Miten sen kertoisin…

Miten sen kertoisin...

Käyttäjä jaana6 aloittanut aikaan 28.10.2016 klo 18:23 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 28.10.2016 klo 18:23

Saan kaikenlaisia älyväläyksiä, suuret tunteet ja suuret luulot, pienet tunteet ja suuret luulot,
mielialan muutokset ja mielipiteen muutokset. Miksi ne kulkisivat käsi kädessä oikeassa elämässä? Miksi kaikki olisi noin yksinkertaisen helppoa? Jos tuntuu hyvältä, miksi olisi
rakastunut? Jos tuntuu pahalta miksi olisi pettynyt? Miksi ei voisi ajatella etteivät kaikki
kohtaa elämässään samoja asioita? Joka toinen ei tule onnelliseksi sen tähden että on
kohdannut elämänsä rakkauden? Moni kaipaa taloudellista hyvinvointia, ja elämäänsä
muuta sisältöä kuin rakkaus, silloinko rakkaus ei riitä tekemään ihmistä onnelliseksi?
Itse en ole paljoa perustanut koko rakkaudesta, mutta olen kuullut että silloin kuin antaa
toiselle ihmiselle merkityksen elämään on tehnyt rakkauden teon. Kaikkea sitä ajattelee.
Onko muilla ajatuksia rakkaudesta? Millaisia?☺️❤️☺️

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 11.11.2016 klo 16:24

Olin tänään koko päivän mielenterveyskuntoutujien päivätoiminnassa kuin tulin kotiin oli
revanssi oven välissä odottamassa. Viikonloppu on taas tulossa, ja tänään on saunavuoro.

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 12.11.2016 klo 10:35

Minun piti tänään tavata yksi ystäväni mutta en tiedä soittaako hän minulle.
Tästä taitaa tulla taas yksi kauhean pitkäveteinen päivä lisää, jolloin odottelen turhaan viestejä tai soittoa, roikun tietysti täällä tääs koko päivän ja odotan että välillä sivu
päivittyisi että näkisin mitä olette kirjoittaneet, ja kuka ei ole kirjoittanut mitään.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 12.11.2016 klo 14:10

Mikäs revanssi se oli? 😐

Taidat jaana tykätä saunomisesta 🙂 Mä olen niin monta kertaa toivonut, että tässä kerrostalossa olisi sauna, josta voisi varata vuoroja. Mut kai tää on liian uusi - joissakin isommissa asunnoissa on ilmeisesti omat saunat, mutta ei näissä pikkuyksiöissä. Ihan huonoa suunnittelua, kun pyöräkellarikin puuttuu! 😉 Vähän kadehdin kavereita, jotka ovat vuokraamassa jostain omakotitalosta alakerran (paitsi että en kyllä sitä muuttoa).

Millainen asunto sulla jaana on? Mulla on pieni yksiö, joka on tosi usein sotkuinen kun tavaraa on vähän enemmän kuin säilytystilaa. Tai kai se mahtuisi, jos sen jaksaisi kunnolla järjestää, mutta en ole saanut aikaiseksi. Yläkaapeissa olisi kyllä tilaa, jos jaksaisi ruveta jakkaran kanssa niitä järjestelemään, pituusrajoitteinen kun olen. 🙂 Muuten kyllä tykkään mun asunnosta. Mulla on huonekasveja, ja pitsiverhot (joita kyllä naureskelin aika paljon kun laitoin - miellän itseni vieläkin välillä vähän hevariksi, joten ne pitsiverhot oli kyllä teinivuosina viimeisin asia jonka kuvittelin ikkunaan ripustavani 😀 ) Hihii, hauskaa rikkoa omia ennakkoluulojaan!

Tosin ne pitsiverhot sopivat paremmin kun mulla oli vielä semmoinen ihana tummanvihreä päiväpeitto - mutta nyt sen tilkut ovat kuluneet sen verran että ne alkavat irtoilemaan. Vaihdoin sen äidin jemmasta löytyneeseen, mummon ostamaan, mutta se on niin vaalea että pelkään koko ajan sotkevani sen. (Mulla ei ole sohvaa tai nojatuolia, joten löhöilen aika paljon sen päiväpeiton päällä.) Pitsiverhoihin yhdistettynä taitaa tulla vähän turhankin prinsessa-vaikutelma, mutta olkoon nyt paremman puutteessa.

Miten meni muuten vieraiden kanssa? Mulla oli niin kiireinen/stressaava viime viikko, etten oikein ehtinyt kiinnostumaan muiden jutuista, vaikka tärkeitä ihmisiä ovatkin ☺️❤️

