Minun omat aiheet…

Minun omat aiheet...

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 04.04.2019 klo 21:01 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 04.04.2019 klo 21:01

Asun ja elän.

Minä uudistun. Heitän vanhan minän pois ja uudistun. Olen kaksitahoinen nimimerkki. Minulla on piilo minä joka toipuu nyt rauhassa. Toivon turhaan että voisin olla entinen itseni, vaikka vain vähän aikaa. Kaikki muistot olen tuhonnut, ja aloittanut ihan kokonaan alusta. Olen myös treffisivuilla näin, vaikka siellä esittelen itseni tarpeenvaatiessa, ja kerron osoitteeni ja puhelinnumeroni. Täällä sitä ei taida voida tehdä. Haluaisin voida puhua itselleni, ja muille, siitä miltä minusta tuntuu kuin minulla on nämä edellytykset olla ihmisten kanssa tekemisessä, ja vähän muustakin.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 09.05.2019 klo 17:12

pohdin tossa, kun hoitaja käski alkaa juomaan enemmän mtä nyt juon. Pitäisikö turvautuu pulloon ja sitä kautta saada nestettä kehoon. TUntuu että juon nyt jo ihan älyttömästi.

Kivaa että kisu voi hyvin ja rokotus meni hyvin.

Käyttäjä kirjoittanut 10.05.2019 klo 10:21

Hei saloka.

Jos sinun pitää saada nestettä kehoosi, on vesi varmaan paras ratkaisu tilanteeseen, laita vaikka kannuun vettä jääkaappiin niin voit pitää silmällä sitä kuinka paljon juot vettä.

Käyttäjä kirjoittanut 10.05.2019 klo 12:30

Pesin pyykit, vielä jäi koneellinen pesemättömiä. Olen ihan lopussa, en jaksa mitään enää.

 

Käyttäjä kirjoittanut 10.05.2019 klo 14:05

Pesin kissan vessan ja vein roskat ulos, oli vaikeata löytää enää uutta roskapussia entisen tilalle. Pitäisi vielä saada hoidetuksi noi lattiat ovat imuroimisen ja pesun tarpeessa. 😆

Käyttäjä kirjoittanut 10.05.2019 klo 15:14

Alko satamaan vettä. Piti lähteä kauppaan mutta siellähän kastuu.😀 Täytyypi lykätä sitä vähän.

Illalla sitten saunaan ja AA-ryhmään. Piti hoitaa itseänsä. 😀

Käyttäjä saloka kirjoittanut 10.05.2019 klo 20:03

mehua mä juon, mut en pysty kun n. 2 litraa juomaan. Sit oon täynnä ja illalla on jo huono olo.

Olet ahkera ollut. Olet paljon saanu aikaiseksi. 👍

Käyttäjä kirjoittanut 11.05.2019 klo 08:08

😀 Aamu on alkanut, sumu peittää maiseman, kuin hiki kehon. 😀 Eilen satoi tihutti vettä. 😀 Illan ja aamun eroja on yöt, jolloin nukutaan syvää unta. 😊 Nämä yö ajat näemme unia elämästä joka on meitä lähellä. 😊 Hyvin nukkuttua yötä ei korvaa mikään päiväuni. 😊 Tänä sumuisena päivänä mietin Jumalaa siltä kannalta etten näe vaivaa saadakseni selvää itsestäni. " Millainen minä olen?" " Mitä voisin tehdä itselleni?" " Kuinka olisin onnellisempi?" Näihin kysymyksiin olisi kiva saada vastaus, " Muuta kuin tapa itsesi!" " Olet nolla-hullu!" 😆 Tai " Minä en ole sinun Jumalasi!" 😆

Käyttäjä kirjoittanut 11.05.2019 klo 10:24

Ei pidä leikkiä Jumalaa, jos ei kestä Jumalana olemisen paineita. 😆  Kuka lienee on aina oikeassa, ja harvoin epäoikeudenmukainen, 😆 niinkuin Jumala Raamatussa Kuvataan. 😆  Ymmärtäväisyydessänsä lojaali, 😆 mutta Armoton Toisin Uskoville. 😆

