Vastausta suruttarelle

Vastausta suruttarelle

Käyttäjä marielina aloittanut aikaan 28.10.2007 klo 22:10 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä marielina kirjoittanut 28.10.2007 klo 22:10

Voi sinua ressukkaa Minä tunnistan kyllä nuo kaikki tunteet Se on alussa ihan luonnollista että mieli heilahtelee yhtenä päivänä yhtä toisena toista
Hyvä että olet saanut Maijun puolison hakemaan apua Miehet on aina jotenkin hankalampia saada avun piiriin En tiedä mikä siinäkin on Luulevat kai että ei saa olla heikko ja pyytää apua ja Maijun puoliso on tosiaan siinä muistojen keskellä yhteisessä kodissa missä on muistoja jotka muistuttaa aina
Varmaan hyvä ratkaisu se pienempään muutto Minäkin jo välillä ajattelin että pitääkö lähteä muualle asumaan kun muistot piinasivat
Välillä piinaa vieläkin muttei enää niin usein kun ennen
Yrittäkää saada se Maijun puoliso puhumaan se yleensä helpottaa vähän Kaikki muutkin perheenjäsenet on teillä kriisissä eikä ole teidän velvollisuus olla vahvoja kenenkään
Tuette toisianne perheenjäseninä ammattiauttajat tekee sitten toisenlaiset tukihommat
Molempia tarvitaan kun on kokenut noin suuren menetyksen niinkuin meidän molempien perheet on kokeneet
Minun mieheni ei myöskään suostunut heti apua hakemaan Minä suoranaisesti pakotin hänet lääkäriin ja nyt hän kiittää minua siitä
Tyttäreni ei suostunut ottamaan ammattiapua vastaan ja hänellä on jotenkin nyt sellainen vaihe että ei suostu ollenkaan puhumaan veljestään eikä ole pitkiin aikoihin käynyt haudallakaan
Tytär kaivoi vanhoja leluja esiin millä ne on leikkinyt pienenä yhdessä ja ”leikkii” niillä
Se on surutyötä sekin mutta pelottaa kun ei oikein päästä lähelle enää
Se on jonkinlaista masennusta hänellä varmaan Hän hoitaa kyllä kotinsa koiransa ja työnsä ja tekee välillä meille ruokaakin ja kutsuu syömään ja käy mun kanssa lenkillä mutta ei millään puhu velipojastaan Vaikka minä puhun hän katsoo vaan sillai surullisilla silmillä ja ei suostu sanomaan mitään
Olen nyt vaan antanut olla ja puhellut niitä näitä Lähinnä jos puhun hänelle Markuksesta niin puhun jotain sellasia asioita joita on tapahtunut kun ne oli pieniä
Säälittää minun pikkuiseni kun ei oikein uskalla päästää tunteita pinnalle se voi pidemmän päälle olla tuskaa lisäävää
Pitää yrittää mennä nukkumaan jos vaikka vähän saisin nukuttua kun on huomenna työpäivä
Toivottavasti sinäkin saisit rauhaisan yöunen edes muutamiksi tunneiksi
Kirjoitellaan taas kun ehditään

Käyttäjä surutar kirjoittanut 29.10.2007 klo 11:15

Heippas!

Kyllä tosiaan on vuoristorataa.. Viime yö meni taas ihan pipariksi, no ei ole mitään uutta.. täksi yöksi meinasin ottaa semmosen nukuttavan ja mieltä rauhoittavan lääkkeen.. että jos ei tarvitsisi tänä yönä sitten olla taas siellä hautajaisissa.. viime yönä olin.. tai siis valveilla ollessa pyöritteöin sitä päivää.. Mulla on elimistökin mennyt tai on ollut jo pidemmän aikaa sekaisin.. pitää yöllä juosta vessassa ja ruokakaan ei oikein maistu.

Alkaakohan se nyt totuus nostaa päätää, että alkaa nyt ymmärtämään, että Maijaa ei enää ole.. sitä on kyllä vaikea ymmärtää! Kävin aamulla haudalla laittamassa kynttilöitä ja miettimässä..taas että ei tämä voi olla totta.. vaikka on ☹️ MInä en ole jaksanut käydä edes lenkillä nyt.. enkä oikeastaan ole käynyt muualla kuin siellä haudalla.. en jaksa eikä kiinnosta.. oikein mikään siis..

Lapsen saan kyllä hoidettua ja on meilläkin 3 koiraa.. niistä on iloa🙂

Pitää saattaa tämäkin päivä iltaan, jospa huomenna olisi parempi päivä!

Kirjoitellaan taas.. menen pitkälleen kun tyttökin nukkuu nyt..

Voimia päivään ja kirjoitellaan!!!!

Käyttäjä surutar kirjoittanut 30.10.2007 klo 16:52

🙂🌻

Tänään ollut vähän parempi päivä. Sain nukuttua, mitä nyt lapselle tutia yöllä varmaan sata kertaa.. mutta heräsimpäs vaikka otin illalla lääkkeen.. nukuttavan ja samalla unta rauhoittavan... IHANAA, että sain melkein heti unen päästä kiinni kun tutin asensin lapselle.

Sisällä mennyt kylläkin koko päivä, ei ole oikein huvittanut mikään.

