Tämänhetkiset ongelmani pähkinänkuoressa

Tämänhetkiset ongelmani pähkinänkuoressa

Käyttäjä Kissanpenturäjähdys aloittanut aikaan 31.05.2013 klo 12:26 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Kissanpenturäjähdys kirjoittanut 31.05.2013 klo 12:26

Olen kärsinyt koko elämäni sosiaalisista peloista. Siihen liittyen itsetuntoni on aina ollut heikko; koen itseni surkeaksi, huonoksi, rumaksi, epätoivoiseksi ja vihatuksi. Pyrin korjaamaan jokaista virhettä jonka itsessäni näen.

En enää ole kiinnostunut kunnolla mistään muusta kuin itseeni liittyvistä asioista, tavoitteeni ovat vain olla parempi, olla hyvä ja kelvata itselleni ja sitä kautta muille.
Olen yliherkkä tästä syystä kritiikille. Myös monenlaiset asiat masentavat minua herkästi, kuten väkivalta tv:ssä ja raskas musiikki. Minulla herää jatkuvasti kaikesta negatiivisia reaktioita joita sitten pakoilen kaiken kivan äärelle.

Minulla on kamalasti siis estoja monenlaisten asioiden suhteen. Nämä toki vaikuttavat seksuaalisuuteenkin, pidän sitäkin jotenkin rumana asiana, enkä osaa nauttia siitä. Olen epäillyt jossain vaiheessa olevani aseksuaalikin.

En viihdy suurimman osan ihmisistä kanssa ollenkaan. En viihdy kunnolla edes niiden kanssa, joista eniten pidän. Minulla ei ole tämän takia kuin muutama ihmissuhde, niistäkin lähes kaikkiin pidän yhteyttä vain netin kautta.

Soimaan itseäni joka päivä siitä, mitä en ole, mitä haluaisin olla. Mihin en kykene, mutta haluaisin kyetä. Tavoitteenani on olla tyytyväinen itseeni ja siten onnellisempi. Sitä kautta voisin ehkä oppia olemaan sosiaalisissa tilanteissa itsevarmempi.

Yliherkkyydestäni ja peloistani pitäisi päästä myös jotenkin eroon, ja se onkin kai ongelma kaiken taustalla.

Päädyin kirjoittamaan tänne, kun tilanteen epätoivoisuus pääsi taas tietoisuuteen. Miten selviän tässä elämässä näin ahdistuneena, ilman hyviä ihmissuhteita? Voinko terapian kautta päästä pahimmista sosiaalisista rajoitteista ja löytää sitten hyviä ihmissuhteita itselleni?

Tällä hetkellä en edes käy terapiassa. Sitä ollaan suunniteltu aina välillä, muttei koskaan ole alkanut. Olen hoitanut asioitani niin huonosti, etten edes muista, minkä takia ne ovat jääneet näin kesken.

Jos tämä samaistutti tai muuten herätti mielenkiinnon kirjoitella, en tänne muuten olisi kirjoittanut jos en kaipaisi vertaistukea, minuun saa ottaa yhteyttä.

Käyttäjä sarrukka kirjoittanut 20.06.2013 klo 15:42

Olipa niin kovin tuttua tuo sinun kirjoitus. Löysin siitä paljon itseäni. Tällä
hetkellä minulla ei ole hoitosuhdetta mihinkään. Psyk.aluepolilta tosin sanottiin
jos akuuttia tulee ottaa yhteyttä. Olen yrittänyt löytää itsestäni ja elämästä
hyviä puolia. Siinä kuitenkaan onnistumatta😟. enyt ajatus pätkii toden teolla.
En osaa tämän enempää kirjoittaa. Toivotaan että päivä paistaisi risukasaankin
vielä🙂👍. Joskus,ehkä😞