Miten päästä psykiatriselle osastolle?

Miten päästä psykiatriselle osastolle?

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 16.01.2016 klo 19:13 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 16.01.2016 klo 19:13

Elikkä mulla on semmonen tunne etten pärjää yksin kotonani, kun ahdistaa koko ajan. Asun kyllä tukiasunnossa, mutta täällä käy vaan kerran viikossa hoitaja juttelemassa ja yhteisissä tiloissakaan ei usein ole porukkaa. Mietin että olisiko mun hyvä hakeutua psykiatriselle osastolle, vaikken mikään hullu ookkaan. Tuntuu vaan että en kestä tätä yksin oloa… Tällä sivustolla on varmasti ihmisiä, joilla on samanlainen tilanne, miten olette selvinneet? Ja miten psykiatriselle osastolle pääsee mahdollisimman pian, ilman että joutuu esittämään hullua, sillä sehän olisi varma tyyli miten sinne pääsisi… Varsinkin nämä viikonloput ovat raskaita, kun vaikea välillä keskittyä mihinkään kun ahdistaa niin paljon. Lääkitystä en halua nostettavan ja muutenkin olisi hyvä että pääsisin edes joistain lääkkeistä eroon… Olen kyllä joutunut ravaamaan terkussa ahdistuksen takia, mutta siellä ne vaan ottaa kaikki samat testit aina ja toteaa ettei ole mitään vakavaa ja passittaa kotiin. Enään en terkkuun halua mennä. Minulla on kyllä hoitosuhde poliklinikalle, mutta on aina tuskallista venata siellä käyntiä, koska sekin on vain kerran viikossa… Tyttöystävän hankkiminen olisi varmasti paras vaihtoehto, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.🙂 Olen kyllä yhdeltä tytöltä kysynyt, jonka tunnen, että muuttaisiko yhteen, mutta ei ainakaan silloin suostunut. Eli jääkö ainoaksi ratkaisuksi Psykiatriselle osastolle meno? Olen kyllä joskus ollut siellä ahdistuksen takia, mutta en tiedä muuttaisiko se tällä kertaa mitään… Olen tässä yrittänyt jo sinnitellä monta kuukautta tän voinnin kanssa, onhan se parempaan päin menossa, mutta silti. Kertokaa ihmiset, mikä neuvoksi? Mieluiten hyviä ideoita.🙂

Käyttäjä Nyuu kirjoittanut 22.02.2016 klo 19:29

Välillä toi mun optimistisuus on todella rasittavaa. Välillä tekis niin kovasti mieli vaan luovuttaa, kun tuntuu, ettei mun elämään vaan ole luvassa hyviä aikoja. Tai jos on niin ne päättyy sit ihan karmealla tavalla niin kuin nyt... Ja ekan viikon olin ihan varma, että pistän itseni päiviltä ja sen jälkeen alkoi tulla se, että "kyllä mä selviän tästä". Mikäpä tästä voisi enää huonontua? Noh, aika monikin asia. Pieni avautuminen tähän alkuun joo.

Mutta mulla toi torakka-mode on juurikin sitä, että kaikesta selviää ja huomenna on pakko olla parempi päivä ajattelua. Ja torakoista ei pääse eroon ydinaseillakaan eli torakat selviää kaikesta, niin sillä asenteella mennään. Eli ei jäädä sänkyyn makaamaan vaan etiäpäin. Vaikka mulla ei ole kipuja, en tiedä mikä niihin auttaisi. ^^" Mutta sinnittele? Ja yritä jaksaa. Torakka-modee saa kyllä hyödyntää, siten kuin sen tuntee parhaaksi.

Yritä sitä joogaa vaikka. ☺️ Mä harrastin peppujoogaa eilen, ja tänään on ahteri ollut tulessa. Eli kyllä siinäkin saa liikuntaa, vaikkei kauhee hiki nousekaan. 😀

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 23.02.2016 klo 13:58

Mulla oli syksyllä aivan sama tunne, että pistän itteni päiviltä, kun oli henkisesti ja fyysisesti niin karmee olo... Joutu rauhottavia vetään joka päivä... En tiedä, onko nytkään fyysisesti sen parempi, mutta ainakin henkisesti on. Täytyy myöntää, että oli jopa puolittaisi yrityksiä silloin, mutta ne on parempi unohtaa, ja katsoa vaan tulevaisuuteen...

