Onko sulla jotain hoitoa? Tarkoitan, että käytkö mielenterveystoimistossa tai psyk.polilla juttelemassa kenenkään kanssa? Tuli vain mieleen, että voisi helpottaa tilannetta, jos pääsisit juttelemaan ammattilaisen kanssa. Jos sulla ei vielä sellaista ole, voit hakeutua lääkäriin ja se sit laittaa lähetettä eteenpäin. Tietenkin sosiaalityöntekijätkin voi auttaa, jos on elämässä sekaisin olevia asioita. Vaikea sanoa, kun en tiedä tilannettasi tarkemmin. Jos sinusta tuntuu, ettet osaa olla ihmisten kanssa ja sosiaalisissa suhteissa on vaikeuksia, kyse voi olla jostain autismin tyyppisestä. Senkin voi tutkia. Kannattaa lääkärille sanoa kaikkia, mikä mieltä painaa. Yksin ei ole hyvä kaikkia vaikeita asioita yrittää pähkäillä.

Olen yrittänyt käydä psykiatrilla, mutta he eivät ottaneet ollenkaan tosissaan.
Vaikutan heidän mielestään ihan normaalilta vaikkakin masentuneelta.
Olen yrittänyt valottaa asiaa,että se ei ole ihan näin..olen oikeastikin
jotenkin erilainen ja outo. Sosiaalisissa tilanteissa se tulee ilmi. Olen sillä
tavalla kuitenkin fiksu, että ymmärrän etten ole normaali enkä osaa
käyttäytyä niinkuin odotetaan.Yritän sitten käyttäytyä normaalisti.Osaan siis analysoida tilannetta varmaan liiankin hyvin, josta johtuu että ihmiset ajattelee sitten että olen normaali. Itsekin epäilen olisko mulla jotain autismiin viittaavaa ongelmaa. Tiedän ettei mun elämä ole sellaisissa kantimissa, että sovin normaalien ihmisien joukkoon vaan tarvitsisin jotain apua. Olen niin tuskastunut tähän tilanteeseen
joka vaan jatkuu ja jatkuu..lääkärit ei tee muuta kun kirjottaa masennuslääke reseptin ja
siinä se. Aika epätoivoisen vaikealta tuntuu..

Itse olen masentunut ja minusta tuntuu samalta, ettei minua oteta vakavasti. Osaan hyvin olla normaali muille ihmisille, mutta sisälläni kuohuu. Onneksi psyk.sairaanhoitaja tietää tilanteeni. Esim. silloin kun mieheni oli vielä minusta kiinnostunut, hän ei yhtään osannut olla tilanteeni kanssa. Todella vaikeaa selittää toiselle mitä pään sisällä tapahtuu. Tsemppiä. Kannatan myös, että kirjoita ylös ja anna ammattilaisen lukea se. Inhottavaa on, jos päässä myllertää, mutta ei tule kuulluksi.

On todella tuskallista kun yrittää selittää toiselle , että asiat on todella
ihan sekaisin ja päässä pyörii..mutta se menee ihan kuuroille korville.
Masentaa aivan ylitsepääsemättämästi..
Kyllä varmasti olen jonkinsortin autisti, juuri tässä havaitsin taas etten osaa
toimia normaalisti arkisissa tilanteissa,saatan helposti nolata itseni kun pää nyt sattuu vaan olemaan tällainen..todella raskaalta tuntuu. Tarvitsisin jonkun tukihenkilön, ihan varmasti.

Mä suosittelisin sua edelleen puhumaan sitkeästi noista asioista lääkärille/hoitajalle. Että haluaisit tarkempiin tutkimuksiin. http://www.autismisaatio.fi/ Tuon linkin takaa löytyy lisätietoa. Tuota kautta esim. voisi hakea tukihenkilöä. Luulen, että se vaatisi kyllä diagnoosin. En ole ihan varma. Muutakin kautta voi tukihenkilöä hakea, esim. psyk.polin kautta voi sitä kysellä. Joku sosiaalityöntekijä voisi osata kertoa enemmän. Uskon, että voit löytää asioille selkiämisen ja apua ja tukea. Voi vaan vähän vaatia alkuun mielikuvitusta ja sitkeyttä, että sen oikean avun löytää. Ole rohkea ja sinnikäs!

