Pelko ruokaan, mitä tehdä kun syöminen sattuu?

Pelko ruokaan, mitä tehdä kun syöminen sattuu?

Käyttäjä vaniljapulla aloittanut aikaan 07.03.2018 klo 16:16 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä vaniljapulla kirjoittanut 07.03.2018 klo 16:16

Toivottavasti tätä kautta löytyisi hieman apua ja neuvoja, koska alan hieman olla peloissani miten asian kanssa enää toimia. Sairastuin yllättäen toiminnalliseen vatsavaivaan, joka hallitsee nykyisin elämääni taukoamatta. Käytännössä suolistossani on ”pelkkä” imeytymisongelma (tutkittu lääkärissä usein testein, mm. keliakia poissuljettu), jonka takia mikä tahansa ruoka-aine voi laukaista minussa vatsataudin kaltaisia oireita. Toipuminen kohtauksien jälkeen voi kestää useita päiviä.

Koska parantavaa hoitoa ei ole, olen yrittänyt kaikkeni hallita tautiani, esim. ravintoterapeutin avulla olemme kokeilleet eri ruokavalioita tuloksetta. Yhden lääkkeen kokeilin, tuloksetta sekin. Mindfullness, liikunta, terapia, kaikki testattu, tuloksetta. Laihtunut olen melkein 15kg alle vuodessa, lihaskatoa on tapahtunut ja fyysisesti en jaksa enää samalla tavalla kuin ennen.

Olen kokonaisvaltaisesti menettänyt kiinnostukseni ruokaan ja syömisestä on tullut pakollinen paha mitä en haluaisi enää tehdä. Syön kuitenkin joka päivä (pakosta) samoja ruokia aina samalla kaavalla eikä vaihtelevuutta ei ole. Näen ruuan oikeastaan myrkkynä ravinnon sijaan, enkä ymmärrä miten joku voi nauttia syömisestä. Nimimerkkini on oikein ironen tilaani nähden, heh.

Koska vaivani on toiminnallinen, voi tiukasta ruokavaliosta huolimatta kohtaus iskeä milloin vain ja missä vain, joten olen käytännössä ollut linnoittautunut kotiini kuukausien ajan pakollisia lääkärikäyntejä lukuunottamatta. Pelkäänkin nykyään kipua ja kohtauksia niin paljon, että sairastuin myös jonkinasteiseen paniikki- tai ahdistushäiriöön. En uskalla syödä kotini ulkopuolella mitään, julkisiin liikennevälineisiin en enää menisi miljoonasta eurostakaan. Matkoista ja harrastuksista en enää haaveile.

Onko ketään joka on kokenut/kokee samaa tilannetta? Olisin äärettömän kiitollinen kokemuksista ja vertaistuesta. Haluan korostaa etten sairasta syömishäiriötä, söisin mielelläni kaikkea jos siitä vaan ei aiheutuisi fyysistä kipua.

Käyttäjä vaniljapulla kirjoittanut 22.03.2018 klo 20:23

Samoja tunnelmia täälläkin. Olen toki ylipainonen koko elämäni ollut (olen vieläkin jonkin verran tuon hurjan 15kg painonpudotuksen jälkeen), mutta en missään nimessä koe ruokaongelmieni johtuvan laihtumisen halusta vaan kivun pelosta. Olin oikeastaan vielä pyörempänä onnellisempi kun olin terve ja sai halutessaan syödä mitä tahtoi, sitä vapautta kaipaan niin kovasti.

Uskaltauduin tänään ostamaan jääkaappini pari purkkia maitorahkaa, vielä en uskaltanut korkata kun on hoidettavia asioita loppuviikosta. Minun pitää aina tähän ruokatestiin varata 3 päivää (ainakin) toipumisaikaa jos se aiheuttaakin reaktion, mutta yritän testata tuota rahkaa tämän viikon puolella. En kyllä ole ollut näin stressaantunut pitkään aikaan, hyvä ettei itku päässyt kaupassa noita rahkoja ostaessa.. 😞 Niin pelottavaa se ruoka vain on, eikä sitä voi sanoin kuvailla. Pahinta lienee kanssa se fiilis ettei edes tekisi mieli yrittää (kun ei koe mitään mielihaluja ruokaa kohtaan), mutta pakko näille asioille olisi muutosta saada. Haluaisin vain että kipu loppuisi, tahtoisin vain syödä normaalisti ilman pelkoa.😞

Käyttäjä vaniljapulla kirjoittanut 23.03.2018 klo 09:05

saloka kirjoitti 22.3.2018 16:35

moi vaniljapulla.