En tiedä tosta joogasta 🙂, mutta salilla oon jonkin verran käyny... Raahaan itteni sinne välillä suurin piirtein viimesillä voimilla, mutta sitten kun sieltä lähtee pois niin energiaa on taas vähän enemmän.

Olen välillä ajatellut myös, että oon jo niin pohjalla että tästä ei enää alemmas pääse. Mutta toisaalta jos miettii sitten sitä, että pystyy vielä kumminkin jotenkin tekeen asioita ja tapaan ihmisiä, niin ei tässä kaikki toivo vielä ole mennyt.

Myös luulen, että viime syksynä kun kuuntelin paljon ns. "väkivalta musiikkia", niin se vaikutti yleiseen olotilaan. Jäin tavallaan koukkuun siihen musiikkiin, kuuntelin sitä aina kun vain oli mahdollisuus ja eristäydyin samalla. Tai kyllähän mää viikonloppusin näin kavereita, mutta arkisin, kun olin vieraalla paikkakunnalla opiskelemassa, niin tavallaan uppouduin täysin siihen musiikkiin ja kun oli vielä pimeetä päivisinkin, niin siinä oli jo sellainen yhdistelmä: synkkä musiikki ja pimeys, niin ei ihmekkään, että asiat alkoivat mennä huonompaan suuntaan.

Jälki käteen on tietysti aina niin paljon helpompaa nähdä asioiden syy ja seuraus suhteet. Tuntuu että silloin mää tavallaan toivoin sitä pohja kosketusta, en tiedä miksi, mutta toivoin vaan... Että saisi virua siellä ja nousta, mutta se pohjalla olo ei ole kenellekään terveellistä ja siinä on se, että kaikki ei nouse sieltä välttämättä...

No ainakin tällästa oon oppinu elämän koulussa... 🙂 Kyllä me tästä vielä noustaan... Vaikka sitten joogalla...🙂👍

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 24.02.2016 klo 20:34

Tänään on ollut hyvä päivä.🙂 Kivut on pysynyt kurissa ja kävin salilla... Päätin, että elän nyt vähän aikaa sillä ns. torakka-modella, että menen nukkumaan ajoissa. En juo alkoholia. Liikun säännöllisesti. Nään ihmisiä...

Alotan tavallaan pikku-hiljaa rakentamaan parempaa elämää... Yritän pitää katseen tulevaisuudessa ja miettiä menneisyyttä vähemmän... Toi rokkarin elämä pitkässä juoksussa on vaan vahingollista mielelle ja keholle... No tulipa sekin nähtyä. Yritän myös vähentää rauhoittavien käyttöä... Kipu lääkkeitä otan kyllä, jos on tarvis, mutta rauhoittavia vaan silloin, kun on aivan välttämätöntä...

Täytyy pitää sitä toivoo yllä, että nää kivut pikku-hiljaa hellittää ja kyllähän tänään niitä oli taas vähemmän... Sitten soitan huomenna fysioterapeutille ja varaan ajan... Se kipu on tossa vasemmassa rinta-lihaksessa ja se on vähän turvonnut, mutta koitan miettiä sitä mahdollisimman vähän ja keskittyä muihin asioihin...

Tää torakka-mode oli hyvä idea. Keksin myös tämmösen kun robotti-mode, että tavallaan ei koko ajan mieti hirveesti asioita, vaan keskittyy tekemiseen, eikä aina mieti mitä muut ajattelee... Ja se, että poistuu, joka päivä asunnosta, eikä jää märehtiin... Tekee välillä, kuin robotti asioita kuten käy kaupassa ja urheilemassa, eikä mieti näitä tilanteita valmiiksi päässä, vaan menee avoimin mielin...🙂

Käyttäjä Nyuu kirjoittanut 25.02.2016 klo 18:48

Hyvä että oot jaksanut käydä salilla ja että oli hyvä päivä. *thumbs up* Mä yritän toistaiseksi jatkaa joogalinjalla. Jos sen saisi taas päivittäiseksi aktiviteetiksi niin kuin se joskus oli, niin olisi aika hyvä. Nyt se on usein illasta jäänyt, kun olen mennyt jo kahdeksan aikaan nukkumaan. ^^" On vaan ollut paha olla. Tänään tosin on taas kirkkaampi päivä. Ei ihan niin mieli mustana sen takia mitä miehelle tapahtui. Pystynyt keskittymään muihinkin juttuihin. Ja kai mun on vaan pakko yrittää irroittautua siitä ihmisestä vaikken haluaisi. Kun ei mikään määrä kaipuuta ja toivomista tuo häntä takaisin... Surutyöhän on kuitenkin kesken, niin ehkä on hyväksyttävää, että suren niin kuin asiaan kuuluu.

