Nyt juon lonkeroa, vaikka aamulla pitäisi töihin selvitä. Tuntuu jotenkin ihan samalta mikä olo on aamulla. Töihin on mentävä viimeiset päivät kitumaan. Kuuntelemaan työkavereiden sääliä. Onneksi ei tarvitse enää olla kuin viikko, koska sen jälkeen tulevat muutamat ihmiset kesälomalta pirteinä. Onneksi ei tarvitse heidän iloaan katsoa, kun itsellä niin pahaolo.
Jos jollain todellakin on kokemusta niin mielelläni haluaisin tietää miten ansiosidonnaisella päivärahalla maksetaan asuntolainan ja autolainan lyhennykset? Minulla on noin 800 euroa niitä maksettavana joka ikinen kuukausi. Ei siinä paljon muuhun rahaa jääkään. Kai sitä pitää kaurapuuroa alkaa pelkästään syömään.

Ikävä tilanne. Mutta itse en koskaan ole edes voinut haaveilla omistusasunnosta. Ja käytetty autokin piti myydä. Ja syön kaurapuuroa; on ihan hyvää. Joskus on pakko luopua kaikesta vähästäkin ja tyytyä vieläkin vähempään. Tsemppiä!

Tässä olenkin harjotellut jo kaurapuuron syöntiä. Meillä on tämä omakotitalo ollut jo 10 vuotta ja nyt tuntuu ettei sitä saa myydyksi. Monilla ollut vuosia talo myynnissä. Autoa tarvitsemme paikasta toiseen liikkumiseen.
Tilanteenseen on vaan kai sitten sopeuduttava. Laitettava kaikki rahat lainojen lyhennyksiin.

Tänään alkaa viimeinen työviikko iltavuorolla. Otin pari Triptyliä että saan vähän rauhallisemman mielen. Pelkään että alan pian käyttämään lääkkeitä väärin. Minulla on kipuja, mutta käytän lääkkeitä saadakseni muuten paremman olon. Kerran kokeilin alkoholia ja lääkkeitä, mutta siitä tuli tosi sekava ja pahaolo.
Tiedän lähihoitajana lääkkeiden väärinkäytön seuraukset, mutta silti teen sitä itse. En halua olla töissä masentunut tai en halua että toiset näkee minua masentuneena. Ja helposti käy niin että alan itkemään ja se vasta noloa olisikin. Tiedän että minulle nauretaan jo nyt selkäni takana tarpeeksi. Nauravat ulkonäölleni ja pukeutumiselleni. Täytyy vaan jaksaa tämä viikko ja sitten se on ohi.

Hei! Minulla on ollut tätä pätkätyöelämää jo toistakymmentä vuotta. Tiedän tunteen, kun työsuhde on päättymässä eikä jatketa. Muut työpaikalla tietysti jatkavat "omaa elämäänsä" ja itse miettii, että minä täältä kohta lähden. Se on tosi kuristava tunne,jos on viihtynyt siellä töissä. Eräs työpaikka oli minulle erittäin mieluisa. Ei jatkettu, sanottiin juuri, että ei ole rahaa. Sitten muutaman kuukauden päästä näin saman paikan olevan auki. Silloin tuli sellainen suuri masennuksen aika. Enkö minä kelpaa? Minulla on ongelmia myös fyysisen(kin) terveyden kanssa ja siksi vaikea saada määräaikaisia töitä jatkumaan.

Mitä tuohon rahapuoleen tulee. Voisitteko kysellä neuvoa pankista, sieltä missä lainanne ovat? Tai velkaneuvonnasta? Tällä hetkellä omakotitaloa ei tosiaan välttämättä ole helppo myydä. Ainakaan niin että saisi omansa takaisin. Tiedän kokemuksesta, että autoa tarvitaan. Joka paikassa ei pelaa joukkoliikenne.

Jaksamista viimeiseen työviikkoon.

Kiitos Hämärä kannustavista sanoistasi. Viihdyn todella hyvin työssäni kotihoidossa ja oli lottovoitto saada sieltä oppisopimustyöpaikka ja kesätöitä. Minusta on kiva kulkea paikasta toiseen ja kohdata ja auttaa erilaisia ihmisiä.