Piti kysymän sinulta, että milloinka sinä todella tajusit, että poikasi on todella poissa? Minusta tuntuu asia niin epätodelliselle välillä.. minä en kertakaikkiaan tajua sitä.. netistäkin etsin tietoa.. kuoleman ymmärtäminen... voi hyvänen aika, tyhmää...☹️

Voimia, kirjoita kuin ehdit🙂🌻

Käyttäjä marielina kirjoittanut 31.10.2007 klo 22:09

Anteeksi minä aloitin aina epähuomiossa uuden aiheen ja sieltä viestituesta tuli minulle palautetta että miten se tulee suoraan tähän samaan viestienketjuun jota me vuorotellen kirjoitellaan Hyvä kun tuli opittua mutta käy nyt kuitenkin katsomassa aikaisemmin tänä iltana kirjoittamani viestin jonka osoitin sinulle otsikolla
Anteeksi en ole aikaisemmin käyttänyt näitä sivuja ja palveluita ja en oikein osaanut hahmottaa miten saan viestit menemään
Oppia ikä kaikki

Käyttäjä surutar kirjoittanut 01.11.2007 klo 17:30

🙂🌻

Hei Marielina!

Minä kirjoitan sinulle huomenna.. ei ollut tässä viestiketjussa kuin tuo sinun lyhyt viestisi.. olitko kirjoittanut pidemmän... vai karkasko se jonnekin..🙂

Huomiseen, hyvää iltaa ja rauhallista yötä!

Käyttäjä marielina kirjoittanut 01.11.2007 klo 22:56

siis minun kirjoittamani viesti poistettiin näköjään kun olin aloittanut sen uudella otsikolla epähuomiossa Kirjottelen sulle viikonloppuna vähän pidempää kirjettä
Olen niin äärettömän väsynyt ja masentunut Tässä on kaikkea huolta ja harmia työssä ja Markuksen tyttökaverin asiassa että käyn nyt nukkumaan Eri asia saanko unta
Voimia sinulle ja perheellesi Ottaa päähän kun se mun pitkä viesti hävisi

Käyttäjä surutar kirjoittanut 02.11.2007 klo 11:17

Hei!

Yritin etsiskellä, että olitko kirjoittanut muutakin kuin tuon lyhyemmän pätkän, en löytänyt...

Kuitenkin, täällä mennään päivä kerrallaan. Kävelttin aamulla tytön kanssa Maijan haudalla ja käytiin lyhtyihin kynttilät viemässä.. en meinannut saada syttymään kuin oli niin tuulinen ilma.. siellä oli taas hautajaiset ☹️ Elämän kierto kulkua.. vaikka se onkin joskus EPÄREILUA.. ei ole oikea järjestys!

Eilen oli huonompi päivä, meni koko päivä itkiessä ikävää pois. Nyt kun olen ottanut niitä ns. unilääkkeitä olen saanut unen päästä kiinni melkein heti..kun tytön takia olen joutunut heräämään sen sata kertaa yössä.. kyllä nukkuu niin rauhattomasti että.. varmaan oppii niin paljon uusia asioita nyt ja sitten vielä itkuinen äiti niin ei kait siinä muuta tarvita. En tunne vielä että mielialalääkkeet vaikuttaisi vielä, no siihen voi mennä vielä pari viikkoa.

Kävin kriisiterapiassa, vielä on yksi ilmainen kerta käyttämättä.. kun sanoin, että varasin myös Maijan poikaystävälle, hän ei kyennyt tulemaan sinne.. varmistelin vielä maanantaina.. ja hän oli tosi kiitollinen kuin jaksan auttaa... mutta ei kuitenkaan kyennyt menemään sinne.. pyyteli kyllä kovasti anteeksi. Ymmärrän täysin häntä, hän haluaisi apua, mutta ei kykene vielä puhumaan asiasta.. no hän varmaan pyytää apua sitten kuin aika on kypsä.

Itselläni päivät menee tosiaan aalloittain. On kamalan epäreilua tämä elämä.. sellainen tunne on minulla aika usein. On vaikeaa ymmärtää, että sitä rakasta ihmistä ei enää ole maanpäällä.. EN PYSTY YMMÄRTÄMÄÄN SITÄ! ON kamala ikävä ja tyhjyyden tunne.. ei naurata ei.. yleensä minäkin olen ollut iloinen ihminen, mutta nyt se ilo on kadonnut.. Me Maijan kanssa oltiin joka päivä tekemisissä ja yleensä lapsen päiväunien aikaan.. elikkäs nyt.. oltiin tietokoneen ääressä ja juteltiin messengerissä ☹️ aina saatiin kyllä hyvät naurut ja toisemme hyvälle tuulelle.. toinen sai aina toisen nauramaan🙂🌻 Entäs nyt😭

Miten sinä olet jaksanut ja teidän perhe? Oli puhe, että tyttäresi ei avaudu ollenkaan kuin Markuksesta puhutaan.. onko hän puhunut sitten puolisolleen tai kenellekään asiasta. Tulee varmaan sellainenkin vaihe,että siitä ei jaksa enää puhua.. minulla on jo välillä sellainen tunne, että haluan vain surea ja välillä sitten puidaan asiaa oikein kunnolla etenkin äidin kanssa.. itketään ja jutellaan ja kaivataan. Tänä aamuna viimeksi, menin aamukahville äidin ja isän luokse.. äiti itki Maijan entisessä huoneessa..katseli kortteja mitkä Maija oli seinälle laittanut.. sanoi että näitä ei oteta milloinkaan pois..

Voi, että on tämä maailma raaka ihmistä kohtaan.. itsekästä ajatella näin.. mutta kuin miettii niin suru on aika itsekästä..

Kirjoittele kuin taasen ehdit, jatketaan vaikka tähän viesti ketjuun jookosta 😉

OIkein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua teidän perheelle....
ja siunausta...!!!

Käyttäjä surutar kirjoittanut 03.11.2007 klo 11:27

Hei!

Nyt vasta minä pöllö huomasin tuon viestin, kuin olit kirjoittanut, että se viestisi hävis.. niinhän mullekin kävi tässä taannoin... ja otti pattiin!!!!