Ja hyvähän se on, että tunnistat noita merkkejä, jotka on saanut mielen aikaisemmin mustaksi. Pystyt paremmin estämään niitä jatkossa, eikös. Ja osta kirkasvalolamppu ensi talveksi. 😀

Kiva jos musta oli jotain hyötyä ja koet torakka-moden avuksi. Ja robotti-modekin kuulostaa pätevältä. Mulla se on kans vuosien tulos, että olen päässyt näinkin pitkälle (koulu kohta loppu, suuremmin ei ongelmia sen kanssa ole ollut. Tai on mutta torakkana läpi niistä). Ja nyt torakkana yritän päästä yli tästä mitä nyt käyn läpi. Suruprosessi tekee paljon aaltoliikettä, justiinsa olin pohjalla ja nyt tuntuu että on taas hieman helpompaa. Hitusen piti antaa myöten koulun kanssa, mun piti alkujaan valmistua toukokuussa, mutta siirrettiin se elokuulle, niin ei mulla oma terveys kärsi. Se on vain muutama kuukausi, niin ei tunnu niin pahalta.

Ehkä mä innostun nyt taas kirjoittelemaan enemmän kun en ole ihan pohjamudissa. Mutta palaillaan.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 26.02.2016 klo 14:21

Pitää varmaan ostaa semmonen solarium-laite, tulis ainakin kunnolla valoo ja rusketusta. 😀

On se masennus vaan viekas pirulainen, kun ei meinaa hellittää... Samaa voi varmaan sanoo surutyöstä tai onhan sekin tavallaan masennusta... Voin kyllä myöntää, että itsekin välillä aika syvissä vesissä menen... Onneksi näen maanantaina psykiatria, jos saisi niitä kuuluisia onnellisuus pillereitä eli masennus-lääkkeitä... Vaikka niistäkin on paljon huhua liikkeellä, että toimiiko ne oikeasti. 1000 mg panadolia joutunut nyt syömän kuurin ja myös buranaa... Vähän kivut hellittänyt... Pääasia, että pääsee kämpästä pihalle, ihan sama minne, kunhan vaan lähtee... Vaikka sitten kaupunkiin... Tykkään välillä vaan kävellä kaupungilla, varsinkin kun on näin hienot kelit...

Mulla tän sairauden kanssa on kans aika paljon vaihtelevuutta: hyviä ja sitten taas todella huonoja aikoja... Tulee välillä niitä käsittämättömiä ahdistuksia, jotka voi kestää monta kuukautta, sitten taas voi mennä vuosikin ilman mitään kummempaa ja sitten taas sama. On tässä oppinu jo jonkin verran tunnistaan niitä varomerkkejä.

Oon ajatellu, että en varmaan tänä keväänä hae opiskelemaan vielä, pitää saada eka oma elämä jonkinlaiseen balanssiin. Ehkä sitten ens vuonna. Pelkään vaan sitä, että tulee taas hirveet stressit opinnoista ja joutuu jättämään kesken. Oon kumminkin sairas-eläkkeellä, niin ei tässä pitäisi rahallisesti hirveetä hätää olla... Yritän nyt vaan kehittää sitä kärsivällisyyttä ja onhan se tässä kehittynytkin. Tärkeintä on kuitenkin aktiivinen elämä, ei se sängyn pohjalla olo mitään auta. Vaan ulospäin suuntautuminen ja sellainen ajattelu, että ollaan kumminkin kaikki tässä samassa liemessä, eikä täällä kellään turhan helppoa ole... Tulevaisuutta kohti.🙂

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 26.02.2016 klo 16:39

Vielä lisäys: Tässä kun on tullut pohdittua sitä kaverin kuolemaa ja oltua muitten kavereitten kanssa, niin olen tullut siihen loppu tulokseen, että kyllä suuri osa mun kavereista on aika sekopäitä, ei kaikki, mutta enemmistö. Pitäis vaihtaa kokonaan kaveripiiriä varmaan. Kun jotkut tekee itsemurhan ja jotkut niistä yrittää tehdä ja jotkut puhuu siitä usein. En sano että itse olisin jotenkin niiden yläpuolella, mutta ei siitä nyt kannattaisi jatkuvasti jauhaa. Ne ajatukset meinaan tarttuu, ainakin muhun. Ei varmaankaan suurimpaan osaan ihmisistä, mutta muhun tarttuu. Se on vaan fakta.

