Seksistä pidättäytyminen

Seksistä pidättäytyminen

Käyttäjä J88 aloittanut aikaan 14.02.2010 klo 14:06 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä J88 kirjoittanut 14.02.2010 klo 14:06

Onko täällä muita henkilöitä, jotka pidättäytyvät seksistä, kuin minä?

Itse en halua harrastaa seksiä, koska olen kaikkea muuta kuin mitä naiset itse haluavat. Olen ujo, hiljainen, kokematon, todella pienikaluinen, minussa ei ole juurikaan miesmäisiä piirteitä, (esim. korkeita poskipäitä ja miesmäistä leukaa, joista naiset erityisesti pitävät miehen kasvoissa), minua ei koskaan sanottu tai kehuttu todellakaan komeaksi tai miesmäiseksi henkilöksi, jne.

Miesten pitäisi olla sitä ja sitä naisten mielestä. Pitäisi olla tietyllä tavalla miesmäinen, puoleensavetävä, komea ja seksikäs. Kun tajusin, etten ole sitä, niin meni myöskin seksihalut kokonaan. Koskaan en ole edes suudellut ketään naispuolista. Jätän seksijutut suosiolla niille, jotka sitä haluavat.

Tässäkään jutussa ei ole kyse mistään tulkintajutusta. Toiset miehet vain ovat miehekkäämpiä kuin toiset ja toiset vain vetävät naispuolisia henkilöitä enemmän puoleensa. Tietyt piirteet miehissä vetää naisia puoleensa ja samaten tietyt piirteet vetävät naisia miesten puoleen.

Aina naisten kehumat miehet ovat samanlaisia ja tietynlaisia. En todellakaan kuulu siihen joukkoon. Kukaan nainen ei ole koskaan osoittanut minuun minkäänlaista seksuaalista kiinnostusta. Ja sen huomaa kyllä ulkonäöstä.

Mutta onko täällä muita henkilöitä, jotka pidättäytyvät seksistä jonkun syyn takia? Olisi kiva kuulla kommentteja.

Käyttäjä tew kirjoittanut 02.03.2010 klo 13:04

maanvaiva kirjoitti 1.3.2010 20:35

Voisiko teissä olla joku muu vika kuin pelkkä ulkonäkö?

Hyvin mahdollista. En minä täällä olisi, jos ainoa ongelmani olisi ruma pärstä. Voisinpa jopa pomppia riemusta, jos vain tämä seikka olisi ainoa ongelmani tässä maailmassa. Kuitenkin sinä tiedät aivan hyvin sen faktan etteivät esimerkiksi minun ongelmani ole sillain kivan yksioikoisia.

Ehkä te kätkeydytte rumaan ulkokuoreenne. ja sillä tavalla pääsette helpomalla kuin miettimällä olisi joku muu syy siihen että ette saa naisystävää.

Kyllä minä esimerkiksi tiedän, että oma rumuuteni ei ole ainoa syy miksi minä en naista saa. Toisaalta minä en tästä ongelmaa tee, mutta onhan tästä aina hauska jutella mitä saa ja milloin saa. Kyllä minä olen ainakin itseni kanssa läpikäynyt tämän asian, joten en minä tästä jaksa lähteä stressaamaan. On tässä elämässä kuitenkin muitakin ongelmia kuin joku naisen saamattomuus.

Teki kyllä mieli sanoa, että ette saa paritella. Paistakaako teistä läpi se, että haette vaan parittelua?

Siis mitä? Miksi minä en saa paritella? Miten se paistaa läpi, että haen vain parittelua? Tämä on kyllä niin mystistä, että taidan jättää tälläisten pohtimiset niille, jotka jostain jotain tietävätkin. Siitä tosin olen täysin eri mieltä, että minä olisin menettänyt ongelmieni takia oikeuden "paritella". Yhtä iso oikeus siihen on minulla kuin sinullakin.

Voisiko teidän käytöksenne olla sellaista ettei se miellytä toista osapuolta.

Jos ei miellytä, niin sitten jumalauta ei miellytä. Minä teen niin kuin parhaaksi näen. Jos muita ei se miellytä, niin se on heidän ongelmansa ei minun. Minä en enää ikinä lähde muuttamaan sitä faktaa kuka minä olen. En edes naisten takia. Nyt on aika olla rehellinen.