En tiä omista suolisto/mahaoireista, mistä johtuu, mut kamalaa tämä on. Taas tämän viikon on mahassa ollu ilmaa ja ihan sekaisin. Mihinkään ei oikee uskalla mennä, kun ei kehtaa vessaan mennä heti. Mitään ei kodin ulkopuolella uskalla syä saati enää juakaan, koska sekin aiheuttaa välillä vessarumpaa. Monet ruoka-ainekset ja juomat on kieltolistalla. Lasken aina päässäni, koska uskallan syä ja koska en.
Keliakiaa ei ole, mut maito allergia on. Tähy oli puhdas ja sain ärtyvän suolen dg.

Tsemppiä sulle, mä teen vielä joskus vaniljapullia, vaikka tulisin kipeeksi niistä.

Moi Saloka! Tuli mieleen oletko kuullut FODMAP-ruokavaliosta tuon ärtyneen suolen hoitoon? Siinä rajoitetaan tiettyjä huonosti imeytyviä hiilihydraatteja ja itse olen löytänyt siitä jonkin verran apua mahan toimintaan. Sain aikoinani tuon saman diagnoosin kuin sinä, sinnittelin kuukausitolkulla kunnes joku mainitsi sitten tuosta ruokavaliosta ja ravintoterapeutin avulla aloittelin sitä. Idea siinä on että karsitaan tietyt ongelmaryhmät kerralla kuukauden ajaksi (eliminaatiodieetti) ja sitten pikkuhiljaa testaillaan mikä ruokaryhmä sopii ja mikä ei.

Toki on oltava varovainen, itse jäin liikaa kiinni siihen mahan rauhoittumiseen etten enää nykysin uskalla testata mitään uutta ja kaikki vaikeasti imeytyviä hiilihydraatteja sisältävät ruuat ovat kieltolistalla. Ja siitä onkin nyt seurannut isoja ongelmia, mm. tuo vahva pelko ruokaa kohtaan. Itsellä mahakivut oli sitä luokkaa et makasin sikiöasennossa sängyllä tuntitolkulla, eikä siihen tilaan haluaisi enää koskaan. Rajatusta ruokavaliota huolimatta vatsavaivoja tulee väliajoin, mikä minulla laskee mielialan täysin nollaan ja alkaa vielä kovempi kontrolli ruuan suhteen. Eli ympyrä kiertää kehää.

Jos sulla on toi ärtyvä suoli niin alota ehdottomasti maitohappobakteeri, Gefilus plus on täysin maidoton. Lisäksi selvitä FODMAP-ruokavaliosta, valitettavan monet maidottomat tuotteet saattavat sisältää mm. soija-, omena- tai hernekuitua joka on pahinta myrkkyä ärtyvälle suolelle.

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 23.03.2018 klo 09:49

Vaniljapulla, sitä syömisen vapautta minäkin peräänkuulutan. Minulla se vika on pään sisällä, sillä tuollaisia kovia mahakipuja en tunnista. Toki koskaan olo ei ole täysin hyvä, kun syön niin vähän ja eihän se ole elimistölle hyvä olotila sekään. Pitää miettiä mistä näin rankaisen itseäni, mistä kaikesta tämä kumpuaa. Kun monet ihmettelevät hoikkana pysymistäni aina hämmennyn. En koe sitä kohteliaisuutena ja tämä ei missään nimessä ole ulkonäkö-kysymys,vaikka hoikkuuden ihannointi on niin yleistä. Hoikka ja terve mielletään usein yhteen ja samoin lihava ja sairas, mutta eipä mikään ole niin yksiselitteistä sen olen jo omassa elämässäni huomannut.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 23.03.2018 klo 16:32

Soija eikä herne ym pavut tee mulle mitään, mut esim. Kaura tekee. Ollaan tutun kanssa naurettu et mun elimistö menee ihan toisinpäin.

