Musiikkivinkkejä

Musiikkivinkkejä

Käyttäjä BirdBell aloittanut aikaan 22.04.2016 klo 17:24 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä BirdBell kirjoittanut 22.04.2016 klo 17:24

Hei kaikki

Täällä on aihe kirjallisuusvinkeistä, elokuvavinkeistä en huomannut että olisi myös musiikkivinkeistä niinpä aloitan sellaisen.

Mitä musikkia kuuntelette kun teillä on pahaolla?
Auttaako musiikin kuuntelu vai ettekö pysty kuuntelemaan silloin kun on paha olla musiikkia lainkaan?
Kuunteletteko päivittäin musiikkia?
Ym.

Käyttäjä aavameri kirjoittanut 22.04.2016 klo 20:52

Hei 🙂

Mulla on ollut tapana kuunella musiikkia pahaan oloon ( toki muutenkin) mutta silloin mä yleensä kuuntelen kaikkea rauhallista ja "surullista" musiikkia. Ja monesti lähden kävelylle kuulokkeet korvissa. En tiedä miksi, mutta jotenkin musiikki helpottaa välillä oloa ja tulee sen pienen hetken ajan vähän parempi olo.

Mites muilla ?🙂

Käyttäjä BirdBell kirjoittanut 22.04.2016 klo 22:56

Hel

Itse kuuntelen jos on siedettävä paha olo musiikkia jotain sellaista musiikkia joka antaa voimaa ja tajuaa että ei tämä nyt näin siedettävä paha olo ole.

Sitten jos on niin pahaolo että pelkää tekevänsä jotain itsellensä ja tunne on sietämätön niin silloin en pysty musiikkia ollenkaan kuulemaan sillä silloin tuntuu siltä että joka kappale muistuttaa sietämättömästä tilanteesta...

Käyttäjä BirdBell kirjoittanut 26.04.2016 klo 11:38

Biisejä joita kuuntelen kun on "siedettävä pahaolo" vaikka se kyllä riippuu siitä mistä pahaolo johtuu mitä kuuntelen mutta tässä jotain:

Robin
- vahva
http://youtu.be/-3GGKLku60Y

- kipinän liekki
http://youtu.be/DLAL7Sv-THM

- sua varten
http://youtu.be/ioMUhGrxqqQ

Suvi Teräsniska
- Täydellinen elämä
http://youtu.be/73GZKW7dP_E

- Elävänä haudattu
http://youtu.be/tRn8VEmC-5c

Nomi Enckell
- siipien suojaan
http://youtu.be/OpfZz8kx7zk

- Toivomus
http://youtu.be/rmqNApNzr2U

- Let Me In
http://youtu.be/TkbZ3zDllqI

Jatkuu!!

Käyttäjä BirdBell kirjoittanut 26.04.2016 klo 12:14

Jatko!! Edelliseen musiikki biiseihin joita kuuntelen kun on pahaolo.

Johanna Kurkela

- Ainutlaatuinen
http://youtu.be/cDXwxcPqBVM

- Ehkä ensi elämässä
http://youtu.be/UxvNe761z2g

- sun särkyä anna mä en
http://youtu.be/VNA3J9lvcbI

- olet uneni kaunein
http://youtu.be/9orWovf1psI

+ paljon muita Johanna Kurkelan biisejä en jaksa niitä kaikkia tähän laittaa.

Mitra Kaislaranta
- jotain pysyvää
http://youtu.be/Muh42sHDhlw

- kukka kaipaa valoa
http://youtu.be/kcnP9UbqlJA

- äkkisyvää
http://youtu.be/9zscs1_XJVE

Kaija Koo
- surulapsi
http://youtu.be/x5q2suwb1Ik

- Ei yksi pääsky kesää tee
http://youtu.be/XFQvKOLKaUo

- Viimeinen lento
http://youtu.be/mfdobcm9_AY

+ paljon muita Kaija Koon biisejä, kaikkia ei jaksa tähän laittaa.

Janna
- Hullu sä et ole
http://youtu.be/Yb8r3ZZAQx4

- kuuluuks?
http://youtu.be/ql_syjUy7Ks

Jatkuu!!

Käyttäjä BirdBell kirjoittanut 26.04.2016 klo 12:23

Jatkoa edellisiin mitä kuuntelen kun on pahaolo...

Jonne Aaron
- Risteyksessä
http://youtu.be/F4GtltCFeZM

- kylmä ilman sua
http://youtu.be/A-au1n0z-1k

- yksin
http://youtu.be/TS1pSsOYTvQ

- taivas itkee hiljaa
http://youtu.be/cGGw6U6ju1w

+ monta muuta Jonne Aaronin biisiä

Juha Tapio

Monta biisiä! Ei jaksa linkkejä laittaa! Ehkä kaikki hänen biisit!

Antti Tuisku

Ainakin yksinäisyydestä kerrova biisi ja blaah blaah biisi. Ja muutama muu biisi.

Millaista musiikkia te kuuntelette?
Kiitos jos joku viitsii vastata!

