Raiskaus 10 vuotta sitten ja nyt vanhemmuuden kynnyksellä- muistot herää

Raiskaus 10 vuotta sitten ja nyt vanhemmuuden kynnyksellä- muistot herää

Käyttäjä Jonski aloittanut aikaan 12.03.2012 klo 16:20 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Jonski kirjoittanut 12.03.2012 klo 16:20

Olen nyt 25-vuotias nainen. Minut raiskattiin 10 vuotta sitten, vuonna 2002. En ole puhunut asiasta kenellekään. Jollekin opiskelukaverille joskus kännissä itkenyt asiaa. Muuten en ole asiasta puhunut, enkä asiaa usein ajatellut. Nyt tuntuu että on pakko puhua, tai tehdä jotain. Raiskaus tuntuu nyt sattuvan enemmän ja se pyörii ajatuksissa päivittäin. Olen nyt raskaana ja odotan ensimmäistä lastani, oikein toivottu pienokainen meidän perheeseen. Minulla on rakastava mies, ja tasainen avioliitto. Jotenkin tämä raskaus ja tuleva äitiys ja vanhemmuus pisti ajattelemaan ja nosti kipeitä muistoja pinnalle eri tavalla kuin mitä aiemmin on kokenut.

Nyt haluan kirjoittaa tunteita ulos ja toivoa että ne häviää sitä kautta.

Olin 15-vuotias tyttö, jolla oli muutama parempi ystävä ja poikaystävä (- jälkeenpäin todettuna täystyperys se oli). Vietin kesällä aikaa kaupungilla. Sukset oli mennyt hiukan ristiin poikaystävän kanssa ja asiat kavereidenkin kanssa oli mutkikkaita. Poikaystävä oli pettänyt mua toisten kanssa ja olin syvästi loukkaantunut hälle asiasta, oli koko kesän pitänyt mua 2. tai 3. tyttöystävänä. Mutta ah, kun niin ”rakastin” häntä silloin, ja olin valmis antaan mitä vaan anteeksi.

Hengailin tosiaan kaupungilla ja olin yksinäni kahvilassa vailla kavereita. Tummaihoinen mies alkoi juttelemaan mun kanssa englanniksi. Höpötteli mukavia ja tarjos kahvit. Esitteli itsensä ja kertoi että on töissä Tampereella tutkijana, tuli Nigeriasta suomeen eikä vielä ollut hällä ystäviä tai tuttuja täältä. Tarkempaa ikää ei sanonut mutta kaikesta päätellen 35-40 vuotias, perhe hänellä oli kotopuolessa. Hän oli oikein pitkä ja tanakka vartaloltaan. Vietettiin oikein kiva iltapäivä jutellen kaikkee ja kaikesta, sillä englannilla minkä yläasteella nyt olin oppinut.
Mies pyysi puhelinnumeroa että olis kiva kahvitella toisenakin päivänä ja mikäs siinä, annoin numeron.

Mies soitti parin päivän kuluttua ja ehdotti että tekisi asunnollaan ruokaa meille. Suostuin tähän ja tavattiin kaupan edustalla. Hän oli ostanut mua varten erimakuisia siidereitä kaupasta ja viiniä ruoan kanssa. Jatkettiin yhtä matkaa asunnolle. Kokkailtiin ruokaa ja samalla juopottelin siidereitä hyvää tahtia alas. Alkoholia olin aiemminkin juonut, ja koska oli hankaluuksia saada alkoholia käsiinsä alaikäisenä, tulin varmaan ahneeksi ja join sitä sidukkaa liikaakin.

Syömisen jälkeen mies sanoi että hän on myös hieroja koulutukseltaan ja että haluaisi hieroa mun selkääni. Laitoin hiukan vastaan mutta hän intti että hän on tosi hyvä hieroja ja että mielellään sen tekee. Mentiin sänkyn päälle, ensiksi hieroi paidan päältä mutta sitten hän sanoi että jos ottaisin paidan pois, onnistuisi se paremmin. Otin paidan pois ja hän hieroi selkääni. Hetken päästä hän pyysi minua kääntymään. Käännyin. Olin selälläni hänen sänkyssä ja koskettelee käsillään mun vatsaa ja rintaa. Hän alkoi kuiskia englanniksi kuinka kivaa tämä hieronta on. Hän alkoi avaamaan mun housuja. En osaa sanoa mitään. Vääntelehdin hänen allaan, hän puoli-istuu mun reisien päällä. Sanon jotain hänelle, en muista mitä. En halua. Hän ottaa kondomin yöpöydältä esiin ja on kiskonut mun housut polviin asti pois. En tiedä, kaikki vain tapahtui niin ja en voinut tehdä mitään. Mies työnteli muhun ja laukesi.