Toivottavasti saat viikonlopusta kaikki irti.. saat levättyä ja nukuttua. Uni on tärkeää, niin kuin ollaan tässä jutusteltu. Harmittaa jos sinulla on huolet lisineet vaan.. voi että!

Voimahali sinulle, kirjoittele sitten kuin jaksat!

Hyvää pyhäinpäivää🙂🌻

Käyttäjä marielina kirjoittanut 03.11.2007 klo 13:24

Juu se tosiaan hävis se viesti jonka aikaisemmin kirjoitin sulle Kyselit silloin että milloin sen tajuaa että on läheinen lopullisesti poissa En oikein tiedä tajuaako sitä koskaan mutta olo kyllä vähän kohenee tuon asian suhteen muistaakseni minulla tuossa kolmisen kuukautta Markuksen menetyksen jälkeen Ei sitä oikein osaa ajassa mitata
Kävin tänään kirkossa aamulla ja merkillinen näky tuli minulle siellä Menin siksi kun entinen esimieheni siis tämän seurakunnan kirkkoherra joka jäi eläkkeelle piti saarnan
Oikeastaan menin häntä kuuntelemaan ja muutenkin hiljentymään kun on viime ajat olleet niin raskaita kaikin puolin
Meillä on semmoinen alttaritaulu kotikirkossamme jossa on Jeesus ja enkelinkasvoja siinä yläpuolella onkohan niitä 5 vai 7 en muista Sellainen kaunis lasimaalausikkuna se on
Rupesin jossakin vaiheessa kattelemaan sinne Jumalanpalveluksessa ja se ylimmäinen enkeli tai siis sen kasvot sai Markuksen kasvot ihan semmoisena kun oli aikuisena miehenä vähän leussa partaa ja sillai Tuntui hyvältä eikä kammottanut ollenkaan ja kun Jumalanpalvelus oli ohi niin se muuttu taas ihan sen näköiseksi se enkeli kun ennen
Sanoin sille papille kun tervehtimään menin sitten kun muut lähti niin hän sanoi että ehkäpä Markus tuli näin ilmottamaan että on hyvä olla
Nimittäin hänen kasvonsa oli hyvin levolliset vakavat kyllä mutta ei mitenkään surulliset
Käytiin sytyttämässä haudalle oikein monta kynttilää ja laitettiin tuoreet havut perheen kanssa Nyt tyttökin tuli mukaan ja halusi sytyttää oikein monta kynttilää veljelle
Tuon Markuksen tyttökaverin kanssa on ollu kaikenlaista Ei oikeastaan hänen kanssa mutta häntä hoitavien tahojen kanssa Kas kun me ei olla lähiomaisia niin se vaikeuttaa välillä kummasti monessa asiassa Tyttö haluis pitää yhteyttä
Tässä heti pojan kuoleman jälkeen mietin jo annanko periksi enkä tapaa tyttöä enkä taistele siitä mutta Markus näyttäytyi heti unessa ja oli surullisen näköinen Tulkitsin niin että ei pidä tehdä niin kuitenkaan
Alkuviikosta taas puhuinkin miehelle että pitäskö sanoa tytölle että en voi enkä jaksa enää kun on niin paljon ihmeellisiä mielipiteitä monilla ihmisillä meistä
Eilen näin tyttöä isoskoulutuksessa kun kävin työpaikalla illalla (en minä sitä koulutusta pitänyt)
Hän kertoi kun kävin moikkaamassa että Markus oli tullut hänen uniinsa surullisen näköisenä Enkä minä ollut puhunut tuost omasta unesta mitään hänelle
Pitäsköhän taas tulkita että ei Markus halua että me ei olla ystäviä
Tyttö tulee tänään käymään mun luona ja tuntuu ihan hyvältä että tulee
Tilasin myös siihen sostoimistoon aikaa joka hänet on sijoittanut aikanaan Hän on jo toisessa sijaiskodissa tai oikeestaan perhekodissa nyt
Juttelin sen perhekodin äidin kanssa illalla ja saatiin nyt sitten vähän lähentymistä aikaan Ei täysin vieläkään valitettavasti
Jotenkin tuntuu että ihmiset vaan sanoo että tytön pitäs elää elämäänsä eteenpäin No ei me sitä estetä minunkin pyrkimykseni on sama Tiedän jopa että hänellä on uusi poikaystävä eikä se minua edes loukkaa ei Markus tarvitse enää tyttökaveria
Mutta sitten ne lausahdukset että kyllä kaikki entinen unohtuu kun aikaa kuluu mukaanlukien me Voi olla ja aika näyttää mutta jos pyrkimys onkin koko ajan saada hänet unohtamaan meidät ilman hänen omaa tahtoa niin liekö sekään oikein
Ja on meilläkin tunteet ja tahto meidän perheellä
Me ollaan ihan normaali perhe lukuunottamatta sitä että menetimme poikamme noin traagisesti mutta ei kai se meitä hirviöiksi tee
Onko sinulla tullut eteen semmosta että ihmiset ikäänkuin pelkäis tai karttaisi tämän asian takia ja kun niillä alkaa mielikuvitus laukkaamaan niin rajaa ei näytä olevan ollenkaan
Toivon että sulla on vähän helpompi olla ja masennuslääkkeet alkaa vaikuttamaan täydellä teholla Ota vaan unensaantia parantaaksesi lääkärisi määräämiä lääkeitä ne on kyllä tarpeen ja ota kaikki apu ja tuki vastaan mitä vaan voit saada
Kerro Maijun miehelle että ottaa kuitenkin pian yhteyttä ammattiauttajiin Minun miehelläni meni pitkään ennen kun otti apua vastaan ja nyt on hänellä semmoisia muistikatkoksia jotka haittaa normaalia elämääkin välillä
Mieheni on menossa tutkimuksiin ettei ole mistään fyysisestä sairaudesta kyse mutta veikkaisin että suru se on joka tekee noita Kyllä hän nyt arkiaskareista selviää mutta ei ole työhön voinut palata mutta hyvä kun tutkivat
Anteeksi taas kauheasti kun sinulle suollan mutta me taidetaan tehdä sitä puolin ja toisin ja oikein hyvä että on joku ihan ulkopuolinen jolle kertoa Minulle se on helpottavaa ainakin
Kuitenkin hyvää Pyhäinpäivää Muistelkaa Maijua mekin mennään tämnä iltana iltakirkkoon siellä sytytetään kynttilät kaikille vuoden aikana kuolleille ja luetaan heidän nimet Varmasti liikuttava tilaisuus ja surullinenkin mutta haluan mennä mieheni kanssa sinne
Si´nne ei tule tyttäreni eikä Markuksen tyttökaverikaan Se on minun ja mieheni juttu nyt
Kirjoitellaan kun ehditään Voimia ja siunausta sinulle ja perheellesi Olette tänään erityisesti minunkin ajatuksissani ja rukoilen teille jaksamista kaikille vaikeana aikana
Terveisin Ystäväsi täältä itäisestä kolkasta Suomea

