Joo.

Vaikea välillä elää tässä maailmassa kun reagoi kaikkeen niin herkästi. Toisaalta olen myös oppinut olemaan välittämättä ihan joka lauseesta mitä ihmiset tuolla ulkomaailmassa sanovat. Meitä on niin moneen lähtöön.

Vielä kun saisin vähän paremman olon niin kaikki olisi ihan ok.

Välillä ei vain jaksaisi tätä elämän oravanpyörää. Siis kun koko ajan pitää mennä johonkin tai tehdä jotain, ja kun on niin väsynyt ja im-ajatukset vainoaa. Niitä tulee ihan päivittäin. Kyllä elämä voikin olla välillä raskasta. Mutta toisaalta eipä täällä loppujen lopuksi pysty kukaan toista auttamaan. Rinnalla voi kulkea, mutta pohjimmiltaan jokainen on yksin täällä. Se tässä maailmassa onkin niin julmaa että loppujen lopuksi olemme niin eksistentiaalisessa yksinäisyydessä. En tiedä minkä takia, jos Jumala on olemassa, hän on heittänyt ihmisen näin yksin keskelle tätä maailmaa. Ensin joudumme kärsimään vuosia ja emme saa siitä mitään palkkaa ja sitten vielä pyhissä kirjoituksissa sanotaan kuinka syntinen ihminen on.

Siis että kaikki kärsimme ja sitten vielä olisimme niin mittaamattoman pahoja?

En tiedä minkä takia ihminen on tässä elämässä? Ei varmaan kukaan sitten tiedä. Ja kun virta vaan heittelee meitä puolelta toiselle ja välillä emme meinaa pysyä pinnalla.

En aivan ymmärrä sitäkään että minkä takia ihmisen täytyy tutkia maailmaa? Kun tieto vain lisää tuskaa? Eikö ihmis elämä pitäisi olla vain sellaista että oltaisiin kännissä koko ajan ja sitten kuoltaisiin pois. Mutta kun ei, täytyy opiskella ja raataa perse ruvella, ja kaikki vaan sylkää naamalle ja kukaan ei kehu ja kaikki mitä teet on väärin.

Tai vaikka joku kehuisikin niin silti on koko ajan paska fiilis. On tää vaan välillä niin perseestä tää koko pieni mitätön elämä...

Tunnistin itseni tuolta..

Yritän kovin tehdä asioita jotka parantaisivat elämää.

Yritän solmia ihmissuhteita joista iloa.

Hetken ne kestävät. Pian jo ne sattuvat. Lopulta pahassa oloissani hajotan asiat eikä hyvään ole paluuta. Jää vain valtavan pahaolo.

Moi Elegia!

Minä olen ottanut asiakseni vain valittaa täällä, koska on niin huono olo. Välillä tekis mieli vaan hypätä junan alle. 🙁

Ymmärrän hyvin ihmisiä joilla on paha olla, sillä tämä maailma on niin sanoin kuvaamattoman julma paikka. Varsinkin joillekkin ihmisille, joille sattuu käymään huono arpa.

Kunnioitan ihmisiä jotka vain taistelevat eteenpäin. Itse taistelen joka päivä. Jossain vaiheessa varmaan väsyn ja lopetan tämän, vielä kuitenkin jotenkin jaksan mennä eteenpäin.

Kai tämä kaikki on siitäkin kiinni että olen niin yksin. Mutta en sitten tiedä, jos olisi parisuhteessa, niin kestäisinkö sitäkään. En ole koskaan ollut joten en tiedä... Olen vaan aika arka tuolla maailmassa mitään tekemään...

Toivottavasti vointisi paranee. 🙂

Minä en ole arka tekemään.

Oikeastaan ihan liian paljon käynnistän asioita. Käynnistän kai vähän maanisella hetkellä. Sitten yritän jotenkin selviytyä. Viime vuosina asiat ovat enemmänkin sitten vain jääneet kesken.

En ole yksin. Minulla on perhe. Mutta olen aika yksinäinen. Samalla tuntuu että tarvisin enemmän hiljaisuutta. Mutta kun tulee hiljaisuus ja pysähdyn, tulevat myös ne korpit repimään, eli masennus ja pahaolo nousee ylös.

Kun kirjoittaa tästä, tulee vähän itse inhoa. Miksi en osaa olla normaali mieleltäni.