Niin, Suomessa ei saa olla oma itsensä usein. Ihminen joka on tavallinen eikö erotu pääsee helpommin joukkoon. Itse koin aikoinani, että en päässyt joukkoon, koska en ollut niin taiteilija kuin piti. En kyennyt ottamaan oikeata ihannetta lahjakkuudessani, koska yleinen normi oli liian erikoinen minulle. Tuli tarve olla tavallisempi tyttö kuin muut lahjakkaat. En usko, että erilaisuus on negatiivista kuitenkaan. Sehän tekee ihmisestä mielenkiintoisen. Sellainen ihminen, joka on vahvasti oma itsensä on rohkea. Itse olen aina ihaillut sellaisia ihmisiä. On eri asia olla liian erilainen kuin oma itsensä. Suomalaiset ovat kyllä aika rajoittuneita tuossa identiteetti asiassa. Ajattele, että jos olisi kaksi samanlaista sinua! Etkö kyllästyisi?

Totta. Suomalaiset on kyllä aika ahdasmielisiä ja mitä tulee siihen identiteettiin.
Pitäisi olla ihan samanlainen kun muutkin. Jos erotut joukosta sillä tavalla että
muut katsovat sen olevan paha asia niin siitä ei hyvää seuraa.
Mä en ole jämähtänyt tavallaan sellaiseen yksipuoliseen muottiin vaan
tykkään paljon muunnella ja tehdä jotain uutta.
Usein keksin omia tapoja tehdä asioita, se ei ole hyvä asia, aiheutan närää.
Olen varmasti aika erikoisen oloinen persoona, koska ihmiset
ei ajattele asioista niin. Olen myös liian ujo, hiljainen ja herkkä ,sekään ei ole
hyvä asia nykyajan yltiö virikkeellisessä ja sosiaalisessa maailmassa.
Pitäisi osata samaistua yksipuoliseen muottiin ja olla normaali äänekäs
ja itseään esille tuova persoona.Herkkyyteni takia en voi olla niin paljon äänessä
kuin odotetaan, sillä ahdistun. Pelkään myös kovia äkillisiä ääniä.
Tarvitsen paljon omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Joskus on pakko saada olla
yksin ja saada olla ilman minkäänlaista melua tai virikkeitä, että "lataudun".

Hei, epänormaali! Seuraavat ajatukseni ovat jonkinlaista valistunutta arvailua, eivät täysin perusteltua tietoa: Tapaamasi lääkärit tai muut näkevät sinut varmaankin eri valossa kuin sinä itse. He tapaavat paljon erilaisissa vaikeuksissa painivia ihmisiä. Niinpä heillä lienee kokemuspohjainen tuntuma siitä, mihin potilaiden erilaiset tilat ja käsitykset itsestään todennäköisimmin johtavat. Jos sinusta tuntuu, että olet kerta kaikkiaan sopeutumaton ja jatkuvissa ongelmissa, lääkäri voi lausunnoillaan pyrkiä kertomaan sinulle, ettet ole järin erilainen etkä varsinkaan kummallinen. Kyse ei ole vähättelystä vaan siitä että he eivät halua ruokkia erilaisuuden kokemustasi. He eivät voi vertailla sinua toisiin potilaisiin ääneen, mutta uskoisin heidän hiljaa mielessään tekevän niin ja käyttävän kokemustaan hyväkseen.

Kaikki ihmiset eivät ole äänekkäitä menestyjiä. Useimmat työt tehdään varsin hiljaa ilman mitään showta. Asiat hoidetaan asioina: töitä tehdään, lapsia hoidetaan ja esimerkiksi mies- tai naisystäviä löydetään vähä vähältä itse kunkin henkilökohtaisista puutteista johtuen tai juuri niiden vuoksi. Siitä minä kuitenkin olen samaa mieltä, että on ihmisiä ja porukoita, jotka pitävät kauheaa melua omasta erinomaisuudestaan, kenties vielä perusteetta.

Ihmiset eivät ole samanlaisia. Väitän lujasti vastaan. Monilla tosin taitaa olla sellainen luulo. Olen joskus filosofoinut, että erilaisuuden sietämisen vaikeus perustuu siihen harhaluuloon, että ajatukset kiertävät toisten päissä samoja ratoja kuin omassa. Näinhän asia ei ole. On olemassa erilaisia porukoita. Kuten edellä joku kirjoitti, hän ei kokenut kuuluvansa joukkoon koska ei ollut tarpeeksi taiteellinen. Jossain toisessa porukassa taiteellisuutta voitaisiin pitää hölmönä boheemiutena ja tekotaiteellisuutena. Ehkä hiljaisten ihmisten ryhmiä on vaikea löytää juuri siitä syystä, että ne ovat hiljaisia. En tosin ole varma siitä, onko samankaltaisten ihmisten etsiytyminen yhteen pelkästään hyvä. Yhtä kaikki, jossakin on ihmisiä, joiden joukkoon sopisit loistavasti ja jossa erilaisuudeksi kokemillasi asioilla ei vaivattaisi – tai joissa niitä arvostettaisiin.