Käyttäjä surutar kirjoittanut 05.11.2007 klo 15:16

Hei Ystävä!

Suolla vaan minulle niin paljon kuin sinusta tuntuu.. niin olen minäkin sinulle avautunut.. tämä on terapiaa..

Tänään on ollut taas huono päivä, itkulla alkoi ja itkuun varmaan päättyy. On niin kamala ikävä.. ja vieläkin on semmonen olo, että tämä ei voi olla totta tämä koko asia.. vaikka kyllä se on ,, ja se varmaan pitäisi pikku hiljaa alkaa ymmärtämään. Se on kyllä vaikeaa..se ymmärtäminen.. terapiassa sanottiin että eihän sinun sitä tarvitsekaan ymmärtää .. kuolemaa.. mutta sinun pitää hyväksyä se jossain vaiheessa siinä ei ole vaihtoehtoa. En käynyt tänään haudalla.. huomenna meinasin mennä.. Marielina.. minua on hävettänyt kertoa yhtä juttua .. mutta kerron sen nyt.. Maijan kuoleman jälkeen.. olen melkein joka ilta ottanut alkoholia😞 en paljoa, mutta mikä on paljon... se on rauhoittanut mieltä.. mutta kait siitä pitäs jo alkaa karistautua!!!!!!!!!!!

Kysyit, että olenko törmännyt siihen.. että ihmiset minua pakoilee.. tai meidän perhettä.. olen törmännyt.. jopa naapuri.. mutta kuukausi poismenon jälkeen.. äiti oli väkisin sattunut postilaatikolle naapurin kanssa ja siinä olivat itkenee.. ja samana päivänä naapuri tuli äidin ja isän luo kukkien kanssa.. että hänellä oli sellainen olo että hän haluaa tulla meille.. 🙂 Omaisten kohtaaminen on toiselle hyvin vaikeaa.. kun ei oikein tiedä miten olla ja mitä pitäisi sanoa.. kun ei ole sanoja.. Siihen en ole, tai siis en ole havainnut että jotkut pitäisivät perhettäni jotenkin ihmeellisenä.. kaikki ovat kovasti ihmetelleet vain syytä, mihin Maija kuoli.. ja ei voi olla itsekään ihmettelemättä!!!! Se on kumma käsittää!

Markus taitaa antaa sinulle merkkejä 🙂jos hän noin oli sielläkin kirkossa ilmestynyt.. kertookohan se siitä, että hän haluaa teille viestin, että hänellä on rauhallinen ja hyvä olla. Varmasti hänellä on ja uskon että myös Maijalla. Luin eilen Suomi24 sivuilta kuin joku oli kirjoittanut, että "ketkä nuorena kuolee, heitä Jumala rakastaa" ? Jäin miettimään sitä...

Jos sinusta tuntuu ylivoimaiselta tai että sinä et jaksa auttaa Markuksen tyttöystävää.. ei se varmasti ole pakko.. tai sanotaan näin.. että ota vähäksi aikaa välimatkaa niin että olette kuitenkin puh yhteydessä.. et sinä niin häntä jätä... Minäkin olen yrittänyt Maijan poikaystävää tuputtaa sinne terapiaan ja järjestänyt asioita.. ja hän on kyllä ollut kiitollinen, mutta ei halua apua vastaan vielä.. liian tuskallista.. joten annan hänen olla.. ja minulla on sellainen olokin että en jaksa oikein muita auttaa.. soittelen kyllä ja pidän yhteyttä.. se on jo välittämistä.

