Unettomuus vaihtui lopulta kevyen rauhattomaan uneen. Tuntui siltä kuin olisin ollut unen ja valveen välimaastossa. En varsinaisesti nähnyt unta, vaan elokuvamaista montaasia kissasta. Kissa kipittämässä maha maata viistäen sängyn alle turvaan, koska ovikello soi. Kissa leipomassa peittoani. Kissa istumassa ikkunan alla tuijottaen välillä minua, välillä ikkunan kahvaa.

Oli muuten vasta toinen kerta, kun kissa tuli uniin. Kummallista.

En tiedä mitä uurnalle aion tehdä. Ajatus ei riitä sinne asti. Nyt alkajaisiksi olen miettinyt, että seinähyllykkö, joka on muutenkin ollut harkinnassa, voisi olla ainakin hetkellinen sijoituspaikka uurnalle. Voisi teettää valokuvan kissasta ja laittaa sen kehyksissä uurnan viereen. Hyllyyn voisi laittaa myös jotain pieniä koriste-esineitä ja tuikkukipon tai lyhdyn. Niin ja jonkun kivan kasvin (mikähän selviäisi parhaiten heikohkoa valoa ja meikäläisen antiviherpeukaluutta? 😅). Mutta pitäisi ensin saada aikaan hommata se hyllykkö ja laittaa se seinälle.

Loppuviikosta olisi taas töitä. Toivottavasta ne tarjoavat hetken hengähdystauon.

No'tt miten sinulla menee? Olen vähän huolissani, vaikka toisaalta tiedänkin, että suru vaatii aikaa eikä oikein muulle ole tilaa  siinä prosessissa.

Syksy on tullut ja kohta talvikin edessä. Monet työt täällä maalla vaaativat tekijää ja tänään saatiin paljon lehtiä puhallettua koivukujalta. Vielä on vene vesillä ja sen maalle laitto niittaa lopullisesti sen, että kesä on nyt ohi.

Toivon sinulle jaksamista.  Ei voi muuta kuin mennä eteenpäin päivä kerrallaan. Mitään nopeaa keinoa ei ole, aika vain tekee tehtävänsä.

Moi!

Kiitos kun kysyit, täällä minä vielä roikun.

Elämä vie eteenpäin vaikka vähän väkisinkin. Töitä on edelleen sen verran, että tunnen olevan aina jaksamiseni rajoilla, mutta toisaalta on ollut helpottavaa kun on ollut syy poistua kotoa ihmisten pariin ja sain edes hetkeksi muuta ajateltavaa - eikä lisärahakaan tietystikään haitaksi ole. Kai sekin on tavallaan positiivinen merkki, että jaksan jo ahdistua työasioista, kun kuukausi sitten ne ei tuntuneet missään.

On hetkiä ja päiviä, jolloin on kevyempi olla, mutta on myös raskaampia aikoja. Esimerkiksi sunnuntai oli ihan kiva päivä, kävin kiertämässä luontopolun ja sain nauttia syksyn väreistä upeassa säässä, maanantai-ilta oli sitten taas itkuinen.

Asiaa tulee joka tapauksessa ajateltua useasti ja päivittäin. Tulee vieläkin ajoittain epäuskoinen olo, että kissa on todellakin poissa.

Talvi tosiaan tuntuu väijyvän jo nurkan takana. Vaikka vastahan syksyyn päästiin! Ja sanovat Suomen kesää lyhyeksi... Isä on kertonut, että heillä oli aina syksyisin juhla, kun vene nostettiin maalle ja muutenkin vihreä kasvukausi oli ohi. Oli alkujaan jonkinlainen sadonkorjuujuhla, mutta kulkee nykyisin nimellä grillikauden päättäjäiset. Liittyykö teillä syksyn ja talven vaihteeseen juhlia tai muita perinteitä?