Ja osa kavereista on muuten vaan vittumaisia. Mutta sitten, en halua olla yksinkään. On tää aika hankalaa, kun haluaa olla kavereitten kanssa ja toisaalta taas ei... No tuli nyt tämmönen lisä-avautuminen.😊

Käyttäjä Nyuu kirjoittanut 26.02.2016 klo 16:59

Solariumissa on se paha puoli, että se aiheuttaa syöpää. *terveysintoilija, sort of* Vaikka nykytiedon mukaan kaikki tuntuu aiheuttavan syöpää.

Mä en koe olevani masentunut tällä hetkellä, toimintakykyä on eikä tee mieli tussauttaa aivoja pellolle. Vaikka myönnetään, että edellä mainittu tosiaan kävi mielessä silloin ihan alkuun. Surutyö on vaan tosi raskas prosessi, jonka täytyy antaa kulkea rinnalla. Ihan täysillä edelleen rakastan kuollutta ihmistä, se himmenee sitten ajan kanssa... Kuten syyllisyys ja flashbackit yms. Hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Tulevaisuus on täynnä valkoista sumua, tai niin mä sen näen, eli ei mitään tietoa mitä silloin haluaisi tapahtuvan. Nekin tulee sitten kun tästä pääsee yli.

Onnea psykiatrin tapaamiseen, toivottavasti on hyvä käynti. Ja masennuslääkkeethän ei ole mitään ihmepillereitä, jotka lois yksisarvisia ja sateenkaaria seinille, vaan ihan itse ne pitää sinne maalata. Masennuslääkkeet vaan tekee sen hiukan helpommaksi. Mulla on neljäs eri ilopilleri nyt kokeilussa, kun en koe minkään auttavan. Miehen kuoleman jälkeen nostettiin nykyisen lääkkeen annos kaksinkertaiseksi, mutta siitä on vasta niin vähän aikaa ettei pysty vaikutuksista sanomaan mitään. Ja taas se suruprosessi... Ei mulla välttämättä mahtuis masennuspeikko aivoihin tällä hetkellä, kun aivot yrittää työstää tätä prosessia nyt.

Onko noihin sun kipuihin jotain muuta kuin lääkkeet, jotka niihin auttaisi? Esim. joku kylmä- tai kuumahoito? Eli alasti lumeen kieriskelemään siitä, mars.

Eikä niillä opinnoilla sinällään ole kiirettä. Mä hain nykyiseen kouluun vasta, kun koin masennuksen olevan sen verran taka-alalla, että pystyisin keskittymään. Eli voi olla ihan hyvä hoitaa itsensä sellaiseen kuntoon, että kouluun uskaltaa mennä.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 26.02.2016 klo 18:54

Oon kaiken näkösiä rasvoja laittanut ja kylmäpussia pitänyt rintalihaksen kohdalla. Auttaahan ne väliaikasesti, mutta ei pysyvästi. Tietenkin jotain linimenttiä vois kokeilla. Kattelin netistä ja varasin ajan ultraääni tutkimukseen. On vaan hemmetin kallis yli 200 €. Laskin, että kyllä mulla rahat siihen riittää... Siitä tuli jo helpottava olo, kun miettii että pääsee kunnon tutkimuksiin, eikä "vaan" terveyskeskus-lääkärille... Ja on kipu jo jonkin verran hellitänyt: jos vertaa siihen mitä se oli muutama kuukausi sitten.

On naapuri-talot sen verran lähellä, että vois tulla "pientä" sanomista jos tonne naku-pellenä menis...😀 Avantoa tietty vois kokeilla... Nykyään jo pääsen mielenkin avulla pois kivuista, kun en koko ajan tarkkaile niitä. Niinhän ne jotkut fakiiritkin tekee... 😀

Yritän vaan käydä siellä salilla mahd. paljon... Pitää kehon ja mielen kunnossa.🙂👍

Käyttäjä Nyuu kirjoittanut 27.02.2016 klo 15:42

Alright. Kyllä ne voi yksityisellä tutkiakin paremmin kuin kunnallisella, että voi tosiaan olla hintansa väärti. Kiva, että kipu on nyt sentään lievempää kuin mitä se voisi olla. Optimismia.

