Mitä kuuluu?

Mitä kuuluu?

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 19.11.2022 klo 13:11 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 19.11.2022 klo 13:11

Olen taas vaihtanut nimimerkkiäni. Tuntui oikealta ratkaista ongelmat nimimerkkiä vaihtamalla.

Käyttäjä kirjoittanut 16.12.2022 klo 06:26

Yksi facebook kaveri soitti kello 5 ja kyseli nukutko vielä. Estin ja poistin hänet. Nyt olen hereillä, joten hän sai tahtonsa läpi.

Käyttäjä kirjoittanut 17.12.2022 klo 11:15

Heräsin ja nousin ylös, kävin ulkona tupakalla. Otin lääkkeet ja aamupalaa, kävin ulkona tupakalla. Nyt kuuntelen radiosta suomi räp kanavaa ja ajattelen pitäiskö vaihaa kanavaa suomi rock kanavaan.

Olin eilen illalla ulkona tapaamassa ystäviäni, oli ihan kivaa. Tulin yhden ystäväni kyydissä kotiin. Ja olin aika lopussa.

Käyttäjä kirjoittanut 18.12.2022 klo 18:08

Hyvää sunnuntai iltaa. Viikonloppu meni mukavasti. En tosin saanut mitään aikasiksi ja aloin lukea kirjaa, joka on ollut minulla kauan aikaa. Se kertoo nuoresta miehestä 1840 luvulla ja sen jälkeen, mihin opiskelu tuon ajan pariisissa johtaa. Hän rakastui yhteen rouvas henkilöön joka oli siveellinen, ja kitui tuon rakkauden lumoissa.

Käyttäjä kirjoittanut 19.12.2022 klo 08:16

Pitää soittaa edunvalvontaan ja ottaa selvää siitä riittääkö rahat ja mihin ne riittävät?

Käyttäjä kirjoittanut 20.12.2022 klo 10:10

Aamulla kävin suihkussa ja söin aamupalan. En ole vielä ehtinyt pukemaan päälleni. Tänään menen asuntoohjaajani kanssa kauppaan hakemaan jouluruuat.

Käyttäjä kirjoittanut 20.12.2022 klo 20:07

En saanut kuljetuspalvelua, kun en ole vaikeavammainen. Saa nähdä miten suhtautuvat siihen muuten kaupungilla, tuleeko sieltä vastauksena etten ole tarpeeksi vanha, vai onko noin etten vain ole tarpeeksi sairas, ja voin käyttää julkisia kulkuvälineitä.

Muuten mietin miksi olen väliinputoja kaikissa palveluissa joista minulle olisi apua. Aina pitäisi olla sairaampi, vanhempi, tai huonotuloisempi, jotta saisi jotain vain apua itsellensä.

Käyttäjä kirjoittanut 21.12.2022 klo 10:05

Jouduin soittamaan 2 kertaa edunvalvontaani ennenkuin sain raha-asiat menemään mieleiselläni tavalla.

Käyttäjä kirjoittanut 22.12.2022 klo 17:55

Oikeastaan on hyvä ettei tarvitse ostaa bussilippua joka kerta kun menee bussilla, kun on rullaattori.

Mukavaa että veljeni hakee minut heille syömään jouluaattona, ja tuo takaisin sitten illalla.

Käyttäjä kirjoittanut 23.12.2022 klo 09:05

Aamu on alkanut hyvin. Heräsin sopivasti kello 8 ja nousin ylös.

Tiedostan ettei minulla ole ajatusteni suuntaa antavia harha-aistimuksia, vaikka ajatusmaailmani onkin aika lamassa. Jos minun pitäisi keksiä puheenihe monelle henkilölle olisin hukassa. Minulle kun ei tapahdu mitään en kummempaa, kun asuntoohjaaja käy täällä. En oikeastaan käy itse missään. Eikä minulle mitään tapahdu. Itsestäni en ainakaan keksisi mitään sanomista.

Tiedostan ettei minulla ole mahdollisuuksia puhua asioistani koska unohdan kaiken yleensä ennen kuin ehdin pukea sen sanoiksi,  kuten miksi olen surullinen, tai mitä minulle on tapahtunut viime vuosinani, tai olenko saavuttanut jonkin tavoitteeni.

