Uutiset maailmalta ahdistaa

Uutiset maailmalta ahdistaa

Käyttäjä wylde aloittanut aikaan 25.11.2015 klo 12:54 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä wylde kirjoittanut 25.11.2015 klo 12:54

Hei
Minua on alkanut maailman tilanne pommituksineen ja terroristi uutisineen ahdistaa hirveästi, tuntuu että maailmassa ei ole mitään muuta kuin pahoja asioita koko ajan, uutisisa lööpit on pelkkää negatiivista.
Ja nuo isiksen hirmuteot ja maailman valtaaminen ahdistaa kun itsellä on pieniä lapsia että millainen maailma heillä tulee olemaan.
Onko muita kohtalotovereita ja miten järkeilette asioita päässänen ja saatte olon paremmaksi?

Käyttäjä Tuubihuivi kirjoittanut 25.11.2015 klo 22:42

Hei Wylde, minuakin ahdistaa, tänään viimeksi ajattelin että en halua elää tällaisessa maailmassa 😞 ei mitään positiivisia uutisia, pelkkää negatiivista koko ajan. Tuli mieleen että lopetan Iltalehden selaamisen, en katso enää uutisia. Vaikealta tuntuu yrittää ajatella positiivisia ajatuksia kun tuutin täydeltä tulee tuota ahdistavaa ikävää joka puolelta 😭
Vähäksi aikaa saa ajatukset muualle kun kuuntelee musiikkia tai katsoo tv:stä jonkun hömppäohjelman, tai liikkuu ulkona. Ei vain oikein saa lähdettyä ulos 😞

Käyttäjä wylde kirjoittanut 26.11.2015 klo 10:15

Tuubihuivi kirjoitti 25.11.2015 22:42

Hei Wylde, minuakin ahdistaa, tänään viimeksi ajattelin että en halua elää tällaisessa maailmassa 😞 ei mitään positiivisia uutisia, pelkkää negatiivista koko ajan. Tuli mieleen että lopetan Iltalehden selaamisen, en katso enää uutisia. Vaikealta tuntuu yrittää ajatella positiivisia ajatuksia kun tuutin täydeltä tulee tuota ahdistavaa ikävää joka puolelta 😭
Vähäksi aikaa saa ajatukset muualle kun kuuntelee musiikkia tai katsoo tv:stä jonkun hömppäohjelman, tai liikkuu ulkona. Ei vain oikein saa lähdettyä ulos 😞

Musiikilla minäkin saan siirrettyä ajatuksia, ja huomaan kun olen poissa tiedonlähteiltä esimerkiksi vaeltamassa niin elämä tuntuu paljon helpommalta kun ei tiedä maailmanmenosta yhtikäs mitään.
Tietokonemaailmassa vaan liian helppoa käydä katsomassa uutisia

Käyttäjä Knights20 kirjoittanut 27.11.2015 klo 09:41

Iltalehden sivuja lukemalla sitä nyt ei tule kuin vihaiseksi ja pelokkaaksi, koska aina joko tekee jotain väärin tai sitten on seitsemänsadan eri sivun artikkelointi jostain katastrofaalisesta aiheesta. Vähättelemättä tietenkään sitä, mitä ihmiset ovat esim. Pariisissa joutuneet käymään läpi ja että kaikilla meillä siinä on työstämistä, kannattaa kuitenkin muistaa että keltaisen lehdistön kautta tuleva uutismateriaali on melko valkopestyä ja kapeakatseista - osittain jopa mässäilevää, mikä antaa esimerkiksi iskujen tekijöille juuri sitä, mitä haluavat. Pelkoa ja paheksuntaa.
Jos uutisia haluaa, kannattaa valita asiafoorumi.
Silti, kaiken kaikkiaan, pelkään itsekin.

Käyttäjä Amassados kirjoittanut 27.11.2015 klo 11:14

Olen ratkaissut asian niin etten kuuntele uutisia. En katso televisiota, joten uutisia en näe sieltäkään. Radiosta kuuntelen sellaista kanavaa, josta uutisia ei tule tunnin välein. En jaksa pelkkää surkeuden vellomista. Olen myös kehittänyt melko valikoivan kuulon että suodatan "uutisäänet" pois. En jaksa kiinnostua enkä välittää. Tämä ei liene ole mikään "normaali tai terve" suhtautumistapa, mutta täällä palstalla siitä ei tarvitse välittää. 😀😀😀

Lapsiasiassa ymmärrän tunteesi täysin. Olen pohtinut todella paljon iltatähden hankintaa poikaystäväni kanssa, mutta millaiseen yhteiskuntaan syntyvä lapsi kasvaa? Mitä enemmän olen asiaa miettinyt, sen vakuuttuneempi olen siitä etten voi tehdä tähän maailmaan enää yhtään lasta.