Ja voihan naapurin mummot arvostaa, kun näkevät hieman paljasta mieskomeutta ihan ilman maksua. Mutta joo, avanto kuulostaa hyvältä kyllä.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 27.02.2016 klo 21:56

Saat kaiken kuulostamaan niin positiiviselta. 🙂 Hyvähän se vaan on.🙂👍 Kun tuntuu välillä, että oon maan päällisessä Helvetissä...☹️ Kai tää nyt on sitä suomalaista kansantautia ns. masennusta... Ei oo kyllä ennen tältä tuntunu... Tietty perseestähän se on aina valittaa, mutta minkäs mahdat kun olotila on mikä on. Ja eikös tää foorumi ole just sitä valittamista varten..?

Kai se on parempi valittaa ,kun lojua jossain ojan pohjalla puoli kuolleena..? Tuntuu vaan, että onko tästä iän ikuisesta valittamisesta mitään hyötyä. En haluais olla negatiivinen, mutta positiivinenkaan en jaksa olla... 🙂 Ehkä jotain siltä väliltä.

Ehkä pitäis ajatella, että kumminkin kuollaan joskus, niin ei pidä tuhlata elämää valittamiseen...

Toisaalta tuntuu välillä, että en tuu tästä nouseen enää. Se opiskelu vei kaikki mehut... Oon vaan enään varjo entisestä.☹️ Mutta elämä on siitä julmaa, että mitään ei saa anteeksi... Jumala varmaan antais anteeksi, mutta näyttää siltä ettei se joko puutu maan päällisiin asioihin. Tai sitten ollaan yksin ja kusessa... No jaksamisia sinne, täällä jotenkin vielä roikutaan elämässä kiinni...🙂

Käyttäjä Laamaton kirjoittanut 27.02.2016 klo 23:31

Moikka minäitse89!

Tuli sellainen mieleen, että voisko ne rintakivut olla Tietzeniä, joku muukin täällä tukinetissä kärsi siitä ja meikäläiselle hyvin tuttu vaiva. Ei sitä tk-lääkäri tunnista, pitäis olla ortopedi tai vastaava, eikä nekään aina välttis... Ihan kauheet kivut voi välillä tulla, aattelin vaan sitä sun saliharrastusta että olisko voinut aiheuttaa. Kyseessä on siis rintarangan tienoilla ja kyljissä olevien rustojen tulehdus, joka on eräänlainen rasitusvamma. Vaikeasti diagnosoitava se on yleisyydestään huolimatta, eikä oikein millään tutkimuksilla voida varmasti edes todeta. Itse olen monikymmenvuotisen kokemuksen myötä oppinut huomaamaan, että aijaa T se siellä taas eikä sydäri tai jokin muu v-mäisempi oireenaiheuttaja... googlesta löytyy kyllä paljon tietoa ainakin enkuksi.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 28.02.2016 klo 15:49

Joo, kyllä jotkut lääkärit sitä on epäilly. Se on yksi varteen otettava vaihtoehto. Olen nyt teipannut rinnan ja kyljen kineesio-teipillä ja laittanut Ice poweria. Tuntuu vähän helpottavan.

Aika makoiluksi tää elämä on mennyt viime aikoina. Lopetin kipulääkkeiden syönnin, kun ei niistä merkittävästi ollut apua. Koitan kehittää tässä lääkkeettömiä keinoja helpottaa oloa... Urheilu auttaa jonkin verran, aina kun sitä jaksaa harrastaa. Kipu meinaan vienyt aika paljon voimia.

Päivä kerrallaan tässä elelen... Välillä onneksi pystyn unohtamaan kivun. Jos tää Tietzeniä on, niin kipujen pitäisi mennä itsestään ohi, vaikka ne voivatkin kestää pitkään...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 28.02.2016 klo 16:59

En ole ikinä ollut hirveän uskonnollinen ihminen, mutta olen viime aikoina ihan mielenkiinnosta alkanut lukemaan raamattua... Olen myös kokeillut rukoilua pahimpiin kipuihin... Tiedän, että monet pitävät näitä asioita täysin humpuukina... Mutta olen tullut siihen tulokseen, että mikä tahansa vain mikä auttaa on hyvästä. Ja yllättävää kyllä, rukoilu on auttanut pahimpaan ahdinkoon. Sanokoot kuka tahansa mitä tahansa, niin minun kohdalla se on toiminut...