Mummi ja ukki olivat ostaneet Viiville äsken keinuhevosen ja semmosen soittopelin.. mitä voi pimputella.. arvaa loistiko tytön silmät kun käytiin kiikkumassa. Onneksi on tämäkin osa perheestä jäljellä.. en selviäisi muuten.. äiti ja isä on todella tärkeitä minulle.. vaikka olenkin jo "iso" tyttö. Sinä olet varmaan tyttärellesi erityisenkin tärkeä nyt🙂

Äsken tuli isomummi käymään.. on tuolla äidin ja isän puolella, että taidampa lähteä munkkikahville🙂

Oletko muuten saanut nukuttua nyt, miten jaksat?? Mennään päiväkerrallaan..kirjoita minulle kuin jaksat🙂

Toivon sinulle hyviä yöunia ja jaksamista teidän koko perheelle.. kirjoitellaan Ystävä🙂🌻

Käyttäjä marielina kirjoittanut 05.11.2007 klo 21:22

No eihän tuossa mitään hävettävää ole Miten nuo rauhoittavat lääkkeet sitten sopii alkoholin kanssa se on jo toinen juttu Kannattaa vähän olla varovainen yhteisvaikutusta voi ilmetä Lääke voi voimistaa alkoholin imeytymistä ja alkoholi taas voimistaa lääkkeen vaikutusta usein Tämä ei ole mikään saarna eikä moite vaan pienoinen varoitus jos et sattuisi tietämään näistä yhteisvaikutuksista
En minä sitä tyttöystävän auttamista paineena koe Hän on meille tärkeä ja me hänelle
Ei mekään nyt hirmu usein tavata soitellaan kyllä ja tietsikan välityksellä jutellaan
Hän kävi nyt lauantaina ja minusta on mukavaa jutella hänen kanssaan Me juttelemme monista muista asioista kun Markuksesta koska tytölle on parasta että hän elää elämäänsä eteenpäin kun on vasta 16v Ei se sitä tarkoita että en halua pitää häntä ystävänä ja on hänelläkin oikeus surra tietenkin mutta liikaa ei pidä jäädä kuitenkaan hänenkään murehtimaan kun hänellä on jo muutenkin niin rankkaa ollut elämässä
Kyllä Markus varmaan todella halusi tulla näyttäytymään minulle siellä kirkossa ja lohduttaa minua kun varmasti meidän läheiset siellä missä' ovat tietävät miten me heitä kaivataan
Kyllä se varmaan Jumala rakastaa niin Maijua ja Markusta ja kaikkia jotka on meidän edellä sinne menneet
Outo ilmaisu muuten sinun terapeutilta että on "hyväksyttävä" tosiasiat Niinpä niin kyllä sen tajuaa että toinen ei tule takaisin mutta minusta tuntuu että hyväksyminen ei ole ihan oikea sana
Minä olen jopa vihainen välillä Jumalalle Miksi piti ottaa minun rakas lapseni pois
Kyllä minä jollakin tavoin olen saanut nyt nukuttua ja töissä olen käynyt ja jollakin keinoin tämä huushollikin tulee hoidettua mutta jonkinlainen alakulo on kuitenkin tässä hommassa mukana vaikka harrastan sitä liikuntaa ja muuta
Pitää vaan minunkin yrittää selvitä päivä kerrallaan kun ei vaihtoehtoa ole mutten kyllä hyväksy Markuksen poismenoa vieläkään
Hienoa että Viivi oli onnellinen uusista leikkikaluista Voin vaan kuvitella pikkuisen silmien loistetta kun saa jotain noin IHANAA!
Varmasti mummi ja ukkikin tuli hyvälle mielelle kun lapsenlapselle saa tuottaa hyvää mieltä
Minulla ei vielä ole lastenlapsia mutta ehkä joskus sitten jos Sonja ja Jukka saa lapsia
Sonja siis tyttäreni on kyllä rakas minulle ja miehelleni eihän meillä muita ole enää täällä luonamme maan päällä siis tarkoitan omia lapsia
Tänään kävin lenkillä Sonjan kanssa ulkoiluttamassa koiraa ennen kun hän meni iltavuoroon tuohon lähikauppaan
Ajattelin kertoa sinulle että Sonjahan pääsi ylioppilaaksi nyt keväällä ja tosi hyvin paperein Hän ei vaan jaksanut viime keväänä lukea yliopiston pääsykokeisiin Ehkä sitten ensi keväänä Opettajaksi haaveilee tyttö Äidinkielen tai ruotsin opettaja tai ehkä saksanopeksi
Hän on nyt töissä välivuoden kun ei kukaan tommosessa kriisissä kun meillä keväällä oli pysty lukemaan pääsykokeisiin
Sonja sanoikin sukulaisille kun he kysyivät "mitä hän haluaa ylioppilaslahjaksi" Hän sanoi että sitä ette pysty hänelle kukaan antamaan Suku ei heti tajunnut mitä Sonja tarkoitti Hän selvensi (minä kyllä tajusin heti) Antakaa minulle veljeni takaisin niin mitään muuta en enää tarvitse sillai hän sanoi
Hän ei viettänyt juhlia eikä halunnut että sitä millään keinoin juhlitaan Annoin minä hänelle myöhemmin lahjakortin että saa kotiinsa ostaa jotakin kivaa
Minä kyllä ymmärrän että sinäkin suret siskoasi aivan kauheasti kyllä Sonjallakin on ikävä Markusta vaikka hän tuntuu pitävän asioita sisällään Ehkä hän joku päivä vielä pystyy puhumaan en voi kiirehtiä häntä siinäkään asiassa Kaikki aikanaan
Tämä on tosi terapeuttista tämä kirjoittaminen Kiitos että olet olemassa ehkä joskus sinunkin nimimerkkisi surutar muuttuu ei nyt ehkä iloksi mutta kuitenkin helpottaa vähän
Kirjottele kun ennätät Terveisiä Viiville ja kaikille teidän perheessä T:marielina

Käyttäjä surutar kirjoittanut 07.11.2007 klo 12:29

Heippa!