Käyttäjä kirjoittanut 27.11.2015 klo 16:25

Minä en enää ihmettele ettei asioista uskalla tai halua puhua vaikka kuinka pelottaisi tai ahdistaisi.
Todella pahalta tuntui lukea viimeinen viesti jossa kirjoittaja toivoi? olevansa itsemurhan iskijän vieressä. Kun samaa aikaan pidetään Ranskassa kuolleiden muistotilaisuudessa. Tai, että Venäjä hyökkäisi tänne.
Itsemurha on niin helppo tehdä, että sen jokainen osaa tehdä ilman että samalla siihen toivoo muiden kuolemaa. Eikä nyt tarvihe tulla kertomaan kuinka on yrittänyt itsaria jo usein. Jos se ei onnistunut, on niin paljon halunnut elää ettei viitsinyt hakea oikeaa keinoa kuolla.

Minä olin ennen suvakki eli hyväksyin maahanmuuttajat. Olen osallistun keskusteluihin miksi jotkut naiset haukkuvat nuoria tyttöjä nartuiksi, kun heidät on raiskattu. Tai kun ihmetellään miksi tytöt ovat ulkona vielä kello 22.30. Mitä sitten, jos ovat, ei se oikeuta ketään heitä raiskaamaan.
Tänään, kun tuli taas uusi raiskausilmoitus, aattelin voi perkele mie tätä en nyt kestä.
Sitten kyllä haukuin suureen ääneen kaikki pakolaiset.
Tällä hetkellä en ole suvakki. Mulle ei kannata tulla selittään ettei kaikki pakolaiset ole raiskaajia. Ei tietenkään ole mutta olen enempi suomalaisten 14vuotiaiden puolella.

Minä luen kaikki mitä netistä voi lukea. Jokainen toitottaa omaa totuuttaan. Sitten minä en tiedä mikä on totuus tai onko sitä edes olemassa. Kun tuli eka tytön raiskaus ilmi, ei työnteosta tullut juuri mitään vaan koko ajan kävin seuraamassa mitä tapahtuu. Sitten alkoi se paskanjauhanta netistä ja itse menin mukaan jauhaan.
Kun Turkki ampui Venäjän koneen alas, olin varma, että tulee kolmas maailman sota. Ei siitä mitään sen kummoisempaa oloa tullut.
Kaiken kaikkiaan Suomi minusta on tällä hetkellä paska maa asua.

Käyttäjä kirjoittanut 28.11.2015 klo 12:11

Mikähän olisi se tarve jolloin raukkamaisen tappajan viereen haettaisiin joku seisomaan.

Kuten olen jo usein sanonut itsemurhan tekeminen on helppoa ja se on jokaisen oma asia tekeekö sen vain ei. Jos taas haluaa sankariksi josta kirjoitellaan lehtien palstoilla, silloin tietenkin toivoo kuolevansa näyttävästi jonkun sairaan hörhön itsemurhaiskussa tai peräti olisi hienointa kuolla Venäjän pommi-iskussa. Siitä vasta tulisi näyttävä lehtijuttu.
Eikö sitä voisi eläessä tehdä jotain näyttävää, jos niin haluaa lehtiotsikoihin.

Käyttäjä wylde kirjoittanut 30.11.2015 klo 13:10

Maanvaiva kyllä puhuu kuin omasta suustani, mietin jo että itsekkö olen tuon kirjottanut 🙂
Tuo uutisten totaalinen dissaaminen olisi kyllä varmaan oman henkisen terveyden vuoksi tällä hetkellä ihan viisasta, mutta todella vaikeaa kun luonne on mikä on.
Lupasin itselleni olla tänään positiivisempi ja osittain siinä onnistunutkin toistaiseksi kun ei ole ehtinyt lehtiä juuri lukea.

Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 14.02.2016 klo 22:38

Hyvä aihe!

Minä seuraan uutisia, mutta myönnän usein myös ahdistuvani niistä. Olen yrittänyt rajoittaa Ylen uutisiin, mistä on ollut apua.

