Joskus pelottaa, mihin huomionhakuisuuteni ja impulsiivisuuteni johtaa.

Olin joskus useita vuosia sitten tosi ujo ihminen ja minua kiusattiin siksi. Näihin aikoihin päätin, että jonain päivänä minusta tulee yhtä arvostettu kuin ne ihmiset, jotka silloin olivat suositumpia kuin minä – ne ihmiset, jotka kiusasivat minua.

Aloin tehdä kaikkia mahdollisia asioita, jotka pelottivat minua, ja minusta tulikin paljon rohkeampi. Aloin vähitellen ajatella, että jos kerran minä olin ennen se, joka oli ikään kuin näkymätön, niin nyt minulla on oikeus saada siitä jonkinlainen korvaus: minulla on oikeus olla nyt se, joka saa huomion.

Nykyään saan mieletöntä nautintoa siitä, jos huomaan uskaltavani tehdä asioita, joita toiset eivät uskalla tehdä. Ennenhän minä olin se, jota pilkattiin siksi, etten uskalla tehdä asioita, joita muut uskaltavat tehdä.

Olen jotenkin addiktoitunut siihen tunteeseen, jonka saan siitä, että minä olen ikään kuin muiden yläpuolella. Haluan olla kauniimpi kuin muut, jotta mahdollisimman moni kadehtisi minua. Minä olin ennen se, joka kadehti muita – nyt haluan olla se, jota kadehditaan.

Mutta pelkään meneväni liian pitkälle. Olen todella impulsiivinen ihminen. Olen aina ollut, mutta nykyään tämä piirre on vielä korostunut minussa, koska haluan erottua massasta. Siksi jos saan jonkin impulssin, yleensä toimin sen mukaan ajattelematta seurauksia.

En halua olla mikään uusi Johanna Tukiainen, mutta silti minulla on hirveä hinku käyttäytyä huomiotaherättävästi. Se on ainut asia, mistä saan nautintoa: se jännitys, mikä syntyy siitä, kun teen jotain katseita kääntävää. Samalla pelottaa, että ihmiset ärtyvät huomionhakuisuuteeni ja minua aletaan vihata.

Facebookissa saatan laittaa itsestäni näyttäviä kuvia ja kommentoida paljon muiden tekstejä ja saatan sielläkin sanoa ihan mitä sattuu. Ja mitä hullumpi jokin päähäni saamani idea on, sitä suurempi hinku minulla on toteuttaa se. Minun on pakko saada huomiota. Elämä tuntuu merkityksettömältä ilman sitä.

Onko ketään, joka olisi kokenut samaa?