Elämä on kummallista, kun tunnistan juuri tuosta sen, että koko ajan kuitenkin täytyisi tehdä jotain. Se on päivän selvä juttu että sänkyyn ei saa jäädä. Toisaalta elämässä on paljon hetkiä jolloin täytyy osata pysähtyä.

Pääasia kai on että edes jotenkin voisi välillä olla tyytyväinen tähän olemiseen. Toisaalta on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan tyytyväisiä tai todella harvoin ja silti he jatkavat eteenpäin.

Itse olen välillä kohtalaisen tyytyväinen jos sattuu hyvä päivä olemaan. 🙂

Ei oo kyllä vanhaksi tulemista. Olen huomannut että tänä vuonna kun täytän 30 v. Niin mun hiukset on alkanut harmaantua ja muutenkin paikkoja kolottaa enemmän kuin parikymppisenä. Tiedän että kaikille 30 v. ei ole vielä vanha. Mutta musta tuntuu jo aika vanhalta. Tuntuu että aika paljon olen nähnyt tässä elämässä asioita. En toisaalta haluaisi enää tulla vanhemmaksi. Mutta elämä on julmaa. Olen jotenkin viime aikoina käsittänyt sen että meillä on tää oma elimistö jota on huollettava.

Olis ihan mukavaa jos vointini olisi parempi. Toisaalta, ei se nyt aivan hirveän huono ole. Jotenkin vaan välillä tulee epätoivoisia hetkiä, että miten pärjään enää maailmassa. Sillä tämä maailma ei anna mitään anteeksi. Ja kaikki virheet kostautuu. Täytyy olla koko ajan valmiina tulevaisuuteen...

Tuntuu siltä että elämä vain jatkuu ja jatkuu päivästä toiseen ja olo vaan pysyy samana. Eikö elämä voisi olla hieman armeliaampi?

En tiedä enää oikeen että mitä tässä nyt tehdä, kun im pyörii joka päivä mielessä, vaikka en sitä tee, mutta ajatukset ovat painostavia.

Tuntuuko teistä ikinä siltä että maailma vain paahtaa hirveää vauhtia eteenpäin ja itse yrittää vain pysyä kyydissä?

En ihan oikeasti jaksa enää kauaa. Mulla on niin paljon im-ajatuksia. 🙁 Minkä takia täytyy olla näin vaikeeta? Haluaisin vain maata kotona, mutta sitten vasta niitä im-ajatuksia tuleekin. Sitten mulla on neljä vuotta jatkunut jo fyysiset kivut. En vaan jaksaisi enää. Mutta toisaalta en halua poistua maailmasta oman käden kautta... 🙁

Tämä voi olla erinomaisen tyhmä kysymys, anteeksi siitä, mutta onhan varmasti tehty kaikki mahdollinen noiden kipujen poistamiseksi? Lääkitys tarkistettu, fysioterapia yms.?

Olisi mahdollista, kun lääkäri soitti tänään, että yksi lääke olisi vielä mitä ei olla kokeiltu ja mikä saattaisi auttaa... Soitan sille huomenna ja sanon, että voisin kokeilla sitä lääkettä. Eihän se kipu ainakaan sillä pahemmaksi mene.

Ainut vaan että se on kolmio lääke, mutta ajattelin että kokeilisin sitä muutaman päivän, jos auttaisi... 🙂

Toivottavasti lääke auttaa. 🙂

Oletko tutustunut Suomen Kipu ry:n sivustoon? Jos vaikka sitä kautta löytyisi vinkkejä tai vertaistukea.

Täytyy tutustua. 🙂

Oma fiilis nyt: Perkele kun tuntuu välillä siltä että kuolemaan ei ole pitkä matka. Mutta itseäni en tapa. Se on häpeällistä. Minä taistelen. Olen nyt fyysisessä työssä. Minä taistelen tässä elämässä niin kauan kuin fysiikka kestää. Minä näytän vielä kuinka lujasta puusta minut on tehty. Tiedän että ei tämä elämä paljoa anna, mutta kunniakasta on vasta sitten kuolla kun on tehnyt kaiken voitavan elämän eteen. Täytyy vain taistella ja yrittää pitää päätä pystyssä. 👍

Hirveet im-ajatukset, kun en päässyt yhteen kouluun. Miten elämä välillä voikin olla näin kurjaa... 🙁 Tiedän että se on monilla vaan paskassa rämpimistä. Minä taas en tule toimeen tämän masennuksen kanssa... 🙁