Söin ja ootan reagtiota. Pakko on kerran päivässä ees syä. Lisäsin ruokaan pinaattia hiukan, jos se antais mulle ja tytölle voimia.

Käyttäjä Neola kirjoittanut 24.03.2018 klo 19:38

Moikka te kaikki tänne 🙂

Tää ketju on aika pitkä, joten luin vähän satunnaisesti keskustelun kulkua.. kun ei keskittyminen riitä jokaisen lukemiseen.

Mä sairastin useita vuosia anoreksiaa ja sen jälkeen syömishäiriöö joka oli sekoitus vähän kaikkea.
Laihduttaminen, nälkiinnyttäminen, oksentelu ja kaikenlainen oireistoon kuuluva sairas käyttäytyminen sai pitkässä juoksussa vatsani tosi huonoon kuntoon.

Suolistoni laiskistui, mikä aiheutti jo omalta osaltaan voimakkaita kipuja ja kramppeja vatsaan.
Olen myös aina ollut ns. vatsalla jännittäjä, eli reagoin jännitykseen, stressiin, muutoksiin yms. vatsaoirein.
N. 2v sitten mulla diagnosoitiin vatsan toiminnallinen häiriö, ärtyneen suolen oireyhtymä sekä dyspepsia.

Keliakia ja muita ruoka-aineallergioita on tutkittu mut kaikki oli ok, myös tähystyksin varmistettiin ettei ole suolistosairauksia tai muuta jota vois esiintyä suusta suolistoon -sektorilla.

Ravitsemusterapeutilta sain vinkkejä just tohon FODMAP -ruokavalioon, mutten kokeillut sitä kovin kauaa.
Aloin poistaa itse ruokavaliostani erilaisia aineita yksitellen, testatakseni olisiko näillä jotain helpotusta oireisiin. Kokeilin mm. maidon, vehnän, ohran, rukiin poistamista ruokavaliostani kokonaan.. ja olen sillä tiellä edelleen. Olen kokenut helpotusta etenkin vehnän ja maidon osalta.
Myös raa'at kasvikset sellaisinaan on tosi hitaasti sulavia ja aiheuttaa oireita.. eli näitä välttelen myös.
Valkoisesta sokerista olen luopunut myös lähes kokonaan.

Noi ravitsemusterapeuttien suositukset voi olla hyviä, mut myöskin näissä sairauksissa on hyvä huomioida erilaisuus ja yksilöllisyys. Kaikki ei tuo helpotusta kaikille, ja jotakin auttaa joku.. mistä toinen ei saa yhtään apua oireisiinsa.
Diagnoosi voi olla sama, ja yhteneväisyyksiä paljon.. mut jokaisella meillä on omanlainen kroppa ja omanlaiset kehon kujeilut, eli kokeilemalla selviää parhaiten mikä itselle on paras ratkaisu. Vaatii aikaa ja hermoja ja vielä lisää aikaa...

Oireettomaksi en ole päässyt minäkään, enkä usko et koskaan täysin pääsenkään. Mut opettelu ja tarkkailu jatkukoon. Mulla vatsaoireet on tosi kausittaisia, hyvänä kautena voisin syödä isonkin määrän jotain mikä normaalisti ei sovi, oireetta.. kun taas huonona kautena vatsa ärtyy lähes kaikesta.
😞

Ei oo helppoa, mut näillä mennään mitä on saatu. Tsemppiä kaikille näiden asioiden kans painiville!☺️❤️

Käyttäjä vaniljapulla kirjoittanut 25.03.2018 klo 12:06

Saloka - kaura on jännä, itselläni kaurapuuro aiheuttaa varmasti oireita mutta kauramaitoa sekä 100% kauraleipää voin käyttää ilman reaktiota. Mainitsit syöväsi kerran päivässä, mutta antaisin sinulle kuitenkin vinkin pitää ruokavälin 3-4 tunnin mittaisena, eli syödä pitkin päivää jotain pientä. Oma mahani reagoi aina todella voimakkaasti liian pitkiin ateriaväleihin, jos ruokavälini venyi 5+ tunnin mittaiseksi niin oli aivan sama mitä söin, reaktio oli taattu. Sama myös toisin päin, jos syön liian usein, maha reagoi siihenkin. Omakohtaisesti olen huomannu että tasainen ruokaillu on rauhoittanut paljon mahan reagointia kun suolistollakin on jotain "tasaisesti prosessoitavaa", en tiedä olisiko siitä apua sinullekin?

