Ulkopuolisuuden tunne
Minulla on outo tunne että olen joka paikassa ulkopuolinen ja ylimääräinen ihminen. Viimeksi tänään olin kurssin mukana messuilla ja aina kun olimme jossain kahden kurssikaverini kanssa niin kaikki ihmiset puhuivat vain heille eikä minulle. Samoin toinen kurssikaverini puhui kokoajan kaverilleni eikä edes katsonut minuun. Tunsin itseni kaikesta todella ulkopuoliseksi, mutta roikuin vain mukana. Sama toistuu monissa muissa tilanteissa. Aina tuntuu että ihmiset katsovat ohi eivätkä puhu minulle vaan sille toiselle ihmiselle joka on mukanani. Olen itse ottanut asian niin että asia ei sitten koske ollenkaan minua eikä minun tarviitse siitä välittää jos ei sitä puhuta minulle. Siksi vain roikun ihmisten mukana vaikka eivät he minusta oikeasti välitä tippaakaan. Tunnen että olen vain ilmaa minkä läpi voi katsoa mitä ei tarvitse mitenkään huomioida.
Tuo on tuttu tunne mistä puhut...Voit myös itse vaikuttaa noihin tilanteissiin siten, että otat ensimmäisen askeleen ja esim. kysyt jotain tai sanot mielipiteen puhuttavasta asiasta..näin tuot itsesi esille etkä jää enää ulkopuolelle 🙂 Tämä ei ole helppoa, mutta kannattaa yrittäää..koska mitä on enää menetettävää. Voit harjoitella sitä että muut ihmiset tulevat huomioimaan sinut vielä 🙂 Pelko saattaa olla esteenä, mutta ole vahva ja anna vaan mennä, koska ansaitset sen..näytä kavereillesi että sinusta on johonkin ja että sinut huomioidaan 🙂
Hei Piakristiina,
erittäin tuttu tunne myös minulle. Toisinaan se tuntuu kurjemmalta
ja toisinaan en jaksa edes välittää asiasta.
Olen järkeillyt asian näin, että oma on ihmisten valinta.
Jos ystävällinen hymy ei
rohkaise jotakuta minulle puhumaan tai se, että minä osoitan olevan halukas osallistumaan keskusteluun, olkoot😀
Tiedän kuitenkin sen, että olen hyvä kuuntelija,ja siitä kiitostakin saanut.
Neuvoa en oikein osaa sinulle asiaan antaa, mutta näin olen itse menetellyt.
Tuo tunne on yksi kamalimmista, kokemusta on minullakin.
En koe kuuluvani yhtään minnekään ja se saa usein oloni todella ahdistuneen alakuloiseksi. Olisi niin ihanaa, jos voisi hyvin mielin sanoa kuuluvansa jonnekin, mutta kun ei kuulu, niin ei kuulu.
Aloitin vast'ikään käymään eräässä alle 25-vuotiaille ihmisille suunnatussa tapahtumaillassa, jossa jokainen kävijä on samankaltainen kuin minä, mutta silti jostain kumman syystä en koe kuuluvani edes sinne. Alan hiljalleen tottua ajatukseen, etten oikeasti kuulu yhtään minnekään. Olen vaan täällä ja kuljen omia polkujani yksin tai kaksin.
Koittakaa pärjätä. Jos osaisin antaa jonkinlaisia ohjeita, niin auttaisin ilomielin. 🙂🌻
Tuttu tunne minullekin..jo lapsuudesta, kun koin kiusaamista. Tunnen myös kulkevani täällä yksin ja kaksin mieheni kanssa. Todellisia ystäviä ei ole eikä juuri sukulaisiakaan. Se surettaa aina välillä kovastikin. Varsinkin kun näkee toisenlaisiakin tapoja elää ja olla.. 🙂🌻
Sininenuni kirjoitti 1.10.2012 12:42
Tuttu tunne minullekin..jo lapsuudesta, kun koin kiusaamista. Tunnen myös kulkevani täällä yksin ja kaksin mieheni kanssa. Todellisia ystäviä ei ole eikä juuri sukulaisiakaan. Se surettaa aina välillä kovastikin. Varsinkin kun näkee toisenlaisiakin tapoja elää ja olla.. 🙂🌻
Koulussa kolmannelta luokalta eteenpäin kiusattuna todellisuuteni on hyvin samankaltainen. Vaikuttaa myös siltä, että koulusyrjinnän vaikutukset alkavat näkyä yhä enemmän vetäytymisenä kaikesta. Pitkäaikaistyöttömän näkökulmasta tämä tarkoittaa käytännön elämässä lähinnä kahden lapsen yksinhuoltamista sinä aikana kun vaimo opiskelee toisella paikkakunnalla.