Lähden pois miehen luota. Menen bussipysäkille. Ajatukset sekaisin. Soitan kaverille missä he ovat menen sinne. En puhu kenellekään tapahtuneesta, parempi ettei kukaan tiedä kuinka tyhmä olin. Kuinka mun olisi pitänyt tietää miten hommassa tulee tapahtumaan ja kuinka mulla ei ole oikeutta asiasta valittaa tai kerätä sillä muitden huomiota. Se mitä tapahtui oli mun vikaa. Poispilattu, on se sana mitä ajattelin silloin. Käytetty. Ajattelin mitä kaverit ajattelis musta jos tietäsivät, kauheeta, en halunnut pilata mitään kertomalla tästä. Ja vielä tummaihoinen mies kenen kanssa.
Jotenkin ajattelin myös sen jälkeen että ainakin poikaystävä saisi pitkän nenän kun kuulisi mitä mulle tapahtui. Hän ei pitänyt tummaihoisista yhtään. Mietin että kuinka se satuttais häntä jos hän tietäis, samalla tavalla kun hän satutti mua toisten kanssa. Kukaan ei saanut tietää tapahtuneesta ja asia hautautu muhun.

Nyt jotenkin raskauden myötä on ajatellut tätä mitä tapahtui ja miksi tapahtui. Ajattelee että millä voi ja osaa suojella omaa pienokaistaan. Itseensä ei ole osannut suojella. Haen itsestäni syytä tapahtumiin, niitä löytyy; en osannut ajatella, olin humalassa ja äärettömän helposti vietävissä. Nyt kaduttaa etten sanonut vahvemmin silloin ei, miksi en- niin, omaa syytä se mitä tapahtui. Jos en uskalla elää ja olla tämän asian kanssa, miten voin ottaa vastuun vanhemmuudesta, kasvattaa lasta ja olla hyvä vanhempi. Pitäisi olla vahvempi eikä tällainen pelkuri, joka hautaa asioita ja yrittää vaan unohtaa.

Muitakin kipeitä asioita pyörii ajatuksissa omasta lapsuudesta. Molemmat vanhempani ovat alkoholisteja. Mun koko iän ne on ollut humalassa, aina. Kaikenlaista kipeää on sattunut. En ole saanut autettua niitä raittiiksi, vaan olen luovuttanut. Miten nyt kun saan vauvan, pitääkö mun katkaista välit vanhempiin. Sen tiedän etten haluaisi mun lapselle sitä näkyä ja kokemusta mikä itsellä on kun joku käyttää lähellä alkoholia. Onko mulla oikeus kieltää mun vanhemmilta heidän lapsenlapsi. Vai velvollisuus tehdä niin. Olen sairastanut masennustakin pari vuotta sitten kun jouduin työttömäksi, silloin ajattelin että olisi helpompi vain kuolla pois, kävin terapiassa, se auttoi. Nyt taas tuntuu että olo on raskaampi, vaikka asiat on nyt mulla hyvin. Olen monesta asiasta suunnattoman iloinen, etenkin syntyvästä vauvasta. Silti mieleen tulee nää huonot ja pahat asiat, mitkä on pystynyt hyvin pitään lukittuna jo monta vuotta.

Pitäisi olla rohkeampi ja uskaltaa. Olla vahva aikuinen.
Jos uskallan, niin voin näyttää tämän tekstin miehelleni.
-Niin, mutta hänkin kyllä pelästyy näitä ajatuksiani. Täytyy vielä miettiä sitä.

Käyttäjä VimmaVamma kirjoittanut 13.03.2012 klo 13:32

Hei,

Kyllä tuollaiset muistot herää jostain ärsykkeestä. Ennemmin tai myöhemmin. Raskaus on positiivisin mahdollinen tapa, millä se tapahtuu. Minut raiskasi yli 10 vuotta sitten suomalainen mies ja kaikkien näiden vuosien jälkeen tapahtuman jäljet näkyvät yhä. Mutta kun on raskaana elämä voittaa.

Itseäni pelotti kauheasti, että palaudun synnytysssalissa jotenkin kauheasti tapahtuneeseen rikokseen ja irtaudun todellisuudesta. Kerroin asiasta neuvolassa ja minut ohjattiin psykologille. Sain puhua ja se teki hyvää. Kannattaa.🙂 Eniten pelkäsin, että se sattuu samalla tavalla ja toiseksi, että jos lapsi on poika, alan kivun samanlaisuuden vuoksi vihata omaa lastani. Näin ei käynyt ja onneksi psykologi vakuutti minut siitä ennen kuin menin synnytysssaliin. Syntymä on ihana asia!

Toiseksi olit muuten alaikäinen tapahtumahetkellä, mikä vakavoittaa sitä mitä sinulle tapahtui. 15- vuotias on vielä lapsi. Rikoksena teko on näin 10 vuoden kuluttua auttamatta vanhentunut, mutta se ei tarkoita, että sinun pitäisi olla siitä jo selvinnyt. Muistat sen varmaan lopun ikääsi. Mutta onneksi muistotkin voivat haalistua.🙂👍