Heippa!!
Sairastan pakko-oireista häiriötä. Alunperin sairaus on lähtenyt liikkeelle pakkotoiminnoista, mutta nykyään kärsin pääasiassa pakkoajatuksista. Tiedän, että niitä on paljon erilaisia, mutta omani vaivaavat todella paljon. Omani ovat seksuaalisia pakkoajatuksia. Keksin niitä kaikesta, mikä on moraalisesti väärin, sukulaisista, perheestä, lapsista… Ihan sama mistä kunhan tulee huono omatunto. Lisäksi minun pitää vielä parisuhteessa kertoa nämä kaikki. Joskus jos alan miettimään vanhaa ajatusta mietin mitä jos olenkin tehnyt niin vaikka tiedän etten ikuna päivänä tekisi.
Siis minua kiinnostaa kärsiikö ketään muu tälläisistä ajatuksista. Voin avata näitä ajatuksia enemmänkin myöhemmin.
Käyn terapiaa ja syön lääkkeita(tosin unohtelen, mikä saattaa olla huono homma), mutta kaipaan samassa tilanteessa olevien ihmisten tukea🙂
Itselläni on myös seksuaalisia pakkoajatuksia. Pelkään, että vahingoitan ihan ventovieraita lapsia tai naisia. Tiedostan kyllä, että tämä ei liity niinkään miehiin, koska koen ne ajatukset sallituiksi. Lapsiin ja naisiin kohdistuvat ajatukset ovat tietysti kiellettyjä. En tiedä miksi minun sitten pitää itseäni kiduttaa moisilla ajatuksilla? Olen vuosien varrella oppinut antamaan tällaisten ajatusten tulla ja mennä, mutta joskus säikähdän niitä silti. Mietin, että onko minulle sattunut jotain minkä vuoksi minulla on tällaisia ajatuksia? Ja onhan minulle jotain seksuaalista lähentelyä tapahtunutkin, mutten saa sitä yhdistettyä omassa päässäni tähän pakkoajatteluun, miten ne liittyy toisiinsa...? Miksi minun pitää tuntea sitä häpeää ja pelkoa? Enhän minä oikeasti ole mitään tehnyt. Minulle on tehty vääryyttä. 😐
Täällä myös hocd ongelmia.
Olen kärsinyt jo vuosia.
Lapsena pelkäsin syöpää ym vakavaa sairausta.
Olin kuitenkin onnellinen lapsena. Yläasteella itsetuntoni romahti. Tai pikemminkin katosi. Punastuin kerran luokassa ja punastumisesta muodostui minulle hirvittävä asia, jolta en voinut suojautua.Aloin pelätä punastumista punastumksen vuoksi. Koska pelkäsin punastumista, aloin muuttua täysin sulkeutuneeksi.
Ihastuin todella palavasti tyttöön luokallani ollessani seiskalla. Olin ala asteelle onnekkaasti huomannut, että tytöt tykkäsivät minusta ja silloiset ihastukset loppuivat oudosti aina jos sain vastakaikua tunteilleni. Seiskan palava ihastus ei ollut minusta kiinnostunut, ja olin onneton siitä, mutta ajattelin, että tulee joku uusi ihastus.
Aikaa kului, mutta en enää ihastunut.
Jo aika pian, ehkä kasi luokalla heräsi ajatus, että olenko homo kun en voi enää ihastua tyttöihin.
Silloin asia ei kuitenkaan kehkeytynyt niin vakavaksi. Ajattelin että tulevaisuudessa kaikki tulee taas olemaan hyvin.
Olen nyt 34 vuotta.
Pelkään edelleen punastumista ja sosiaaliset tilanteet ovat minulle siksi useimmiten vaikeita tai mahdottomia.
Minusta tuntuu etten ole päässyt yhtään eteenpäin yläasteen vaikeissa ajatuksissa.
Olen käynyt 4 v psykoterapiassa ja 3 v psykoanalyysissä. Olen syönyt pari vuotta cipralexia.
Mikään ei auta hevon p*skaa.
HOCD on vaivannut enenevissä määrin koko ajan.
Olen aina unelmoinut tyttöystävästä ja hetero seksistä. Aloitin runkkaamisen n 7 vuotiaana ja tähän asti olen runkannut noin miljoona kertaa unelmoiden naisista. Välillä suuremmalla himolla välillä aika puutuneesti muuten vain.