Kiitos, että sinä olet olemassa🙂🌻

En minä niitä rauhoittavia ole syönyt ollenkaan nyt, tai siis vakituiseen.. mielialalääkkeet kyllä aloitin. Ei todella uskalla alkoholin kanssa riskeerata mitään. Tapahtuneen myötä olen alkanut joskus miettimään, että entä jos minulle sattuu jotakin ja olen tytön kanssa kaksin.. no ehkä pitää heti taka-alalle heittää tuommoiset mietteet.. eihän elämästä koskaan tiedä ja jos alkaa pelkäämään kaikkea niin on kohta todella vaikea elää. Mut joskus on mieleen juolahtanut☹️

Eilen oli taas kauhean vaikea päivä, en kyennyt edes ulos lähtemään.. itkin vaan sisällä.. käytiin kyllä äidin ja isän luona ja sitten täti tuli vielä illalla käymään, niin se vähän piristi mieltä. Tyttö nukkui äärettömän huonosti yön ja niin sitten itsekin.. oli puhe siitä keinuhepasta, niin keskellä yötäkin kuului sängystä vaan koppoti koppoti koppoti 🙂 No jospa ensi yö paremmin.

Yöllä oli satanut lunta ja vieläkin tulee vähän väliä.. Tuntuu jotenkin haikealle ja pahalle, että siellä se Maija niinkuin Markuskin lumen alla "lepää"😭 Nyt tuntuu, että alan pikku hiljaa ymmärtämään, että siskoa ei minulla enää ole täällä maanpäällä..en tule sitä koskaan hyväksymään! Luopumisen tuska on aivan kauheaa.. Näin toissa yönä sellaisen unen, että Maija antoi minulle jotain ohjeita.. ihan elävänä siinä unessa.. tai siis miten pitäisi toimia kuin hän on eri paikassa nyt.. mutta en muista mitä hän sanoi ☹️heräsin kyllä siihen ja jäin sitten valvomaan.. jotenkin siitä tuli vielä ikävämpi olo, koska kuin heräsi niin todellisuus iski, niin Maijaa ei todella enää ole täällä☹️ Varmaan sekavaa on tämä minun teksti..anteeksi siitä! Tuli niin kamala ikävä ja eilinen meni sitten niinkuin meni. Mutta onhan siitä ollut puhetta, että on parempia ja huonompia päiviä...

Minulla on myös syntymäpäivät tässä kuussa 30v, mutta en pysty niitä juhlimaan millään lailla.. ei ole juhlatuulella ☹️ Ymmärrän, että tyttäresikin jätti valmistujaiset vähälle juhlinnalle..☹️ ja hyvä, että on ajatellut omaa jaksamista koulujen kanssa.. kyllä sitä opiskella ehtii myöhemminkin tai kuin oma jaksaminen on parempi ja mieli korkeammalla. Moni on kysynyt minulta kanssa miten minua voisi auttaa.. minullakin ollut vastaus, että tuo Maija takaisin..mutta se on mahdoton tehtävä. Pitää vaan yrittää oppia tähän uuteen elämään ja siihen varmaan aikaa vie, niin kuin on ollutkin sinun kanssasi puhetta.. päivä kerrallaan...

jatkuu juttu...

Käyttäjä marielina kirjoittanut 07.11.2007 klo 21:23

Niin sinulla on tosiaan hyvin erilainen syntymäpäivä kun muina vuosina Onnea silti 30v synttäreille vaikka se sinun korvissasi kuulostaisi fraasilta niin tarkoitan sitä todella
Et voi varmaan kuvitella millainen äitienpäivä minulla oli tänä vuonna kun viikko äitienpäivän jälkeen oli Markuksen hautajaiset
Kyllä tyttö toi kauniin kukan ja Markuksen tyttöystäväkin toi kortin mutta itkujula se meillä oli
Pelottaa tuo tuleva isänpäivä ja varsinin joulu Tekis mieli mennä nukkumaan joulunpyhiksi ja herätä vasta vuonna 2008 tammikuussa Siinäpä on sitten tammikuun 15 pv Markuksen syntymäpäivä
No en minä muuten tarkoittanut saarnata siitä alkoholista Minusta tuntuu että olen itse jäänyt tähän yhteen lääkkeeseen koukkuun Tulee vieroitusoireita vaikkei muka lääkärin mielestä voi näin pienellä käyttöannoksella tulla mitään semmosta
No minä en tiedä kumpaa se on ahdistuneisuudesta johtuvaa huonoa oloa vai lääkkeiden sivuvaikutusta Minä käyn 22.11 yksityisellä psykiatrilla jospa hänellä olis jotain neuvoja
Kuullosti niin hauskalle että Viivi näkee unta keinuheposestaan "kopoti kopoti vaan"
Se tulee lapselle mieleen päivän iloiset tapahtumat Kai ne joskus meilläkin vielä tulee yöllä iloisetkin jutut uniin kun aikaa kuluu
Kyllä minustakin välillä tuntuu pahalle että Markus ja Maija makaa lumipeitteen alla
Mutta ei niillä ole kylmä taivaallisessa kodissa ei tunnu kylmä eikä kuuma ei nälkä eikä jano Näin minä yritän ainakin uskoa
Minun rakas tyttöni tulee iltakahville kohta kirjoitellaan jokupäivä lisää
Toivottavasti saat nukuttua tavalla tai toisella ja kiitos olet tosi suureksi avuksi kun kirjottelet Jotenkin on parempi olo kun voi jonkun vieraankin kanssa jakaa ajatuksia
Tämän päivän uutiset on ollut hirveät miten monen nuoren kodissa on nyt suuri suru
Tuo tapahtuma oli aivan hirveä Mikä saa ihmisen noin sekaisin että suinpäin tappaa toisia ja aiheuttaa sen kautta niin paljon surua ja murhetta
Lämpöisin ystävyydenhalein hyvää yötä toivottaen Marielina
P.S Anteeksi olen kai muutaman kerran puhutellut rakasta sisartasi Maijuksi Maijahan
hänen nimensä oli Aina ei huomaa kun asiaa tulee naputettua vauhdilla

Käyttäjä surutar kirjoittanut 08.11.2007 klo 15:13

Hei Ystävä!

