Voiko särkynyttä parantaa?
Olen nainen, 36v. Taustalla toistuva masennus, sen vaikea masennusjakso ja sairauspäivärahakautta takana jo kohta 6kk. Toipumista ei ole juurikaan tapahtunut.
Kaikki usko elämään ja tulevaisuuteen on mennyt. Käyn terapiassa, mutta vielä en ole uskaltanut luottaa terapeuttiini niin, että pääsisin eteenpäin asioissa.
Minulla on mies, kolme lasta. Parisuhdeongelmia, uupumusta. Masennus alkoi jo nuoruudessa. Perheessä insestiä, joka ei kylläkään kohdistunut minuun.
Muutamassa kuukaudessa olen laihtunut 16 kg, kohta ollaan merkittävässä alipainossa. Ymmärrän että minulla on jonkinlainen syömishäiriö, mutta kun psykiatrilta yritin pyytää apua, hän kehotti syömään enemmän pullaa 😟 Ajattelin että en kai sitten tarvitse apua.
Elän elämää toisten vuoksi. Jos minulla ei olisi lapsia, siskoja, en tiedä olisinko täällä enää. Olen aivan loppu. Uskoa ei enää ole mihinkään.
Brintellix mennyt pari viikkoa. Magneettistimulaatio on ollut keskusteussa, mutta ei, ainakaan vielä, sen enempää.
Hei Fragilidad!
Vaikea masennus minullakin on ollut jo kolme vuotta ja siinä suhteessa samanlainen elämäntilanne että lapsen ja miehen takia töässä eletään. Mikään ei oikein kiinnosta mutta olen hankkinut yhden vapaaehtoispaikan että saisin jotain uutta ajateltavaa. Perheestäni koetan huolta pitää ja ajatella että tarvivat mua. Unettomuus on munkin vaivani jalisädiagnooseina on ahdistuneisuushäiriö ja pakko-oireinen häiriö.Taistellaan jooko, kirjoittele!
Tulin vähän kertomaan omasta tilanteestani jos nyt ketä kiinnostaa.
Jouduin lopettamaan brintellixin reilun kolmen viikon jälkeen kun en kestänyt vaikeita sivuoireita. Samaan aikaan psykiatrini jäi yllättäen pitkäksi aikaa pois töistä ja on edelleen pois. Oloni paheni. Nyt ei ole mitään lääkitystä paitsi rauhoittavat ja unta auttavat lääkkeet. Olen kriisipolin asiakas mutta tuntuu että kukaan ei voi mua auttaa. En pysty huolehtimaan ruokailustani. En pysty huolehtimaan lääkityksestäni. Minulla on valtava tarve ja halu ottaa liikaa lääkkeitä. Itsetuho tuntuu aivan väistämättömältä.
Kelan terapianikin päättyy kohta. Tuntuu että jään aivan yksin. Tuntuu että en jaksa enää. Huomenna kriisipolin ihmiset tulevat taas kotikäynnille. En tahdo avata heille ovea mutta sitten viimeistään mut saatellaan osastolle jonneen pysty menemään.
Edessäni on ylittämätön muuri. En halua enää elää.