Minä en teitä tunne ulkonäöltä, pelkästään olen lukenut juttujanne. Ja sen perusteella en kummankaan teidän kanssanne alkaisi seurustelemaan enkä varsinkaan antaisi.

Se on sinun valintasi, että kenelle sinä annat ja kenelle sinä olet antamatta. Mikä saa sinut luulemaan, että minä tai aloittaja haluaisi ottaa vastaan tai seurutella SINUN kanssasi? Sinulla kuten myös minulla on vapaus valita, joten se valinta kannattaa tehdä oikein.

Ei se tarkoita etten teistä pitäisi vaan, että teidän kirjoituksenne on sellaista itsehalveksintaa ja muihin ihmiseen vertailua etten tuommoista kukaan nainen jaksaisi kuunnella.

Tekeekö itsehalveeraamisesta jotenkin ikävämmän, jos sitä harrastaa mies? Naisillahan tämä ongelma lienee aivan normaali, mutta kyllähän meidän miesten jumalauta pitäisi omata vahva luonne. No, minä en sitä omaa, joten tällä täytyy mennä.

Käyttäjä poropeukalo kirjoittanut 02.03.2010 klo 13:49

Tässä ketjussa on minusta kyse rakkauden puutteesta ja sen aiheuttamasta katkeruudesta. Rakkaus kun iskee, niin kaikki ihanteet unohtuu. Ei sitä tietenkään voi ymmärtää ennen kuin sen on kokenut.

Rakkaus kyllä kaikki tavoittaa ennemmin tai myöhemmin. Tietysti on kovin surullista, jos sitä joutuu monta kymmentä vuotta odottamaan.

Käyttäjä J88 kirjoittanut 02.03.2010 klo 15:27

Ainakin itsellä on se homma, etten anna rakkauden kohdata itseäni. Siitä seuraisi vain pelkkää paskaa. Jatkuvaa epäluottamusta kumppania kohtaan, jne.

Rakkauden syntymiseen vaikuttaa se, että molemmat ovat kiinnostuneita toisistaan. Ei vain se, että minä olen kiinnostunut. "Kun rakkaus syttyy"-jutut ovat aina niitä näitä.

Mitä minä teen rakkaudella, jossa en ole kiinnostunut kumppanistani lainkaan? Kuten aiemmin on jo tullut todettua, tietynlaiset ihmiset seurustelevat toistensa kanssa. Jos mies on hiljainen, ujo, ylikiltti, ei-miesmäinen syrjäytynyt, niin ei naisystävältäkään hirveästi voi odottaa. Naisten mielestä parisuhteessa miehen pitäisi olla miehinen, ei tossun alla, jne.

Itse en saisi kuin omanlaisia naisihmisiä (joita on aika vähän) ja ne eivät yksinkertaisesti kiinnosta minua. Niissä ei ole mitään viehätysvoimaa, jne. Toisaalta ei ole minussakaan, joten en ole mikään naisten kiinnostuksen kohde. Monet naiset nimenomaan välttelevät minunlaisia miehiä. Kyse ei ole pelkästään ulkonäöstä, vaan olemuksesta, persoonasta, karismasta, jne. Niitä minulla ei ole. Ja se on tullut myös selväksi naisten keskuudessa.

En edes ymmärrä, miksi jankkaan tästä asiasta teidän kanssanne. Itse tiedän parhaiten, miten asiat ovat ja miten ne menevät, koska olen ne omakohtaisesti todennut. Siinä ei auta kenenkään tämän palstan lohduttelevat ja kannustavat kommentit ja jutut vähääkään.

Käyttäjä J88 kirjoittanut 08.03.2010 klo 23:46

Joku jo tuolla kertoikin, että katkeroituminen ei tee kenellekkään hyvää. Tiedostan myös itse sen, mutta ymmärrän myös sen, että se kuuluu tässä tilanteessa asiaan. Tiedostan omat heikkouteni ja niiden mukaan on toimittava. Tiedän, että tulen olemaan katkera lopun elämääni, mutta ei sille mitään voi. Tällaiseksi synnyin ja se on vain hyväksyttävä.