Neola - kiva kun otit osaa keskusteluun! Aluksi on sanottava, että on hienoa että olet tervehtynyt syömishäiriötaustastasi, se on ollut varmasti rankkaa koettavaa. Moni ei varmaan ymmärrä miten paljon syömishäiriökin voi vaikuttaa suoliston kuntoon ja vatsan toimintaan vuosienkin päästä, joten on hyvä että toit tämän näkökulman esille. Olet oikeasssa siitä että meillä kaikilla on omat kehot, ärtyvä suoli on siitä hankala että ei ole yhtä helppoa ruokavaliohoitoa (esim.laktoositon ruokavalio) vaan sopivat tuotteet pitää löytää itse. Se tässä ehkä onkin rankkaa, etenkin kun huonona kausina kaikki aiheuttaa kipua/pahaa oloa eikä tunnu saavan selvää mikä se pahin ainesosa on. Itselläni on ollut todella vaikeaa ettei oireettomaksi koskaan pääsekään, toimintahäiriö on krooninen tila, ja joskus on vaikea hyväksyä olevansa loppuiäksi tuomittu kärsimään tälläisestä tilasta.

Mollyan - miten sinulla on mennyt eka viikko testien kanssa? Itse päätin nyt vuorostani inspiroitua sinusta ja menin tulta päin, aloitin toissapäivänä testaamaan maitorahkaa vaikka pelotti niin paljon! 🙂👍 Keho on kuitenkin nyt reagoinut todella rajusti, epäilen kuitenkin maitorahkan sijaan uuden lääkityksen aiheuttavan näitä oireita. Ensi viikolla siis luvassa lääkärivierailu niin varmistan johtuuko nämä oireet lääkityksestä, koska haittavaikutuksissa oli mainittu näitä oireita. Olen sinänsä positiivisella mielellä maitorahkasta, uskon että voin lisätä sen omaan ruokavaliooni tästä eteenpäin. ☺️

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 25.03.2018 klo 12:30

Hei Vaniljapulla. Minullahan tämä ongelma on vähän erilainen siinä mielessä, että ruokarajoitukset on pään sisäinen juttu. Mahavaivoja ei ole muuten kuin sillä tavalla, että pitkään huonosti syöneenä yleistila on huono enkä oikein enää muista,millaista on voida oikeasti hyvin ja nauttia ruoan mausta ja syömisestä. En koskaan ole ollut mikään herkuttelija, mutta olenhan kuitenkin ollut mielelläni tilaisuuksissa, missä ruokaa on tarjoiltu. Nyt on smoothie uusi lisä päivittäiseen ruokavaliooni ja uusi kasvisruoka. Kovin suuria muutoksia ei kannata ehkä tehdäkään kerralla. Olen hyvin tyytyväinen, että jotakin on nytkähtänyt liikkeelle.
Verikokeisiin menen ensi viikolla, vähän jännittää mitä sieltä paljastuu.

ja uusi

Käyttäjä saloka kirjoittanut 25.03.2018 klo 13:16

Tänään söin pitkästä aikaa leipää ja aamupalaksi. Tyhjennyksen se teetti, mut katotaan mitä seuraava ruoka tekee. Tosin toi maha voi reagoida aamun huonoista uutisista.
Jos menis hakee vettä ja jois välillä.

Käyttäjä Joie kirjoittanut 26.03.2018 klo 09:51

Mollyan, toi smoothien lisääminen päivän syömisiin onkin varmaan hyvä juttu. Jos semmonen nestemäinen menee helpommin alas, ja siihenhän pystyy upottamaan vaikka mitä vitamiinipitoista.