Nyt se viimeinen työpäivä on sitten takana. Tässä istun kotona ja juon Jägermeisteria. Täytyy yrittää turruttaa ajatukset. En halua itkeä mieheni nähden. Ei hänkään itke vaikka tammikuussa loppuu hänelläkin työt.
Tänään töissä kukaan ei sanonut minulle sanaakaan. Tein työni, palautin avaimeni ja muut tavarani ja lähdin menemään. Tyhmänä vielä ostin heille suklaata ja keksejä. Mutta mitään he eivät minulle puhuneet. Yksi taisi kiittää, mutta se oli kaikki. Kokoajan olen itseni tuntenut jotenkin ulkopuoliseksi ja nyt se tunne vielä korostui entisestään. Ehkä en sittenkään kuulunut siihen porukkaan vaikka tykkäsin työstäni.
Kotona en ole pystynyt edes miehelleni kertomaan tuntemuksistani enkä kenellekään muullekaan. Tuntuu kuin olisin tarpeeton tiskirätti joka on heitetty roskiin tehtyään tehtävänsä.

Voi ei! Siis sinussahan ei ole mitään vikaa, mutta ne muut siellä sun töissä. Eihän niillä ole mitään käytöstapoja. Kyllä nyt edes kiitokset ja heipat pitäisi sanoa, kun joku lähtee töistä kokonaan. Ja kyllä pitäisi vähän enemmänkin muistaa, jos on ollut pidemmän aikaa. Kuten sinä käsittääkseni siellä olit. Voin vain kuvitella miltä susta nyt tuntuu. Yhdestä määräaikaisesta kun lähdin, niin meitä lähti kaksi yhtä aikaa. Kokoonnuttiin kahvihuoneeseen. Sitten yksi "viran puolesta" muisti meitä lähtijöitä kukkasilla. Sitä toista se kehui vuolaasti, miten hyvän henkilön olivat palkanneet ja jos vain tulee töitä, niin ilman muuta hänet otetaan. Minulle hän sitten vain toivotti hyvää kesää (oli kesä tulossa). Siinä kaikki. Kyllä siinä tuli vähän semmonen olo, että musta ei ollu niin väliä. Onneksi ne muut oli fiksumpia ja jokainen kyllä kiitteli ja halas kun lähdin. Mutta hirveän halju olo mulle jäi, kun sitten kuulin jälkeen päin, että hakivat mun tilalle uutta. Tuo oli juuri se paikka, jossa viihdyin tosi hyvin. Mullekin tuli sitten sellainen olo jälkeen päin, että en tainnut kuuluakkaan siihen porukkaan. Muuten monesta paikasta olen joutunut lähtemään sairasloman kautta, niin olen vain sitten "hävinnyt", hakenut joskus vai vihkaa kamojani. Eikä kyllä kukaan ole perääni kysellyt.

Jos vaan voit, niin juttele miehesi kanssa asiasta. Ehkei se kainaloon käpertyminen ja itkeminen asiasta olisi pahitteeksi. Tai puhuminen kenen hyvänsä kaverin, ystävän kanssa. Mutta monesti se olo vain helpottuu, kun niistä puhuu tai kirjoittaa. Vaikka ei mitään konkreettista apua saisikaan. Toivottavasti löydät uuden työpaikan. Jaksamista!

Eipäs nyt vaivuta epätoivoon. Asioilla on aina tapana järjestyä tavalla tai toisella. Pari totuutta tästä työelämästä; ei sinne ihmistä palkata vaan työntekijä. Joten ihan turha tuntea mitään riittämättömyyden tunnetta tms kun työt loppuu. Eli ihan sama vaikka olisit ollut millainen superwoman, tilanne olisi nyt aivan sama. Ei kannata ajatella työkavereiden reaktioita ollenkaan. Oikeasti niillä on paha mieli siksi, ettei ole rahaa jatkaa sun sopimusta. Ei se helppoa ole sivustakaan katsoa kun toinen pistetään pihalle ja itse saa jatkaa - vaikkei sitä mielestään välttämättä edes ansaitsisikaan.... Et sinä ihmisenä huono ole, vaikkei työt nyt jatkukaan. Toiseksi; olet kouluttautunut aivan oikealle alalle! Kaikista parasta on se, että tykkäät työstäsi. Niitä nimittäin tulee riittämään! Hoitajille tulee olemaan töitä jatkossa ihan varmaan. Kaikki noi autolainat ja talot yms joutava rekvisiitta kyllä hoituu, aina joku ostaa kun hinta on kohdillaan. Takkiin saattaa tulla, mutta elämä on riskinottoa. Nokka kohti uusia seikkailuita, vaikka uudella paikkakunnalla missä töitä piisaa. Kyllä niitä on.