Seurustelusuhde on oikeastaan suurin juttu, mitä haluaisin. Mutta se ei oikein tällä hetkellä ole mahdollista.

Olen paljon unelmoinut ja haaveillut seurustelusta naisen kanssa, joka ainakin omasta mielestä on ollut erittäinkin antoisaa. Unelmissani minut hyväksytään juuri sellaisena kuin olen, jne. Ei tule realiteetit vastaan.

Ehkä juuri haaveilu näistä asioista on itselle se oikea juttu. Näin ainakin voisin itse ajatella.

Käyttäjä J88 kirjoittanut 18.03.2010 klo 20:03

Eilen baarissa ollessa joku naisihminen yritti kovin tulla juttelemaan siihen samaan pöytään. Oli taas niitä epätoivoisia naisihmisiä, jotka eivät millään saa vastakaikua miehiltä. Ja näkihän sen ulkonäöstä. Kyllä muilla naishenkilöillä, ketkä olivat edes hieman seksikkään näköisiä ja puoleensavetävän, oli miesseuraa. Eli jälleen tuli huomattua sen ulkonäön merkitys. Tämä naisihminen oli kaukana siitä seksikkyydestä. Miksi miehet olisivat tämän naisen perässä, kun parempaakin oli tarjolla.

Sanoin, että sinunlaisesi seura ei kiinnosta, josta hän sitten pahastui.

No, kuinka monta kertaa minä itse olen ollut vittuuntunut, kun minunlaiseni seura ei kelpaa? Aika helvetin monta kertaa. Kyllä muunlaisilla miehillä riittää vientiä, mutta he ovatkin niitä miehekkäitä, komeita, karismaattisia, huumorintajuisia, jne. miehiä, jotka kiinnostavat naisia. Niillä on aina vientiä. Kun itse olen tällainen hiljainen hiirulainen, joka näyttää täysin nörtiltä (olen saanut kuullatkin siitä). Miksi naiset olisivat kiinnostuneita minusta, kun vierellä on paljon parempiakin miehiä?

Tämä nainenkin tuli juttelemaan minulle, kun kukaan mies ei mennyt hänen luokseen juttelemaan. Muidenlaisten naisten luo miehet kyllä menivät. Nainen ajatteli varmaan, että kun olen tällainen samanlainen nörtti, niin tekee tuttavuutta. Itse vain en ole kiinnostunut samanlaisista naisista.

Käyttäjä poropeukalo kirjoittanut 19.03.2010 klo 13:32

Tottakai sinun ennakkoluulosi ulkonäöstä baarissa pätevät. Ihmiset muodostavat silti parisuhteen muistakin syistä ja tapaavat muissakin paikoissa. Toki sinulla on kaikki oikeus kieltäytyä ei-viehättävän näköisen naisen seurasta. Ulkonäköönsä kovasti panostavat naiset voivat olla ilman meikkiä hyvinkin tylsän näköisiä ja persoonattomia tylsiä ihmisiä.

Käyttäjä kirjoittanut 19.03.2010 klo 14:03

Sinä J88 olet niin ulkonäkökeskeinen ihminen, että luulet kaikkien muidenkin ihmisten olevan. Vaikka totuus on se, että niin kauniissa kuin rumissakin ihmisisissä on sellaisia ihmisiä jotka eivät kiinnitä mitään huomiota toisen ihmisen ulkonäköön, eivätkä omaansa.

Luuletko, että rumalla ihmisillä on oikeus arvostella toisten ulkonäköä enemmän kuin kauniilla ihmisellä. Etkö tosiaan näe muissa ihmisissä mitään muuta kuin ulkokuoren?