Aikaisemmin kirjoititte, että ihmiset ei tahdo ymmärtää tuommoista ongelmaa syömisen kanssa, että ruoka ei vaan maistu tai että pelottaa syödä, koska vatsavaivat on niin kovia. Kylhän se niin on, et ihmisten on usein vaikea ymmärtää ja ottaa vakavasti semmosia juttuja, mitkä ei kuulu omaan kokemuspiiriin. Syöminen on kuitenkin niin tärkeä asia jokapäiväisessä elämässä, niinkuin vaikka nukkuminenkin, että jos siinä on ongelmia, se vaikuttaa moneen asiaan. Sen voin hyvin käsittää. Mukava, että olette kumminkin pienin askelin menossa parempaan suuntaan, tsemppiä siihen! 🙂

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 26.03.2018 klo 10:15

Kiitos Joie tsemppistä. Kyllä tämä on sellainen juttu, jota läheisetkään ei ymmärrä jo senkin takia, että se on jatkunut jo liian pitkään enkä itsekään siitä puhu. Ylipäätään minun on vaikea sanoa, jos voin huonosti. Kun on aina tottunut olemaan pärjäävä, on se ikäänkuin merkki heikkoudesta. Ja saa kai sitä joskus heikko olla, jokainen. Se on varmaan asennekysymys. Joku haluaa hoivaa ja tukea kaikilta alinomaa, toinen haluaa olla omillaan viimeisen asti. Kultainen keskitie lienee paras vaihtoehto.

Käyttäjä Joie kirjoittanut 26.03.2018 klo 12:32

Mollyan kirjoitti 26.3.2018 10:15
Kiitos Joie tsemppistä. Kyllä tämä on sellainen juttu, jota läheisetkään ei ymmärrä jo senkin takia, että se on jatkunut jo liian pitkään enkä itsekään siitä puhu. Ylipäätään minun on vaikea sanoa, jos voin huonosti. Kun on aina tottunut olemaan pärjäävä, on se ikäänkuin merkki heikkoudesta. Ja saa kai sitä joskus heikko olla, jokainen. Se on varmaan asennekysymys. Joku haluaa hoivaa ja tukea kaikilta alinomaa, toinen haluaa olla omillaan viimeisen asti. Kultainen keskitie lienee paras vaihtoehto.

Näinhän se on. Musta kans tuntuu tosi vaikealta näyttää muille sitä, että on vaikeaa. Ja jos joskus näytänkin, niin tuntuu ettei tutut ihmiset ota sitä vakavasti. Näytän kai niin pärjäävältä, että toisten on vaikea uskoa, että jotkut asiat on todella hankalia tai joskus menee tosi huonosti. Mut nyt on toi terapia joka viikko, ja siellä on sit helpompi kertoa kipeistä asioista. Sitä vartenhan siellä ollaan.

Keskitie tosiaan olisi hyvä. Niin, että seisoisi omilla jaloillaan ja tiedostais vastuunsa itsestään ja omasta elämästään, mutta kumminkin olis sellasta nöyryyttä ja luottamusta ihmisiin, että voisi tarvittaessa tukeutua toisiinkin ja olla aito omine heikkouksineenkin. Kai sitä kohti voi tässä hiljalleen kulkea, vaikka aikaa sen opetteleminen kyllä vie.

Hienoa, et säkin otit tuossa asiassa sen askeleen, et menit ravintoterapeutille ja verikokeisiin. Ei tuommosta ongelmaa yksin tartte kantaa eikä aina omat keinot riitä. Varmaan monisyinen juttu kumminkin ja vaikuttaa vointiin kokonaisvaltaisesti. Sulla on vielä niin kipeitä kokemuksia elämässä ollut. Hyvä, jos löytyisi vaikka vähän askelmerkkejä eteenpäin, et miten omaa hyvinvointia ja jaksamista vois parantaa ja ruokailukin tulla hiukan helpommaksi ja mielekkäämmäksi.