Kiitos Marielina, minulla on synttärit 16.11. ja tänään mietin, että ehkä voisin kahvit keittää.. 🙂no tänään on vähän parempi päivä. Ajattele.. olen niin iloinen kuin käytiin tytön kanssa Maijan haudalla jo aamulla ja vietiin kynttilöitä. sitten sain aikaa käydä apteekissa ITSE ja kirjeen viemässä postilaatikkoon ja kaiken kukkuraksi sain tehtyä ruokaa.. ihan ite! 🙂 Olen niin tyytyväinen itseeni!!! Pienistä asioista voi iloita🙂

Marielina, ei sa haittaa mitään jos Maijuksi olet kirjoittanut.. Maijahan hän on.. rakas Maija.. emme pane pahaksemme😉 Tiedätkö mitä.. Maijan syntymäpäivä on 10.01. Maija olisi täyttänyt silloin 25-vuotta. LÄhekkäin on syntymäpäivät Markuksen kanssa.

Niin tänään käytiin tosiaan tytön kanssa haudalla ja pahalle tuntui kuin piti lunta puistella puisen ristin päältä ja kanervien ja katajien myös.. Maijalle ei ole hautakiveä vielä... hommataan se vasta keväällä. Maijan haudalla on kaksi lyhtyä ja toinen hajosi tänään minun käsiin kuin avasin sen.. pitää ostaa uusi! Ärsytti kuin tämän hautausmaan vieréssä on työmaa niin semmonen jyrinä ja kolina kuului ☹️

Kyllä ei voi kuin ihmetellä eilistä tapahtumaa Tuusulassa.. aivan kamalaa.. kävin sytyttämässä "nettikynttilän" sivuilla http://www.lintukoto.net/muut/sytyta_kynttila/ Siellä kävin ja tänään on sellaista viestiä ollut liikkeellä sekä puhelimitse että nettiteitse.. kynttilä ikkunalla klo.18.00 uhrien ja omaisten muistamiseksi. Aivan varmasti laitan kyllä.

Minulta loppui ne ns. unilääkkeet nyt. Oikeastaan pelottaa miten yö menee.. toivotaan että hyvästi... yritän ajatella positiivisesti yötä ja Maijaa.. jos hän tulisi antamaan minulle niitä ojheita uudelleen 🙂 Tyttö on tällä hetkellä mummolassa ja ukkilassa, pitää lähteä hänet sieltä hakemaan.. onneksi tuo paikka ei ole etäällä.. kiitän luojaa siitä!

Miten sinä sait nukuttua? Onko tapahtunut uutta rintamalla.. ja jos ei ole niin kerro norm. päivän tapahtumista.. siitä on niin paljon apua minulle ja niinkuin sanoit tämä on terapeuttista.. äläkä pelkää sanoa minulla vaikka sellaisiakin asioita .. että minua niin paljon ottaa nyt päähän että ...😉

Paljon voimia teidän perheelle!!!! Kirjoitellaan!!!!