Piakristiina kirjoitti 22.8.2014 17:38

Nyt se viimeinen työpäivä on sitten takana. Tässä istun kotona ja juon Jägermeisteria. Täytyy yrittää turruttaa ajatukset. En halua itkeä mieheni nähden. Ei hänkään itke vaikka tammikuussa loppuu hänelläkin työt.
Tänään töissä kukaan ei sanonut minulle sanaakaan. Tein työni, palautin avaimeni ja muut tavarani ja lähdin menemään. Tyhmänä vielä ostin heille suklaata ja keksejä. Mutta mitään he eivät minulle puhuneet. Yksi taisi kiittää, mutta se oli kaikki. Kokoajan olen itseni tuntenut jotenkin ulkopuoliseksi ja nyt se tunne vielä korostui entisestään. Ehkä en sittenkään kuulunut siihen porukkaan vaikka tykkäsin työstäni.
Kotona en ole pystynyt edes miehelleni kertomaan tuntemuksistani enkä kenellekään muullekaan. Tuntuu kuin olisin tarpeeton tiskirätti joka on heitetty roskiin tehtyään tehtävänsä.

...mutta et ole, tiskirätti, se oli vain tunne, ja tunteet vaihtuvat, onneksi. Työ antoi sinulle jotakin - enkä tarkoita vain palkkaa - sait siitä tyydytystä, kerroit pitäneesi siitä työstä. Eikun tukka hulmuten uusia tuulia kohti, vaikka tällä hetkellä siipi maata laahaisikin. Olet hyvä työssäsi, näinä aikoina on vaikeaa myös niillä, jotka joutuvat katsomaan sivusta kun hyviä työntekijöitä pois potkitaan tai työsuhdetta ei jatketa. Ei ole aina helppoa istua omalla pallilla, jos sellaisen on saavuttanut. Ne, jotka istuvat niillä palleillaan, elävät myös pelossa, milloin heidän alta palli keikahtaa. Tuo, mitä kerroit ettei heidän taholta tullut juurikaan kommentteja kun lähdit sieltä, kertoo juuri tuosta. Jos he olisivat varmoja oman paikkansa jatkuvuudesta, heidän olisi ollut helpompi suhtautua sinuunkin avoimemmin. Olennaista olisi nyt kelata plussat ja miinukset vaikka siitä työstä, ja alkaa katsoa uutta työtä kohti. Tärkeää on, ettet vaivu alkoholin tai lääkkeen huuruihin, vaan että alat koota voimiasi kunhan ensin olet nauttinut vapaista, rentoutunut ja tehnyt jotain mielestäsi mukavaa. Sinua tarvitaan. Pitäkää miehenne kanssa toisistanne huolta, yhdessä voi viritä uudenlaisia ideoita. Tai vaikka yksi, joka avaa uutta toivoa. Tsemppaan täältä kaukaa teitä - voimia teille molemmille

🙂👍🙂👍

Kiitos sinulle nimim.kuu! Sanasi olivat todella voimauttavia sanoja ja niin hyvin pohdittuja ajatuksia. Tuntuu että olet itse vahva ja paljon kokenut ihminen isolla I kirjaimella. Vähitellen alkaa omakin mieli kirkastua eikä tunnu enää niin mustalta. Tänään ilmoittauduin työkkäriin ja sain sinne keskusteluajankin. Asiat alkavat rullaamaan pian päivärahahakemusten yms. suhteen.
Jotenkin se elämä vaan karaistaa ihmistä. Ei tämä ole maailmanloppu vaikka aluksi siltä tuntui.
Kiitokset sinulle ja kaikille muille jotka olette jaksaneet vastata kirjoitukseeni ja antaneet uusia näköaloja tähän tilanteeseen. Tuntuu kuin minulla olisi sielunkumppaneita jossain.
Kaikkea hyvää teidänkin elämäänne!