Käyttäjä chiynes kirjoittanut 19.03.2010 klo 19:38

Olen samaa mieltä maanvaivan kanssa susta j88 ei ulkonäköä kannattaa pitää pääasiana sillä hyvä ulkonäkö/ensivaikutelma saattaa pettää ei kukaan ihminen ole täydellinen ei edes ne jotka ovat ottaneet plastikkakirugisia leikkauksia nehän vasta rumia onkin ainakin epäonnistuneet lopputulokset ei se ole mikään itsestäänselvyys että ne aina onnistuisivat silti niitä aina otetaan se että kuka on luonut sellaisen uskomuksen siitä saa syyttää mediaa nehän ovat tämän tehneet ei ihme että jotkut ahdistuvat pitää olla hoikka,finnitön,hyvän näköiset jne.Ihan tavalliseen naiseen/mieheen ihastua,rakastua ei siinä ole mitään huonoa usemmiten tavalliset ihmiset ovat ainakin sinut itsensä kanssa se myös pätee hyvään itsetuntoon ettei tarvitse leikellä koko ajan itseään,pöngittää omaa egoaan,saada kympin todistuksia,olla kaikessa niin täydellinen jos haluaa hyvän parisuhteen niin kannattais ensin tutkia itse itseään ennen kun syöksee kohti tuntematonta ihmisellä kannattaisi olla asiat hyvin oman itsensä kanssa sillä ei toinen ihminen voi toista muuttaa,parantaa eikä samoin tehdä toisesta onnellista niin se vaan on.Jos vaan painuu suoraan suhteeseen tajuamatta sitä että ihminen voi olla "moni kakku päältä kaunis vaan silkkoa sisältä"muitakin asioita kannattaisi ottaa huomioon ennen kuin suhteeseen lähtee se joka leikkiin ryhtyy niin sen leikin kestäkööt ihmisen olisi hyvä jotta pärjää käydä läpi niitä tunteita ja ongelmia elämässään rakentamaan itselleen hyvä itsetunto muuten ihmiseltä hajoo pää.

Käyttäjä Tiitiäinen kirjoittanut 19.03.2010 klo 21:15

Minäkään en ehkä J88 ymmärrä sinun asennettasi, joku lähestyy sinua ja heti ilmoitat ja ajattelet että hän on ruma, vastenmielinen, sellainen jota muut ei huoli joten et sinäkään.
Tietty edelleen sen seksin hakemisessa ehkä tuollainen kanta toimii, mutta seurustelun kannalta olet kyllä suoraan sanottuna tosi lyhytnäköinen. Miksi niin kovin painotat sitä, mitä MUUT hakevat ja oletat MUITTEN pitävän hyvänä?
Noin pinnallinen asenne paljastuu äkkiä kenelle vaan ja varmasti toimii myös negatiivisessa mielessä, vaikka kuinka kuuman kinkun iskisit. Myös hän huomaa, jos olet määrittänyt hänet vain ulkonäön perusteella ja siksi, koska MUUT häntä halusivat.
Toivottavasti ymmärrät pointtini.

Toki oikeus on torjua kenet vaan, mutta sen voi tehdä myös tyylillä ja ystävällisesti...

Käyttäjä J88 kirjoittanut 19.03.2010 klo 23:43

Eivät omat juttuni baareista ole mitään ennakkoluuloja, ne on todettu jo moneen kertaa. Ketä muuta väittää, niin ei joko tiedä asiasta mitään tai sitten on niin yltiöpositiivinen.

Tarkoitan sitä, että jos ottaa vertailuun kahdessa eri miehessä seuraavat asiat: miehekäs, pitkä, huumorintajuinen, puhelias, karismaattinen, komea, fiksu, jne. ja jossain toisessa miehessä: naisellinen, huumorintajuton, lyhyt, hiljainen hiirulainen, ruma, tyhmä jne. niin kummallakohan miehellä riittää enemmän vientiä? Ensimmäisessä listassa on esim. 4 sellaista asiaa, jotka lähes joka nainen on toivonut miehellä olevan. Riittää kun katsoo esim. seuranhakupalstojen profiileja, sekä kun baarissa katselee, minkälaisilla miehillä on vientiä, niin tulos on erittäin yksiselitteinen.

En todellakaan väitä, että pelkkä ulkonäkö vaikuttaa (missä viestissä olen sanonut niin), mutta sillä on aika suuri merkitys ensivaikutelmassa. Ketään tälläkään palstalla ei vain uskalla tai halua myöntää sitä, että naiset pitävät miehissä tiettyjä asioita parempina kuin toisia. Esim. naiset pitävät miehekkäistä miehistä enemmän kuin naisellisista. Samoin naiset pitävät huumorintajuisista miehistä enemmän kuin huumorintajuttomista.