Käyttäjä marielina kirjoittanut 09.11.2007 klo 21:32

En ole ennättänyt kirjoitella kun on ollut koulutuspäivä ja sitten tässä minun työssäni on näitä iltajuttujakin välillä
Tuo kauhea asia tuolla Jokelassa on kyllä ihan hirmuinen tragedia On taas niin monta perhettä jossa itketään katkerasti surua eikä ne ihmispoloiset tiedä miten selviäisivät
Minäkin kirjoitin yhteen näistä keskusteluista tästä Jokelan veriteosta
Ei täällä mitään kummempaa ole tapahtunut Minulla on kyllä aivan ihana tytär tämä minun 19v Sonja Eilen kun minulla oli oikein kiire töissä ja iltapäivällä piti lähteä kotikäyntiä tekemään niin tyttökulta oli tehnyt ruuan valmiiksi että ennätin syödä ennen kun piti taas mennä seuraavaan paikkaan
Ei minulla niin hirveen pitkä päivä ollut mutta kun piti lentää paikasta toiseen saman päivän aikana niin se syö voimia
Huomaan itsekin että voimat on huomattavasti vähäisemmät kun ennen
Miten tuo on nyt sitten jos unilääkkeet loppui Voiko niitä jos olet säännöllisesti ottanut lopettaa ihan noin vain vai pitäisikö lopetella vähitellen ettei tule vieroitusoireita
Enhän toki tiedä mitä olet unilääkkeeksi käyttänyt eikä kai oikein tämmöisellä palstalla viitsi laittaa lääkkeiden nimiäkään mutta ylipäätänsä jos unilääkettä käyttää yli 2 viikkoa niin suositellaan että se asteittain vähennetään Soita lääkärillesi jos vähänkään epäilyttää
Kävin tänään mieheni kanssa viemässä kynttilän Markuksen haudalle Tuntui niin pahalta kun lumi oli peittänyt kanervat Toisaalta sehän oli sellaista pehmeää lunta että ainahan voi ajatella että se olisi ikäänkuin pehmeä peitto Maijalla ja Markuksella
Olipas tuo nyt sattuma että noin lähekkäin oli meidän rakkaiden syntymäpäivät
Minä olen ajatellut että vien Markuksen haudalle jonkun semmoisen pronssilinnun tai enkelin koristeeksi viimeistään hänen syntymäpäivänään Markus rakasti kaikkea kaunista
Sinulla on itselläsi syntymäpäivä ensi viikolla Onnittelen jo valmiiksi etten vaan unohda
Yritä kuitenkin vähän julia synttäreitäsi se piristää ihan vaan perheen kesken
jos ei vielä oikein muuten varmaan jaksa
Opetat vaikka Viivin laulamaan sinulle "paljon onnea vaan...."
Se on kyllä hyvä että sinulla on vanhemmat siinä lähellä voitte tukea toisianne ihan niinkuin meilläkin on Sonja puolisoineen tuossa 50m päässä
Mieheni näki viime yönä sellaista unta että hän hyppäsi ylös sängystä neljän aikaan aamuyöstä ja sanoi että "ovikello soi" Minulla tuli hirveä hätä Nyt on Sonjalle sattunut jotain ja joku tulee ilmoittamaan Seuraava ajatus ennen kuin kerkesin ovelle olikin että jospa kaikki onkin ollut unta ja se on Markus tulossa jostain riennoistaan ja on unohtanut avaimen Ei siellä ketään ollut ja sitten iski se suuri helpotus että Sonjalla ei ole hätää ja samalla kauhea pettymys ei se ollut Markuskaan siellä
Olenkohan minä tulossa hulluksi kun tuollaisia ajattelen En minä kyllä sitä ovikellon ääntä kuullut mies vaan oli kai nähnyt unta että se soi
Markuksen tyttökaveri tulee huomenna käymään täällä meillä Hänellä on nyt uusi poikaystävä Hän on vasta 16 vuotias On hän yhden kerran jo käynyt sen pojan kanssa meillä Oikein mukava poika Ihmettelen itsekin että pystyn olemaan aivan rauhallinen
Ei Markus tyttöystävää enää tarvitse että se on tietenkin ihan luonnollista että nuori ihminen etsii seuraa Tämä tyttöressukka on kokenut niin kovia että hän ei varmaan pysty olemaan yksin ja onneksi on löytänyt noin fiksun pojan rinnalleen
Puhuivat että olisivat uutenavuotena menossa kihloihin Toki minä niin ihmeelliseltä kun se varmaan kuullostaakin olen onnellinen heidän puolestaan
Hei nyt ihan toisenlaisiin kuvioihin Sonjan koira Vilma menee leikkaukseen tiistaina tehdään semmonen pikku toimenpide ettei se saa koiravauvoja
Toivottavasti se ei ole kovin kipeä sen jälkeen Minua säälittää kaikki jolla on kipuja ihmiset ja eläimet Olipa kipu fyysistä tai psyykkistä niin toivoisin ettei kukaan joutuis koskaan kärsimään mistään
Tämä oma suru ja sen myötä tuleva henkinen kipu on niin valtava että alkaa jo myötäelämään kaikessa mahdollisessa
Minua ihan hirvitti taas kun sinne oli viikonloppua varten taas kaivettu 2 hautaa siihen seuraavalle riville missä Markus on
On jotenkin niin kolkkoa kun siinä on semmonen vihreä mitäköhän ainetta se onkaan semmonen kansi siinä päällä ja siihen jää sitä rakoa siihen reunaan vähän ja siellä on vaan pimeää
En minä sinne sen ihmeemmin kurkkinut mutta kun sen tietää ja näkee vaikka yrittää olla katsomattakin
Eihän sinne hayutaan muuta jää kun ihmisen jäännökset kyllähän se sielu sinne taivaaseen lähtee Tuommoinen asia kuitenkin lohduttaa
Minä tilasin itselleni ajan yhdelle yksityiselle psykiatrille 22.11 on aika kun tuntuu että nuo muut lääkärit vaan lykkää reseptin kouraan ja Bye,Bye ja yritähän näitä nyt sitten syödä
Minulla on kyllä tavattoman hyvä terapeutti jonka luona käyn ainakin sen kerran kk "likasankoa" mielestä tyhjentämässä mutta nuo lääkitysasiat ois saatava nyt kuntoon
Olen sen verranb kauan syönyt nyt niitä että nyt ollaan siinä piseteessä että miten niistä pääsios eroon
Pyysitkin minua sanomaan jos joku asia pännii oikein kunnolla Tämä ainakin rassaa kun huomaa että jollakin keinoin on tullut vähän riippuvaiseksi niistä lääkkeistä ja en minä ikuisesti niitä haluaisi käyttää
Syyslomalla tarvitsin ihan minimaalisen vähän lääkettä mutta heti kun töihin palaa ja joutuu olemaan ihmisten edessä niin tarvii jo päivittäin
Toisaalta jos jään sairaslomille niin sitten mietin täällä kotona vaan kaikenlaista
No nyt olen kuormittanut sinua huolillani oikein kunnolla
Toivottavasti sinulla olisi edes joku päivä helpompaa olla ja saisit nukuttua tavalla tai toisella Viime yö meni 4 jälkeen valvoessa sen "ovikello" jutun takia
Miehelläni on mennyt lähimuisti niin huonoksi että ne lähetti tutkimuksiin ja siinä todettiin että lähimuisti oli todella huono Nyt sopii vaan toivoa että se ei ole mitään fyysistä sairautta että johtuu traumasta
Nyt tyttö kutsui kahville pitää mennä Lämpöisin haliterveisin :marielina

Käyttäjä surutar kirjoittanut 11.11.2007 klo 10:17

🙂🌻

Hei!

Tulin toivottamaan oikein hyvää isäpäivää teidän perheelle ja erittäin paljon voimia tähän päivään. Nämä on niitä vaikeita päiviä ilman meidän rakkaita läheisiä ☹️ Kirjoittelen sinulle pidemmin myöhemmin 🙂

terveisin Päivi