Toinen ongelma on se, kun on sairauslomalla ja on tekemisen puutetta. Televisiosta tulee todella paljon mm. rikossarjoja ja draamaa, jossa käsitellään rajuja elämänkohtaloita. Ajankohtaisohjelmissa puolestaan usein jankataan uutisten ikäviä asioita. Nyt tulee Volga 30 päivässä, joka on mielenkiintoinen matkaohjelma. Siinä ei ole ikäviä asioita, vaan ohjelmaa voi katsoa rennosti.

Tykkään myös lukea kirjoja, mutta kirjoissakin käsitellään usein kuolemia, rikoksia, avioeroja, onnettomia avioliittoja jne. Luin hiljattain Sinikka Nopolan kirjan Ei tehrä tästä ny numeroo. Nauroin pari kertaa ääneen. Onneksi on olemassa huumorikirjojakin.

Vaikeaa 🙄

Käyttäjä Tuubihuivi kirjoittanut 21.02.2016 klo 00:03

Minä ahdistun uutisista edelleen, uutiset ovat vain pahentuneet. En katso tv:n uutisia ollenkaan, mutta niiltä ei tahdo pystyä välttymään, kaupoissa lööpit kirkuvat aina kassojen vieressä. Jotain mukavaa tekemistä arkeen pitää yrittää aina keksiä että on jotain mukavampaa ajateltavaa ettei tule murehdittua maailman surkeaa menoa. Aina ei vain ole intoa alkaa tekemään niitä mukaviakaan asioita kun virta on vähissä. Ulkoilu auttaisi kun saisi lähdettyä ulos.

Käyttäjä kirjoittanut 09.03.2016 klo 07:02

Nyt minua ahdistaa uutiset maailmalta todelta paljon. Tai no Suomestakin ahdistaa yhteiskuntasopimus, kun siitä ei näy tulevan mitään. Olisin kyllä valmis tekemään 24 tuntia vuodessa enemmän töitä mutta ymmärrän etteivät eräät ole, kun heillä nytkin on vain osa-aikatyö ja loppua en sitten ymmärrä. He siis haluaisivat jo nyt tehdä enempi töitä mutta ei ole.

Varmaan moni muistaa kuinka vielä syksyllä olin hyvin suvaitsevainen ihminen pakolaisten suhteen. Sitten olen netissä pariin kertaa sanonut jotain negatiivista heistä ja todennut esim. että musta pakkaset ovat mukavia. Se suvaitsevaisten mielestä tarkoittaa että haluan pakolaisten paleltuvan jne. Lisäksi olen voimakkaasti ottanut kantaa naisten raiskauksiin.

Entinen jääkiekkoilija Teemu Selänne kertoi kuinka hänen mielipiteensä myös muuttui ystävän tytön raiskauksen jälkeen. Nyt suvaitsevaiset ovat tehneet hänestä rikosilmoituksen, kun hän ei suostu ilmoittamaan tapausta tarkemmin. Mitä kukaan ei tietenkään tee, koska raiskauksen urhiakin pitää suojella.

Suvaitsevaiset myös kertovat ettei rajoja saa panna nyt kiinni, koska siellä on nyt tulossa niitä lapsia ja naisia joita kaikki tänne haluamme. Kuitenkin kun julkaistaan kuvia, siellä näkyy vaan nuoria miehiä taas. Tarkkaan pitää katsoa että näkee lapsen tai naisen. Lapsia raiskataan pakolaisleireillä ja he näkevät nälkää, ja tietenkin kaikki heitä haluavat auttaa. Rajat jos aukeaa, lapset jäävät edelleen sinne ja nuoret miehet juoksevat tänne.

Täällä ei ole yhtään pakolaista, en ole sellaista nähnyt vielä. Voisin elää tietämättä mitään koko pakolaisasiasta, jos ei lehdet olisi täynnä heitä. Koska käyn töissä, on mun pakko seurattava yhteiskuntasopimuksen syntyä. Ja samalla saan lukea sitten pakolaisista. He teki sitä ja tätä, heille pitää rakentaa suurmoskeija, talvi on heistä perseestä, heille pitää antaa uimahallissa omat uimavuorot, nainen on raiskattu ja tekijä puhui arabiaa. Lapset Syyriassa näkevät nälkää, lihavat pakolaismiehet samaan aikaan valittavat kuinka Suomessa ruoka on paskaa. Mun pitää olla hiljaa, koska jos jotain sanon olen rasisti.

