Puolison masennus..
Hei.
Onko täällä ketään jolla on kokemusta puolison masennuksesta? Miten toimia jos toinen ei edes halua apua? Oma elämäni alkaa olla jo tuskaa..itkeskelen monta kertaa päivässä ja olen laihtunut yli kymmenen kiloa näiden kolmen kuukauden aikana. Tarttisin itsekkin kohta hoitoa,mutta yritän jaksaa lasten vuoksi. Mieheni syö lääkkeitä paniikkihäiriöihin ja lisäksi rauhoittavia tarvittaessa. Nyt hän ei ole kiinnostunut enään mistään..haluaisi vain mennä menojaan. Käy kyllä vielä yöt kotona nukkumassa. Hänelle on ihan mahdoton ajatus että olisi levossa,viettäisi aikaa kotona..on kuulemma niin levoton olo. Olen miettinyt eroa,mutta toisaalata olisi kamalaa heittää nämä parikymmentä vuotta unholaan masennuksen takia. Mutta kun tuntuu ettei toivoa paremmasta ole..pitääkö minun jaksaa oman mielenterveyteni uhallakin. Yritän kyllä kovasti pitää mielessäni että toinen on sairas eikä tavallaan voi toiminnalleen mitään…mutta miksi hän ei halua apua??
Kirjoittakaa ihmeessä jos on vastaavia kokemuksia tai jos olet itse ollut masennuksen syövereissä ja saanut apua ulkopuolelta..mikä sai ottamaan avun vastaan vai tuleeko avuntarve vasta omasta päästä??
apua en osaa antaa, mutta minullakin on puoliso, joka ei suostu hakemaan apua. nyt menee paremmin mutta pari vuotta meni todella tuskallisesti ja sairastuin sen takia itsekin masennukseen. lasten takia pysyimme yhdessä.
yhtäkkiä mies vaan sitten tokeni, ei täysin mutta parempaan suuntaan ja kun se taakka lähti harteilta niin sitten tajusi itse sairastuneensa kun ei tarvinnutkaan enää yksin pitää kotia pystyssä ja sai aikaa omillekin ajatuksille.
tärkeintä varmaan tällä hetkellä, että pidät itsestäsi huolta etkä päästä tilannetta niin pitkälle kuin minä, että itsellekin tulee se täydellinen romahdus toisen masennuksen takia. ei ole pakko jaksaa. itse koin saavani todella paljon apua ja tukea siitä, että kävin perheneuvojalla purkamassa sitä taakkaa. hän auttoi jaksamaan ja auttoi ymmärtämään miestä. ilman hänen apuaan emme olisi selvinneet näinkään pitkälle.
outoa sinänsä, että tuolloin oli helppo saada sitä keskusteluapua vaikkei itse ollut se joka sitä tarvitsi ja nyt kun itse haluaisi päästä keskustelemaan omista asioista niin lyödään nappia kouraan ja sanotaan että selviydy noilla 😠
Kiitos Leenu. Mies lupasi viikko sitten hakea apua..vieläkään ei ole soittanut mihinkään ja hänellä on kuitenkin annettu numerokin valmiiksi jo aikaisemmin. Hän suuttuu jos kysyn että soititko? Nyt yritän saada suljettua mieheni pois mielestäni,mikä on kyllä todella vaikeaa.Kokoajan alitajuisesti odottaa että se tulisi kotiin vaikka tiedän että tulee vasta yöllä myöhään,näin viikonloppuisin ei välttämättä ollenkaan.Eli periaatteessa viettää melkein täydellistä poikamieselämää.
Välillä mietin plussia ja miinuksia "vanhoista ajoista",jos saisin enemmän miinuksia kasaan niin se olisi tavallaan puolustus sille ettei mun tartte odottaa enään yhtään vaan voisin pakata kamat ja lähtee. Toisaalata ole kyllä katsellut vuokra-asuntoa itelle ja lapsille mutta mitään ei tunnu löytyvän,eli senkin takia joudun kestämään. Omistamme nykyisen kotimme puoliksi joten sekin on ongelma,voinko vain laittaa myyntiin oman puoliskoni.Hirvittävästi mietittävää,mikään ei onnistu nopeasti,joten yritän sopeutua.
Välillä on toki itselläni hyviäkin päiviä,harvassa,mutta on. Silloin tuntuu et kyl mä kestän,kyl tää tästä.Niitä päiviä sais vaan olla enemmän..
Uskomaton kestävyys sulla,2vuotta..nyt tuntuu ihan mahdottomalta että itse jaksaisin niin kauan. Toisaalata aika kai vaan menee..
Mutta toivon sulle kaikkea hyvää jatkossa🙂🌻