Käyttäjä Rina kirjoittanut 26.04.2016 klo 15:09

JENNI VARTIAINEN, "Sivullinen"
Tämä on joskus kolahtanut ja kovaa. Ei tosin Jenni Vartiaisen laulamana. Uskottavuuteen kun tarvitaan muutakin kuin pelkkä lauluääni,

Sivullinen

elämäni piirrettynä kartalle niin pieneen
sentti kertaa sentti siihen ison kylän viereen
oon nojaillut mä seiniin ihmetellyt nurkan takaa
miten pyörät pyörii miten maailmamme makaa

on toiset menneet tutkimaan jo miltä siellä näyttää
ja hyvin ovat osanneet siel kaiken ajan käyttää
myös luvattu on mulle että vielä joku päivä
tiedän mikä tarkoitus on minun elämällä

ei lupaukset paljon auta kun on tämä taakka
mä sivullinen olen aina kuolemaani saakka
ne piirsivät mun kartalleni pienen mustan pisteen
ja siitä pisteestä kodin teen

onnee haen paljain käsin pilkkopimeästä
haavat syvenee mut mä en lakkaa etsimästä
en kantajia kaipaa löydän itse vielä tieni
suuri on sun kyläsi mun maailmani pieni

ei lupaukset paljon auta kun on tämä taakka
mä sivullinen olen aina kuolemaani saakka
ne piirsivät mun kartalleni pienen mustan pisteen
ja siitä pisteestä kodin teen

siks olen yksin ja piiloon meen

Muutoin kuuntelen melko raskasta (esim. Apocalyptica, Simple Minds, The 69 Eyes, Depeche Mode, -Damaged people)
Yksittäisiä löytöjä on mm. Life hates you ja Pain Machine - Mono Inc.
The Catalyst - Linkin Park
Left that Body Long Ago - Amy Macdonald
Nothing Arrived- Villagers
Love is blind- Jack White
Desire- Meg Myers

Onhan näitä..läpipuhkikuunneltuja😉

Käyttäjä aavameri kirjoittanut 26.04.2016 klo 20:06

Hei

Mä kuuntelen pahaanoloon surullista musiikkia. En tiiä miksi, mut se jotenkin "helpottaa ja turruttaa". Ja sit kuuntelen klassista ( ja tykkään myös instrumental versioista tunnetuista kappaleista) eniten huilu ja piano versioista.

Tykkäisin itsekin oppia soittamaan, mut se maksaa 😭

Yks mitä eniten kuuntelen on Youtubesta semmoinen kun "Sad violin". (En osaa linkata tähän)

Mitäs muut? 🙂

Käyttäjä Rina kirjoittanut 26.04.2016 klo 21:08

Richie Kotzen
You can't save me

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 27.04.2016 klo 05:22

Kotiteollisuus! Ehdottomasti!
Ja eityisesti kappale "Jos sanon"

"Tällä puolella katua eivät tutut tule vastaan
ei teeskentelyä, ei pitkiä puheita
minun virkani täällä on ainoastaan
mitata tämän raskaan tien pituutta

Puen päälleni surupuvun, liityn ruoskijakulkueeseen,
jossa lepytetään jumalia, joita saamme kärsien rakastaa
Unohdan, miltä tuntuu nähdä vesi vapaana pitkän talven jälkeen,
kun se pääsee virtaamaan uomassaan

Jos sanon, ett taivas on musta
se on niin musta kun tahdon sen olevan ja
jos sanon, ett maailma ei pyöri
se ei silloin pyöri, jumalauta
suustani syljen tätä totuutta
saan sen maistumaan puulta ja suultani
luetaan taas ihmisten historia

Jotkut eivät tiedä miksi ovat täällä,
jotkut elävät elämäänsä elämällä

Linnut laulavat joillekin muille, harput helisevät pelastetuille
mutta jotkut eivät kuule, eivätkä tahdokaan

Kuolemalla on luja ote
sen kynnet pitävät minusta kiinni jo"

Käyttäjä Fenrir kirjoittanut 28.04.2016 klo 13:39

Bändi:

Maybeshewill

Kappale:

He films the Clouds, pt2 (Hakusana jolla kappale löytyy youtubesta. Kuvassa on maalaus naisesta, valkoinen tausta.)

Vaikka nykyisin teen musiikkia itse, on tämä kyseinen kappale sellainen että kun olen surullinen, soitan tätä pianolla. Jotenkin kun olen soittanut sen loppuun koen olevani hieman vahvempi.

Käyttäjä Desper kirjoittanut 16.05.2016 klo 13:15

Sopii myös mielenterveyspotilaiden motoksi: Yhtenäistä porukkaa ei voiteta...
https://www.youtube.com/watch?v=Krk3lgpuC7w

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 18.05.2016 klo 13:36

Moi!

Kuuntelen synkkinä aikoina raskasta Metallia tai Progressiivista Metallia mm. Toolia, Metallicaa, Megadethiä, Mastodonia, System of downia...

Sitten kun on helpompaa niin kuuntelen mm. Eppu Normaalia, Juicea, Leevi and the Leevingsiä, Jarkko Martikaista, J. Karjalaista, Pariisin kevättä...

Menee välillä klassinenkin...

Käyttäjä BirdBell kirjoittanut 06.07.2016 klo 00:04

Hei kaikki!

- Mikael Gabriel * Älä herätä mua unesta
- Jonna * Yritä ymmärtää
- Ellinoora * Minä elän
- Hullu * Juju
- Lähellä loppua * Kim Herold
- Valot pimeyksien reunoilla * Apulanta
- Veden alla * Emma Salonkoski
- Lähelläsi alan parantua * Olli Helenius
- kevyempi kantaa * Haloo Helsinki
- Niille joilla on pahaolla * Cheek

En ole varma löytyykö youtubesta mutta ainakin Spotifysta pitäisi löytyä.