Käyttäjä Rina kirjoittanut 09.03.2016 klo 13:49

Pakolaisasia lienee monimutkainen. Mikäli olen oikein lukemisiani tulkannut, niin eri ryhmittymien välisissä kahakoissa (Irak, Syyria) nuorten miesten kohtalo on tulla tapetuksi. Kun esim. Isis valtaa kylän, niin naiset ja lapset erotellaan miehistä, ja miehet ammutaan. Ei kyse alunperinkään ollut ruoasta (sitä niinkuin Syyriassa kuin Irakissa on ollut riittävästi.) Tilanne muuttuu vasta siinä vaiheessa, kun "vääräuskoiset" miehet on tapettu ja kylä saarroksissa Isiksen kynsissä. Ehkä Perheet päätyvät toimittamaan nuoren miehen pois sodan jaloista juuri siksi, että tällä on suurin vaara tulla tapetuksi heti kättelyssä. En osaa sanoa, miten itse toimisin tai ajattelisin, jos henkeäni tai perhettäni uhattaisiin. Sellaista äärimmäistä tilannetta ei osaa kuvitella rauhanoloissa. En puolustele maahanmuuttajien valitusta ruoasta tai heidän tekemisiään raiskauksia. Uskoakseni ymmärrän maahanmuuton aiheuttaman turvallisuusuhan pitkällä aikavälillä. Maailmasta on kuitenkin tullut globaalinen, ja tulevaisuudessa nähdään yhä suurempien kansainjoukkojen vaelluksia, siitä ilmastonmuutoskin tulee pitämään huolen. Hallitsematon maahanmuutto on yksi vaikeimmista ongelmista, jonka kanssa EU paraikaa painii, eikä kukaan tunnu tietävän ratkaisua, joka olisi samanaikaan humaani että turvallinen. Maanvaiva, et sinä ole rasisti. Tuot esille seikkoja, jotka ovat oikeasti huolestuttavia. Maahanmuutto on monilta osiltaan meille suomalaisille ristiriitaista ja ahdistavaa. Luonnollista on myös se, että vierastamme kaikkea erilaista. Tuolla eläinmaailmassakin vieraan lauman jäsen ajetaan tai tapetaan pois. Siitä on varmaan ollut hyötyäkin ihmisen historiassa. Nämä ovat vaikeita asioita.

Käyttäjä kirjoittanut 09.03.2016 klo 15:39

Irak on siitä merkillinen maa, että sinne kuitenkin palaa takaisin pakolaisia jotka ovat tyytymättömiä Suomesta saatuun kohteluun tai kun täällä on niin kylmä. Samoin ei ole syyrialaisten kanssa tai en ole lukenut ainakaan, että kukaan heistä palaisi takaisin sinne tällä hetkellä.

Minä en vierasta mitään kulttuuria mutta en esim. syö koskaan kiinalaista ruokaa, koska en siitä pidä. Olen kuitenkin tutustunut kiinalaiseen ruokaan.
Minä en pidä luterilaisen seurakunnan tavoista enkä myöskään koskaan tule pitämään muslimiuskovaisten tavoista. Molempiin uskontoihin olen tutustunut.
Jos mua vastaan kävelisi pakolaisia, en heitä tervehtisi, koska en heitä tunne. En myöskään tervehi tuntemattomia suomalaisia ihmisiä. Minusta kaikkien tervehtiminen on outo kulttuuri enkä siihen halua ees tutustua.

Jotenkin minusta tässä pakolaisasiassa ollaan liian tungetteleivaisia suomalaisia kohtaan. Minut aina opetettiin lapsena, että kun mennään vieraaseen maahan, pitää elää kuin siellä eletään.
Nyt lähes kaikki pakolaiset eivät ole saaneet päätöstä saavatko jäädä tänne vai ei ja silti meidän pitäisi hyväksyä heidän tapansa osana meidän suomalaisten tapoja.