Osanottoni Nott kisun poismenosta.😥❤️ Minäkin jouduin lopettamaan kesällä toisen kisun, vanhuksen, jonka munuaiset oli loppu. Rauhaa pikkuisille poloisille.😥❤️🍁🌹

Kiva kuulla No'tt, että elämä menee eteenpäin, vaikka surullisissa merkeissä. Työkin auttaa, koska ajatukset ovat pakostakin muualla kuin kissan menetyksessä. Talven tulo ja syksy on muutenkin menettämisen aikaa. Tämä kesä on nyt lopullisesti poissa. Perheystävä menetti vaimonsa äskettäin lähes yllättäen.  Toki vaimo oli sairastellut, mutta kuolema tuli perheelle kuitenkin yllätyksenä. Mies sanoi, että syksy on paha aika surutyölle ja itsekin uskon niin.

Korona-aika on vähentänyt juhlia isossa porukassa. Ennen niitä oli useinkin rapujuhlista alkaen.  En oikein osaa enää niitä kaivata. Pienet tapaamiset ovat nyt etualalla ja niitä ei voi juhliksi kutsua.

Lämmin osanotto sinullekin, Eieiei. Luotetaan siihen, että kissaystävät ymmärsivät miten rakkaita olivat.

Minunkin kissan kohtaloksi koitui munuaisvaivat ja siihen liittyvät komplikaatiot. Onneton laihtui, oksenteli ja joi koko ajan. Ja sitten alkoi kovaääninen mouruaminen. On kyllä ikävä tauti ja oli rankkaa seurata kissan vähittäistä kuihtumista.

Miten olet jaksanut surun kanssa?

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 6 kuukautta sitten. Syy: Typo ja lisäys

Kiitos Nott. Olen surullinen ja masentunut mutta ehkä jotenkin vähemmän tai pidän oikeutenani olla onneton, olen luopunut onnesta elämän imperatiivina. En ole kirjoittanut sinun ketjuusi pitkään aikaan joten minun pitää lukea tänne tulleita viestejä.

Moi! Miten sitä onkaan nykyisin niin väsynyt, ettei jaksa edes tänne kirjoitella.

Mollyan, minusta on tuntunut, että ympärilläni on viime aikoina ollut paljon kuolemaa. Kissa, täti on palliatiivisessa hoidossa, eli välillä menettäminen tulee lähelle, välillä taas tulee uutisia entisen työkaverin puolison kuolemasta ja muuta sellaista. Töissä on jopa ollut asiakkaita, jotka ovat spontaanista avautuneet kokemistaan menetyksistä.

Syksyyn liittyy melankoliaa ja haikeutta sekä paradoksaalisesti myös iloisia värejä sekä satokauden yltäkylläisyyttä. Ei mikään ihme, että antiikin roomalaiset palvoivat viljan- ja kasvunjumalatar Cerestä myös hautajaisten yhteydessä. Mutta itse en ole kokenut syksyä vaikeaksi ajaksi surutyötä ajatellen, tosin eipä minulla ole kokemusta jokaisen vuoden ajan vaikutuksesta surumiseen. Voisin kuitenkin kuvitella, että talvi olisi itselleni se kaikkein vaikein aika, koska se on minulle muutenkin sitä.

Hesarin mukaan koronapotilaiden määrä sairaaloissa on taas vahvassa nousussa. Eikö tämä ikinä lopu? 😞

Eieiei, menetystä saa - ja pitääkin - surra omaan tahtiin. Onko suru yhtään helpottanut sitten kesän?

Minulle kävi niin, että vielä kissan menehtymisen ollessa ikään kuin vahvasti iholla, niin eräs harrastuskollega otti minut mukaansa erääseen pienimuotoiseen projektiin. Ja nimen omaan otti, asia vain jotenkin tuli minun hoidettavakseni. Yritin sanoa, etten jaksa ja laitoin vielä kuvankin kissan silloin melkein juuri tulleesta uurnasta ja vastaus oli vain tsempitys ja sitten takaisin projektiin. Tuli paska olo, kun koin oman musertavan surun tulleen ohitetuksi.