Käyttäjä kirjoittanut 23.12.2022 klo 14:32

Hyvää joulua kaikille tasapuolisesti.

Käyttäjä kirjoittanut 24.12.2022 klo 07:30

Joulun aika on ihmeellistä aikaa, kaikki tuntuvat antavan anteeksi kaiken, paitsi seksuaalisuuteensa puuttumisen, josta saan kehooni usein kipuja, ja särkyjä.

Mietin kuinka tulen toimeen henkilökohtaisesti henkilön y tai henkilön x kanssa kun minulla on kipuja, ja särkyjä, ja miten henkilöt z ja v suhtautuvat mielenterveys ongelmiini, saatipa syöpä kipuihini ja särkyihini. Ja kuinka selviydyn henkilön z anopista, syöpä kipuineni ja särkyineni, ja miten mielenterveys ongelmani saavat aikasiksi mielentyyneyden joka kestää kokonaisen illan tätä. Ottaen huomioon tilanteen poikkeuksellisen reagtion henkilöiden välillä. Kaiken kattavan henkilöiden esille tulon ja huomioitavien asioiden istumajärjestyksen. Kuinka voisin olla varma kaikenlaisesta onnesta ja kohtaamisen helppoudesta, illan aikana. Meitä pitäisi olla yhteensä 10 henkilöä henkilön v laskujen mukaan. Ja kaikki eivät mahdu samaan pöytään syömään yhdellä kertaa, joten tilanne on vähän hankala. Nämä tilanteet kertaantuvat ja saavuttavat maltillisen seksuaalisuuden jossain täyden vatsan tienoilla, jolloin en toivoisi olevani haittapuoli kipuineni ja särkyineni, enkä mielenterveys ongelmineni. Toivoisin jouluun kuuluvan myös lahjojen jakamisen iloa, ja saamisen iloa, vaikka tilanne onkin vähän hankala, ja vaatii harkintaa. Jokainen on tärkeä henkilö ja monia muistetaan enemmän kuin muita. Itse saan varmaan myös lahjoja, joiden koen henkilökohtaisesti olevan muistamista ja huolehtimista, mutta se ei loppupeleissä ole tilannetta muuttava vaan muokkaava asenne(3x+3y/z+v/1x+1y). Kaiken ajatteletemisen helppous, on saavutettu. Ja jokaisella on omat istumapaikkansa. Siunattakoon koko juhla humua mielentyyneydellä, joka kestää koko illan.

Käyttäjä kirjoittanut 25.12.2022 klo 08:32

Oli hyvät joulujuhlat. Tuli syötyä maha täyteen, ja saatua lahjoja. Tunnelma on ihana, ja tunsin kuuluvani joukkoon. Söimme veljeni kanssa eri pöydässä. Ja sain tutustua uuteen poikaan, joka oli vuosi ja 4 kuukautta vanha.

Käyttäjä kirjoittanut 25.12.2022 klo 12:56

Veljeni kävi kylässä vaimonsa kanssa. He toivat lahjan joka oli unohtunut antaa eilen. Ja veivät lahjan joka ei sopinut vatsalleni tänään, sanoivat kierrättävänsä sen.

Käyttäjä kirjoittanut 26.12.2022 klo 10:19

En pääse lähtemään tänään mihinkään, minulla on kipuja. joita en melkein kestä. Soitin päivystykseen ja jätin soittopyynnön. Nämä kivut ovat aika pahat.

Käyttäjä kirjoittanut 26.12.2022 klo 17:30

Ottaa päähän kun peruin menoni tämän sairauteni tähden. Nyt olen yksin kotona, eikä täällä ole muita. Tekisi mieleni puhua jonkun kanssa, mutta en viitsi soittaa kenellekään. Jotenkin on lähtemätön olo, aivankun olisin menossa mutta en lähdössä mihinkään. Ruoka ei ole maistunut, ja en viitsisi keittää edes kahvia. Kaikki seisoo paikoillaan kuin olisin lähdössä johonkin, mutta tiedän etten mene mihinkään.