Käyttäjä vaniljapulla kirjoittanut 28.03.2018 klo 10:06

Joie kirjoitti 26.3.2018 9:51
Aikaisemmin kirjoititte, että ihmiset ei tahdo ymmärtää tuommoista ongelmaa syömisen kanssa, että ruoka ei vaan maistu tai että pelottaa syödä, koska vatsavaivat on niin kovia. Kylhän se niin on, et ihmisten on usein vaikea ymmärtää ja ottaa vakavasti semmosia juttuja, mitkä ei kuulu omaan kokemuspiiriin.

Valitettavan totta. Omakohtaisesti olen kokenut hirveää vähättelyä omasta tilanteestani, vasta siinä vaiheessa kun aloin kaljuuntua ja muutuin fyysisesti sairaan oloiseksi osa ihmisistä tuntui ottavan viimein asiaa todesta. 😑❓

Mollyan kirjoitti 26.3.2018 10:15

Kyllä tämä on sellainen juttu, jota läheisetkään ei ymmärrä jo senkin takia, että se on jatkunut jo liian pitkään enkä itsekään siitä puhu. Ylipäätään minun on vaikea sanoa, jos voin huonosti. Kun on aina tottunut olemaan pärjäävä, on se ikäänkuin merkki heikkoudesta. Ja saa kai sitä joskus heikko olla, jokainen. Se on varmaan asennekysymys. Joku haluaa hoivaa ja tukea kaikilta alinomaa, toinen haluaa olla omillaan viimeisen asti. Kultainen keskitie lienee paras vaihtoehto.

Ehdottoman totta tämäkin. Uskon että syynä tähän on varmasti suomalainen mentaliteetti että yksin on pärjättävä ja kaikesta on toivuttava, oli mikä vain kyseessä. Etenkin jos ongelmiin liittyy mikä tahansa mielenterveyteen liittyvä aspekti niin kyllähän se liikunta, vitamiinit, omega3 ja oikea asenne parantaa, heh. 😠 (toki on totta että ne voivat auttaa hetkellisesti, mutta on AINA otettava selvittelyyn pääsyy mistä ongelma johtuu. Eihän pelkän öljyn lisääminen vuotavaan autoon auta, vaan on selvitettävä miksi se ylipäänsä vuotaa). Vihaan oikeastaan sanaa heikko, se on niin negatiivissävytteinen ja siitä saa sellaisen kuvan että on alempiarvoisessa asemassa kun "joutuu" turvautumaan apuun. Kultainen keskitie on tosiaan hyvä termi, pitää ymmärtää että elämässä tulee väistämättä eteen tilanteita jossa PITÄÄ kysyä muiden apua, mutta heikkoutta se ei ole. Se vain kuuluu elämään, mutta omalla suhtautumisellaan sen voi kokea negatiivisena heikkoutena.

Menipä syvälliseksi, mutta uskon itse vahvasti että juuri tämä negatiivinen heikoksi leimaamisen mielikuva estää monia ihmisiä hakemasta apua ajoissa. Sinnitellään liikaa yksinään kunnes tilanne on jo niin paha, että vahinkoja on tapahtunut. Sitten korjaillaan noita syntyneitä vahinkoja vuosia tai jopa vuosikymmeniä, jos niitä edes pystyy korjaamaankin. Siksi suosittelenkin aina miettimään miksi se oma henkinen auto vuotaa ja miten sen saisi lakkaamaan. Itsetutkiskelu on tärkein avain omaan hyvinvointiin, ainakin näin itse uskon.

Oma terveydentilani otti kovan kolahduksen, jouduin lääkäriin alkuviikosta ja jatkotutkimukset ovat osaltani jälleen ajankohtaiset. Oireet kohdallani voivat viitata jo tulehdukselliseen suolistosairauteen (vaikka tätä ennen on sanottu ettei se kohdallani olisi ollut mahdollista) ja toki tämä käänne pelottaa. Tutkitaan nyt ja katsotaan, yritän olla pelkäämättä liikaa ennakkoon vaikka joudunkin nyt odottamaan varmaan 1-2kk lisätutkimuksiin koska tilanteeni ei ole akuutti.😞 Jottei kuitenkaan tämä viesti jäisi negatiiviseksi niin eilen söin pääsiäisen kunniaksi rahkapullaa kahvin kanssa, hyvin upposi ja hyvää oli! Pakko sanoa että se tuoreen kahvin tuoksu nykyisin tuo hyvän mielen, etenkin kun ulkona aurinko paistaa ja lämmittää. 😍