Minäkin olen kärsinyt erilaisuudesta. Minä todella olen sitä joissain asioissa ja sen lisäksi tunnen erilaisuutta. Peili kertoo karua kieltään: ihan tavallinen ukkeli sieltä katsoo. Ehkä hiukan lyhyt ja joissain ulkonäköni seikoissa näkyy masennusvuodet ja osattomuus. Psyykeni tai sieluni on silti yhtä tavallinen kuin kroppani. Siinä on joitain osia, jotka ovat vähän erilaisia kuin muut. Muu on samanlaista, keskinkertaista ja tavallista. Näin ajattelen ja samalla muistan, että joskus äänekkäät porukoiden keskipisteet ovat kertoneet minulle omasta erilaisuudenkokemuksesta ja tyhjyydentunteesta. Omien kokemusten ja ajatusten asetteminen asiayhteyksiin paljastaa vähitellen niiden laajuuden ja merkityksen, eivätkä ne enää ohjaa koko elämää.

Tarkoitukseni ei ole vähätellä sosiaalisia vaikeuksiasi. Ne ovat asioita, jotka joskus todella vaativat apua. Jos ihmisten joukkoon meneminen aiheuttaa paniikkireaktioita, ongelma ei ratkea pelkällä tsemppihengellä ja filosofialla. Niissä asioissa lääkäri tai jonkinlainen terapeutti voinee auttaa. Aikaa se avun saaminen vaatii joka tapauksessa. Kuitenkin näen tilanteessasi myös kierteen, jossa oma ajattelusi ja toimintasi vahvistaa omia tunteitasi ja tilanteiden tulkintaasi. Panikointi tai ylipäätään kohtuuttoman voimakas reagointi sosiaalisissa tilanteissa pitäisi saada loppumaan ja tuon (huom!) olettamani sosiaalisen pelon kierre katkeamaan. Ehkä näiden myötä saisit sen, mitä kaipaat: hyväksynnän sellaisena kuin olet; ja sen, että hyväksyisit itsesi sellaisena kuin olet. Ne ominaisuudet, jotka nyt aiheuttavat kohtuutonta erilaisuuden tunnetta, voivat olla jossakin tilanteessa eduksi.

Selvennän täällä vielä itse tarkemmin sitä, mitä tarkoitin sillä , että en kuulunut siihen erääseen taiteelliseen joukkoon, vaikka olenkin taiteellinen. Olin omasta mielestäni nuori, joka olisi halunnut normaalin kaveripiirin. Taiteellinen lahjakkuus siinä mielessä, mikä oli yleinen ihanne oli minulle liian erikoista. Vaadittiin sellaisia asioita, että en halunnut lopulta edes panostaa niin paljon taiteeseen. Piti myös kasvaa aikuiseksi. Tähän kuuluu mielikuvituksen kehitys vuorovaikutuksessa normaaleissa kotioloissa ja tavalliset leikit. Taiteesta voi liiallisen vaatimustason vuoksi tulla asia, josta ei nauti. Olen hyvinkin taiteilija, mutta en tekisi taidetta missään nimessä ammatiksi. Yleisöhän on aina kriittinen, eikä siltä voi vaatia aplodeja. Taiteen maailma voi myös ns. sairastuttaa. Ei kuitenkaan lopullisesti. Taiteellisesti lahjakkaan kohtaaminen persoonana on ratkaisevaa. Itse en vain osannut samaistua nuorena erikoisiin ihmisiin. Taide voi olla myös ihan normaalia ja siitä voi nauttia.

Moi!

Tämä voi olla vain villi veikkaus, mutta voisikohan sinulla olla epävakaan persoonallisuushäiriön piirteitä? Nimittäin itselläni se on diagnosoitu. Luulen, että monet sosiaalisissa suhteissa kokemani vaikeudet voisivat selittyä sillä. Minulla on nimenomaan tunne-elämän epävakaus. Tyypillistä on, että kokee itsensä jotenkin huonoksi tai erilaiseksi ja itsesyytökset. Myös mitättömät asiat saattavat johtaa valtavaan tunnesekamelskaan. Minulle varsinkin negatiivisten tunteiden sietäminen on vaikeaa enkä osaa niitä aina käsitellä. Siitä seuraa ahdistusta. Siinä pääpiirteitä.

Tämä oli siis vain yksi näkökulma 🙂