Miehet taas esim. kiihottuvat naisisissa isommista rinnoista kuin pienemmistä. Tätäkään ei tällä palstalla myönnetä, vaikka se on kumma juttu miten miesten päät kääntyvät kun oikein seksikäs ja isorintainen nainen tulee vastaan. Elän miesten maailmassa ja tiedän, miten nämä jutut menevät. Turha väittää vastaan.

Kukaan täällä ei myöskään ota huomioon sitä seikkaa, mitä olen toitottanut jo monta kertaa, että poikkeuksiakin on. Mutta nyt puhutaankin yleisestä mielipiteestä. Mitä suurin osa toivoo ja haluaa kumppanissa olevan. Onhan niitäkin joille ulkonäkö ei merkkaa mitään, mutta ovat aika selkeässä vähemmistössä.

Eli ulkonäkö ei merkkaa kaikkea, mutta on kuitenkin suurelle osalle ihmisistä olennainen osa ihmistä ja täten merkkaa parinvalinnassa. Kumman miehen nainen valitsee, jos ajatellaan, että sisin on sama, ruman vain komean? Turha tässäkään asiassa on väittää vastaan.

Ja komeuteen liitetään yleensä (siis huomatkaa YLEENSÄ, ei aina) lähes samat asiat. Samat raamikkaat kasvot, miehekäs vartalo, jne. Eli YLEENSÄ, ei aina. Puhutaan suuresta enemmistöstä.

Kukaan ei ole puhunut mitään ulkonäkökeskeisyydestä. Ei itsellekkään ulkonäkö ole tärkein, vaan siinäkin merkitsee sama asia kuin suurella osalla muillakin. Myös sisin ratkaisee paljon. Mutta en todellakaan haluaisi ottaa itselleni ulkonäöllisesti epämiellyttävää naista (kuten toissa päivänä kävi.)

Ärsyttää erittäin paljon, kun tällaisissa yksinkertaisissa asioissa jaksetaan vääntää vastaan. Ja jos teidän mielestänne sanoin jotain väärin, niin argumentoikaa faktoilla!!! Älkääkä millään yltiöpositiivisilla kommenteilla, joilla ehkä saattaisi olla apua minulle.

Tässä asiassa ei mikään muu voi auttaa minua kuin totaalinen muodonmuutos miehekkääksi mieheksi sekä ulkoisesti SEKÄ SISÄISESTI. Sisimpään voi vielä ehkä vaikuttaa, mutta se ei vain riitä se pelkkä sisin, jos on tällainen ruma hiljainen hiirulaispelle, jolle kunnon naisen saaminenkin on mahdoton asia.

Kukaan sellainen oikeasti viehättävä nainen ei ole koskaan lähestynyt minua. Miksikö? Kyllähän sen jo naamasta näkee. Treffeille ei kannata lähteä, jos naama näyttää siltä kuin olisi tuleen syttynyt ja yritetty kirveellä sammuttaa. Eikä keksi treffeillä mitään hauskaa sanottavaa, saati mitään sanottavaa. Naiset toivovat YLEENSÄ aina itsevarmaa miestä, eikä sellaista, joka pelkää jokaista liikettä naisen kanssa. Ketä naista sellainen kiinnostaa? Ehkä samanlaista, mutta eivät ole minun toivelistalla.

Helpoittavinta tässä asiassa on se, että itse tietää omat rajansa. Eli ei tarvitse kuunnella kenenkään ihmisen turhaa lohduttelua ja lässyttelyä. Onhan tälläkin palstalla henkilöitä, joilla asiat vain ovat päin -. Se on vain hyväksyttävä. Kuten tämäkin asia. Parinvalinta voi jollekkin olla todellinen ongelma, eikä siinä kuitenkaan onnistu, vaikka kuinka yrittäisi. Kaikki ei siinäkään asiassa ole itsestä kiinni, vaan myös itsestä riippumattomista tekijöistä. Oma ulkonäkö on mikä on, eikä se välttämättä naisia miellytä. Jos et ole naisten mieleen, niin et ole. On vain hyväksyttävä se.

