Mitä sitten pitää tehdä jos ei vaan enää jaksa. Onko silloin pakko väkisin täällä taapertaa? Miksi ei ihminen saa itse päättää mitä tehdä? Jos on yksinelävä työssäkäyvä itsenäinen aikuinen ihminen, niin miksi en saa elämääni päättää jos tuntuu siltä ettei tässä ole mitään pointtia.

Olen sairastellut nyt kolme vuotta. Nyt ei ole varmaan vuoteen ollut päivääkään ettei olisi päätä särkenyt, jalkoja särkenyt, huimannut, heikottanut, oksettanut, niska ollut jumissa…. Nyt viimeisen viikon on taas ollut entistä ”huonompi kausi”. Ei pysty mitään tekemään ilman että hengästyy, ilman että huimaa ja oksettaa, ilman että tulee tärinäkohtauksia.

Lääkärissä olen juossut viimeisen vuoden diagnoosi joka on saatu aikaiseksi on paniikkihäiriö…itse tiedän kyllä ettei tämä ole paniikkihäiriö, koska kohtaus menee ohi jos syön sokeria. Mutta kun leima otsassa se on ja pysyy, nyt ei ole sitten väliä vaikka olisi pää kainalossa acutassa, koska se on aina paniikkihäiriökohtaus, oli mulla mikä vaan….
Tosissaan ei siis oteta enää ollenkaan missään….

Nojoo, asian ydin onkin nyt tämä. Kävin tänään lääkärissä, sanoin etten enää jaksa, en jaksa, en jaksa!!!!! ja eipä sitä tosissaan otettu, kirjoitti vain 2 päivää saikkua lisää. Ei se sairasloma auta, eikä se ole sitä mitä mä haluan. Haluan tulla kuntoon, en halua sairaslomaa!!!

Olen juuri täyttänyt 30, miettikää 30….nythän pitäisi olla parhaassa iässä ja urakehityskin parhaillaan menossa. Ei nyt pidä sairaslomalla olla, ei nyt pidä olla kotona. Ei nyt pidä olla sairaana, ei tässä iässä pidä hengästyä jos vähänkin tekee jotain, vai kuuluuko???

Olin vielä vuosi sitten suht kunnossa, urheilin ja kävin töissä, opiskelin. Yhtäkkiä tämä sairastelu meni niin pahaksi, etten kyennyt enää tekemään mitään. Olin sairaslomalla pari viikkoa ja siitä se kaikki alkoi….

Nyt tekis mieli vaan ajaa betonipylvääseen…..