Minun omat aiheet…

Minun omat aiheet...

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 04.04.2019 klo 21:01 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 04.04.2019 klo 21:01

Asun ja elän.

Minä uudistun. Heitän vanhan minän pois ja uudistun. Olen kaksitahoinen nimimerkki. Minulla on piilo minä joka toipuu nyt rauhassa. Toivon turhaan että voisin olla entinen itseni, vaikka vain vähän aikaa. Kaikki muistot olen tuhonnut, ja aloittanut ihan kokonaan alusta. Olen myös treffisivuilla näin, vaikka siellä esittelen itseni tarpeenvaatiessa, ja kerron osoitteeni ja puhelinnumeroni. Täällä sitä ei taida voida tehdä. Haluaisin voida puhua itselleni, ja muille, siitä miltä minusta tuntuu kuin minulla on nämä edellytykset olla ihmisten kanssa tekemisessä, ja vähän muustakin.

Käyttäjä kirjoittanut 16.05.2019 klo 09:51

Miten tämä MESSU on muiden kohdalla? Sielunpaimenen osan kadehtimista, ohjailemista, ja työn arvostelemista? Miten Jumala suuressa viisaudessaan olisi voinut erehtyä laittamaan yhdelle ihmiselle liian paljon kestettävää? Hengellistä kuormaa kannettavaksi? Ja tietä ylös enkeleiden kotiin käveltäväksi? Miksi Jumala kuvittelee moista sielunvaellusta järjestävänsä?

Käyttäjä kirjoittanut 16.05.2019 klo 11:36

Vihdoin pääsin lakanapyykin pesuun. 😀

Minulla on vielä kotitöitä rästissä, jotka pitäisi kyetä tekemään. Saamattomuus eli laiksuus on ikävä vaiva, joka saa minut lykkäämään kotitöitäni ajassa eteenpäin. 😀

Yritän pysyä virkeenä, mutta uupumus, ja väsymys painavat liian paljon. 😀 Hengellinen puoli tuntuu taas väistyvän, kuin on ruumiillisesta kotityöstä kysymys, 😆 aivankuin jäisin vaille voimia, selviytyä kotitöistäni itse. 😆

Jumala anna minulle voimia selviytyä kotitöistäni itse. Ja poista tuntemani uupumus ja väsymys. AAMEN.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 16.05.2019 klo 12:22

Kotitöiden tekeminen olis täälläkin, mut jokin estää.

Käyttäjä kirjoittanut 16.05.2019 klo 13:30

Mietin jaksaisinko syödä ja lähteä lenkille ympäröivään luontoon, varasin eilen maksalaatikkoa täksi päiväksi, ja puolukkahilloa. 😀

Voisin lähteä kävelemään muutamiin suuntiin joissa puisto jatkuu. 😀 Saisin vähän muuta ajateltavaa, voisin mennä meren rantaan. 😀

Käyttäjä kirjoittanut 16.05.2019 klo 19:20

Otin päikkärit. 😵 Siinä meni kävelylenkkini, sitten kastelin kukkaset, nyt tarvii jo kastella joka päivä, kuin aurinko paistaa. 😩 En ole vieläkään saanut postia, missähän se viipyy. 😩 Pitää katsoa jos huomenna tulisi. 😩 En löydä yhtään nukkumiseen viittaavaa emojia. 😵 Miten olisi jos 😵 alkaisin katsomaan TV´tä?!? Voin kuunnella 😵 Radio´ta?!? Pidän 😵erityisesti Radio Nova´sta?!? 😵 TV´tä katson tosi harvoin, en jaksa keskittyä siihen, 😵 mielentila?!?

Käyttäjä kirjoittanut 17.05.2019 klo 08:24

Menen tänään Ankkuriin aamiaiselle ja ruuanhakuun, en ole käynytkään pitkään aikaan Ankkurissa. 😀 Imuroin eilen lattiat, ei sitä paljoa huomaa, paitsi matoista. 😀 Iltapäivällä voisi käydä kaupassa, minulla menee matkalippu bussissa vanhaksi huomenna, ja sitten pitäisi alkaa kulkemaan polkupyörällä. 😀 Hyvää päivän jatkoa.