Joitakin asioita voi parantaa, mutta en edes yritä sitä. Niin paljon on asioita päin vittua, että en viitsi tuhlata aikaani siihen. Ihmiset etsivät oman näköisiään ihmisiä parisuhteeseen, eikä yksi sama kriteeri vielä kesää tee.

Tiedän, tälläkin palstalla monella on jos jonkinnäköisiä huolia, murheita ja ongelmia. Siksi täällä ehkä yritetään käsitellä asioita hieman valoisammin. Tyyliin "ei se nyt noin mene", tai kerrotaan jollekkin henkilölle, esim. minulle, että "nuo ovat vain ennakkoluuloja" jne. Kaiken paskan keskellä edes yritetään nähdä asiat positiivisemmin. Ainoa vain, että siitä ei kostu kukaan yhtään mitään. Tai voi tietenkin joku kostua, mutta ei se kumoa tositilannetta ja tosiasioita.

Niin paljon olen tämän asian kanssa kamppaillut (koko ajan) ja aina, aina ja aina tulee samat asiat vastaan. Tällä palstalla yritetään ehkä kertoa minulle, että sinussa ei ole sitä vikaa, luulet vain. Mutta koskaan ei ajatella, että asiat voivat ollakin niin kuin henkilö niin kertoo. Kukaan ei keksi skitsofreniaa tai aviopuolison kuolemaa omalle kohdalleen. Vai pitäisikö jatkossa täällä kaikille kertoa, että sukulaisesi, ym. ei olekkaan kuollut, se on vain sinun keksimää juttua? Ei, vaan joskus ne tosiasiat on vain karusti kohdattava.

Minua ei kiinnosta tällä hetkellä naisasiat pätkän vertaa. En ole millään lailla sellainen miehinen mies. Tunnen jatkuvaa häpeää itsestäni itseni ja muiden seurassa. Enkä mitään muuta halua tunteakaan. Kyllä tällaisessa tilanteessa häpeää haluankin tuntea.

Käyttäjä silentdespair kirjoittanut 21.03.2010 klo 11:54

En ymmärrä miksi baarissa pitää olla toiselle tyly, vaikkei joku tutustumaan tullut ihminen kiinnosta "sillä lailla" ?
En tajua. Ainahan voi jutella niitä-näitä. Ja siten tutustua ihmiseen hieman paremmin. Ties mikä helmi pinnan alta paljastuu!!!
Ymmärrän, ettei kaikenmaailman kuolaajille/epätoivoisille tarvitse alkaa tuttavalliseksi jos ei ihan oikeasti kiinnosta, mutta asian voi ilmaista paremmallakin tavalla kuin nolaamalla/alentamalla/halveksimalla toista päin naamaa!!!
Todella rumasti tehty.

En ymmärrä missä sinun käytöstavasi ovat??? Ajatteletko ikinä ketään muuta kuin itseäsi??? Mitä sitten vaikka hän oli ruma? Minkä oikeuden mahtailla/päteä toisten rumuus sinulle antaa? Olisi syytä katsoa peiliin kuka se "ruma" oikeasti on. Btw oletko ikinä mahtanut kuulla sisäisestä kauneudesta?

Olen myös tullut siihen tulokseen lukiessani tätä palstaa eteenpäin, että aloittajalla on erittäin huono itsetunto ja mielessä pyöri pelkästään ulkonäköasiat ja se kuinka "toisilla-on-sitä-ja-tätä ja itselläni ei ole mitään."
Aloittaja on siis päättänyt esittää loppuelämänsä uhria?
Sillä menolla tulet vain entistä katkerammaksi ja vihaisemmaksi ihmiseksi mitä nyt jo olet.

Onnellinen ja kiva ihminen vetää puoleensa onnellisia ja kivoja ihmisiä. Turhaan sinä heille olet vihainen jos oma asenteesi on P:stä niin et silloin itsekkään antsaitse muunlaista kuin itsesi kaltaista seuraa.

Millä se pitää takoa kalloosi, että ulkonäköön ihastutaan, mutta sisimpään rakastutaan!!!