Voimme keskustella vaikka viikon putkeen Jumalan olemassa olosta tai olemattomuudesta, mutta eikö kuitenkin tärkeintä ole: Että jos jokin sellainen asia, joka ei vahingoita ketään ja auttaa henkilöä jaksamaan elämässä eteenpäin, on hyväksi. Niin ainakin minun mielestäni siinä ei ole mitään järjetöntä tai omituista.

Tämä on tietenkin mun käsitys, saa olla eri mieltäkin, mutta näin olen asian järkeistänyt.

Käyttäjä Nyuu kirjoittanut 29.02.2016 klo 20:27

Mä en halua olla positiivinen. Kun kaikki menee aina päin honkia. Ja kun mä oon optimisti, niin mä tipun korkealta. Maanpäällisessä helvetissä mäkin olen, mä vaan hyvin sinnikkäästi yritän päästä sieltä pois. Sitäkin se torakka-mode pitää sisällään, vakaan uskon siihen, että joku päivä elämän vaan pitää mennä paremmin.

Valittaa saa, jos se auttaa. Tosin mua se ei auta, mutta valitan silti. Välillä pitää päästellä höyryjä ulos. Sit mun tarvii taas kuunnella musiikkia tai soittaa jollekulle, että saan sen negatiivisuuden pois.

Ja kai se pitää vaan myöntää, että mulla toi masennus on jollain tasolla koko ajan päällä. Usein tuntuu siltä, ettei missään ole mitään järkeä. Ja sen seurauksena tulee se ajatus, että pitäisi vaan kuolla pois. Sitä samaa se oli ennen kuin mies kuoli ja sitä samaa se on välillä nytkin. Tosin tottahan se on: ei missään ole mitään järkeä, kun sun rakkain ihminen voi vaan yhtäkkiä kuolla pois.

En mäkään tiedä, miten mä saisin itseni ylös tästä tilanteesta. Kun ei tosiaan missään ole mitään järkeä. Ens viikolla rupean käymään psykoterapeutilla, jos se auttaisi noihin ajatuksiin. Mun sairaanhoitajalta loppui työsuhde ja lääkäri oli jo aikaa sitten sitä mieltä, että tarviin psykoterapiaa kun masennus ei vaan parane. Sitä joku on multa joskus kysynyt, että miten optimisti voi masentua. Hyvin helpostihan se tapahtuu kun elämä potkii päähän jatkuvalla syötöllä. Jos mä en olisi optimisti, niin luultavasti olisin tappanut itseni jo aikaa sitten. Koska juuri niin paha mun on olla tosi usein.

Mun puolesta kukin saa uskoa mihin uskoo, kunhan sitä ei tuputa mulle. Ainoa tapa millä tiedän, että mun miehellä on parempi olla on se, ettei sitä masenna enää. Mieluummin olisin kuitenkin sen pitänyt täällä, mieluummin oltaisiin yhdessä toistemme tukena. Ei sekään olisi mua halunnut jättää tänne yksin. Mutta rukoile toki jos se sinua auttaa. Mä oon kokeillut vaan sitä, että oon täällä himassa ääneen sanonut, että jos mun mies kuulee mua niin sen pitää antaa mulle merkki, ihan minkälainen vaan.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 01.03.2016 klo 16:31

Hyvä että päästelet höyryjä...🙂👍 Se rukoilu tuntuu olevan se viimeinen oljenkorsi, sitten kun kaikki muut on käytetty... En mää sitä aikonutkaan kenellekkään tuputtaa. Se on jokaisen oma asia...🙂

Liikunta auttaa... Olen elävä esimerkki siitä... Olen viime päivinä liikkunut aivan "Hullun"🙂 lailla... Kannattaa sunkin lähtee vaikka uimahalliin, jos on siihen mahdollisuus... Vedät vesi juoksua puoli tuntia vähintään, niin ainakin on rentoutunut olo...

Päivä kerrallaan vaan... Kun on vaikeeta niin, jopa hetki kerrallaan... Ei kannata liikaa miettiä tulevaisuutta tai oikeestaan voi yrittää sitäkin, ettei mieti mitään tai sitten keskittyy johonkin niin hyvin kun pystyy...

Vielä kerran sanon, että liikunta... Väkisin vaikka, vaikka tuntuu että kaikki on päin helvettiä, niin liikunta ei vaadi muuta kun jalkojen edes takaista liikettä. Yksinkertaista ja toimivaa. Ja vielä se että on ystävällinen toisille (niin kuin ootkin), niin se auttaa itseäkin... Tässä olis mun resepti... Ainakin se on omalla kohdalla toiminu...🙂