Tietyssä ikävaiheessa tapahtunut syrjintä on varmaankin se tekijä, joka vaikuttaa hyvin laajasti myöhempiin elämänpolkuihin. Tästä esimerkkinä voisin mainita oman työttömyyteni, joka on jatkunut yli kuusi vuotta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisesta huolimatta. Tällaisesta tilanteesta on haasteellista rimpuilla ulos yltiökapitalistisessa Suomessa: työttömät eivät kelpaa töihin ja toisaalta koulutus jo yli kymmenen vuotta opiskelleena ei oikein tahdo luonnistua (= usko koulutuksen autuaaksitekevyyteen on mennyt). Lisäksi olen huomannut aloitettujen projektien jäävään toistuvasti kesken; passivoitumisen ja todellisen haluttomuuden osoitus jos mikä.
Naapurissa näyttäisi aina menevän paremmin, mikä todellakin on yleinen tuntemus "ulkopuolisten" mielessä. Tämä tietysti vielä lisää ulkopuolisuuden tuntemuksia ja haluttomuutta tavanomaisia sosiaalisia tilanteita kohtaan. Puhummekin siis syrjäytymisen kierteestä, joka alkaa ruokkia itseään. Tästä huolimatta olisi kyettävä luomaan päiväohjelmaansa sellaista sisältöä, joka tuottaa positiivisia kokemuksia. Asioiden tekemisen ylläpitäminen on kuitenkin hyvin haasteellista tällaisessa tilanteessa ja vaatisi todella onnistuakseen luultavasti ulkopuolistakin vetoapua.
Hyvä hahmottaja,
Kuullostaa siltä, että tarvitsisitte tosiaan vähän vetoapua. Tiesitkö, että esim. Pelastakaa lapset ja MLL välittävät tukihenkilöitä ("perheen aikuisia kavereita") avuksi perheille, jotka elävät haastavaa aikaa. Suosittelen tutustumaan asiaan ja mahd. lähettämään hakemuksen.
Saanko kysyä mitä olet opiskellut? Ilmeisesti työllisyystilanne on huono sillä alalla..?
Voimia teille🙂🌻
Sininenuni kirjoitti 4.10.2012 13:35
Hyvä hahmottaja,
Kuullostaa siltä, että tarvitsisitte tosiaan vähän vetoapua. Tiesitkö, että esim. Pelastakaa lapset ja MLL välittävät tukihenkilöitä ("perheen aikuisia kavereita") avuksi perheille, jotka elävät haastavaa aikaa. Suosittelen tutustumaan asiaan ja mahd. lähettämään hakemuksen.
Saanko kysyä mitä olet opiskellut? Ilmeisesti työllisyystilanne on huono sillä alalla..?Voimia teille🙂🌻
Tuo työllisyystilanne on moniulotteinen asia tämän päivän Suomessa. Alkuperäisellä alallani (taloustiede) on aiemmin ollut melko hyvä työllisyystilanne, mutta nykyisin uusien työntekijöiden palkkaaminen on tunnetusti se viimeinen keino. Lisäksi vallitsevat arvot ovat kehittyneet siihen suuntaan, että tietyt ominaisuudet ehkäisevät tehokkaasti työllistymistä. Tällaisia ovat erityisesti työttömyystausta, vääränlainen tai liian ohut työkokemus suhteessa haettuihin (ja niihin tyypillisimpiin) työtehtäviin, "liiallinen" koulutus ja tietysti yleinen ikäsyrjintä. Tämä on tietysti myös alueellinen kysymys, mutta kaikki eivät voi asua kehäkolmosen sisäpuolella. Vaikka tilanne vaikuttaakin hieman absurdilta, niin tämän tyyppinen ilmiö on lisääntynyt ainakin jossain määrin tietyillä alueilla Suomessa.
Hyvin tuttu tunne minullekin. Olen kuitenkin itse nykyään kieltäytynyt ulkopuoliseksi suljetun roolista siten, että otan itse ensi askeleen sosiaalisissa tilanteissa. Ei kannata suostua siihen, että jatkuvasti suljetaan joukon ulkopuolelle. En usko, että siihen löytyy yhtään hyvää syytä. Minuakaan ei ole kutsuttu esim. syömään yms, joka tuntuu tosi ikävältä, mutta pääasia, että ei suostu siihen rooliin, mihin sinut yritetään laittaa. Sillä tavoin osoittaa ryhmälle, että ulkopuoliseksi sulkemiselle ei ole mitään realistisia syitä.
On ryhmän oma ongelma, jos se ei kykene ottamaan sinua luonnollisesti jäsenekseen.