassa ja pari kertaa viikossa vien lasta terapiaan. Noistahan se viikko jo täyttyy.

Toivottavasti sinäkin löydät jotain mielekästä tekemistä ja tapaisit kivoja ihmisiä. 🙂👍

Kyllä täällä on monenlaista yhdistystä ja järjestöä, jotka järjestää edullista ja ilmaista toimintaa. En vaan saa lähdettyä mihinkään. Kävin joskus muutama vuosi sitten tutustumassa yhteen paikkaan, mutta se ei oikein säväyttänyt. En ehkä ollut ihan kohderyhmää. Yhdessä mielenterveysyhdistyksessä on tosi pieni jäsenmaksu ja sillä saa käydä edullisesti syömässä. Sitä olen miettinyt, että jos kävisin pari kertaa viikossa siellä lounaalla, niin tulisi syötyä hyvin ja samalla ehkä tavattua muita kaltaisiani.

Sinulla Repukka tuntuu olevan monenlaista toimintaa viikon aikana. Ihan noin paljon mä en jaksa. Uimahalli on kävelymatkan päässä ja siellä olen ajatellut mennä käymään. Olen tuonne painonhallintaketjuun kirjoitellut ja liikuntaa pitäisi tosiaan alkaa harrastamaan.

Lueskelen muutamia ketjuja täällä säännöllisesti ja joku muukin oli huomannut saman asian kuin minä. Että sinä Repukka jaksat aina kirjoitella ja kannustaa muita. Se on mielettömän hieno asia! Hyvää viikonloppua sinulle, ja muillekin jotka lukee! 🌻🙂🌻

Kuuntelen jääkaapin hurinaa, muuten on ihan hiljaista. Mä olen alkanut heräämään vähän aiempaa aikaisemmin, eli en enää nuku iltapäivään asti. Viihdytän itseäni katsomalla ikkunasta kaupungin menoa. Onneksi asun vilkkaalla paikalla enkä ihan yksin jossain metsän keskellä. On edes jotain elämää ympärillä. Rappukäytävästä kuuluu kolinaa kun postinjakaja käy ovelta ovelle. Mulle ei tullut postia tänään. Eikä eilen. Eikä varmaan huomennakaan. Tuli mieleen yksi Risto Rasan pieni runo aiheeseen liittyen. Laitan sen tähän loppuun.

"Hän oli hyvin yksinäinen,
tilasi lehden
jotta joku kävisi hänen ovellaan."

Minulle pyykkikonen pyöriminen antaa olon, etten ole kotona yksin. Kuten juuri nytkin...😉

-Jardin Prive

Heippa Leijonamieli,

tarinasi kuulostaa aika lailla tutulta...olen itse sairastanut masennuksen, lievästä keskivaikean kautta vaikeaan ja takaisin. Lääkitys on päällä edelleenkin enkä aio siitä luopua. Olen ollut niin yksityisellä, polilla kuin psykiatrisessa sairaalassakin (siis sellaiseen aikaan, kun niihin vielä pääsi). Ja nykyään olen huikean energinen ihminen, joka saa paljon aikaan ajoittaisista relapseista huolimatta.

Kun luin tarinaasi, ajattelin, että ennen muuta sinun pitäisi uskaltautua liikkeelle ja muiden ihmisten pariin. Puuttuukohan elämästäsi virikkeitä? Käy vaikka kirjastossa ja kaikenlaisissa tilaisuuksissa, niistä saatat löytää monenlaista kiinnostavaa. Liikunta auttaa kaikkia masentuneita ja etenkin naiset saavat usein sisältöä käsitöistä ja muusta taiteellisesta toiminnasta.

Jos heti ei jossain ryhmässä tunnu hyvältä, älä lannistu, vaan mene uudestaan. Ihmisiin tutustuminen vie aikansa. Hyvä että kirjoittelet, opettele avautumaan myös puhumalla.

Maailmassa on todellakin paljon asioita pielessä ja vääryys kukoistaa kaikkialla. Miksi näin on, on hyvin laaja yhteiskunnallinen ja moraalis-teologinen ja/tai filosofinen kysymys. Voimme pohtia näitä asioita, mutta niiden ratkaiseminen on yksittäisille ihmisille ylivoimaista. Mutta omaa elämäämme voimme muuttaa!

Minä sain psykiatrilta sellaiset paperit, että pitkiä sairaslomia ei suositella depression takia. Eristyksissä ja yksin ihminen masentuu vain lisää. Käy ilmaistilaisuuksissa, esim. kansalais- ja työväenopistot järjestävät sellaisia. Seurakunnilla on omat piirinsä ja toimintaa aikuisillekin. Parasta olisi, jos keksisit jonkun todella kiinnostavan harrastuksen. Harrastusten kautta löytyvät usein perheettömien aikuisten parhaat ystävyyssuhteetkin, tämä on ainakin oma kokemukseni. Tsemppiä!