Vaikka himoitsen naisia, ja olen saanut kauniita sellaisia ja vähän yrittänyt seuruatellakin, en ikinä koe, että olen tarpeeksi ihastunut. Uskon että se johtuu siitä etten tunne sitä palavaa ihastusta jota tunsin seiskalla, vaan lähinnä panettaa, ja sitäkin aika harvoin nykyään.
Pelkään tältä pohjalta jostain syystä että olen jotenkin pohjimmiltani homo tai bi.
HOCD on ollut elämässäni kauan ja se on kehittynyt vuosien aikana. En enää tiedä mikä on totta ja mikä ei. Mikä pelkoa mikä halua.
En ole koskaan saanut erektiota miehestä. Olen yrittänyt katsoa homopornoa, mutta se ei kai kiinnostanut, kun en ole palannut sitä katsomaan.
Asia joka on vaikein on miesten näkeminen eri yhteyksissä. Esim kaupungilla, koulussa tai kavereiden kanssa ja jopa kaverien näkeminen.
Jotkut miehet herättävät minussa jonkin tunteen. Pelkään että se on padottua homoseksuaalisuutta.
Miehet voivat minusta olla jotenkin todella hyvän näköisiä. Mutta se ahdistaa minua. En tiedä mitä ajatella tunteesta.
Olen kokeillut homobaarissa käyntiä, jossa pari mielestäni komeaa miestä lyöttäytyi seuraani ja kerroin tilanteestani. Miehet olivat ihan kivoja ja hiplailivat minua leikillä. Annoin heidän jopa koskettaa munaani housujen läpi koska halusin edetä kohti pelkojani, helpotuksen toivossa. Muna ei värähtänyt. Suutelin myös hieman yhtä heistä nopeasti suulle. Ei himottanut. Sinne eksyi jostain syystä yksi pieni ei kauhean nätti tyttö, joka puhui minulle. Selitin myös hänelle tarinaani, mutta hän ei uskonut minua, vaan sanoi minulle että olen homo. Minä sanoin että kaikesta huolimatta en taida olla. Nostin hänet ilmaan leikkisästi ja kiihotuin heti.
Olen nyt jotenkin alkanut pelkäämään että olen sellainen homo joka haluaa että häntä pannaan peppuun. Olen kokeillut laittaa sormia peppuun ja se tuntuu aina ikävältä. Siltikään en pääse pakkomielteestä eroon. Ajattelen tyyliin, että minun pitää oppia pitämään siitä tai että se olisi eri juttu jos kyseessä olisi toinen mies joka hyväilisi anustani ja panisi.
Ja tästä syystä piinaan nyt itseäni pakkomielteellä, että minun on kokeiltava sitä, jotta voin olla varma pidänkö vai enkö pidä siitä. Mutta ajatus että kokeilisin sitä ahdistaa minua hyvin paljon.
Lisäksi ajattelen, että vaikka kokeilisin sitä, enkä pitäisi siitä sanoisin itselleni että minun pitää kokeilla uudestaan.
Elämäni on siis tällaisen ajatussotkun dominoiva.
Minua ahdistaa lähes koko ajan hyvin paljon.
Ajattelen itsemurhaa joka päivä, vaikka en aio tehdä sitä. Olen ajatellut itsemurhaa joka päivä noin kymmenen vuotta.
Mitäköhän tässä pitäisi tehdä?
Olipa helpottavaa löytää täältä kohtalotovereita. Olen koko elämäni kärsinyt pakkoajatuksista, mutta viimeiset vuodet ne ovat häirinneet elämää jo suurissa määrin ja liittyvät siihen, että pelkään pettäneeni puolisoani. Vaikka todellisuudessa tiedän ajatusten olevan järjettömiä, pettämispelko jyllää päässäni ja se on aivan kamalaa. Esim. " Mitä jos petin puolisoani kolme vuotta sitten hänen työkaverinsa kanssa kun puoliso oli reissussa?" Tämmöinen ajatus saattaa tulla päähän aivan yhtäkkiä ja sitten alan "muistamaan" asioita ja keksimään tarinaa, kuinka juttu olisi voinut mennä ja ahdistun valtavasti lopuksi nolaan itseni varmistamalla tätä asiaa kyseiseltä henkilöltä. Olen saanut apua paljon terapiasta ja lääkityksesta, mutta stressi ja väsymys lisäävät oireita. Kaikki pakkoajatukseni ovat aina liittyneet johonkin mokaamisen pelkoon, mistä syystä milloinkin. Huono itsetunto ja ankara kasvatus varmastikkin tämän ovat aiheuttaneet..