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 28.03.2018 klo 11:01

Hei Vaniljapulla. Ikävä kuulla, että tilanteesi on nyt näin epävakaa ja joudut vielä odottelemaan tuloksia ja hoitoa. Se on aina pahasta, mutta sitä ei voi välttää.
Itse aloitin jo pääsiäisloman tänään ja se alkoi labrakäynnillä aamulla. Saa nyt sitten nähdä, mitä tulokset osoittavat.
Minulla ei sitä suomalaista sisua ehkä kovin paljon ole, kun en ole täysin suomalainen. Mutta ehkä juuri siksi on ollut tarve näyttää pärjäämistä aina ja kaikkialla, koulussa, kotona, yliopistossa ja työssä. Heikko on ollut kirosana ja näin se nyt kostautuu myöhemmin, kun kaikki asetetut tavoitteet on saavutettu. Toki muutakin elämääni kuuluu ja pahoja asioita on tapahtunut. Kukapa niiltä kokonaan välttyisi.
Toivon sinulle hyvää pääsiäisen aikaa, ehkä vielä vaihdetaan kuulumisiakin.
Tarkoitus on huomenna lähteä mökille rentoutumaan hiljaisuuteen.
Kiva, jos rahkapulla maistuu. Minä olen niin fakkiutunut rahkaan, että en varmaan eläisi, jos se joskus maailmasta loppuisi.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 28.03.2018 klo 14:07

Tänään on taas päivä jolloin maha reagoi. Katoin piruuttani aamu ja nyt painon ja ei ollu grammaakaan tullu, vaikka kohta litren juonu vettä ja syöny ja tietenkin vaatteet on päällä. Kumpa tietäis mistä tämäkin johtuu. Ehkä jätski oli liikaa tai ruoka.

Käyttäjä vaniljapulla kirjoittanut 28.03.2018 klo 15:04

saloka kirjoitti 28.3.2018 14:7
Kumpa tietäis mistä tämäkin johtuu. Ehkä jätski oli liikaa tai ruoka.

Suosittelen saloka ottamaan ravintoterapeuttiin yhteyttä jos et vielä ole niin tehnyt, FODMAP-ruokavalio voi tuoda helpotusta sinunkin elämääsi. Toki se vaatii kertalaakista sen eliminaatiodieetin ja sen jälkeen asioiden testaamisen yksitellen jotta saat varmuuden mikä oireitasi aiheuttaa. En usko että valitettavasti muu auttaa tarkkaan kertomaan mikä ainesosa tai ruoka juuri sinun oireesi aiheuttaa. ☹️ Minulla on eliminaatiodieetin jälkeen paljastunut että mm. kookos, pinaatti ja nokkonen ovat minulle pahoja vatsavaivojen aiheuttajia, enkä olisi koskaan osannut näitä arvata.

Jos olet herkkämahainen niin kaikki jäätelöt voivat olla myrkkyä suolistollesi, kaikki jäätelöt sisältävät asiaa nimeltä glukoosi-fruktoosisiirappia (jota myös mm. yskänpastilleissa), sillä on laksatiivisia vaikutuksia. Kun itse aloitin tuon FODMAP-ruokavalion niin kauhistuin kuinka paljon herkkävatsaisilta kiellettyjä piilotettuja ainesosia ruuassa on. Siksi suosittelenkin tutustumaan mitkä ainesosat voivat olla haitallisia herkkävatsaisille, esim täältä --> https://www.fodmap-keittioni.fi/tietoa/fodmap-ruokavalio

Mollyan - vietä mukava pääsiäinen ja älä jännitä liikaa verikokeiden tuloksia. Uskon tulosten olevan hyviä, odottele vaan vastauksia rauhassa ja koeta nauttia (toivon mukaan) aurinkoisista pääsiäispäivistä. 🙂🌻