Käyttäjä kirjoittanut 17.05.2019 klo 10:35

Sain Ankkurista jauhelihaa ja ajattelin tehdä viikonlopuksi jaehelihakeittoa, pitää käydä kaupassa vielä ostamassa perunakeittojuuressekoitusta, ja leivänpäälle siivumakkaraa. 😀

Olen ihan naatti taas. Johtuuko se auringon paisteesta. 😀 Paprikat eivät ole lähteneet kasvamaan. 😀 Sain kauran siemeniä Annikalta, että voin kasvattaa kissalle heinää, en laittanut niitä muovipussiin kunnes itävät, koska en viitsinyt etsiä muovipussia. 😀

Jotenkin olen uupunut, väsynyt, ja ihan täynnä Ankkurin aamiaisen jäljiltä. 😀

Käyttäjä saloka kirjoittanut 17.05.2019 klo 12:30

Täällä ei tuu tiistaisin eikä perjantaisin postia enää.

Toivottavasti postisi saapuu pian.

Käyttäjä kirjoittanut 18.05.2019 klo 07:33

On lauantai aamu. Mielessäni olen päässyt asunnonhaussa siihen pisteeseen että kohta saan asunnon sieltä puolelta paikkakuntaa mistä haen. Miten siihen suhtaudun on toinen asia, kunnes huomaan aikani tulleen. Itse en laita hanttiin vaikka saisin uuden asunnon. Haen asuntoa terveydellisistä syistä, jotka on skitsofrenia ja epäily alkoholismista, näistä minulla on diaknoosit.

Käyttäjä kirjoittanut 18.05.2019 klo 08:17

Aurinko paistaa sisälle ikkunoista, parvekkeen ovi on auki. 😀😆

Mietin kuinka epäilin mahdunko sisään tähän asuntooni ensi näkemältä, ja olin vähän pettynyt sen pienuuteen, laskeskelin mitä huonekaluja saisin siihen mahtumaan. 😀😆

Mietin katsoisinko TV´stä Iron Maiden-leffan, joka alkaa kello 12.00 Neloselta. Eilen illalla minä unohdin laittaa TV´n päälle, tultuani kotiin. 😀😆

" Miten lienee ajatukseni toimivat..."

Eilen oli eilen. Tänään on tänään. Huomenna on huomenna. Ylihuomenna on ylihuomenna. Viikon kuluttua on viikon kuluttua. Kuukauden kuluttua on kuukauden kuluttua. jne. & ym. 😀😆

" Päivä kerrallaan..."

Vaikeinta päivä kerrallaan elämisessä on juuri saada tämä päivä kulumaan kivuttomasti, ettei se käy liian rasittavaksi hengellisesti eli mielentasapainon säilyttäminen psyykkisesti eli 😀😆😁😆 paranormaalin tasapainon säilyttäminen. 😀😆😁😆

 

Käyttäjä kirjoittanut 18.05.2019 klo 18:40

Olin polkupyörällä liikkeellä tänään, kävin polkupyörähuollossa laittamassa ilmaa kumeihin jotka olivat talvisäilytyksessä tyhjentyneet ja jäin velkaa 2e. Sain myös tietää että etukumini oli pahasti vääntynyt ja hankasi polkupyörääni vasten ja että sen korjaaminen tulisi 😀😆maksamaan 20e. Lupasin harkita asiaa sitten kuin minulla olisi rahat sen eturenkaan korjaamiseksi.

Tultuani kotiin lämmitin jauhelihakeiton ja soitin Kälylleni, joka oli eilen yrittänyt tavoittaa minua. Selvisi että heillä olisi ollut aikaa tulla eilen illalla luokseni käymään, mutta ei enää tänä iltana, on mökkien rakennusurakka. Haudalle päästään joskus tulevaisuudessa. 😀😆 En usko että viitsisin vaivata heitä nyt sillä.

