Mitä tänään kuuluu?

Mitä tänään kuuluu?

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 20.03.2022 klo 13:02 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 20.03.2022 klo 13:02

Tänään olen hyvällä mielellä. Ulkona paistaa aurinko ja kevät on tullut keskuuteemme. Ihan terve en ole, mutta nykyinen sairauteni on siedettävää, enkä kärsi siitä enää niin paljoa kuin ennen vanhaa kärsin. Olen saanut sielulleni vähän rauhallisemman olotilan, mutta pelkään sen olevan ohimenevää.

Käyttäjä kirjoittanut 30.03.2022 klo 11:24

Tänään kävin kaupassa hakemassa kissalleni kuivamuonaa. Menen Ankkuriin hakemaan ruokakassin, joka on täynnä ruokaa. Syödä pitää jotain vain. Ja tehdä jumppa harjoitukset.

Käyttäjä kirjoittanut 30.03.2022 klo 19:51

Tänään oli hyvä päivä ennen kuin tuli ilta. Illat ovat aika kamalia nykyään. Yöni ovat jotenkin menneet aikaisemmin, mutta en tiedosta tulevaisuuden öitä. Ehkä ne menee samalla tavalla kuin aiemmin, mutta saisivat olla ilman turhia huolenaiheita. Unelmia saanko koskaan niitä kiinni, lähiö unelmia. Unelmia unista ja unelmia miehistä, ja naisista uneen mukaan haluan.

Käyttäjä kirjoittanut 31.03.2022 klo 09:19

Nukuin hyvin yöni ja heräsin aamulla.

Käyttäjä kirjoittanut 31.03.2022 klo 11:16

Otin itselleni saunavuoron lauantaisin kello 18-19.00. Ehdin sopivasti saunaan.

Käyttäjä kirjoittanut 01.04.2022 klo 08:40

Aamu alkoi ja nyt ei ole tupakkaa, kyllä se siitä vielä joskus iloksi muuttuu. Minulla on nicotinellia 5 purukumia, ja sen pitäisi riittää 3 päivää, yksi suussa. Rahaa saan 4 päivä mutta se menee vuokraan. Yritän kovasti löytää jotain hyvää tästä kaikesta, näyttää vähän toivottomalta.

Eikä siinä kaikki, minulla piti olla psyykettä tasaava injektio ensi viikolla, ja nyt näyttää siltä että lakko lykkää sitä hieman eteenpäin. Onneksi on pillereitä!

Käyttäjä kirjoittanut 01.04.2022 klo 13:14

Peruutin Kreetan matkani ja parissa viikossa pitäisi tulla minun osuuteni matkarahoistani minun tililleni, saa nähdä miten käy.

Käyttäjä kirjoittanut 01.04.2022 klo 15:53

Kävin kaupassa ostamassa kalaa, maitoa, ja ranskanleipää, jota en olekaan pitkään aikaan saanut syödä. Ajattelin tehdä kalakeittoa huomenna.

Käyttäjä kirjoittanut 02.04.2022 klo 11:07

Olen harkinnut tapaamisia Happy Pancake´issa, mutta ongelmia tuottaa kissani ruuansulatus...joka oireilee...

Käyttäjä kirjoittanut 02.04.2022 klo 15:55

Kun saisi tulevaisuudessa maksettua ajoissa vuokransa, ja muutkin laskut.

Käyttäjä ask kirjoittanut 02.04.2022 klo 21:31

Harmi että sinun Kreetan matkasi peruuntui.  Toivottavasti saat rahat takaisin. . Mutta pian on valoisaa päin mennään, kesää kohti, ehkä joku Kreetan lämpö ei ehkä ole suomen lämpöön  verrattavissa, mutta ainahan voi mennä tanhupallon kanssa matkalle😊 😂 miten sinä voit?

Käyttäjä kirjoittanut 03.04.2022 klo 10:20

Hei ask. Tulevaisuudesta en tiedä, mutta lähden risteilylle 27.4 Tallinnaan. Minä voin hyvin, mutta on monta salaisuutta, joiden en haluaisi paljastuvan niin kuin niillä on tapana usein paljastua. Ja niitä haluaisin pitää salaisina salaisuuksinani, enkä minään kompromissejä joidenkuiden järjestelmissä. Haluaisin jonkunlaisen intimiteettisuojan joka suojelisi minua turvallisesti puuttumisilta salaisuuksiini.  Eikä velvotaisi minua aina sekoamasta päästäni kun joku utelee salaisuuksiani. En vain tiedosta miten se olisi mahdollista, tiedon kulku minun osaltani on järjestelmässä avutonta. En tiedosta, intiimiteettisuojaani, enkä edes sukupuolellisuuden suojaani, vaikka olen lainpuolella, enkä riko lakia, vain hulluuteni antaa minusta vääränlaisen kuvan.

Käyttäjä kirjoittanut 03.04.2022 klo 13:29

Minulla on pyykkipäivä. Tänään olen varannut 2 vuoroa pyykinpesuun. Toinen vuoroni ei ole alkanut vielä, pitää laittaa kuivuriin ekan vuoron pyykit vielä jäivät kosteiksi ekalla vuorollani. Ja pestä uusi koneellinen pyykkiä.

 

Käyttäjä kirjoittanut 04.04.2022 klo 14:11

Huonoa onnea minulla salaisuuden kanssa, ja jouduin tilanteeseen jossa piti valita kerronko vai en kerro. Jos kerron joudun lopettamaan tänne kirjoittamisen, koska en kyennyt järjestämään asioita (joita pidän salaisuuksinani) jollain muulla tavalla. Joten joudui tilanteeseen jossa minun piti valita etten kerro, koska haluan kirjoittaa tänne vielä.

Käyttäjä kirjoittanut 04.04.2022 klo 15:43

Tästä Tehyn ja Superin antaman lakkovaroituksen mukaan <b>lakko kestää</b> kaksi viikkoa. Jos  sopuun ei päästä, toinen laajempi hoitoalan <b>lakko</b> alkaa 15. huhtikuuta. Saa nähdä kuinka kauan tämän asian käsittelyssä menee aikaa.

Käyttäjä kirjoittanut 05.04.2022 klo 08:42

Hoitajien lakko vaikuttaa minunkin elämääni, toisaalla saanko injektioni ajoissa, ja toisaalta saanko lääkärintodistukseni edunvalvonnan lakkauttamiseksi ajoissa.

Lunta tulee taivaan täydeltä, saa nähdä koska sekin loppuu.