Uutiset maailmalta ahdistaa

Uutiset maailmalta ahdistaa

Käyttäjä wylde aloittanut aikaan 25.11.2015 klo 12:54 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä wylde kirjoittanut 25.11.2015 klo 12:54

Hei
Minua on alkanut maailman tilanne pommituksineen ja terroristi uutisineen ahdistaa hirveästi, tuntuu että maailmassa ei ole mitään muuta kuin pahoja asioita koko ajan, uutisisa lööpit on pelkkää negatiivista.
Ja nuo isiksen hirmuteot ja maailman valtaaminen ahdistaa kun itsellä on pieniä lapsia että millainen maailma heillä tulee olemaan.
Onko muita kohtalotovereita ja miten järkeilette asioita päässänen ja saatte olon paremmaksi?

Käyttäjä Wutwut kirjoittanut 12.04.2016 klo 09:51

Niin, no maassa maan tavalla (koirien syönti mm. siis).
Kyllähän esim Thaimaassa syödään toukkia jne. Itsekin tullut niitä popsittua, kun siellä satuin pääsemään käymään. Parempia kuin sipsit ihan rehellisesti sanottuna. Öljyssä uppopaistetaan (vai keitetään? Deep fried)

Käyttäjä Rina kirjoittanut 12.04.2016 klo 11:18

Ylen sivuilla on aika paljon asiaa tuosta halal teurastuksesta. Todetaan, että eläimen tainnutus yhtä aikaa verenvalutuksen kanssa on käytännössä mahdotonta, joten tainnutus tehdään ensin. Mielestäni Suomessa tuotettu halal liha on sittenkin eettisempää kuin ulkomailta tuotettu, koska meillä sentään eläinsuojelulainsäädäntöä toisin kuin monessa muussa maassa. Kokonaiskuvassa (jos eläinten kärsimystä pohditaan), niin suomalainen teurastamo saattaisi olla parempi valinta.

Käyttäjä kirjoittanut 13.04.2016 klo 06:02

Minä en pidä Yleä kovin luotettavana lähteenä silloin, kun kyseessä on pakolaiset tai heihin liittyvät asiat.
Jos mietitään Halal-lihaa ihan yksinkertaisella järjellä eli minulla. Miksi olisi erikseen Halal-lihaa tai Suomeen haluttaisiin perustaa Halal-teurastamo, jos siinä on kyseessä ihan tavallinen suomalainen eläimen teurastus? Meillä on jo valmiina teurastamoja, miksi muslimit haluavat oman erikoisen Halal-lihateurastomon?

Käyttäjä Rina kirjoittanut 13.04.2016 klo 13:33

Maanvaiva, mikähän lähde sinusta on luotettava? Halal liha sisältää muslimien uskonnollisen rituaalin eli paikalle tarvitaan muslimi lausumaan rukouksen. Tavallisessa suomalaisessa teurastamoissa tätä rukousta ei ole kukaan tekemässä. Eli muslimin mielestä ero on erittäin merkittävä, vaikka meille se on juupajaata. Edelleen uskon, että halal liha Suomessa tuotettuna on eettisempää lainsäädäntömme takia. Ja luotan kyllä Ylen uutisiin ja journalisteihin paljon enemmän kuin mielipidesivustoihin saatikka varsinaisiin valheellista tietoa siis kaikkea misinformaatiota tuottaviin sivustoihin, jotka mielestäni ovat täysin rikollisia, harhaanjohtavia ja epätietoisuutta aiheuttavia. Näitä sivustoja voisin tähän listata, mutta jätän sen nyt tekemättä. En tiedä, mikä näiden sivustojen agenda oikein on, mutta hirveän pahaa ne saisivat aikaan, jos jokainen niitä uskoisi. Ei tarvitse ottaa esimerkiksi kuin lapsensa rokottamatta jättäminen tai holokaustin kieltäminen. En alkuunkaan ymmärrä, mikä maalaisjärki tuottaa humpuukia, johon pitäisi uskoa. Mielummin uskon koulutettuihin journalisteihin, jotka edes pyrkivät löytämään jotakin totuutta kaiken informaation takaa. Mikään ei ole täysin objektiivista, mutta moni valheeseen perustuva mediatuote on ainakin tarkoitushakuista. En kommentoi enää tähän ketjuun, mielipiteeni taisi tulla selväksi 🙂. Kaikkea hyvää teille pohdiskelijoille🙂.

Käyttäjä kirjoittanut 14.04.2016 klo 09:08

Uskon esim. muslimien itsensä kertovan totuuden Halal-lihan teurastuksesta. Olen katsonut monet heidän itsensä tehneen esityksen halal-teurastuksesta.
Luen lähes kaikki julkaisut kaikista asioista ja sitten muodostan oman mielipiteeni asioista. Luen myös ns. paskamielipiteetkin ja paskalehdet. Minusta jostain asiasta ei tee oikeaa siksi, että sen kirjoittaa toimittaja jolle maksetaan palkkaa meidän verorahoillamme.

Kuten sanottu Suomen eläinsuojelulaki sallii poikkeuksia uskonnollisten tapojen vuoksi. Meillä ortodokseille mun mielestäni ei ole mitään tapoja jotka oikeuttaisivat meidät poikkeuksiin eläinsuojelulakiin. Kenelle tuo lain poikkeus on tehty?

Käyttäjä tähtivaeltaja kirjoittanut 14.04.2016 klo 09:34

tota tota... nyt päästiin mielenkiintoiseen asiaan: eri medioiden luotettavuuteen! Kuten Maanvaiva, luen myös ns. vaihtoehtosivustoja. Turha kuvitella, että esimerkiksi Ylellä ei olisi jutuissaan ketunhäntä kainalossa, eikös Ylen linjauksissa aivan avoimesti kerrota sen tehtäviin kuuluvan monikulttuurisuuden edistäminen. Mielestäni se myös näkyy ylen jutuissa (liikaa). Nykyaikana sellainen ei vaan toimi enää, some tarjoaa niin erilaisia näkökantoja, että agendat paljastuvat sellaisilta, jotka väittävät olevansa puolueettomia.

Vaikka lukee vaihtoehtomedioita, se ei tarkoita, että on vähä-älyinen koulujakäymätön tollo, niinkuin mielellään tunnutaan ajattelevan. Mediakritiikki on tarpeen kaikessa, yhtä hyvin Ylen kuin muidenkin jutuissa. Itsekin seuraan Suomen medioiden lisäksi myös Ruotsin ja Engannin valta- ja vaihtoehtomedioita. En pidä itseäni helposti höynäytettävänä 🙂