Nyt vietän kotona yksinäisen illan ja katselen ja kuuntelen luonnon ääniä, tai laitan TV´n tai Radion päälle. Voisin myös tehdä käsitöitä tai vaikka lukea kesken luettua kirjaa. 😀😆

 

 

Käyttäjä kirjoittanut 19.05.2019 klo 10:23

Huomenta. Tänä aamuna nukuin 9´stä 9´än asti. Menen yleensä 9-10 aikaan nukkumaan😵 illalla. En osaa ranskaa kovin montaa sanaa " ill " oli muistaakseni " setä tai eno " saattoi olla vain " miestä " tarkoittava sana. 😵 Silloin illalla tarkoittaisi " miespuolisen alla, " kaikkea sitä tuleekin mieleen. 😵 Ei siitä todellakaan ole pitkä aika kuin naisen ei ollut sopivaa olla ilman miestä. 😵 Maine siinä kärsi jos ei miestä itsellensä saanut. Illalla päällekkäin on ranskaksi, " superposition de soireé " 😵 ja päällekkäin on ranskaksi, " recouvrir partiellement. " 😵

Sellaista se on kuin maailmassa on nykyään eurooppa erillaisin yhtenäisin käsityksin, täytyy ottaa huomioon että ranskaakin puhutaan paljon. 😵 Ja saksaa puhutaan myös:

" Abends tai abendúberlagerung. " Monissa euroopan maissa puhutaan näin.  Sitten on ainakin italia, espanja, ja portugali, joilla on omalla kielellä asia ilmastaan eri tavalla. 😵 Italiaksi illalla päällekkäin on " sovrappozione serale. "😵 En viitsi katsoa enää mitä se on espanjaksi ja portugaliksi. 😵

Käyttäjä kirjoittanut 19.05.2019 klo 19:38

Epäonnistuin kirjoittamisessani, kuin yritin ymmärtää itseäni ja omaa suhtautumistani elämääni ja muiden elämään. Mieleeni muistui kaikenlaisia muistoja naapurisovusta edellisessä osoitteessani, jossa jouduin osallistumaan naapureideni mustasukkisuus riitoihin koska satuin asumaan 😈😈kerrostalossa ja minulla ei ollut miestä. Nämä mittavat riidanaiheet näkyivät ja kuuluivat läpi seinien ja lattioiden kuin rouvat eivät saaneet seksiä. 😈😈

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 20.05.2019 klo 05:45

Hei, Pikemiten! Olen lueskellut viime viikon tekstejäsi, kun nyt olen kotikoneella... Anteeksi, etten jaksa nyt kommentoida niitä...

Sen verran kuitenkin, että tuo polkupyöräjuttu tuntuu tutulta. Mun pitäisi maksaa tässä kuussa kahden viikon sairaalalasku, eikä mulla tosiaan ole siihen varaa... Ei tässä eikä ensi kuussa... 😕 (Ja kun viimeisinkin viimeviikon lasku erääntyy sekin vielä kesäkuussa.) En tiedä, pitäisikö mun perua kesän reissu?

Käyttäjä kirjoittanut 20.05.2019 klo 06:56

On aamu, linnut laulelevat, ja aurinko paistaa pilviseltä taivaalta. Maanantai ja arki, tänään yritän keritä Ankkuriin aamiaiselle ja ruuanhakuun, ja soittamaan edunvalvontaan kello 9-10. Pitää saada vähän ylimääräistä rahaa. 😀😆

Tunteet ovat aika hataroita vielä, en oikein uskalla niihin luottaa. Sain happy pancake´ssä kauniin viestin rakkaudesta. En oikein tiedä miten siihen suhtautuisin, pari kuuta sitten tiesin. Onko tilanne muuttunut siinä ajassa noin paljon. 😀😆

Haen vielä uutta asuntoa. Muutinpa tai en. 😀😆