Mitä tarkoitan?

Mitä tarkoitan?

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 20.11.2020 klo 19:13 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 20.11.2020 klo 19:13

Tunteet ovat ajatuksien mitta, ajatukset ovat elämäntilanteiden avaajat. Muistot ja nykyhetki ovat ennen tulevaisuutta. Muistoille ei pidä antaa liikaa painoa, ettei vajoa alas mielikuvitusmaailmaan. Valoa pimeään aina kaivataan, paitsi yöllä nukkuessa. Nämä ovat myöhemmin vaikeita aikoja, joiden aikana olen kirjoittanut tänne. En nyt enää näe kunnollisesti tilannettani. Mihin se johtaa?

Käyttäjä kirjoittanut 27.11.2020 klo 11:14

Kävin laboratooriossa, ja kaupassa, ostin parsinneuloja ja ruokaa. Nyt minä pääsen parsimaan.

Minulla on aika psyk.pol.lle sairaanhoitajalle keskustelemaan kaikesta tänään.

Käyttäjä kirjoittanut 27.11.2020 klo 17:00

Korona aika pakottaa viettämään aikaa yksin. Kaikki harrastukset on tapahduttava kotona. Ihmisten väliset kanssakäymiset lykätään tuonnemaksi. Pitää keskittyä itseensä, ja omiin tarpeisiinsa. Saattaa olla ettei näe edes naapureitansa päivä tolkulla.

Käyttäjä kirjoittanut 27.11.2020 klo 21:28

Olen kamalan hermostunut, olin tapaamassa ystäviäni, ja hermoilin kokoajan. Ihan kuin tekisin jotain vain kiellettyä, ja odottaisin rangaistusta. Tämä korona koettelee kärsivällisyyttäni. Mikään ei ole kuin ennen koronaa, vaikka en ole sairastunut koronaan.

Käyttäjä kirjoittanut 28.11.2020 klo 16:50

Enimmäkseen toivotonta ja epävarmuustekijöitä. Mietin kuinka järjestäisin elämäni kulun muutamia viikkoja eteenpäin, kuin en saa nostella mitään painavaa, enkä tehdä mitään raskasta. Voinko päästää kissani tallustelemaan mahan päälle, ja mitä se tykkää jos en voisi. Tulisiko minulle riita kissani kanssa.

Käyttäjä kirjoittanut 29.11.2020 klo 13:35

Naapuri lupasi käydä katsomassa kissaani kuin olen leikkauksessa, annoin avaimen.

Käyttäjä kirjoittanut 29.11.2020 klo 15:48

Ymmärrän alkoholin ja päihteet usein oloa helpoittaviksi aineiksi. Joidenkuiden muiden aineiden käyttö on joidenkuiden mielestä kohtuullista siitä huolimatta vaikka se olisi ihan joka päiväistä, ja kestäisi viikosta viikkoon, kuukausi kaupalla. Nämä joidenkuiden muiden tavat eivät tuota vaikeuksia heille itsellensä siinä määrin että nämä joidenkuiden muiden esimerkkiä noudattaen raitistuisivat kokonaan. Yleisesti ottaen hyvin monet haluavat käyttää aineita voidaksensa paremmin hyväksyä olosuhteet, olonsa, henkilökohtaiset ihmis-suhteensa, ja kaiken muun mitä eläminen muiden kanssa samalla planeetalla tuo mukanansa. Nämä joidenkuiden muiden elämän keskiössä olevat saattavat olla asioista ja aineista eri mieltä, ja yrittää raitistuttaa ihmis-suhteitansa joidenkuiden muiden elintasoissa, joidenkuiden muiden ollessa sitä mukaa enenemässä määrin aineissaan.

Käyttäjä kirjoittanut 30.11.2020 klo 10:56

Tiedostan ongelman omassa mielenterveydessäni, ja ruumiillisessa kunnossani, mutten saa lähdetyksi lenkille. Ruumillinen kuntoni ei ole kovin hyvä, enimmäkseen istun tietokoneeni ääressä, eikä se nosta kuntoa. Itse en viitsi paljoa harrastaa liikuntaa, ja sen huomaa minusta. Hengästyn helposti liikkuessani. Minulla on reilusti ylipainoa, joka ei lähde kovinkaan helposti pois.

Ajattelen joidenkuiden muiden olevan ruumiillisesti paremmassa kunnossa kuin itse olen, johtuen liikunnasta ja ulkoilmasta. Joidenkuiden muiden kunto on hyvä koska he harrastavat liikuntaa.

 

Käyttäjä kirjoittanut 01.12.2020 klo 07:23

Joidenkuiden toisten kunto taas voi olla rapakuntoa, ainoa liikerata on polku tvltä tai koneelta jääkaapille ja takaisin. 😗

Mutta tässä koneellakin voi

....välillä nostaa hartioita ylös, pitää ylhäällä ja ja laskea alas. Pumpaten verta kiertämään paremmin

...Voi työntää tuolia koneen ääreltä ja tehdä istumastanousuja....

..Voi ojentaa käden ja tarttua toisella kädellä sormiin ja venyttää taapäin, pitää siinä hetken ja uusia hetken päästä muutaman kerran... Saman voi tehdä toisellekin kädelle....

...Voi nostaa kädet rauhallisesti suoriksi asti ylös ja vaikka ajatella kuin muinoin pienenä "isä ota syliin"...

 

...Singuttelua voi tehdä selälleki... pyöristäen selkää tovin... suoristaen selän. Pyöristäen uudelleen ja suoristaen niin monta kertaa kuin tuntuu, että keho alkaa herätä aamuun....

😊

Käyttäjä kirjoittanut 02.12.2020 klo 08:50

Ja voi istua kierossa ja saada selkänsä kipeäksi. 😀 Niinkuin minä väistellessäni kissaani.

Käyttäjä kirjoittanut 02.12.2020 klo 10:56

Voi sitä kissaa.

ei huomaa väistyä sua... 😽😸

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 02.12.2020 klo 17:41

Pikemiten kirjoitti:
Ja voi istua kierossa ja saada selkänsä kipeäksi. 😀 Niinkuin minä väistellessäni kissaani.

😄 Mulla on myös tapana istua selkä kierossa. Vaikkei kissaa olekaan.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: lisäys
Käyttäjä kirjoittanut 04.12.2020 klo 14:43

Hei taas. Leikkaus on ohi onnistuneesti. Olen päässyt sairaalasta kotiin. Nyt täytyy vain saada kaikki kuntoon. Minulla todettiin jotain muuta jota tutkitaan vielä lähiaikoina. 😀

Käyttäjä kirjoittanut 05.12.2020 klo 04:19

Olo on leikkauksen jäljiltä vähän hutera vielä. Maha on kiprä varmaan aikansa. minulla oli aika paljon rasvakudosta leikkausalueella, 2kg. tuo rasvakudos pitäisi saada pienenemään, mutta kaikilta osin muuten ihan mukava olo. Heräsin tänään vain aikaisin.  😁👍

Käyttäjä kirjoittanut 05.12.2020 klo 18:15

Olen lukenut kirjaa.

Tänään olen tavannut ihmisiä, jotka ovat ystävällisesti tulleet kyselemään vointiani. 😁👍

Voin hyvin olosuhteisiin nähden.

Käyttäjä kirjoittanut 07.12.2020 klo 12:54

Onneksi pilvipeite väistyi syrjään ja aurinko pääsi esiin. On jo Joulukuu. Saa nähdä tuleeko lunta eteläsuomeen.