Käyttäjä kirjoittanut 21.03.2016 klo 07:50

"Perussuomalaisten Terhi Kiemunki pilkkasi Facebook-kommenteissaan virpomassa olleiden tyttöjen hijab-huiveja ja ihmetteli, onko Allahillakin tänään joku vuosipäivä. Lisäksi hän harmitteli, ettei hänellä ollut antaa palkaksi yhtään kondomia." MTV

Olen aina kuvitellut, että kaikki ihmiset hyväksyvät lapsipakolaiset. Siis oikeat eikä ikäänsä valehtelevat miehet. Niinhän sitä useimmat puhuvat, että lapset ja naiset saavat tulla mutta ei nuoria miehiä. Taitaisi kuitenkin olla niin ettei monet hyväksy edes lapsipakolaisia.

Virpominen noitapuvussa on luterilainen tapa, joten miksi siihen muslimit osallistuvat tai suomalaiset ortodoksit? Ortodoksit virpovat kirkossa siunatuilla oksilla lähinnä sukulaisille eivätkä saa pukeutua noidiksi. Ymmärsin, että muslimitytöt kävivät virpomassa omassa asussaan, kuten minä ortodoksina tein aina pääsiäisenä. Noidaksi pukeutuminen olisi ollut syntiä. Ehkä se on myös muslimeillekin syntiä?

Monikaan suomalainen lapsi tuskin virpoo uskonnon vuoksi vaan siksi, että saa karkkia.
Jos Kiumunkin oven takana olisi ollut ortodoksilapsi virpomassa omissa vaatteissaan, olisiko hän tarjonnut hänellekin kortsua?

Käyttäjä Pompula kirjoittanut 23.03.2016 klo 18:47

maanvaiva kirjoitti 27.11.2015 16:25

Todella pahalta tuntui lukea viimeinen viesti jossa kirjoittaja toivoi? olevansa itsemurhan iskijän vieressä. Kun samaa aikaan pidetään Ranskassa kuolleiden muistotilaisuudessa. Tai, että Venäjä hyökkäisi tänne.

Haluaisin selventää tätä, koska nyt en ole täydellisessä uutispimennossa, kuten useimmiten olen. Mm. tuolloin en tiennyt Ranskan kuolleiden muistotilaisuudesta. Minä olin se, joka sanoi jossakin ketjussa, että voisin asettua itsemurha pommittajan viereen. En sen takia, että ihannoisin millään tavoin tällaista toimintaa, vaan ihan syystä että tuolloin olin niin kuopan pohjalla, että mikä tahansa sopi(i) kuoleman kaipuuni toteutukseen. Ja ei, ettei Maanvaiva, tai kukaan muukaan ymmärrä väärin, en kaipaa kuolemalleni todistajaa. Itsemurha pommittajan, tai minkään muunkaan julkisuushakuisen toteutuksen kautta. Nytkään en välttämättä tietäisi Belgian tapahtumista yhtään mitään, jos ei niistä olisi minulle erikseen mainittu. Se minua ihmetyttää miten paljon uutisarvoa tällaiset asiat saa. Sitä ne haluaa ja sitä ne totisesti saa. Täälläkin.

Käyttäjä kirjoittanut 28.03.2016 klo 10:22

Kiitos selvennyksestä Pompula. Pääsiäisen aikaan olen yrittänyt olla vähemmän lukemassa uutisia ja koko nettimaailmaa.
Kirkon polttamisen kuitenkin huomasin, kun ei sitä voi olla huomaamatta.

Ja luin myös luterilaisen seurakunnan kahden isomman pomon pakolaiskirjoitukset.
Luterilainen seurakunta on valmis huolehtimaan sellaisistakin pakolaisista jotka eivät saa tänne oleskelupaa. Minun järkeni mukaan heidät on tutkittu ja todettu etteivät he tarvitse turvapaikkaa mutta silti seurakunta heidät pitää täällä Suomessa?? Kuka heidän oleskelun maksaa? Tietenkin lut. seurakunnan ihmiset kirkollisveroilla. Ja lain edessä he sitten ovat laittomia maahantulijoita. Miten he voisivat mennä töihin tai saa koulutusta muualta kuin kirkosta?

Tuollaisille sanomiselle tavallaan kerjätään jotain vastaiskua kantasuomalaisilta. Ei välttämättä polteta kirkkoja mutta erotaan kirkosta.
Joskus lut. seurakunta voisi jotain lohduttavaa sanoa tavallisille suomalaisille. Esim. vanhusten hoidosta tai siihen kuinka vammaisilta viedään kohta oikeus asua omassa kodissaan.
Ei sen puoleen, että ort. seurakunta mitään kantaa ottaisi mihinkään asiaan. Tasapuolisesti on vaan hiljaa.