Minun pitäisi opetella sanomaan ei, myös töiden suhteen. 🤔

No'tt olet oikeassa, jokainen saa surra omassa tahdissaan eikä siihen ole mitään sanomista toisilla. Kyllä tunnen tuon tyypin, joka jyrää projektiinsa väkipakolla. Siihen on vain lääkkeenä jyrkkä ei, jos itsellä on sellainen tunne, että ei halua moiseen osallistua. Neuvotteluun ei kannata ryhtyä, se ei tällaisessa tapauksessa johda mihinkään. Olen itse tarkka siitä, mihin suostun ja mihin voimavarani riittävät, vaikka projekti olisi mielenkiintoinenkin.

Syksy ja pimeys suorastaan kaatuvat päälle. Maalla on jo klo 19 aikaan sysipimeää. Tulinkin välillä kaupunkiin. On täälläkin syyshommia pihalla, vaikkakin murto-osa siitä, mitä maalla. Huomenna lähdemme koko porukka maalle taas ja lehtien puhallus jatkuu..

Totta on, että korona jatkuu aina vain ja sairaalat alkavat taas täyttyä. Saan neljännen rokotuksen terveydellisistä syistä yhdessä infulenssarokotuksen kanssa marraskuussa. Käytän edelleen maskia mm. kaupassa ja olen aina lähes ainoa maskipää.

Toivon, että surutyösi jatkuu välillä iloisilla muistoilla kissaystävästäsi.

Tyhjä olo. Kun on töitä, niin kaipaan vapaapäiviä ja niiden toimettomuutta, mutta sitten kun niitä on niin ahdistaa. Tulee levoton olo ja tunne, että pitää väkisin keksiä täytettä omaan onttoon oloon. Ja koska minulla ei ole elämää, niin ajatuksen kääntyvät ostamiseen. Tekee mieli ostaa jotain, mielellään jotain arvokkaampaa, koska se vaatii tutkimista ja suunnittelua; olisi projekti, johon paneutua. Ja jotain sellaista, mitä haluan, ei niinkään sellaista, joka pitäisi ostaa.

Pari päivää sitten peitin sängyn kiiressä huolimattomasti. Töistä kotiin tullessa katsoin kulmaan jäänyttä kuprua ja selkäydinreaktio oli, että kissa on taas myyräillyt peiton alla (ymmärsi olla tekemättä sitä, kun minä olin paikalla). Todellisuus iski kuin miljoona volttia sitten heti perään. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta kyllä oma mieli osaakin olla julma.

Mollyan, minä en osaa sanoa ei. Tulee tunne, että olen hankala tai jopa ilkeä, jos en suostu toisen ehdotukseen. Välttelen tiettyjä kauppojakin, koska minun on vaikea sanoa myyjälle, ettei esittelemäsi tuote ole sitä mitä etsin. Osaan sentään sanoa vain katselevani.

Maskin käyttäjiä ei todellakaan näe kovin paljoa. Myönnän, etten itsekään käytä. Tosin olisi ehkä suuta aloittaa taas.

Minusta olisi kivaa, jos täällä nukkumalähiössäkin olisi pilkkopimeää. Tykkään pimeydestä, kunhan sitä on vain sopivina annoksina. Saisivat sammuttaa katuvalot vaikka yön ajaksi.

Antoisia pihahommia sinne maalle!

Järki sanoo että kisulle oli helpotus päästä pois tuskasta mutta suruni ja kaipuuni vanhasta kisusta... En osaa kuvata sitä, että katoaa rakas... Ei ole sanoja... Tietty toinen kissa on tullut viereen tilalle ja sekin on ollut surullinen ja sen vieressä olo muistuttaa poisnukkuneen kisun poissaolosta.

