Valon määrä säätelee jaksamista

Valon määrä säätelee jaksamista

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 15.05.2021 klo 10:27 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 15.05.2021 klo 10:27

Nyt valon määrä on suuri, ja sama suunta tulee olemaan useita kuukausia, ennenkuin pimeys valtaa taas maan. Pimeinä aikoina olen tottunut nousemaan ylös auringon myötä, mutta näin valoisella puolella se tuntuu ihan liioittelulta. Valon määrä säätelee jaksamistani, jopa työskentelyssäni.

Käyttäjä kirjoittanut 15.05.2021 klo 11:56

Taivas on pilvessä, satelee hiljalleen vettä. Mieliala on maassa, en jaksa tehdä mitään. Minusta on tullut tälläinen ajansaatossa. Tiedän etten voisi nostaa tunnelmaa, vaikka niin haluaisinkin tehdä. Linnut laulelevat ulkona, kissa nukkuu parvekkeella, parvekkeen ovi on auki. Ulkoa kantautuu liikenteen melua. Mietin kuinka paljon aikaa kuluu aivan hukkaan, kun en saa irti itsestäni mitään tärkeätä. Voisinpa keskittyä johonkin ja saada ajan kulumaan vähän miellyttävämmin. Minulla on harrastuksia, joita voisin ajatella, mutta en viitsi vaivata päätäni niillä nyt. Minulla on kotitöitä, joita voisin tehdä, mutta en viitsi edes ajatella niitä nyt. Kohta on puolipäivää saavutettu, enkä ole tehnyt mitään 😀😴 seuraavaksi kait otan päikkärit.

Käyttäjä kirjoittanut 15.05.2021 klo 21:48

On ilta, otin päikkärit, sitten luin kirjaa, kunnes aloin katsoa telkkaria. Nyt olen ottanut lääkkeet ( myös aamulääkkeet) ja ajattelin mennä kohta nukkumaan. Toivottavasti näen hyviä unia.  😴💤💤💕💤💤💞💤💤 Ja aamulla herään virkeänä uuteen päivään.

Huominen on kaukana kuin etelä pohjoisesta, ja itä lännestä. Mukavaa sunnuntaita.

Käyttäjä kirjoittanut 16.05.2021 klo 09:27

Mahdotonta...kohta on jo kesäkuu...ja pääsen lomalle. Saan päästötodistuksen ja lopetan koulun käynnin. Elokuussa saatan harkita työhön palaamista, jos saan mukavan paikan ja hyvän palkan. Ehkä pääsen syksyllä hyvään alkuun työskentelyssäni, ja jaksan taas käydä työssä. Nyt tuntuu mahdottoman vaikealta, kuin tietää että siitä saattaa olla kiinni todistus.

Käyttäjä kirjoittanut 16.05.2021 klo 18:28

Olen katsonut etelän matkoja, nyt olen iskenyt silmäni egyptiin, mutta jotain rajoituksia minulla silti on, ei saa olla kallista, ja palveluita kaipaan, kuten ostoksille pääsyä.

Käyttäjä kirjoittanut 17.05.2021 klo 08:15

Tänään työpäivä. Luultavasti olen taas hinnoittelussa, enkä pääse kassalle kovinkaan helposti, mutta asiakaspalvelua sekin on...

Muuten menee mukavasti taas, aurinko paistaa, kohta lähden pyöräilemään työhön...

Ajattelen sitten työpäivän jälkeen ostoksia...

Käyttäjä kirjoittanut 17.05.2021 klo 18:39

Mitä minä oikein teen taas, olenko unohtanut olevani pienituloinen eläkeläinen, kuin sauhuan puhtia muuttaa Tunisian matka Egyptin matkaksi, ihan kuin en kerkiäisi sinne joskus myöhemminkin, siis Egyptiin. En tiedä; onko minulla varaa matkustaa edes Tunisiaan, mutta olen kova haaveilemaan että pääsisin vielä viikon asemasta 2 viikoksi Egyptiin, vaikka se tulisi maksamaan melkein 2 kertaa niin paljon kuin Tunisian matka. Saapa nähdä kuinka minun käy Tunisiassa.

Käyttäjä kirjoittanut 18.05.2021 klo 09:14

Taas paistaa aurinko, niinkuin eilen vaikka välillä sateli vettä.  Olin työssä eilen kuin alkoi satamaan vettä ja mietin miten pääsen kuivana perille kotiin, mutta sade laukesi ennen sitä.

Käyttäjä kirjoittanut 20.05.2021 klo 08:26

Tänään koululle tapaamaan vastuuopettajaani ja opoa ja työhönvalmentajaa. Saan hyviä neuvoja miten minun pitäisi järjestää elämäni, jos haluan päästä työhön käsiksi. En vielä tiedosta haluanko todella tehdä työtä!

Käyttäjä kirjoittanut 21.05.2021 klo 08:09

Tänään työharjoitteluun. Jota on vielä 2 viikkoa. Tunnen jaksavani nyt vähän paremmin tehdä työtä, mutta saattaa olla harhaa. Ulkona sataa vettä. Menen bussilla työhön. 🚍

Viikonloppu edessä, olen perunut menojani kesäkuussa. Nyt on parempi olla, kuin ei tarvitse tressata mistä saa rahat kaikkeen. Lankesin taas ostamaan tupakkaa, ja polttamaan sitä.  🚶

Hyvää viikonloppua kaikille!

Käyttäjä kirjoittanut 22.05.2021 klo 11:35

Olen miettinyt miksi minulla on nyt näin kamala lähtökuume matkustelemaan, vaikka nyt ei pääse mihinkään vaikka haluaisin kuinka. Ei ole rahaa, ja on nuo korona-rajoitukset.  😂😥😪😴

Käyttäjä kirjoittanut 22.05.2021 klo 17:18

Minulle on tullut outoja kipuja jalkoihin kuin kävelen, ja huomaan sen liittyvän myös paikoillaan oloon, jolloin jalat puutuvat. Myös käsissäni on tämänkaltaisia puutumisia, ja selkäni on kipeä. Johtuisikohan verenkierrosta. Minulla on korkea verenpaine.  😁😴

Käyttäjä kirjoittanut 23.05.2021 klo 13:28

Olen vain oman isäni ja äitini lapsi, joka on syntynyt myöhemmin, eli olen kuopus.  😁😴

Käyttäjä kirjoittanut 24.05.2021 klo 08:12

Tänään taas työharjoitteluun, saapa nähdä muistanko kaikki työharjoittelun jälkeen tehtävät työt, apteekki ja kauppa. Olen tänään taas polkupyörällä liikkeellä.  😁😴

Käyttäjä kirjoittanut 25.05.2021 klo 07:30

Tänään psyk.pol. ja sitten kiireenvilkkaa koululle suulliseen kokeeseen.  Pääsenköhän läpi kokeesta.  😁😴

Käyttäjä kirjoittanut 25.05.2021 klo 11:58

Tuolla asenteella - positiivisella luottamuksella - mikset pääsis?😁