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 12.11.2016 klo 17:51

Hei soroppi
Kiva että kirjoittelit. Minulla on kaksio, yksi isohko huone jossa on keittiö+olohuone
ja makuualkovi jossa on vaatekaapit. Se kylppäri+wc mikä minulla on on ihan kiva,
silloin kuin asuin isommassa kämpässä, halusin kylppärin jossa ois wc.
Minulla on perintö sohva ja nojatuoli olohuoneessa, ostin itse kukkapöydän ikeasta
kuin näissä taloissa ei ole ikkunalautoja, on uusi talo, täällä oli sälekaihtimet ja
suihkuverho kuin muutin tänne. On minulla täällä ihan kodikasta, vaikka säilytystilaa
sais olla vähän enemmän. Minulla on oma TV ja Radio, joita voin katsoa ja kuunnella.
Ja ihana kirjahyllyni, joka on täynnä kirjojani.
Kävin tänään kävelyllä, kirjastossa, ja lainasin kirjan jota en ole vielä lukenut.
Se on Charlotte Bronte, Professori. Aloitin sen kirjastossa kuin vartosin pääsyä
influenssa rokotukseen, joita sai myös kirjastossa. Ja jatkoin sitten kuin olin tullut
kotiin, minusta tuntuu aika mielenkiintoiselta kirjalta.
Tänään tulee tvstä hyvää ohjelmaa, niinkuin eilenkin, mutta en jaksa aina katsoa tvtä.
Tvn katsomiseen täytyy keskittyä, muuten se tuntuu tuskastuttavan pitkäveteiseltä.
Eipä tässä muuta.😍

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 13.11.2016 klo 16:49

Päivä on kulunut lukien kirjaa, ihan mukavaa.☺️❤️

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 13.11.2016 klo 20:35

Oi, mäkin voisin alottaa kirjan! 🙂 Sitä Bronteako olet lukenut? Onko se mukavaa luettavaa?

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 14.11.2016 klo 06:04

Minkälaisista kirjoista pidät? Mä luen/selaan tällä hetkellä lähes ainoastaan käsityökirjoja. Yritän lukea myös asiatekstiä. Kaunokirjallisuuteen ei ole tällä hetkellä kiinnostusta.

Olen miettinyt joululahjoja. Teen varmaan ensisijaisesti käsitöitä. Materiaalikulut eivät nouse kovin korkealle eli se, mitä annan, on aikani. Joulukortitkin teen itse. Pitäisi niitä alkaa jo miettimään. Jotain olen jo hankkinut kortteja varten, mutta se idea on kateissa.

Oletko sinä "joulu-ihminen"?

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 14.11.2016 klo 16:56

Minä pidän monenlaisista kirjoista, joissa on hyvä juoni ja jotain ideaa.
Luen mielelläni kirjaa jonka juoni jaksaa kiehtoa minua, kun alan lukemaan teen sitä mielummin kuin mitään muuta, silloin minulla on hyvä kirja.
En ole erityisemmin joulu ihminen, joulu merkitsee minulle kyläilyä, en vietä paljoa aikaa
kotonani jouluisin, vaan käyn kylässä ja hautuumaalla. En varsinaisesti tee itselleni siitä
juhlaa, mutta joulu ruokaa yleensä hankin tarpeeksi.😍

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 15.11.2016 klo 10:01

Tänään menen kirjastoon vaihtamaan lainakirjan uuteen, se on ihan mukava kävelylenkki
kun käy kirjastossa.☺️❤️

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 15.11.2016 klo 16:23

Kävin kirjastossa ja löysin luettavaa, jota aloin taas lukemaan, tällä kertaa suomalaisen kirjailijan teoksen, joka kertoo suomalaisista, Tuija Lehtonen;Rakasta minua.😍

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 15.11.2016 klo 18:41

Menin ja kävin kirjastossa ja kaupassa, josta löysin jääpalamuotin jollaista minulla ei ollutkaan vielä tässä asunnossa, kesällä katsoin kaupoista sellaista ihan turhaa, toinen
jota olen katsellut kaupoista ihan turhaan on leikkelehaarukka. Siellä on sellaisia hirmu
isoja ja kamalan pieniä, ja sitten tikkuja, mutt ei 2 piikkistä sillihaarukkaa.

Luin koko päivä, keskeytin lukemisen syödäkseni, juodakseni kahvia ja käydäkseni saunassa.

Kirja on Tuija Lehtinen ; Rakasta minua.☺️❤️☺️

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 16.11.2016 klo 08:06

Tänään lähden kaverini tykö viemään akvaario kalojani, jos ne pärjäisivät hänen uudessa akvaariossaan paremmin kuin minun pienessä terraariossani, jossa ne ovat olleet jo vuoden verran. Täytyy vähentää vettä siitä matkan ajaksi minimiin.

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 16.11.2016 klo 20:34

Kalat sai akvaarionsa, ja käytiin kaupassa hakee uusia kaloja kaverini akvaarioon.
Sinne ne jäi yhtä tyytyväisiksi kaverini kanssa, rupesivat kosiskelemaan kuin olin lähdössä.

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 17.11.2016 klo 08:52

Tänään sataa vettä ja tuulee ulkona, kaikki lumet sulaa tällä menolla, ja koskahan sitten sataa uutta lunta.
En viitsi ostella joululahjoja vielä, ajattelin ostaa vain konvehteja ja kahvia, mutta montako
minun pitää ostaa, Veljelleni, ja 2 pojalle omat, ja veljeni anopille omansa. Aika monta.

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 18.11.2016 klo 08:25

Pitää katsoa kuin niitä konvehteja ostaa, ne on 3 rasiaa yhessä paketissa, ettei ne vaan
lopu kesken. Täytyy ostaa 2 pakettia joissa on 3 rasiaa ja joulupaeria ja teippiä.