Ahdistus herätti viime yönä parin tunnin unien jälkeen. Sitten ahdistuksen paskamylly (työjutut, huonoudentunne, yksinäisyys ja elämä yleensäkin) linkosi aamuntunneilla saakka, jolloin sain ehkä reilun tunnin vielä nukuttua. Onneksi huomenna on vapaapäivä, saan nukkua pitkään. Siis jos saan noin ylipäätänsä nukuttua. 😒

Eieiei, rakkaan menettäminen on vaikea paikka. Voi hyvä Jumala miten vaikeaa kuoleman ja menetyksen kohtaaminen osaakin olla. Ei sitä oikein voi sanoiksi pukea, en ainakaan itse osaa. Että yhdessä hetkessä toinen on vielä siinä, läsnä olevana, kaiken kokemansa summana ja sitten se onkin poissa, ikuisesti tavoittamattomissa.

Oliko sinulla kaksi kissaa vai oletko kesän jälkeen ottanut uuden? Rapsutuksia kisulle!

Minä olen ajatellut olla jonkin aikaa kissatta. Selitän sen itselleni niin, että koetan nyt nauttia siitä ainoasta kissattoman elämän edusta minkä keksin eli vapaudesta, kun ei ole sitä hoidettavaa ja kaikessa huomioitavaa karvakasaa kotona. Toinen syy sitten on, etten tunne itseäni valmiiksi kohtaamaan uutta kissapersoonaa ilman että etsisin siitä edellisen jättämän aukon täyttäjää.

Luulen, että kukaan, jolla ei ole omia eläimiä ei tajua menetyksen suuruutta. Asiasta on turha edes keskustella sellaisten ihmisten kanssa. Eräs julkisuuden henkilö kertoi, että hänelle oli tullut tyttären koira elämäänsä, kun tyttö oli muuttanut ulkomaille. Ennen hänellä ei ollut koskaan ollut omaa eläintä. Nyt koiran ja hänen suhde on niin syvä, että kun joku ystävistä menettää lemmikin hän vie surunvalittelukukat. Vertaa suhdetta läheisen ystävän, omaisen menetykseen.

Sateinen hämäryys on vallalla. Taitaa tulla nyt kaupunki-viikonloppu pitkästä aikaa. Hyvä kirja, mahdollisesti elokuvia voi olla ohjelmassa ja herkullista ruokaa tietenkin.

Elämä jatkuu...

Minulla on taas ollut pari vaikeampaa päivää. Kissa ja menetys pyörii koko ajan mielessä. Onneksi nyt lauantaina on karkkipäivä, niin voi sentään lohtumässäillä.

Mollyan, muistan lukeneeni (HS?) jutun, jossa siteeratun tutkimuksen mukaan samat aivoalueet aktivoituvat niin lemmikin (tutkimuksessa muistaakseni koiran) kuin ihmisomaisen menetyksessä. Suru on surua.

Minun nyt jo edesmennyt täti aikoinaan ihmetteli silloinsen kissan kuoleman suremista. "Sehän oli vain kissa". Mutta muisteli kyllä haikeana edesmennyttä koiraansa ja miten sen menetys oli kova paikka. 🙄

Kissoja oli ensin kaksi, "siskokset", vanhempi ja nuorempi, pelastettu pariskunta, vuosia myöhemmin tuli kolmas nuori pentu, josta vanhin ei ilmeisesti tykännyt tai toisinpäin. Vanhin sairastui ja annoin pois ja se sai elää vielä onnellisena rauhallisessa ympäristössä yli vuoden. Sitten jäivät kaksi jotka elivät yhdessä vuosia kunnes keskimmäinen sairastui, laihtui, oli pitkään toimintakykyinen, aktiivinen ja sosiaalinen vaikka vaan laihtui ja laihtui. Nyt tuo nuorin vieläkin suree "siskonsa" tai ainakin ihmettelee minne kamu hävisi vaikka sen toin vielä näytille vähäksi aikaa. Synkkää. Tänään laitan hautakynttilät kaikille kissalapsukaisille.