Mene sitä paitsi käytöskouluun, niin voisi joskus joku "normaalikin tyttö" kiinnostua. Nyt moistasi mörköä luultavasti enemmän pelätään kuin kiinnostuttaisiin...

Käyttäjä tew kirjoittanut 21.03.2010 klo 20:34

maanvaiva kirjoitti 19.3.2010 14:3

Luuletko, että rumalla ihmisillä on oikeus arvostella toisten ulkonäköä enemmän kuin kauniilla ihmisellä. Etkö tosiaan näe muissa ihmisissä mitään muuta kuin ulkokuoren?

Minä en siitä oikeudesta kyllä tiedä, mutta kyllä rumallakin on oikeus mielestään rumat heittää pihalle siitä juttelemasta, jos naama ei miellytä. Tässä tapauksessa on täysin turha puhua mistään muista seikoista, jos naama ei kertakaikkiaan miellytä. Sitten, kun tutustutaan tarkemmin toisiinsa, niin nämä seikat toki ovat huomattavasti tärkeämpiä kuin sitä ensikontaktia hakiessa.

Käyttäjä poropeukalo kirjoittanut 22.03.2010 klo 13:48

Baariin mennään minun käsittääkseni hakemaan tietynlaista seuraa. Kaunista ulkonäköä ja yhden illan juttua. Sanon todellakin "käsittääkseni", koska en ole ikinä käynyt baarissa. Minua ei tuollaiset jutut kiinnosta.

Turhaan täällä J88 moititaan rumasti puhumisesta. Jos hän on päättänyt, että hän on kiinnostunut vain hyvän näköisistä ihmisistä, niin on hänellä siihen oikeus! En vain ymmärrä, miksi sen naisen pitäisi olla aloitteentekijä? Naiset odottavat mieheltä aloitetta perinteisesti... Aloitteentekevä nainen on vain seksin perässä. No, nämä nyt on minun ennakkoluuloja. Ei kannata ottaa kovin vakavasti. 😋

Mutta silentdespair puhui asiaa: oma asenne ratkaisee ihan kauheasti. J88 esiintyy täällä aina vähän ylimielisesti. Se on toki vain puolustustautumistapa ympäristön toisinajattelua kohtaan. Ei se kerro ihmisen sisimmästä mitään. Omaa ulosantia voi muuttaa ja sillä voi saada paljon hyvää aikaan. Se vaatii vain omaa tahtoa. J88 ei ole valmis muuttumaan. Hän ei ymmärrä, miten se voisi muuttaa hänen elämänsä. Ehkä hän ei ole valmis. Se on sääli. Turha häntä on moittia täällä. Se vain lisää vastustusta ja pahaa mieltä. Tukea täällä pitäisi toisia silloinkin kun joku on toisten mielestä väärässä. Kuka täällä on pätevä sanomaan, mikä on oikein ja mikä väärin? En minä ainakaan.

Seksuaalisuus on vaikea asia monille ihmisille. Minä en haluaisi olla nainen ollenkaan. Mutta minulla ei ole valinnanvaraa, jos haluan parantua. Minun pitää hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Heikkoutta ja avuttomuutta pitää oppia sietämään. Elämä on vaikeaa!!!!😞

Käyttäjä kirjoittanut 22.03.2010 klo 14:14

Minusta ei moitita turhaan huonosti käyttäytymisestä, koska se näyttää olevan pääsyy siihen ettei saa seksiä.
Kyllä baarissa hyvin äkkiä leviää tieto, että tuo hemmo käyttäytyy niin huonosti ettei sen seuraan kannata mennä.
Lisäksi kun ihminen luulee ettei siksi kiinnosta naisia, kun on ruma, niin kyllä silloin pitää tuoda esiin ettei rumuus ehkä olekaan pääsyy.

Käyttäjä poropeukalo kirjoittanut 22.03.2010 klo 14:59

Saa toista moittia, mutta senkin voi tehdä monella tapaa.... Samoin kuin baarissa voi monella tavalla sanoa toiselle, ettei seura kiinnosta. Voi olla kohtelias tai voi olla töykeä tai jotain siltä väliltä.