Jokaisen ihmisen persoonallisuudessa asustaa pieni Jumalallinen kipinä. 😆 Mitä siedän läheisiltä ja ympäristöltä, 😆 ja mitä en ymmärrä, enkä siedä läheisiltä ja ympäristöltä. 😆

Tässä sosiaalinen vietti vomaan, jotta eristäytyminen ympäristöstä kävisi tarpeettomaksi, ja kokisi olevansa osa ympäristöä, osa läheisiä, kokonainen persoonallinen itsensä. 😆 Tämän kaiken piti olla normaalin persoonallisuuden kehityksen tulosta. 😆

 

Käyttäjä kirjoittanut 11.05.2019 klo 11:49

Mitäs pihtaat sitä i-raivokohtausta siitä sosiaalisen vietin voimaan astumisesta, nyt joudat olemaan Läskit Itse. 😆

Käyttäjä kirjoittanut 11.05.2019 klo 17:41

Iltapäivästä alkoi sataa tihuttaa vettä, kuin sumu laskeutuisi ylhäältä alas, eikä alhaalta ylös. Samaa näkyväisyyden puutetta, ja hikistä oloa. 😀 Ja akuuttia vaihetta, mielenterveydessä.

Jumala osaa säät ja ilmat säätää. 😀

Käyttäjä kirjoittanut 11.05.2019 klo 21:31

Nämä läskit itse haudattiin äitinä yhteishautaan isän arkun kanssa monta vuotta sitten, ja siitä lähtien äiti oli lihava itse. 😀😀 Kaikki ei vain muistu mieleeni näin helpolla. 😀😀

Jumala osaa säät ja ilmat säätää. 😀

Käyttäjä kirjoittanut 12.05.2019 klo 10:00

😆 En haluaisi ajatella hautajaisia. 😆 Vanhempani olivat eläessänsä läheisempiä. 😆 nyt on vain hyväksyttävä se etten saisi menneisyyttä muutettua miksikään, vaikka vanhempani eivät hyväksyisikään tilannetta. 😆 Nykyään ei ole edes sitä puolarmetsän sairaalaa jossa äitini vietti viimeiset aikansa, potien mahaansa. 😆 Siellä oli samaanaikaan monia potilaita joita tunnistin äidikseni. 😆 Sieltä olisi saanut monta äitiä mukaansa, 😆 siksi hautajaiset.

Käyttäjä kirjoittanut 12.05.2019 klo 10:30

En haluaisi lähteä mielenterveydellisistä syistä hoitoon ja huomata olevani haudattuna johonkin läheisieni ja sukulaisieni toimesta. 😆 Huomata ettei minulla ole edes omaa henkilöllisyystodistustani hoitopaikassani. 😆 Ja etten voisi enää ottaa yhteyttä läheisiini ja sukulaisiini koska he todennäköisesti luulevat minun kuolleen. 😆 En pärjäisi sellaisessa tilanteessa. 😆 Parasta olla riippumaton.

Käyttäjä kirjoittanut 12.05.2019 klo 11:06

Olen asunut yksin äitini pois menosta lähtien. Välillä yksinäisyys tekee hyvää ja hyväksyn sen, välillä yksinäisyys ei tee hyvää ja hyväksyn sen.😆 Piti lähteä messuun tänään, mutta en tiedä viitsinkö. En ole nyt enää messu tuulella. 😆 Ehkä Jumala antaa sen anteeksi minulle-

Käyttäjä kirjoittanut 12.05.2019 klo 14:13

Kävin kuitenkin messussa ja se teki hyvää. Aiheena oli äitenpäivä, Jeesus Kristus, ja usko. Arvostan kappalaisen paneutumista aiheeseen. Oli todella liikuttava messu, jonka aikana opin ymmärtämään suhdettani Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen, isääni ja äitiini. 😀😀